Näytetään tekstit, joissa on tunniste laatikkoruoat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste laatikkoruoat. Näytä kaikki tekstit

torstaina, heinäkuuta 30, 2015

Lohikiusaus

Lohi on niitä ruokia, joista mun pitää vähän taikoa oman maun mukaista. Tarvitaan hapanta lisää, mieluusti piparjuurta tai sinappia, ja savukalanahan lohi on aina parhaimmillaan. Tässä lohikiusauksessa on niitä kaikkia.

Tein vauvalle samalla oman, suolattoman kiusauksen pelkästä naturel-lohesta. Siinä käytin ruokakerman tilalla kaurakermaa. Kermainen maku oli jopa normikermaa parempi. Taidan seuraavalla kiekalla käyttää tässä kaurakermaa ihan maun vuoksi, vaikka maistui tää ruokakermankin kera erinomaiselle.


"Oota! Pakko ottaa joku kuva kun tästä tuli niin hyvää että pitää laittaa blogiin."









 























Kirjolohikiusaus
(4 annosta)

1 kg peruna-sipulisekoitusta (pakaste)
n. 200 g kirjolohifileetä
n. 200 g kylmäsavustettua kirjolohta
1/2 sitruunaa
4 dl ruokakermaa
1/2 - 1 tl yrttisuolaa
mustapippuria
1 rkl piparjuuritahnaa
1 tl karkeaa dijon-sinappia
muutama tillinoksa silputtuna

öljyä vuoan voiteluun

*Leikkaa lohet reiluiksi suikaleiksi. Voitele reilun kokoinen uunivuoka öljyllä ja kaada sinne puolet peruna-sipulisekoituksesta. Asettele päälle maustamattomat lohisuikaleet ja purista niille puolikkaan sitruunan mehu. Lisää kylmäsavulohi ja loput peruna-sipulisekoituksesta, sekoittele hieman.
*Sekoita kulhossa tai kannussa kerma, suola, pippuri, piparjuuritahna ja dijon-sinappi sekä tilli. Kaada kiusauksen päälle.
*Paista uunissa 175°C:ssa n. 1 1/2 tuntia tai kunnes kiusaus on saanut kauniin ruskean värin. (Käytin kiertoilmauunia, joten tasalämpöinen uuni saattaa vaatia 200°C:n lämpötilan.)

tiistaina, helmikuuta 11, 2014

Fenkoli-lohilaatikko

Tuoreen kalan lisääminen arkikokkailuun on suotavaa, mutta samalla paikoitellen ihan pirun haastavaa. Olen silti yrittänyt päättäväisesti tarttua härk... ei kun vedenelävää evistä ja satsata edes hiukan enemmän siihen osastoon. Pari hyvää kokeilua onkin jo tehty!

Aidosti raikkaan makuinen, mahdollisimman vastapyydetty fisu on kallista, ihan oikeasti välillä tosi kallista, ellei tietysti satu olemaan sellainen tyyppi, joka kalastaa itse. Kalan kokkailukin tuntuu jotenkin sata kertaa monimutkaisemmalta kuin vanhojen kunnon tofukuutioiden nakkaaminen pannuun. Ellei satu olemaan sellainen tyyppi, joka kalastaa itse.



En ole, joten olen todennut parhaaksi strategiaksi valmiiden ohjeiden mahdollisimman tarkan noudattamisen. Lisäksi riittävän sopiva suola on kalaruoissa ihan ehdottoman tärkeä mauste, niin tiedostava kuin suolan kanssa kannattaakin olla. Näin kallisarvoinen raaka-aine näyttää parhaita puoliaan.

Esmes tästä lohilaatikosta on hyvä aloittaa!

Fenkolilla maustettu lohilaatikko (neljälle, ohje Glorian Ruoka &Viini 6/2013)

400 g lohifileetä
5-6 maustepippuria
1 tl merisuolaa (mittaa tl-mitalla)
1 tl sokeria
2 rkl hienonnettua tilliä
2 rkl voita tai öljyä
1,2 kg perunoita
1 fenkoli
1/2 tl fenkolinsiemeniä
2 dl ruokakermaa
4 dl maitoa
1/2 tl suolaa
1/4 tl valkopippuria
2 rkl hienonnettua tilliä

*Pyydä kalatiskin heppua poistamaan fileepalasta nahka ja ruodot ja viipaloimaan filee poikittain n. 1/2 cm:n paksuisiksi viipaleiksi. (No, voit toki tehdä tämän kotonakin, mutta jos olet onnistunut sen tuoreen lohen kalatiskistä bongaamaan niin voit hyvällä omallatunnolla pyytää myös tätä.)
*Murskaa maustepippurit huhmareessa. Hiero pippuri ja suola lohen pintaan, ripottele sokeri ja tilli päälle. Peitä lohiviipaleet voipaperilla ja aseta leikkuulauta päälle painoksi. Jätä maustumaan muun valmistelun ajaksi.
*Laita uuni kuumenemaan 175°C:n lämpöön ja voitele laakeahko uunivuoka voilla tai öljyllä.
*Kuori perunat. Viipaloi sitten fenkoli ja perunat mahdollisimman ohuelti. Lado puolet perunaviipaleista vuokaan. Asettele tasainen kerros lohiviipaleita ja kerros fenkolia päälle. Lisää loput perunaviipaleet.
*Murskaa fenkolinsiemenet huhmareessa. Sekoita kerma, maito, suola, valkopippuri, fenkolinsiemenet ja tilli keskenään. Kaada seos vuokaan.
*Paista uunissa 1,5-2 tunnin ajan.

torstaina, elokuuta 23, 2012

Mac and cheese -henkinen laatikko

Mitä mieltä olette Ruokasuosikit-kirjoista? Ne on niitä isompia ja pienempiä, ohuempia ja paksumpia opuksia, joita löytyy joka kirjakaupan laarista: sushit, kasvikset, pastat, nuudelit, suklaat... Uusissa painoksissa kierrätetään aina samoja reseptejä ristiin rastiin.

Joku rustiikkinen kädenjälki ja tatsi niistä puuttuu, ovat kovin massatuotetun oloisia eivätkä lainkaan symppiksiä. Yleensä odotan keittokirjalta, että siinä on joko jokin ainutkertainen juju, että se kuuluu ikuvanhaan Ruutusarjaan tai että siinä on härskin aidon kasarit tai muuten jännittävät valokuvat. Ruokasuosikit -kirjoissa ei ole mitään näistä. Mutta viimeistään sellaisen keskikokoisen Kasvisruoat-kirjan kohdalla sydämeni heltyi. (Taas.) Se oli vaan niin pullollaan hyviä reseptejä toinen toisensa jälkeen.

Aasialaisia sapuskoja tulee kokattua tuosta ja yhdestä toisesta samanlaisesta useinkin, mutta tällä kertaa lähdin amerikkalaiselle linjalle. Juustomakaronilla mennään. Useimmissa kirjan ohjeissa on ihan kohtuullisesti muistettu proteiinipartikkelikin, tässä sitä puolta edustaa lähinnä tuo juusto. Mutta tiiättekö, on niitä hiilareita pahempiakin hirviöitä tässä maailmassa nähty.




















 

Ai niin. Se kasvisruoka-aspekti taisi kyllä mennä tällä kertaa siinä, että päätettiinkin laittaa mausteeksi aurajuuston sijaan pekonia. Mutta molempi parempi ja oman mielen mukaan.

Juustomakaronilaatikko (neljälle) Ruokasuosikit: Kasvisruoat

225-300 g sarvimakaronia

Valkokastike:
5 dl maitoa
3 rkl voita
3 rkl vehnäjauhoja
1 laakerinlehti
6 kokonaista mustapippuria
sipuliviipale
ripaus muskottiraastetta
3 rkl voita
3 rkl vehnäjauhoja
suolaa ja pippuria

Mukaan makaronin ja valkokastikkeen lisäksi:
1 pkt pekonia
1 kananmuna vatkattuna
125+125 g kahta erilaista vahvaa juustoa raastettuna (esim. cheddar ja red leicester, tai parmesan ja jokin satunnainen pala)
1 rkl täysjyväsinappia
2 rkl tuoretta ruohosipulia pilkottuna
suolaa ja pippuria
4 tomaattia viipaloituna
2 rkl auringonkukansiemeniä
ruohosipulia koristeluun

*Kiehauta kattilallinen kevyesti suolattua vettä, keitä siinä makaronit al denteksi pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta vesi pois ja laita sivuun odottamaan.
*Tee valkokastike. Kuumenna maito kiehuvaksi ja kaada sitten kuumankestävään astiaan odottamaan. Lisää tyhjän kattilan pohjalle voi, ja kun se alkaa kuplia, ripottele sekaan jauho ja keitä pienellä lämmöllä jatkuvasti sekoittaen noin 1 minuutin ajan. Kaada maidosta takaisin kattilaan puolet ja vatkaa samalla vimmatusti. Lisää sitten loput maidosta sekä laakerinlehti, sipuliviipale, pippurit ja muskottiraaste. Kiehauta ja keitä kastiketta välillä sekoitellen noin 5-10 minuuttia, kunnes se on sakeaa ja tasaista. Nouki laakerinlehti ja sipuliviipale pois, mausta suolalla ja pippurilla.
*Suikaloi pekoni kylmälle paistinpannulle, kuumenna ja anna suikaleiden ruskistua rapeiksi.
*Sekoita vatkattu muna, puolet juustoraasteesta, sinappi ja ruohosipuli valkokastikkeeseen (ja mausta tarvittaessa vielä ripauksella suolaa ja pippuria). Levitä voideltuun uunivuokaan makaronit ja sekoita sitten niihin pekonisuikaleet sekä valkokastikeseos niin, että makaronit peittyvät. Asettele pinnalle tomaattiviipaleet.
*Ripottele pinnalle loput juustoraasteesta sekä auringonkukansiemenet. Paista uunin alatasossa 190°C:ssa noin 25-30 minuuttia tai kunnes pinta kuplii ja on kullankeltainen. Koristele ruohosipulilla ja tarjoa.

























Me tarjoiltiin ruoan kanssa samaisesta kirjasta bongattua yksinkertaista salaattia, jossa oli muun muassa tuoreita vihreitä papuja ja retiisejä. Rouskuivat kivasti pehmeän makaronilaatikon seurana.



sunnuntaina, maaliskuuta 04, 2012

Chorizo-maissi-kukkakaalipaistos

Alkuvuonna ruokainspiraatio on löytynyt usein kaapista. Uutta kotia on asuttu nyt jokunen kuukausi, ja käynnissä on edelleen sellainen muuton jälkeinen puhdistunut flow, kun säilöön ei ole kertynyt ihan mahdotonta määrää ikuisuustavaraa. On mahdollista kokata jääkaappi ja pakastelokero mahdollisimman tyhjäksi aina ennen kauppareissua. Lisäksi ainakin minä saan ihan mielettömät kiksit siitä, kun keksin vaikkapa parille yksinäiselle jämälasagnelevylle käyttöä.























Kaikenlaiset häröyhdistelmät on satunnaisuudessaan hyviä, mutta eihän niitä nyt blogattua tule. Tämä omituisten osien kerho sen sijaan maistui niin hyvältä, että joskus voisi kirjoittaa ihan uuden kauppalistan sen pohjalta!























Sunnuntaifuusio eli chorizo-maissi-kukkakaalipaistos

n. 15 cm:n paprikachorizo-makkaraa (sellaista noin parin sentin paksuista)
2-3 pientä sipulia
1 porkkana
3-4 rkl paprika-cashewpähkinätahnaa (eli Pirkan Välimeren tahnaa, tai omatekoista paahdettu paprika-cashewhässäkkää)
1 tl harissatahnaa
tilkka vettä
n. 50 g Koskenlaskija-juustoa
1 pss (200g) pakastemaissia
1 pieni kukkakaali
lasagnelevyjä
pari kourallista juustoraastetta

*Leikkaa chorizomakkara niin ohuiksi viipaleiksi kuin pystyt. Levitä viipaleet kylmälle paistinpannulle, kuumenna ja paistele, kunnes viipaleet ovat rapeita muttei kärähtäneitä. Siirrä chorizoviipaleet sivuun odottamaan ja kaada halutessasi ylimääräinen rasva pois.
*Leikkaa sipuli ohuiksi lohkoiksi ja lykkää pannulle keskilämmölle kuullottumaan. Raasta porkkana karkeaksi raasteeksi ja sekoita joukkoon. Anna paistua välillä sekoitellen, kunnes sipulit ovat läpikuultavia.
*Sekoita joukkoon paprika-cashewtahna, harissatahna, tilkka vettä ja murusteltu Koskenlaskija-juusto. Kun ainekset ovat sekoittuneet tasaisesti, lisää pakastemaissi ja käännä levyn lämpö pois. Sekoita maissi tasisesti mukaan.
*Kiehauta suurehko kattilallinen vettä, ja lisää sitten kiehuvaan veteen lasagnelevyt sekä suupaloiksi paloiteltu kukkakaali. Anna kiehua noin 4-5 minuuttia.
*Voitele lasagnelevyjen ja kukkakaalin kiehuessa uunivuoka.
*Lado uunivuokaan ensin kolmasosa maissiseoksesta, sitten puolet kukkakaaleista, puolet lasagnelevyistä, kolmasosa maissiseoksesta, loput kukkakaalit, loput lasagnelevyt ja loput maissiseoksesta. Ripottele pinnalle runsaasti juustoraastetta.
*Paista uunissa 200-225°C:ssa noin 15-20 minuuttia tai kunnes juusto on saanut pintaansa väriä.

tiistaina, tammikuuta 17, 2012

Katkarapulasagne, kasvislasagne - kaksi yhdellä iskulla

Ihan arkiruoaksi halusin paistella katkarapulasagnen, mutta ohjeet tuppasivat vaatimaan joko a)paljon katkarapuja tai b)savulohta, eli vähän tiistaibudjettia enemmän valuuttaa.



















Keksin herneet! Ihanat vihreät jauhoiset pallerot, jotka aivan turhan usein jää pitkiksi ajoiksi unohduksiin. Syntyi merellisen makuinen kasvis-katkarapulasagne.























On siellä pari katkarapuakin!


Kasvis-katkarapulasagne (suurehko lasagnevuoallinen)

tilkka öljyä
1 purjo
1 suuri porkkana
1 pss (200 g) pakasteherneitä, tai reilu pussillinen, jos pussinjämiä pyörii nurkissa
180 g pakastekatkarapuja
1/2 sitruunan raastettu kuori ja mehu
rouhittua mustapippuria
25 g voita
1 rkl öljyä
3/4 dl vehnäjauhoja
1 l maitoa
hyppysellinen valkopippuria
kourallinen juustoraastetta
1 1/2 tl suolaa
lasagnelevyjä

*Leikkaa purjon valkoinen osa puolirenkaiksi, raasta porkkana karkeaksi raasteeksi.
*Lämmitä öljytilkka suuressa kattilassa keskilämmöllä ja kuullota siinä purjoa ja porkkanaa kevyesti muutaman minuutin ajan.
*Leikkaa purjon vihreä osa puolirenkaiksi, lisää kattilaan ja anna kuullottua vielä hiljalleen minuutin-pari.
*Lisää joukkoon pakasteherneet ja sekoittele, kunnes ne ovat sulaneet. Voit kääntää tässä vaiheessa levyn lämmön pois päältä. Ota lopuksi seos sivuun, sekoita joukkoon katkaravut sekä sitruunankuori ja mehu. Mausta mustapippurilla. Siirrä sivuun odottamaan.
*Tee maitokastike. Kuumenna kattilassa öljy ja voi, ja kiehauta jauhot rasvassa. Sekoita vatkaten joukkoon ensin noin puolet maidosta, ja sitten loput. Anna kiehua muutaman minuutin ajan. Sekoita sitten maitokastikkeen joukkoon juustoraaste. Maista, mausta valkopippurilla ja suolalla.
*Voitele uunivuoka. Kaada voidellun vuoan pohjalle ensin noin 1/4 maitokastikkeesta, ja levitä päälle kerros lasagnelevyjä. Kaada päälle 1/4 maitokastikkeesta, levitä kastikkeen päälle noin puolet kasvisseoksesta ja päällystä levyillä. Toista edellinen vaihe. Lopuksi kaada loput maitokastikkeet päällimmäisten levyjen päälle.
*Kypsennä uunissa 200°C:ssa noin 45 minuutin ajan.

maanantaina, tammikuuta 09, 2012

Kinkku-suppilovahverokiusaus

Oon kuullu juttuu, että kodissa jos toisessakin on tänä talvena jemmassa kuivattuja suppilovahveroita. Niitä on kätevää upotella ruokiin, etenkin jos proteiiniosiot muuten on vähissä.























Upotin suppiksia tänään kinkkukiusaukseen, ihan kohtuullisella menestyksellä. Kiusauksesta tuli herkullisen metsäisen makuista - mutta seuraavalle tasolle maun nostaisi taatusti vielä kuivattujen sienten liotus ja kuullotus voissa, sekä savuisan pekonin (tai ihan jo savukinkun) lisääminen matkaan. Kirjoitanpa siis nämä utopiani mukaan reseptiin.

Kiusauksen kanssa laitoin pöytään salaattia. Kun uunissa kypsyy muutakin, on näppärää kypsentää siellä samalla se jääkaapin viimeinen punajuuri rapeiksi siivuiksi. Tällä kertaa siivut lepuuttivat salaatissa yhdessä tuoreen ananaksen kanssa. Jännää, mutta loogista, makeat maut toimivat hyvin sienten ja kinkun kanssa yhteen.

Kinkku-suppiskiusaus (iso vuoka, noin neljälle-kuudelle)

1 kg peruna-sipulisekoitusta
parisataa grammaa ylikypsää kinkkuleikkelettä (tai savukinkkua, ja mahdollisesti vielä rapeaksi paistettua pekoniakin jos oikein haluaa herkutella)
1 leviterasiallinen eli muutama desilitra kokonaisena kuivattuja suppilovahveroita
2 dl kuohukermaa + 2 dl vettä (tai 4 dl kuohukermaa, jos ei nuukailla)
1 tl suolaa
mustapippuria, paprikajauhetta

*Voitele uunivuoka. Levitä vuokaan puolet peruna-sipulisekoituksesta. Hienonna kinkku (ja paistettu pekoni), ja levitä tasaisesti vuokaan. Murentele kuivatut sienet ja levitä peruna-kinkkupedille. (Tai vaihtoehtoisesti lisää vuokaan liotetut, valutetut ja voissa kuullotetut sienet.) Lisää vuokaan loput peruna-sipulisekoituksesta, ja nostele aineksia vielä hieman sekaisin.
*Sekoita keskenään kerma, vesi ja mausteet. Kaada tasaisesti vuokaan.
*Paista 225°C:ssa uunin alatasossa noin tunnin ajan.

torstaina, joulukuuta 22, 2011

Jou-jou-jouuu

Lempiasiani joulu.

Ihan kohta saa tehdä taas tuttuun tyyliin kotijuustoa ja kylmäsavulohi-punajuurijäädykettä, parasta!

Jos kotijuusto on ollut kaverini reippaasti yli vuosikymmenen, ja jäädykekin lähes sellaisen matkaa, on tänä ja viime vuonna fiilistelty yhtä uutta suosikkia. Porkkanalaatikkoa! Anpöliivöpol, mutta kun sen viime vuonna ensimmäisen kerran kokeili tehdä erään toisen iloksi, niin hyväähän siitä tuli.
















Tällä viikolla tehtiin porkkanalaatikkoa ns. ruoaksi, ja silloin se toki kaipaa jotakin täyttävää eli proteiinista mukaansa. Kaapintyhjennysmielessä heitin mukaan punaisia linssejä, ja sehän oli vallan hyvä ratkaisu se. Ovat niin mietoja, ettei aito porkkanalaatikkomainen maku kadonnut mihinkään.

Porkkanalaatikon kaverina muuten tarjottiin "vegesilliä", kuten kommentti kuului. Kävi niin, että ihka ensimmäiset ikinä tekemäni suolasienet olivat päässeet homeeseen, ja siinä pettymyksen keskellä lykkäsin sitten lahjaksi saatuja hillottuja suppilovahveroita sienisalaattiin. Omituisen makeaahan siitä tuli, kerta kaikkiaan, mutta kummallisella tavalla hyvää. Vähän niin kuin silli joidenkin mielestä, sanovat.

Porkkanalaatikko linsseillä (porkkanalaatikon perusainemäärät WSOY:n Hyvä Kokki -aapisesta)

1 1/2 dl puuroriisiä
3 dl vettä
6 dl maitoa
500 g kuorittua porkkanaa
1 dl punaisia linssejä
vettä keittämiseen
2 munaa
3 rkl siirappia
1 tl suolaa
1/4 tl valkopippuria
1/4 tl muskottipähkinää
pinnalle korppujauhetta

*Valmista riisipuuro: Mittaa riisi kiehuvaan veteen ja keitä, kunnes vesi on imeytynyt riisiin. Lisää maito ja keitä puuroa hiljalleen kannen alla noin 30 minuutin ajan välillä sekoitellen. Anna jäähtyä hieman.
*Keitä puuron valmistuessa porkkanat ja linssit: Paloittele kuoritut porkkanat ja huuhtele linssit siivilässä. Kippaa kattilaan ja peitä vedellä. Anna kiehua noin 10-15 minuutin ajan tai kunnes linssit ovat pehmenneet ja porkkanoita on mahdollista muusata. Kaada lopuksi vesi pois ja survo porkkanat ja linssit esim. perunasurvimella rouheaksi muusiksi. Ei haittaa, vaikka jää porkkanasattumia matkaan.
*Lisää puuroon porkkana-linssimuusi, munat, siirappi, suola, pippuri ja muskotti. Sekoita huolellisesti.
*Voitele uunivuoka ja levitä seos siihen. Ripottele pinnalle korppujauhoja. Paista uunissa 175-200°C:ssa noin tunnin ajan.


Makea sienisalaatti

1 dl vispikermaa
2 dl (1 tlk) kermaviiliä
pilttipurkillinen hillottuja suppilovahveroita
1 pieni punasipuli
1 tl kapriksia
merisuolaa, mustapippuria

*Vaahdota vispikerma, sekoita joukkoon kermaviili.
*Hienonna suppilovahverot, pilko sipuli mahdollisimman hienoksi silpuksi. Hienonna myös kaprikset. Sekoita kerma-kermaviilivaahdon joukkoon.
*Mausta merisuolalla ja mustapippurilla.
*Sopii porkkanalaatikon(kin) seuraan, mutta kannattaa tarjota myös jotakin suolaisen makuista samalla aterialla, jottei makeus ota yliotetta.

keskiviikkona, elokuuta 10, 2011

Pastakotilot tomaatti-fetajuustotäytteellä

Italiasta asti tuodut pastakotilot olivat odotelleet käyttöä kärsivällisesti ja kauan. Kun kotiin sitten kantautui satsillinen Muttin tomaattisäilykkeitä, italialaistakin italialaisempia, näin liiton syntyvän. (Onko muuten ketään muuta, jota "liitto"-sanan käyttö ruokateksteissä riepoo?!)













































Juustoa vielä mukaan, kurkkaus Kreikan suuntaan, ja tällainen herkku siitä syntyi:

Pastakotilot tomaatti-fetajuustotäytteellä (4 annosta)

16 kpl isoja pastakotiloita ("Suurpastaa", sanoi nerokas työkaveri. Se ON suurta, kuten kuva kertoo.)
oliiviöljyä
15 cm purjon vaaleaa osaa
4 valkosipulinkynttä
1/2 punainen paprika
1 tlk (400 g) basilikamaustettua tomaattimurskaa
n. 2 dl vettä
1 tl tummaa balsamiviinietikkaa
pieni ripaus sokeria
kourallinen tuoreen basilikan lehtiä
n. 150 g maustamatonta tuorejuustoa
250 g fetatyyppistä juustoa

Pinnalle:
n. 1 dl grana padano- tai muuta kovaa juustoa
kourallinen pinjansiemeniä

*Keitä pastakotilot pakkauksen ohjeen mukaan lähes kypsiksi. Valuta kotilot ja sekoita joukkoon pieni tilkka öljyä, jotteivät kotilot takerru toisiinsa.
*Valmista tomaattikastike. Hienonna purjo ja paprika, kuullota niitä pannulla öljytilkassa. Hienonna joukkoon valkosipuli. Kaada sekaan tomaattimurska, vesi, etikka ja sokeri ja anna kiehua hiljalleen parin minuutin ajan. Sekoita joukkoon basilikanlehdet ja siirrä kastike sivuun kuumalta levyltä.
*Valmista juustotahna. Hienonna fetatyyppinen juusto kulhossa haarukalla ja sekoita joukkon tuorejuusto.
*Voitele uunivuoka oliiviöljyllä. Levitä vuoan pohjalle pari kauhallista tomaattikastiketta. Asettele sitten vuokaan pastakotilot. Jaa jokaiseen kotiloon ensin tomaattikastiketta, ja sitten juustotahnaa. (Meidän pyöreään uunivuokaan meni ensin yksi kerros, jonka täytin, ja sitten toinen.)
*Levitä vuokaan loppu tomaattikastike, jos sitä on jäänyt yli, ja ripottele pinnalle juustoraaste sekä pinjansiemenet. Paista uunissa 225°C:ssa noin 20 minuuttia tai kunnes juustoraaste on saanut kauniin kullanruskean värin ja pinjansiemenet ovat paahtuneet.

tiistaina, kesäkuuta 28, 2011

Ken söi kesälaatikon?

No mää ja mun juhannusseurue!

Löysin ohjeen peruna-fenkoli-jogurttilaatikkoon Chez Jasun blogista. Tein laatikkoa pääruoan sijaan lisäkkeeksi, joten jätin katkaravut pois. Todella hyvän makuista, joka tapauksessa! Vahvan makuiset grilliruoat jyräsivät kylläkin tämän paistoksen hienoja sävyjä ihan liiaksi, joten seuraavan kerran kaverina saa olla vaikkapa vaalea kala. Tai sitten ne katkikset siellä joukossa.























Fenkoli-perunalaatikko
noin puoli kiloa uusia perunoita
1/2 iso fenkoli
1/2 sitruunan raastettu kuori ja puristettu mehu
1 tl kapriksia
150 g turkkilaista jogurttia
n. 75 g gruyere-tyyppistä juustoa
1 tl karkeaa dijon-sinappia
tuoretta tilliä
suolaa, mustapippuria

*Keitä pestyt perunat vedessä lähes kypsiksi. Leikkaa puolikas fenkoli ohuiksi suikaleiksi ja lisää ne perunoiden keitinveteen muutamaksi viimeiseksi minuutiksi. Valuta perunat ja fenkolit ja kumoa uunivuokaan. Paloittele perunoita puoliksi tai muutamaan osaan. Hienonna kaprikset ja sekoita ne joukkoon.
*Yhdistä kulhossa jogurtti, sitruunamehu, sitruunankuoriraaste, juustoraaste, ripaus suolaa ja pippuria sekä puolet tillistä. Kaada seos vuokaan ja paista uunissa 200°C:ssa noin 15-20 minuuttia tai kunnes ruoka saa väriä. Koristele laatikko lopulla tillillä.























P.S. Kenistä ja syömisestä puheenollen, oli meillä kesävoitakin! Kotivoita, jonka sekaan oli puristettu monta valkosipulinkynttä sekä hienonnettua ruohosipulia. Aika jees!

tiistaina, lokakuuta 26, 2010

Kylmäsavulohi-pinaattiruukku

Nyt ois selvästi sellainen kausi menossa, että tekee mieli uuniruokaa. Juustolla gratinoitua vuokaa vuoan perään. Tässä päivänä eräänä herkuteltiin mielettömän maistuvalla tortillavuoalla, jonka julkaisu odottaa yhden toisen julkaisun ilmestymistä eka, ja samassa flowssa syntyi sitten tämä Pippurimylly-blogin kylmäsavulohiruukku. Njam! Seuraavaksi voisi olla vuorossa vaikka Kotona-blogin kukkakaali-herkkusienipaistos.

Nautittiin ruukkua dippaamalla siihen leipää ja tortillaa. Kylkeen sopisivat muuten mainiosti myös valkosipulisen rapeaksi paahdetut patonginpalaset! Ja itselleni ja muille "puolikkaan" liesi-uunin omistaville muistutukseksi: siinä vaiheessa kun napsautat uunin päälle, toinen levy lakkaa tavallisesti toimimasta. Nimim. En opi näköjään ikinä, en nytkään, ja jauhon maku ei ehtinyt ihan kiehua kastikkeesta pois, kun kastike ei kiehunut ;)























Kylmäsavulohi-pinaattiruukku (kahdelle)

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
150 g tuoreita herkkusieniä
2 rkl vehnäjauhoja
2 dl kermaa
1/2 pss pakastepinaattia
n. 1-2 dl vettä
mustapippuria
100 g kylmäsavulohta
mozzarellajuustoa

*Hienonna sipulit ja valkosipulinkynnet. Paloittele sienet. Kuullottele sipuleita ja valkosipuleita pannulla öljyssä ja lisää sitten joukkoon sienet, anna niidenkin pinnan hieman kypsyä. Lisää vehnäjauhot ja sekoita huolellisesti. Sekoita joukkoon kerma, pakastepinaatti ja osa vedesä. Lisää vettä tarpeen mukaan ja keittele hiljalleen. Lisää vettä tarpeen mukaan ja keittele hiljalleen muutaman minuutin ajan, jotta vehnäjauhot kypsyvät. Mausta mustapippurilla. Lisää lopuksi joukkoon paloiteltu kylmäsavulohi.
*Jaa kastike tasaisesti kahdelle uuninkestävälle syvälle lautaselle. Revi pinnalle mozzarellajuuston palasia. Gratinoi uunissa 225°C:ssa kunnes pinta on saanut hieman väriä. Tarjoile leivän kanssa.

torstaina, huhtikuuta 08, 2010

Parsakaali

Hahaa. Nimesin postauksen parsakaaliksi ihan vain siksi, että kaikki parsakaalilla googlaisivat löytäisivät tiensä kohti samanlaista ohjetta, jonka minäkin 'broccolia' googlaamalla löysin. Nimittäin kohti BBCGoodFoodin inspiroimaa parsakaali-lohi-pastavuokaa. Todellista mukavuustavaraa ja karppien kauhua.























Tiedättekö mistä tunnistan tosi hyvän ruoan? Syön yleensä melko säännöllisesti ja reippaasti viiden-kuuden aikaan, ja sen jälkeen maistuu illalla yleensä vain lasi mehua tai pieni leipäviipale, kun palaan illan töistä tai menoista. Joidenkin ruokien maku jää kuitenkin kummittelemaan tuntikausiksi päähän, eikä iltamyöhälläkään osaa ajatella kuin sitä, että kotiin päästessä voisi ottaa vielä ihan vähän vaan...

Ja näin minä sellaista ruokaa tein:

Savulohi-kasvis-pastavuoka (suuri vuoallinen)

1 pss (500 g) penne-pastaa (vähempikin riittää, mikäli pussi on vajaa)
1/2 parsakaali (sattui olemaan vain tämän verran, voisi olla enemmänkin)
2 porkkanaa
25 g jauhoja
25 g voita
6 dl maitoa (tai maidon ja veden sekoitusta)
100 g maustamatonta tuorejuustoa
1 rkl kapriksia (kaksikin maistuisi hyvin)
ripaus suolaa, reilusti rouhittua mustapippuria
300 g lämminsavulohta
1 1/2 - 2 dl grana padanoa tai muuta parmesan-tyyppistä juustoa raastettuna

*Raasta juusto valmiiksi odottamaan.
*Kuori ja viipaloi porkkanat ohuelti, irrottele parsakaalin nuput suupaloiksi ja viipaloi halutessasi parsakaalin varttakin.
*Keitä pasta suuressa kattilassa runsaassa vedessä. Tarkoitus on, että lopputulos on vielä hieman keskeneräinen, sillä pasta jatkaa kypsymistään uunissa: vähennä siis esimerkiksi 11 minuutin kokonaiskeittoajasta 2-3 minuuttia. Lisää tämän vähennetyn keittoajan viimeisillä minuuteilla pastan keitinveteen paloitellut kasvikset. Mieltymyksistäsi riippuu, haluatko vain käyttää kasvikset vedessä vai ajoittaa niiden lisäämisen niin, että keittoaika on useampi minuutti. Muista, että myös kasvikset pehmenevät vielä uunissa.
*Valmista vaalea kastike. Sulata kattilassa rasva ja sekoita siihen jauhot, anna kiehahtaa mutta älä ruskista. Kaada joukkoon maito tasaisena nauhana ja sekoita samalla haarukkavatkaimella tai vispilällä. Anna kiehua hiljalleen muutaman minuutin ajan. Sekoita joukkoon tuorejuusto ja kaprikset, mausta suolalla ja pippurilla.
*Voitele suuri uunivuoka. Kaada pasta-kasvisseos vuokaan. Paloittele savulohi suupaloiksi ja asettele palaset vuokaan, kääntele niitä pastaseoksen sekaan. Kaada sitten tasaisesti päälle vaalea kastike ja ripottele lopuksi pinnalle juustoraaste.
*Anna pastavuoan paistua uunin keskitasossa 200°C:ssa noin 20-30 minuuttia, kunnes juusto on saanut kauniin ruskean värin.

sunnuntaina, maaliskuuta 14, 2010

Savulohi- ja kasvistäytteiset ohukaiset

No syntyihän sitä blogattavaa viimein! Jonkin-muun-kuin-kotiruokatop5-listan-ikikärkisuosikkien keksiminen vaati hartaan mietintähetken sunnuntaijaffan ääressä. Harras mietintähetki puolestaan vaati tulla käsille viimeistään silloin kun kanssakokkaaja ehdotti, että tänään syötäisiin "vaikka texmexiä", tietämättä mitä juuri tuli sanoneeksi... :D Samaisesta suunnasta lähti sitten mainio idea lettujen paistoon, ja pitkäaikainen kaipuuni savulohen ja piparjuuren pariin täydensi ruokavision täytetyiksi letuiksi.























Näitä olikin ollut tarkoitus tehdä jo pidemmän aikaa. (Ehkä 90-luvulta asti...?) Jotenkin ajatus on oudoksuttanut: miksi uunittaa letut, kun ne voi syödä sellaisenaankin? Vuokakierros teki kuitenkin letuista täytteineen kokonaisuuden, jossa maut olivat tasapainoiset ja täyteläiset. Ihan eri juttu kuin syödä letut ja täyte sellaisenaan! Juustokuorrutuskaan ei ole pahitteeksi, kuten hyvin tiedetään.

Täytetyt ohukaiset (neljä lettukääröä, täytteiden määrästä riippuen 2-4:lle)

Letut:
5 dl maitoa
2 munaa
2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl ohrajauhoja
1/2 tl suolaa
voita paistamiseen

*Vatkaa kulhossa sekaisin 2,5 dl maitoa, munat, jauhot ja suola. Lisää sitten loppu maito. (Mikäli vatkaat sekaan kaiken maidon kerralla, jää taikinaan helpommin jauhopaakkuja.)
*Anna taikinan turvota n. 15-30 minuuttia.
*Paista taikinasta suurella pannulla ohukaisia. Niitä tulisi syntyä 4-5.























Savulohitäyte:
300 g lämminsavulohta
n. 100 g maustamatonta tuorejuustoa
1-2 tl piparjuuritahnaa

*Hienonna lämminsavulohi haarukalla kulhossa. Sekoita joukkoon tuorejuusto ja piparjuuritahna.























Kasvistäyte:
2-3 sipulia
1 punainen paprika
7-8 jumboherkkusientä
tilkka öljyä
1 tl paprikajauhetta
pieni ripaus chiliä
1-2 tl vaaleaa balsamico-etikkaa
2 tl soijakastiketta
3 rkl maustamatonta tuorejuustoa

*Paloittele sipuli ja paprika, puolita ja viipaloi herkkusienet. Kuullota pannussa öljytilkassa ensin sipulia ja paprikaa muutaman minuutin ajan, kääntele sitten joukkoon herkkusieniviipaleet ja jatka kypsentämistä hetken aikaa. Tarkoitus on, että sienet eivät ehtisi täysin menettää napakkuuttaan.
*Mausta paprikajauheella, chiliripauksella, etikalla, ja soijakastikkeella. Sekoita joukkoon tuorejuusto.























Lisäksi:
juustoraastetta

*Levitä ohukaisille joko savulohi- tai kasvistäytettä tai molempia. Rullaa ohukaiset ja aseta ne vierekkäin voideltuun vuokaan. Ripottele pinnalle juustoraastetta. Anna vuoan olla uunin ylätasossa 225°C:n lämmössä, kunnes juusto on sulanut ja saanut hieman väriä. Uunitusaika riippuu muun muassa uunistasi ja käyttämästäsi juustosta, mutta se liikkuu jossakin 10-15 minuutin tienoilla.

perjantaina, joulukuuta 04, 2009

Lasagnea pöytään

Ruokaseuran toiveesta tehtiin tässä taannoin lasagnea. Sitä tulikin melkoinen määrä, kaikki ei mahtunut edes keittiön suurimpaan uunivuokaan. Kahdesta vuoasta syötiin kahdestaan aika monta kertaa, mutta maut olivat niin kohdillaan, ettei kyllästyminen ehtinyt iskeä. Ihan perinteinen jauhelihalasagne ei allekirjoittaneeseen riemulla uppoa, joten tällä kertaa sovellettiin joukkoon palvikinkkua. Kaarinalta sain idean lisätä tomaattikastikkeeseen myös fenkolia, joka ei maistunut läpi, mutta jonka ansiota ehkä oli se, että kinkku-tomaattikastike jo yksinäänkin oli todella maistuvaa.























Kinkku-pekonilasagne (reilu annos)

Tomaatti-kinkkukastike:
6 viipaletta (tai maun mukaan) pekonia
öljyä
2 sipulia
4 valkosipulin kynttä
1/2 fenkolia
350 g palvikinkkua
500 g paseerattua tomaattia
2-3 dl vettä
1-2 rkl balsamiviinietikkaa
1-2 tl sokeria
(suurustetta, esim. Maizena)

Juustokastike:
voita
1 dl vehnäjauhoja
1 l maitoa
pari suurta kourallista juustoraastetta

Lisäksi:
öljyä tai voita vuokien voiteluun
lasagnelevyjä
juustoraastetta
mustapippuria

*Hienonna pekoni silpuksi. Laita puolet pekonisilpusta sivuun odottamaan. Laita loppu pekonisilppu kylmälle, suurelle paistinpannulle tai laakeaan kattilaan. Kuumenna, anna pekonien saada hieman väriä.
*Hienonna sipuli, valkosipuli ja fenkoli. Lisää ne pannulle pekonin sekaan. Lisää tarvittaessa hieman öljyä. Anna kuullottua välillä sekoitellen.
*Kuutioi palvikinkku pieniksi palasiksi. Lisää kuutiot pannuun, sekoittele parin minuutin ajan. Lisää sitten pannuun paseerattu tomaatti, vesi, viinietikka sekä sokeri. Sekoita, ja anna kypsyä kannen alla alhaisella lämmöllä, hiljaa kiehuen, sillä aikaa kun valmistat juustokastikkeen.
*Sulata kattilassa voi ja sekoita siihen jauhot. (Tai sekoita kylmässä kattilassa osa maidosta ja jauhot huolellisesti keskenään, sekoita kunnes maito-jauhoseos kuumenee.) Lisää maito huolellisesti vatkaten. Kuumenna, anna kiehua vähintään viiden minuutin ajan. Lisää joukkoon juustoraaste ja mustapippuri, sekoita kunnes juusto on kokonaan sulanut joukkoon.
*Maista kinkku-tomaattikastiketta, mausta tarvittaessa. Mikäli kastike on kovin juoksevaa, voit antaa nesteen haihtua tai suurustaa kastiketta esim. Maizenalla.
*Voitele uunivuoka/uunivuoat. Kaada ensin vuoan pohjalle ohut kerros juustokastiketta, lisää sitten kerros lasagnelevyjä. Kaada päälle kerros tomaatti-kinkkukastiketta, sitten juustokastiketta ja peitä jälleen kerroksella lasagnelevyjä. Jatka samaan tapaan, jätä viimeiseksi kerro kerros lasagnelevyjä. Älä täytä vuokaa aivan pintaan saakka : jätä muutaman sentin verran ylikuohumisvaraa. Ripottele pinnalle vielä juustoraastetta sekä sivussa odottava pekonisilppu.
*Kypsennä uunissa 200°C:ssa noin 40-45 minuutin ajan.

torstaina, maaliskuuta 05, 2009

Paimenen paistos, tuo liha-perunasoselaatikkosanoman salainen agentti

Shepherd's Pie eli paimenen paistos on peribrittiläistä ruokaa, jossa muusikerroksen alle mukavasti piiloutuneena lepäilee maustettu jauhelihaseos. Kalaisaa vastaavaa on viime aikoina kokattu Jamie Oliverin inspiroimana Voikeittiössä ja Tessa Kirosin ohjeella Pastanjauhajien luona. Pastanjauhajilta löytyy myös ohje aitoon paimenen piiraaseen lammasjauhelihoineen kaikkineen.
























Oman paistokseni kasasin tarkalleen Yhteishyvän Ruokamaailman ohjetta noudattaen. Ruoanvalmistusprosessin aikana kaverini ehti huomauttaa ainesosalistan muistuttavan kovin paljon kouluruokalan liha-perunasoselaatikkoa. Kuinka olinkaan saattanut unohtaa ikiaikaisen kammokkini! Pidin sitkeästi kiinni muistikuvastani, jossa koulumuusilaatikon seassa oli tomaatinpunervia jauhelihaviiruja, ja niinpä Ruokamaailman tomaatiton muusivuoka onnistui vakuuttamaan minut siitä, että kyseessä on sentään aivan eri ruokalaji, maukas sellainen. Periaatteessahan eron riittää tekemään jo ainesten latominen paimenpiirasmaisesti päällekkäin. Tai sitten ne vuodet, jotka ovat nykyisen keittiöminäni ja silloisen kouluruokailijan välillä... se jää arvoitukseksi!
























Paimenen paistos

400 g jauhelihaa
1 rkl öljyä
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
1 pieni prk viipaloituja herkkusieniä
1 dl lihalientä
2 tl worcesterkastiketta
0,5 tl timjamia
0,25 tl mustapippuria
suolaa tarvittaessa
1 l perunasosetta
tilkka maitoa tarvittaessa
1 kananmuna

*Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Ruskista sipuli ja valkosipuli öljyssä pannussa. Lisää jauheliha ja murenna se hienoksi samalla kun ruskistat sen. Lisää lihan joukkoon sienet. Lisää lihaliemi ja mausteet. Keitä muutama minuutti.
*Levitä jauhelihaseos matalan uunivuoan pohjalle.
*Jos perunasose on hyvin tiivistä, notkista sitä hiukan maidolla. Vatkaa joukkoon kananmuna. Lusikoi sose tasaiseksi kerrokseksi jauhelihan päälle. Koristele pinta haarukalla aaltomaisin kuvioin. Paista 225-asteisessa uunissa 20–30 minuuttia.

maanantaina, helmikuuta 02, 2009

Sieni-riisipaistos

Ohrapuuron uunilämpöä hyödyntämään pääsi myös uusi versio aiemmin bloggaamastani riisi-tonnikalalaatikosta. Tällä erää olin saanut inspiraatiota lettupannulaisten julkaisemasta sieni-riisipaistoksesta, jossa tonnikalan sijaan onkin sieniä ja raejuustoa.























Heitin siis tähän vuokaan kypsän riisin seuraksi niin tonnikalanjämät kuin kuivattuja, pannulla purjon kanssa mehevöitettyjä suppiksiakin sekä puoli rasiaa raejuustoa. Munamaito (1 muna, 2 dl maitoa) sitoi laatikon kokoon. Tämän postauksen otsikko viittaa siihen, että sienet yksinkin riittävät hyvin: metsäiset suppilovahverot olivat ehkä hieman riitaisa kontrasti limemaustetulle tonnikalalle... Jos käyttää tavallisia herkkusieniä, tonnikala toimii varmasti mukavasti. Raejuusto oli todella hyvä ainesosa tämän tyyppiseen ruokaan, se toi makuun pyöreyttä ja pehmeyttä.

sunnuntaina, marraskuuta 30, 2008

Ruusukaali-gorgonzolacannellonit

Lainatessani Katja Palmdahlin Makunautintoja kasviksista- kirjan Kurpitsamoska-Marilta jäi pinaatti-gorgonzolacannellonien ohje mieleen ensimmäisellä selailulla. Ja mikä erityisen hienoa: maltoin edetä fiilistelyasteelta viimein myös kokeiluun. Kaupan tarjonnan vuoksi ohjeen pinaatti vaihtui ruusukaaliin, mikä olikin onnekas sattuma. Kypsät mutta napakat ruusukaalinpalat kun toivat mukavaa pureskeltavuutta kasvisateriaan. Koska myös gorgonzola oli pinaatin tapaan minulta kaupassa piiloutunut, valkkasin vuokaan samantyyppisen Bavaria Blue- juuston, joka toimitti tehtävänsä oikein hyvin. Ainemäärätkin kokivat hieman muutoksia, joten ohjeeni ei lopulta ihan noudattanutkaan alkuperäistä.























Cannellonivuokaan tuo mehevyyttä perinteinen tomaattikastike. En ole oppinut tomaattikastikkeen ylimmäksi ystäväksi oikein koskaan, mutta pehmeän voimakas homejuusto oli todella hyvä vastapari purkkitomaatille. Lopputulosta söinkin sitten tyytyväisenä kolme päivää!
























Cannellonit ruusukaali-herkkusieni-homejuustotäytteellä (4-5:lle)

12-15 cannelloniputkea

Tomaattikastike:
1 sipuli hienonnettuna
tilkka öljyä
400 g valkosipulimaustettua tomaattimurskaa
tomaattimurskatetrallinen vettä
ripaus sokeria
1/2 tl timjamia
1/2 tl oreganoa
ripaus mustapippuria

*Kuullota sipulia parin minuutin ajan kattilassa öljytilkassa. Lisää tomaattimurska, vesi ja mausteet. Anna kiehua hiljalleen noin 20 minuuttia.

Täyte:
300 g ruusukaalia
200 g jättiherkkusieniä
1 sipuli
kourallinen saksanpähkinöitä
voita
150 g Bavaria Blue -juustoa tai gorgonzolajuustoa
1/2 dl maitoa
mustapippuria

*Huuhtele ruusukaalit. Poista kovat kannat pienenä kiilamaisena palana veitsen kärjen avulla. Leikkaa ruusukaalit neljäsosalohkoiksi. Leikkaa herkkusienet ensin puoliksi ja puolikkaat sitten viipaleiksi. Tällaisina paloina ruusukaalit ja sienet on myöhemmin helpompi saada cannelloniputkien sisään.
*Hienonna sipuli. Murskaa saksanpähkinät esimerkiksi veitsen lappeella.
*Kuumenna pannussa keskilämmöllä nokare voita. Lisää ruusukaalit, sienet, sipuli ja saksanpähkinät. Anna seoksen kypsyä välillä sekoitellen, kunnes ruusukaalit ovat hieman pehmenneet ja herkkusienet paistuneet.
*Leikkaa homejuusto muutamaksi lohkoksi ja anna niiden sulaa kasvisseoksen joukkoon pannulle. Lisää maito ja mausta mustapippurilla.

*Voitele uunivuoka, johon cannelloniputket sopivat täyttäen sen pohjan kokonaan. Täytä cannellonit täyteseoksella teelusikan avulla. Kaada cannelloniputkien päälle tomaattikastike. (Halutessasi voit raastaa pinnalle juustoa.)
*Kypsennä vuokaa uunissa 220 asteessa noin 30-35 minuuttia.

keskiviikkona, lokakuuta 29, 2008

Muumilaakson pinaattiriisi

Lokakuun aikana ainakin Sillä sipuli- ja Bella Vanilla- blogeissa sekä Prinsessakeittiössä on kaivettu esiin todelliset arkistojen aarteet ja leivottu keksejä, kakkua ja suklaaruutuja lapsuuden keittokirjoista. Mahtavaa seurata näitä muisteloita!

Itse sain juuri ja juuri kouluikäisenä joululahjaksi WSOY:n julkaiseman, Sami Malilan kirjoittaman Muumimamman keittokirjan. Tuosta kirjasta tuli minulle heti tärkeä, minkä voi huomata mm. takasivujen "Reseptini"-osioon kirjoittamistani horjuvista muistiinpanoista. Heti tuoreeltaan muistan kirjanneeni ylös reseptin "Vaalea kastike Pikku Myyn makuun", sillä muistan elävästi miten äiti käski korvaamaan reseptiin kirjatun viilin kermaviilillä ;). Miksei muka jäätelöstä ja viilistä tulisi hyvää kastiketta!? Kaiken kaikkiaan voin kuitenkin vain kiittää äitiä joululahjasta, jolla on ollut todellinen perhosvaikutus loppuelämääni.






















Kirjan reseptiikka ei ole ehkä tyypillisintä lastenkeittokirjaosastoa, sillä mukana on suomalaisia perusruokia makaronilaatikosta makkarakeittoon, marja- ja hedelmäjälkiruokia sekä tietysti paljon eväsruokaa, kuten voileipiä. Materiaalia löytyy myös suurempienkin sadonkorjuujuhlien järjestämiseen. Siis ohjeita kaikenlaiseen mitä Muumilaaksossa syödään! Nyt kokeilin kirjasta pinaattiriisiä. Kyseessä on oikeastaan munamaitoon tehty riisilaatikko. Kätevää arkiruokaa, ja maistui hyvältä! Rakenteeseen voisi lisätä vaihtelevuutta katkaravuilla, joiden maku sopisi mielestäni hyvin mukaan.





















Herkkupinaattiriisi (4 annosta)

250 g pakastepinaattia
2 1/2 dl riisiä
vettä riisin keittämiseen
kasvisliemikuutio
1 dl kermaa
2-3 dl vettä
2 kananmunaa
200 g juustoraastetta
1 tl yrttisuolaa
1 tl sokeria
(alkuperäisessä ohjeessa myös meiramia, jota en itse käyttänyt)
valkopippuria
voita vuoan voiteluun

*Keitä riisi juuri ja juuri kypsäksi kasvisliemikuutiolla maustetussa vedessä. Sekoita siihen pinaatti ja osa juustoraasteesta ja kaada seos voilla voideltuun uunivuokaan.
*Sekoita munat, kerma, vesi ja mausteet. Veden määrä riippuu siitä, kuinka kosteaksi vuokaan kaadettu riisi on jäänyt.
*Anna ruoan kypsyä uunissa 200°C:ssa kunnes munamaito on alkanut hyytyä. Lisää sitten pinnalle loput juustoraasteesta ja paista, kunnes paistos on kokonaan hyytynyt ja pinta on saanut kauniin kullanruskean värin. Paistoaika riippuu käyttämäsi vuoan muodosta: itse käytin melko laakeaa vuokaa ja aikaa meni n. 45 minuuttia.
*Anna vuoan vetäytyä hetki ennen tarjoilua. Nauti sellaisenaan tai lisäkkeenä.

tiistaina, lokakuuta 14, 2008

Jauhelihalla ja ilman


















Kaalilaatikkoa on tehty viime aikoina blogissa jos toisessakin. Itse tein hieman nopeamman version kaalipadasta, joka maultaan on toki kuin eri ruokalaji, mutta hyvää näinkin. 400 grammaan ruskittettua jauhelihaa lisäsin runsaasti jauhelihan perusmausteita (ja jottei totuus unohdu, nehän olivat curry, paprikajauhe, valkopippuri ja merisuola), lisäsin pannulle 1/4 suikaloitua kaalia sekä vajaa parisenkymmentä marinoitua valkosipulinkynttä. Tiedättehän, sellaisia joitan myydään nyt syysaikaan paljon erilaisilla markkinoilla. Vielä hieman vettä sekaan ja haudutus liedellä miedolla lämmöllä kannen alla noin puolen tunnin ajan. Tarvittaessa pataa voi vielä maustaa makunsa mukaan.




















Jauhelihapihveihin kokeilin ainakin ruotsalaisten käsittääkseni käyttämää perunajauhoniksiä. Pihvimassasta löytyi siis 400 g jauhelihagramman, suolan ja pippurin, pienen hienonnetun sipulin, 1 kananmunan ja 2 leseruokalusikallisen lisäksi n. 2 rkl perunajauhoja. Pikkupihvit kypsyivät uunissa 200 °C:ssa n. 15 minuuttia. Perunajauhothan sitovat nestettä erityisen hyvin, ja kuten kuva kertoo, nestettä ei tosiaan poistunut pihveistä juuri lainkaan! Lopputulos oli siis oikein mehevä, kokeilu onnistui.




















Makaronilaatikosta ei löytynyt jauhelihaa ja munamaitokin oli munavettä, mutta vaikka soijarouhe onkin viime aikoina alkanut tökkiä, ruoka toimi hyvin silti. Salaisuus on vegaaniliittojen opiskelijavihkosen paljastamassa soijarouheen maustamisessa - teinkin laatikon samaan tapaan kuin vuosi sitten (tosin nyt mukana ei ollut maissia hämmentämässä). Munaa vegaanilaatikosta ei tietenkään löydy, omaani innostuin laittamaan munavettä 2 munan ja 4 nestedesilitran verran. Määrä oli oikein sopiva.

keskiviikkona, toukokuuta 21, 2008

Laxlasagne med pepparrot och dill

Viikonloppuna kokeilin uusimman Allt om mat- lehden lohilasagne- ohjetta. Huomioni kiinnitti ohjeen runsas piparjuurimäärä, sillä keväisen salamahaasteen jälkeen tykästyin tuon maustejuuren makuun kovin. Valmiissa lasagnessa piparjuuren maku ei tullut erillisenä esiin lähes lainkaan, mutta ilmeisen hyvin se sai ruoan makumaailman toimimaan muuten vain. Tykkäsin nimittäin tosi paljon!

Minulla ei ollut tuorepastalevyjä, joten esikeitin kuivia lasagnelevyjä puolikypsiksi. Ihan toimiva vaihtoehto, tosin keitettyjen levyjen väliaikaissäilytykseen kului aika paljon öljyä... Vaihdoin myös purjon kevätsipuliin, joka sai samalla luvan korvata myös tillin :D
























Lohilasagne piparjuuren kera (neljälle)
250g tuorepastalasagnelevyjä
300g kylmäsavulohta
1 purjo tai vastaava määrä kevätsipulia
1 rkl voita
(1 dl hienonnettua tilliä)
3 rkl raastettua piparjuurta
2 maustemitallista vastajauhettua mustapippuria

Kastike:
3 rkl voita
3 rkl vehnäjauhoja
7 1/2 dl maitoa
(3/4 tl suolaa)
1 maustemitallinen valkopippuria
2 dl(+1dl) parmesan- juustoa raastettuna

*Suikaloi kylmäsavulohi, hienonna purjo tai kevätsipuli. Kuullota purjoa/kevätsipulia pannulla, kunnes se on pehmennyt. Siirrä pannu pois levyltä, sekoita mukaan lohi(, tilli) ja piparjuuri. Mausta mustapippurilla.
*Sulata kastiketta varten voi kattilassa. Lisää jauhot, sekoita huolellisesti, lisää maito kahdessa erässä ja sekoittaen. Anna kastikkeen kiehua hiljalleen 5 min välillä sekoitellen. Mausta (suolalla ja) valkopippurilla. Nosta kattila sivuun ja sekoita kastikkeeseen 2 dl juustoa.
*Laita lasagnelevyjä, lohiseosta ja kastiketta kerroksittain uunivuokaan siten, että ylin kerros on kastiketta. (Lisää halutessasi vielä pinnalle juustoraastetta.)
*Paista uunin keskitasossa, 200 asteessa, n. 20-30 minuuttia.

keskiviikkona, huhtikuuta 23, 2008

Riisi-tonnikalalaatikko

Tähän ruokalajiin liittyy eräs varhaisimmista ruoanlaittomuistoistani. Juuri ja juuri kouluikäisenä löysin äitini minulle lahjoittamasta taskukalenterista riisi-tonnikalalaatikon ohjeen. Halusin tehdä sitä koko perheelle, niin herkulliselta se vaikutti. Äiti auttoi tietysti puuhassa, muttei ehtinyt vahtia joka vaihetta. Laatikon mentyä uuniin vilkaisin uudelleen maitopurkkia, jonka sisältö oli kaadettu laatikon uumeniin, ja huomasin maidon vanhentuneen viikko takaperin. Voi sitä surkua ja parkua, kun koko laatikko kokkareisine munamaitoineen jouduttiin heittämään pois.

Niistä päivistä asti on ajatus tästä ruokalajista ilmeisesti kalvanut alitajunnassa, sillä viime aikoina olen tuntenut sietämätöntä tarvetta kehitellä riisi-tonnikalalaatikon ohjeen ja kokeilla, miltä se oikeasti maistuu. Ja hyvältähän se maistui, arkiselta tietysti, mutta niin lienee tarkoituskin.

Kuituisesta kaura-riisistä ja rasvattomasta maidosta valmistettuna kyseessä on melko terveellinen ruoka. Mikäli hyydykemäisempi laatikkorakenne miellyttää, voi munamaitoa käyttää enemmän ja korvata rasvattoman maidon täyteläisemmällä tuotteella. Tällä reseptillä syntyi melko irtonaista, mutta uunissa muhineen maukasta laatikkoa.
























Riisi-tonnikalalaatikko (2-3 annosta)

2 dl kaura-riisisekoitusta
3 dl vettä
kasvisliemikuution palanen
n. 10 cm pätkä purjoa
1 prk tillimaustettua tonnikalaa
1 muna
2 dl maitoa
1 dl juustoraastetta
sitruunapippuria
tuoretta tilliä silputtuna

*Kypsennä kaura-riisisekoitus pakkauksen ohjeen mukaan kasvisliemikuutiolla maustetussa vedessä. Hienonna purjo.
*Voitele n. 1 l kokoinen uunivuoka. Laita pohjalle kolmasosa hieman jäähtyneestä riisistä. Ripottele riisin päälle puolet silputusta purjosta sekä puolet tonnikalasta. Lisää riisikerros, purjo- ja tonnikalakerros ja lopuksi vielä riisikerros.
*Sekoita kulhossa muna, maito ja juustoraaste. Mausta sitruunapippurilla ja tuoreella tillillä. Kaada munamaito uunivuokaan, tasoita juustoraaste pinnalle.
*Paista 180 asteessa n. 30-40 minuuttia.