Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit

perjantaina, tammikuuta 03, 2014

Saaristolaisleipä ja sinappi-tillisilakat





Joulu meni, kännykkäkuvat jäi. Ja talteen jäi myös kaksi huippuhyvää joulureseptiä: työkaverin saaristolaisleipäohje (kiitos!) sekä siskon inspiroimana jo toista kertaa tehdyt sinappisilakat, joiden totesin maantieteellisesti eriytyneen jo omaksi lajikseen.

Silakoiden taika on karkea dijon ja tiheä tillikastike, niin vihreä että se näyttää ihan kuusenhavuilta. Saaristolaisleivän taika taas on, että se on sekä älyttömän helppoa että älyttömän hyvää. Kyllä kelpaa joulukuusen viedä pois pois pois kun näitä muistelee.

Saaristolaisleipä

1 l piimää
50 g tuorehiivaa
3 dl siirappia
3 dl kauraleseitä
3 dl mämmi- tai kaljamaltaita
3 dl ruisjauhoja
1 rkl suolaa
8-10 dl vehnäjauhoja

*Liota hiiva kädenlämpöiseen piimään. Lisää muut aineet puuhaarukalla sekoittaen. Sekoita hyvin, mutta älä vaivaa liikaa. Taikina saa jäädä melko löysäksi. (Mun taikina oli sikäli jämäkkää, ettei sitä olisi voinut esim. kaataa vuokiin, mutta ihan kosteaa se kuitenkin vielä oli.)
*Jaa taikina kahteen suureen tai kolmeen pienempään voideltuun, pitkänomaiseen leipävuokaan. (Ostin kolmen kappaleen paketin Eskimon paistovuokia, ja taikina jakautui kolmeen sellaiseen täydellisesti.) Kohota noin 1,5-2 tuntia. 
*Paista leipiä uunissa aluksi 175 asteessa. Kun leipien pinta alkaa tummua, alenna lämpötilaa 160 asteeseen ja peitä leivät kevyesti foliolla. Kokonaispaistoaika on noin 2 tuntia.


Tilli-sinappisilakat

500-600 g tuoreita silakkafileitä

Etikkaliemi:
1 rkl merisuolaa
1 dl väkiviinaetikkaa
5 dl vettä

Tilli-sinappikastike:
2 rkl karkeaa dijon-sinappia
3 rkl sokeria
2 tl merisuolaa
3 rkl valkoviinietikkaa
mustapippuria
3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 dl rypsiöljyä
(1/2 dl vettä)
1 1/2 ruukullista tilliä hienonnettuna

*Nylje silakkafileet eli irrota niistä nahka. Nahka irtoaa helposti peukalon avulla, kun irrotat fileestä puoliskon kerrallaan, ujuttamalla peukalonkynnen fileen ja nahkan väliin leveämmästä päädystä aloittaen.
*Sekoita etikkaliemen ainekset kulhossa ja laita silakat likoamaan liemeen. Anna olla jääkaapissa noin 12-18 tuntia eli kunnes kalafileet ovat kypsyneet valkoisiksi.
*Valuta fileet hyvin. (Itse tykkään vielä huuhdella fileet vedellä siivilässä, jottei niihin jää liian etikkainen maku.)
*Valmista tilli-sinappikastike sekoittamalla pyöreäpohjaisessa kulhossa kaikki kastikkeen ainesosat tilliä ja öljyä lukuunottamatta. Lisää öljy kulhoon ensin tipoittain, sitten ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Kastike sakenee hieman, mutta aivan tasaista siitä ei tule, sillä karkea dijon ei käyttäydy tässä samoin kuin tavallinen sinappi. Halutessasi voit ohentaa kastiketta vesitilkalla. Sekoita lopuksi joukkoon hienonnettu tilli.
*Lado puhtaaseen astiaan silakoita ja kaada fileekerroksen päälle aina tillikastiketta. Anna makujen tekeytyä yön yli.

sunnuntaina, joulukuuta 08, 2013

Oikeasti jouluinen joulupulla eli pullasarvet luumutäytteellä

Marraskuussa kutsuin kavereita kotiin joulukorttiaskartelemaan yhdessä, ja samalla sain maistaa Marin tekemiä, ihania luumutäytteisiä pullasarvia. Luumupulla ratkaisee täydellisesti kahden klassisen joululeivonnaisen haasteen: siitä puuttuu tyystin tavallisen joulupullan tylsyys ja tasaisuus, eikä se ole niin raskasta kuin joulutortut, joiden syöminen täytyy usein lopettaa siihen ensimmäiseen.






Tein omat pullasarveni ilman ohjetta muistikuvan perusteella, ja niinpä pinnalta jäi pois raesokeri, eikä täytteessä ollut kanelia tai omenaraastetta.

Ratkaisevin ero oli rasvan määrässä: Marin ohjeessa saman nestemäärän taikinaan tuli 200 g rasvaa, kun tässä rasvaa on vain 75 g. Arvasin heti ensimmäistä maistettuani, että rasvassa taisi olla Marin sarvien erityisen mehukkuuden salaisuus. Näistäkin tuli kuitenkin ihan hirveän hyviä. Ehkä vähän vähärasvaisempi pullaserkku sopii jouluvalmistelujen arkeen, ja tuhdimpi sitten juhlapöytään?


Joulupulla kohtaa tortun eli pehmeät luumusarvet (1 pellillinen)

Tavallinen pullataikina ilman kardemummaa:
2 1/2 dl maitoa
1 pss kuivahiivaa (11g) (tai 25 g tuorehiivaa)
1 dl sokeria
3/4 tl suolaa
1 pieni kananmuna (tai 1/2 suuremmasta munasta)
n. 0,5 kg eli n. 7-8 dl vehnäjauhoja
75 g rasvaa (itse käytin n. 25 g voisulaa ja 50 g öljyä)

Täyte:
1 prk luumumarmeladia (käytin kaupan valmista, joka käy aivan passelisti, mutta luumutäytteen voi tehdä myös itse, herkullinen ohje täällä)

Voiteluun:
1 pieni kananmuna (tai 1/2 suuremmasta munasta)

*Kuumenna maito reilusti kädenlämpöiseksi, kuivahiiva tarvitsee 42°C:n lämmön (mutta ei kuumempaa!). Ripottele maidon joukkoon hiiva, lisää sitten sokeri ja suola. Vispilöi joukkoon muna, kardemumma ja osa jauhoista.
*Lisää lähes loput jauhot ja pehmeä rasva. Alusta taikinaa (käsin vaivaten) noin 5-10 minuutin ajan tasaiseksi ja kimmoisaksi palloksi, lisää tarvittaessa vielä hiukan jauhoja mutta pidä huoli siitä että taikina on pehmeää.
*Anna kohota lämpimässä paikassa leivinliinan alla kaksinkertaiseksi.
*Vaivaa kohonneesta taikinasta jauhotetulla pöydällä ilmakuplat pois. Jaa taikina (pöytäsi koosta riippuen) 2-4 osaan ja kauli osat noin 1/2 cm:n paksuisiksi, suorakaiteen muotoisiksi pitkulaisiksi levyiksi (tai ympyröiksi, jos niin haluat). Leikkaa levyt sarvien käärimistä varten kolmioiksi. Lisää jokaisen kolmion leveään päähän kukkurallinen teelusikallinen luumutäytettä. Kostuta sarven kapea pää vedellä ja kääri kolmio sarveksi. Jatka tähän tyyliin.
*Voitele kananmunalla. Paista 225°C:ssa uunin keskitasossa 10-15 minuuttia tai kunnes pullien pohja ja pinta on saanut ruskeaa väriä.

maanantaina, marraskuuta 18, 2013

Ravintolapäivä ja mustaherukkainen glögi

Viime lauantai kului Ravintolapäivän merkeissä, kun pääsin mukaan ystävän (ja ystävän ystävien) ravintolahumuun. Verhoomo Naakan galleriatila tarjosi loistavat puitteet syksyiselle iltapäivälle blinien ja hymyilevien hyvinkääläisten seurassa.

Yksi ravintoloitsijoista oli tehnyt blinitaikinan (aika moninkertaisena) tällä Maku-lehden ohjeella. Kuohkeista ja ihanan happamista blineistä tuli paljon ansaittua kiitosta. Itse olin mukana miettimässä glögijuomaa. Siitäkin tuli todella hyvää. Hyvä me!

 

Mustaherukkainen glögi

1 dl glögitiivistettä (esim. Marli)
1 dl mustaherukkamehutiivistettä (esim. Ekströms)
6 dl vettä
1 kanelitanko
10 kokonaista neilikkaa
1 tähtianis
pari suikaletta appelsiininkuorta (huolella huuhdellusta appelsiinista)

Mittaa ainekset kattilaan ja kuumenna höyryävän kuumaksi. Älä keitä, mutta anna hautua vähintään muutaman minuutin ajan, mieluusti hiukan pidempään. Nauti pimeänä syys- tai talvi-iltana hyvässä seurassa.




Osan kuvista otti Noora L.

keskiviikkona, tammikuuta 02, 2013

Helmiä hämärästä

Tämä blogi on olemassaolonsa aikana löytänyt aika hyvin luonnolliset uomansa, mitä tulee postaustahtiin. Samaan tyyliin kulki myös taakse jäänyt vuosi. Olen ollut oikeastaan aika iloisesti yllättynyt siitä, kuinka vähän ehdin avata kotona läppäriäni. Tällä kertaa kiireinen vuosi tarkoitti paljoa hyvää: hurjan monia uusia ja vanhoja kokemuksia, paikkoja, juttuja, tyyppejä, harrastuksia, menoja, saunailtoja, kokkailuja, kävelyjä, reissuja... Toisaalta, juuri nyt toivon alkavalta vuodelta pari kierrosta hitaampaa vauhtia: ehkä sellaista, että ehtisi ihan huvikseen kirjoittaakin.

Ongelma kun on tietysti se, että hyvät jutut meinaa unohtua ellei niitä tallenna. Näin ollen päräytänkin vuosikatsauksen hengessä eetteriin tällä kertaa joukon bloggaamatta jääneitä huippujuttuja, taitavat kaikki olla syksyltä. Tulevat internet-sukupolvet ja minä hatarapäinen itse, olkaamme hyvät:

























Syysauringon vielä paistaessa paistoin Jannan postaamaa punajuuripiirakkaa. Punajuurien marinointi ja runsas fetatäyte tekivät tästä ihan huikean hyvää. Kokeilkaa vaikka.

























Stadin silakkamarkkinoilta ostin koukuttavan hyviä aurajuustosilakoita, ja niiden seuraksi tein virolaista salaattia, jonka opin edellistalvena Marttojen kurssilla. Takuuloistavaan salaattiin tulee keitettyjä härkäpapuja (muista keittäessä riittävä suola!), purjoa, omenaa, palvikinkkua, pippuria, sitruunaa ja ranskankermaa. Alkuperäisessä ohjeessa taisi olla majoakin, mutta melkein parempaa tää on vain ranskankermalla.


























Yksi keittokirjaleikki johti Parhaat ruokasienet ja maukkaimmat sieniherkut -kirjaan, ja sitä kautta puolestaan kylmäsavulohella ja tuorejuustolla täytettyihin, parmesanilla kuorrutettuihin herkkusieniin. (Ne paistettiin uunissa vielä kuvan ottamisen jälkeen.) Hieman omituista, mutta ihan älyttömän runsaan, voimakkaan, hyvän makuista.

 























Jossain vaiheessa ostin Liidelistä chorizo-pötkön. Jos talouden toinen puolisko on vaihtarireissussa, niin voin muuten kertoa, että tuollaisen pötkön kuluminen kestää aivan järjettömän kauan! Kulutin sitä ainakin ylettömän paprikaiseen, tomaattiseen, fetaiseen ja basilikaiseen pastaan. Saattoi siinä pastassa olla aika reippaasti valkosipuliakin.


























Jossain vaiheessa tein valtavan satsin thaikku-wokkia. Tämä on mainitsemisen arvoinen asia siksi, että se oli ihan liian mones kerta kyseistä lajia. Puhumattakaan tietysti siitä, että sitä kertasatsiakin sai syödä monta päivää. Kyllästyin, enkä ole moneen kuukauteen tehnyt wokkia kotona sen jälkeen.


























Tähän sen sijaan en kyllästynyt sitten millään. Siis BBCGoodFoodista inspiksen saaneeseen kvinoa-salaattiin ja sen variaatioihin. Perusidea on, että pohjaksi keitetään quinoaa ja sitten sekoitetaan kuumaan, valutettuun jyväsettiin yrttejä ja sitruunamehua. Raikas sitruunan ja yrttien maku imeytyy koko ruokaan, oli höysteenä sitten halloumia tai fetaa, tomaattia tai paprikaa. Toimii, vaikka kvinoan vaihtaisi bulguriinkin. Toimii, tarjoili sitten kylmänä tai lämpimänä.




























Wok-kyllästyksen vastapainoksi kaipasin jotain tosi maanläheistä ja yksinkertaista, ja niinpä keittelin herkullista soppaa perunasta, ruusukaalista ja rakuunasta. Oli hienoa, miten maku muuttui ihan vain pitkän haudutusajan ansiosta. Pekoni ei pahentanut tätä ollenkaan.


























Vuoden parhaat lihapullat bongasin Anzkun kauhasta kajahtaa -blogista. Keftoja ovat nämä, ja todella inkiväärisiä.


























Joulupikkujouluista jäi yli tähteitä, jotka johtivat luksuspastaan. Luksuspasta piti sisällään kerrrrmaista sinihomejuustoa, saksanpähkinöitä, parsakaalia ja viinirypäleitä. (Sekä tietysti tavallista luksuksempaa penne-pastaa, jonka olin ostanut, koska olin ostanut rikkinäisen radion, jonka sitten olin palauttanut, minkä vuoksi olin saanut hyvityksenä lahjakortin erääseen nimettömään tavarataloon, jossa oli myös ruokaosasto, ja jos on lahjakortti niin sehän on niinkuin ilmaista menoa se, ja kiitos tämän päätelmän söin sen lahjakortin ansiosta monta kertaa aika hyvin.)

























 
Syksyllä Helsingin Yrjönkadulle avattiin Rulla. Se ansaitsee tulla muistetuksi useamman kymmenen erilaisen ravintolahetken joukosta. En tiedä, voiko mikään olla yhtä raikasta ja... vaan ihan erilaista kuin mikään muu!

























Viime aikoina olen tehnyt tuttavuutta jääkaapissa möllöttävän HP-kastikkeen kanssa. Edelleen olen sitä mieltä, että se on todella omalaatuisen makuista, ja sulautuu osaksi järjellistä makukokemusta melko harvoin. Mutta ihan sattumalta löysin täydellisen yhdistelmän! Ei kannata oudoksua vaan kokeilla: Nämä quesadillat syntyvät niin että levitetään tortillalätylle aivan pieni tiraus HP-kastiketta, laitetaan tortilla kuumaan, kuivaan pannuun, asetellaan päälle siivut herkullista palvikinkkua sekä herkullista, rasvaista edamia. Tipotellaan muutama tippa vihreää tabascoa perään, lisätään toinen lätty päälle, käännetään koko juttu kertaalleen ympäri ja painellaan lastalla kevyesti, kunnes juusto on sulanut. Niin hyvää.

























Joulun alla opin vielä uuden asian, oujee! Maustesilakoiden tekemisen, nimittäin. Silakkafileiden nylkeminen eli nahattomaksi tekeminen oli  huvittavan helppoa, vaikka psyykkasin itseäni siihen tuntitolkulla. Peukku vain kylkifileen kulmaan ja nahka irti. Suosittelen, koska nahaton maustesilakka on sata kertaa paremman makuinen kuin nahallinen. Siskon vinkeillä syntyivät loistavat valkosipuli-sinappisilakat, eli tämä HS.fi -ohje karkealla dijonilla ja moninkertaisella valkosipuli- ja tillimäärällä.



tiistaina, marraskuuta 20, 2012

Pikkujoulut kotona

Pidin kavereilleni jouluteemaiset pikkujoulut, jotka saivat inspiraationsa monesta lähteestä yhtä aikaa. Noh, ensinnäkin joulu on jotakin aivan parasta, ja joululauluja ei kerta kaikkiaan voi kuunnella liikaa. Mainittakoon lisäksi ainakin nämä: Olin ostanut jo elokuussa Keravan Valkosipulifestareilta Ruoveden herkun glögimaustetta, ja sitä oli niin suuri pussi että päätin saman tien järjestää glögi-iltamat isommalle porukalle. Olin ollut ihan mahtavalla origami-iltakurssilla, ja halusin siirtää ainutkertaisen askartelufiiliksen eteenpäin. Ja sitten oli tietysti tämä Pinterestistä bongattu kuva.

Tällaisena se joulukuusi siirtyi meikäläisen olkkariin. Kiitos Pinterest, olin itse tästä yhtä lapsellisen innoissani kuin vieraani!

























Joulukuusen "havuina" eri kerrosten välissä oli timjaminoksia. Ylhäältä alaspäin kuusi oli koristeltu seuraavasti:

Piparkakkutryffeleitä (1 dl kermaa ja 2 rkl voita kuumennetaan höyryäväksi kattilassa, paloitellaan joukkoon 200 g taloussuklaata, sekoitetaan matalalla lämmöllä kunnes suklaa on sulanut, maustetaan neilikalla, kanelilla ja inkiväärillä, annetaan jähmettyä viileässä, muotoillaan sen jälkeen palloiksi ja kieritellään kaakaojauheessa)
Taatelikakkua kuutioina
Liidelin Milbona-edamia, joka osoittautui todella herkulliseksi komppausjuustoksi
Ranskalaista lehmänmaito-sinihomejuustoa, jonka nimeä ei tiedä mutta jonka valitsin (tai myyjä valitsi) hallista sillä perusteella, että se varmasti leikkautuu kuutioiksi eikä murene
Kirsikkatomaatteja
Kylmäsavulohi-piparjuurirullia kera tortillan eli helpomman sormisyötävyyden (tortillalle voi levittää joko valmista piparjuurituorejuustoa tai maustamattoman tuorejuuston (200 g) ja piparjuuritahnan (1-2 rkl)sekoitusta)
Viinirypäleitä

Lisäksi naposteltavana oli leipätikkuja, sekä ihania vieraiden tuomia herkkuja. Sen glögimausteen käytin keittelemällä edellisenä päivänä noin tunnin ajan glögimausteesta ja vedestä maustelientä, jonka säilytin yön yli viileässä. Juhlan aikana sitten tein kahdenlaista eri glögiä: Vaaleaan glögiin tuli 2/3 omenatäysmehua ja 1/3 valkoviiniä sekä noin desin verran maustelientä. Punaiseen glögiin tuli kotimehutiivistettä, vettä sitä laimentamaan, fariinisokeria sekä maustelientä.

Punaisen glögin terästykseen sopi muuten minun mielestäni mainiosti Pimm's!












































 
Askartelun- ja joululaulujentäyteisen lauantain jälkeen oli ihanaa koota sunnuntaina pari lautasellista tähteitä nenän eteen ja napaan.


























Joulu. Sanoinko jo miten siitä tykkään?

sunnuntaina, marraskuuta 04, 2012

Paahdetut hunaja-yrttipähkinät

Pähkinät ovat hauska aines: herkullisia sellaisinaan, hyppäävät aivan uudelle tasolle kevyesti paahdettuna, ja jos niitä paahtamisen yhteydessä vielä maustaa, on lopputuloksena järjettömän mainio herkku.

Tämän nopean ja helpon metodin pähkinöiden maustamiseen keksin kerran, kun halusin sosekeiton kaveriksi parin kourallisen verran jotakin rouskuvaa. Pähkinät tuntuivat saavan väriä kovin hitaasti, ja ehdin tylsyyksissäni kaivaa kaapista esiin juoksevan hunajan ja yrttisuolan. Se oli menoa sitten.


























Paahdetut hunaja-yrttipähkinät

muutama kourallinen cashew-pähkinöitä, sen verran että paistinpannun pinta täyttyy
pari teelusikallista juoksevaa hunajaa (mitoita määrä pähkinöiden määrän ja makeanhimosi mukaan)
yrttisuolaa ja kuivattuja yrttejä, esimerkiksi timjamia

*Paahda ensin pelkkiä pähkinöitä kuivalla pannulla silloin tällöin sekoitellen, kunnes ne ovat saaneet kauniin kullanruskeaa väriä sinne tänne. Perinteisellä 1-6 -asteikon valurautalevyllä nelonen on paahtotarkoitukseen oiva taso.
*Lisää pannulle hunaja. Sekoita heti, sillä hunaja alkaa välittömästi tarttua melko tiukasti kiinni pähkinöiden pintaan. Lisää samantien pannulle yrttisuolaa ja yrttejä, sekoita jälleen. Paahda vielä hieman miedommalla lämmöllä minuutin-pari, niin että hunajakin saa hieman paahteista makua. Edellämainitulla lämpöasteikolla on kolmonen tähän vaiheeseen sopiva.
*Siirrä pannu sivuun ja anna jäähtyä. Nauti sellaisenaan tai pakkaa purkkiin vaikkapa lahjaksi.


























P.S. Pähkinöiden paahtamisasioissa ja maustevariaatioissa on Monkeyfood-blogi aivan lyömätön. Kannattaa tutustua.






torstaina, lokakuuta 18, 2012

Joulu mielessäin eli lokakuun ihana taatelikakku

Edukkaalla hinnalla hamstratut taatelit ja kuivahedelmät huutelivat laatikossa, ja uusi kakkuvuoka odotti korkkausta. Kun yhtälöön lisäsi vielä vakaasti lähestyvän joulufiiliksen, alkoi kummasti mielessä kummitella ajatus taatelikakusta. Käytin takuuvarmaa keinoa, eli iskin Google-hakusanan eteen superlatiivin. "Paras [tähän googlaamasi ruoan nimi]" vie usein onnen lähteille, niin nytkin.

Vielä olis vähän treenaamista
tuon jauhotuksen kanssa...
























Äärimmäisen mehukkaan, makean, koukuttavan ja riittoisan taateli-suklaakakun ohje on Pullan paikka -blogista. Itse korvasin noin puolet taateleista kuivatulla mangolla ja noin puolet voista öljyllä, mutta muuten mentiin ihan valmiiden numeroiden mukaan. Kakku hipoi täydellisyyttä, mutta seuraavalla kerralla tsekkaan että taatelit ja kuivahedelmät ovat sokeroimattomia.


...ja ehkä sen kakun vuoasta kopistelun kohdalla
vois olla pikkasen maltillisempi myös.


Suklaa-taatelikakku

125 g kivettömiä taateleita
125 g kuivattua mangoa (tai muuta kuivattua hedelmää)
3 dl omenamehua
1 dl fariinisokeria
1 dl sokeria
100 g voita
100 g öljyä
2 kananmunaa
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
100 g tummaa suklaata rouhittuna

*Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka.
*Poista taateleista kivet ja puolita tai paloittele ne karkeasti. Paloittele myös kuivahedelmät, jos käytät suuria hedelmäpaloja. Laita taatelit ja hedelmät omenamehun ja sokereiden kanssa kattilaan. Keitä seosta miedolla lämmöllä silloin tällöin sekoitellen noin 10 minuutin ajan. Anna jäähtyä pienen hetken ajan jottei sauvasekoittimen muovi vallan pehmene, soseuta taateliseos sitten mainitulla sauvasekoittimella ja lisää voi vielä lämpimään seokseen sulamaan. Sekoita lopuksi joukkoon öljy ja anna jäähtyä. (Sopiva jäähtymisen aste on sellainen, ettei kananmuna enää jähmety lämmön vaikutuksesta.)
*Sekoita keskenään jauhot, vaniljasokeri ja leivinjauhe. Lisää jäähtyneeseen hedelmäseokseen ensin kananmunat huolellisesti vatkaten ja lopuksi kuivat aineet sekä rouhittu suklaa.
*Kaada taikina jauhotettuun kakkuvuokaan ja paista uunin keskiosassa 175 °C:ssa noin 50 minuutin ajan. Varmista kakun kypsyys tikulla: esimerkiksi hammastikulla tai tulitikun puupäällä. Anna jäähtyä ja koristele halutessasi.

Vinkki Pullan paikka -blogista: "Kakun maku ja koostumus kestää erinomaisesti myös pakastamisen!"

torstaina, joulukuuta 22, 2011

Jou-jou-jouuu

Lempiasiani joulu.

Ihan kohta saa tehdä taas tuttuun tyyliin kotijuustoa ja kylmäsavulohi-punajuurijäädykettä, parasta!

Jos kotijuusto on ollut kaverini reippaasti yli vuosikymmenen, ja jäädykekin lähes sellaisen matkaa, on tänä ja viime vuonna fiilistelty yhtä uutta suosikkia. Porkkanalaatikkoa! Anpöliivöpol, mutta kun sen viime vuonna ensimmäisen kerran kokeili tehdä erään toisen iloksi, niin hyväähän siitä tuli.
















Tällä viikolla tehtiin porkkanalaatikkoa ns. ruoaksi, ja silloin se toki kaipaa jotakin täyttävää eli proteiinista mukaansa. Kaapintyhjennysmielessä heitin mukaan punaisia linssejä, ja sehän oli vallan hyvä ratkaisu se. Ovat niin mietoja, ettei aito porkkanalaatikkomainen maku kadonnut mihinkään.

Porkkanalaatikon kaverina muuten tarjottiin "vegesilliä", kuten kommentti kuului. Kävi niin, että ihka ensimmäiset ikinä tekemäni suolasienet olivat päässeet homeeseen, ja siinä pettymyksen keskellä lykkäsin sitten lahjaksi saatuja hillottuja suppilovahveroita sienisalaattiin. Omituisen makeaahan siitä tuli, kerta kaikkiaan, mutta kummallisella tavalla hyvää. Vähän niin kuin silli joidenkin mielestä, sanovat.

Porkkanalaatikko linsseillä (porkkanalaatikon perusainemäärät WSOY:n Hyvä Kokki -aapisesta)

1 1/2 dl puuroriisiä
3 dl vettä
6 dl maitoa
500 g kuorittua porkkanaa
1 dl punaisia linssejä
vettä keittämiseen
2 munaa
3 rkl siirappia
1 tl suolaa
1/4 tl valkopippuria
1/4 tl muskottipähkinää
pinnalle korppujauhetta

*Valmista riisipuuro: Mittaa riisi kiehuvaan veteen ja keitä, kunnes vesi on imeytynyt riisiin. Lisää maito ja keitä puuroa hiljalleen kannen alla noin 30 minuutin ajan välillä sekoitellen. Anna jäähtyä hieman.
*Keitä puuron valmistuessa porkkanat ja linssit: Paloittele kuoritut porkkanat ja huuhtele linssit siivilässä. Kippaa kattilaan ja peitä vedellä. Anna kiehua noin 10-15 minuutin ajan tai kunnes linssit ovat pehmenneet ja porkkanoita on mahdollista muusata. Kaada lopuksi vesi pois ja survo porkkanat ja linssit esim. perunasurvimella rouheaksi muusiksi. Ei haittaa, vaikka jää porkkanasattumia matkaan.
*Lisää puuroon porkkana-linssimuusi, munat, siirappi, suola, pippuri ja muskotti. Sekoita huolellisesti.
*Voitele uunivuoka ja levitä seos siihen. Ripottele pinnalle korppujauhoja. Paista uunissa 175-200°C:ssa noin tunnin ajan.


Makea sienisalaatti

1 dl vispikermaa
2 dl (1 tlk) kermaviiliä
pilttipurkillinen hillottuja suppilovahveroita
1 pieni punasipuli
1 tl kapriksia
merisuolaa, mustapippuria

*Vaahdota vispikerma, sekoita joukkoon kermaviili.
*Hienonna suppilovahverot, pilko sipuli mahdollisimman hienoksi silpuksi. Hienonna myös kaprikset. Sekoita kerma-kermaviilivaahdon joukkoon.
*Mausta merisuolalla ja mustapippurilla.
*Sopii porkkanalaatikon(kin) seuraan, mutta kannattaa tarjota myös jotakin suolaisen makuista samalla aterialla, jottei makeus ota yliotetta.

maanantaina, joulukuuta 12, 2011

Piparkakut

Kyllä vaan, täälläkin tuoksuu joulun lähestyessä itse tehty piparkakkutaikina. Luonnollisesti siksi, että joulu on tulossa, mutta myös siksi, että...



















...itse tehdyssä piparitaikinassa ei ole kaupan taikinan outoa sivumakua, vaan raakaa taikinaa voi napsia tyytyväisenä kunnes vatsa kipeytyy. (Veikkaan muuten, että "outo sivumaku" on tasan pomeranssinkuori eikä muu. Että se siitä outoudesta.)
...halusin kokeilla Rapion Myllyn vehnä-ohraisia lettujauhoja piparitaikinaan.
...uusimman Kodin Kuvalehden idea minikokoisista piparitaloista oli ihan vastustamaton.
...sokeria alkoi pienen keittiön kaapit täynnä, ja DanSukker postitti sitä piparihommia varten lisää, kuin arvaten jostakin tämän bloggaajan mieltymyksen itse tehtyyn taikinaan.


















Taikinaohjeen olisin voinut napata vaikkapa siitä pikkuruisia taloja sivuavasta lehtijutusta, mutta siinä neuvottiin ystävällisesti valmistamaan koristepiparkakut kaupan taikinasta, sillä se pysyy paremmin koossa. TÄH? Kai sitä voi kestävää taikinaa itsekin valmistaa!

Päätin siis kokeilla jo mainitun DanSukkerin piparireseptiä, tosin korvasin siis osan jauhoista ohra-vehnäjauhoseoksella. Hyvää tuli, tästä kelpaisi pysytyttää vaikka isompikin talo! Lopputulos oli napakka ja murea, muttei lainkaan kuivan tai jauhoisen tuntuinen.

Edellisestä piparitaikinasta olikin jo aikaa. Tämänkertaisilla ainemäärillä taikinaa syntyi jokseenkin järkevä noin 700 gramman köntti, eikä leivontaan mennyt puolikkaallakaan uunilla aivan koko päivää.























Helppo pipariresepti (DanSukker)

1 dl tummaa siirappia
1 dl taloussokeria
2 tl kanelia
1 tl inkivääriä
1 tl neilikkaa
125 g voita tai margariinia
1 muna
4,5–5 dl vehnäjauhoja, joista 3 dl voi olla ohra-vehnäjauhoseosta eli lettujauhoja
1 tl soodaa

"*Kiehauta siirappi, sokeri ja mausteet. Lisää rasva ja hämmennä, kunnes se on sulanut. Anna jäähtyä haaleaksi. Sekoita odotellessa sooda vehnäjauhoihin huolellisesti. Lisää siirappiliemeen muna ja sitten jauhoseos. Sekoita hyvin. Peitä taikina kelmulla ja anna kovettua jääkaapissa mielellään yön yli.
*Kauli taikina jauhotetulla leivinpöydällä 3–4 mm levyksi. Ota taikinasta muotilla pipareita ja nosta ne leivinpaperoidulle tai jauhoripotellulle pellille. Paista 200-asteisessa uunissa 7–12 minuuttia piparien paksuudesta ja koosta riippuen."

sunnuntaina, joulukuuta 04, 2011

Mausteinen joulukakku

Tein tässä jouluisaa ja niin mukavan mehevää hedelmäkakkua, että ajattelin blogata siitä - mutta koska kakku sopii mielestäni ihan erityisen hyvin yhteen kahvin kanssa, bloggasinkin siitä Paulig Cafén puolella.























Että terkkuja vaan kaikille joulutontuille ja adventtikalenterin availijoille, leipomisfiiliksellä ja piparimausteiden tuoksulla se joulu tulee, vaikka ulkona olisi kuinka lumetonta ja pimeää!

torstaina, tammikuuta 14, 2010

Juhla-arkistoista

Tammikuun arki on alkanut jo ajat sitten, mutta jottei totuus eli juhlinta ruoan ääressä unohtuisi, palaillaan vielä hetkeksi muutaman viikon takaisiin tunnelmiin!

Joulutunnelma maistuu yhtä hyvältä vuodesta toiseen, niin nytkin. Tällä kertaa mätiä oli ostettu jääkaappiin varmuuden varoiksi sellainen määrä, että osasta oli syytä tehdä mätihyytelöä Ruokamaailman ohjeella. Maistuvaa oli se, siinä missä vanha tuttu kylmäsavulohijäädykekin. Tämän vuoden mahti-idea oli tehdä hyytelöitä ja jäädykkeitä viilipurkkeihin ja pakasterasioihin. Joulun eri kattauksiin sai nostettua aina uuden ja tuoreen pikkuhyydykkeen.























Siskon tekemä Baileys-puolukkakakku oli nannaa. Jospa ohjekin ilmestyisi blogiinsa jossain vaiheessa? ;)























Uudenvuoden ruokateemana olivat majoneesisalaatit. Oma kontribuutioni oli Voisilmäpeliä-blogin innoittamana tehty parsakaali-pekonisalaatti. Muistelen nähneeni samankaltaisen ohjeen joskus Glorian Ruoka&Viinissä, liekö siis sieltä peräisin. Tätä teen tosiaankin uudestaan! Rouskuva ja pehmeä, raikas ja täyttävä samaan aikaan.























Parsakaali-pekonisalaatti (2-4 annosta, tai noutopöytään useammalle)

1 parsakaali
5 siivua pekonia
1 sipuli
kourallinen cashew -pähkinöitä

1/2 dl majoneesia
1 rkl sitruunamehua
1/2 tl sinappia
suolaa
mustapippuria

*Pilko parsakaali pieniksi paloiksi. Hienonna sipuli.

*Paahda pähkinöitä kuivalla pannulla, siirrä sivuun. Paista pekonit pannulla rapsakoiksi. Kuullota sen jälkeen sipuli. Leikkaa pekonit pieniksi paloiksi. Jos haluat, voit kuullottaa myös parsakaalin paistinpannulla.

*Sekoita keskenään kastikkeen aineet: majoneesi, sitruunamehu, sinappi, suola ja mustapippuri.

*Sekoita lopuksi kulhossa parsakaali, pähkinät, pekonipalat, sipuli sekä kastike.

tiistaina, joulukuuta 23, 2008

Ota joulukarkki!

Joulumakeiset tervehtivät tänä vuonna useampaakin kaveria, naapuria ja sukulaista. Jos ette kerro kellekään, voin paljastaa, että niiden tekeminen oli melkoisen helppoa.

Kuvien saavuttamattomissa piilottelivat suklaakonvehdit, joita tein Christinan inspiroimana ja jääpalamuottien avulla. Sulatetun valkosuklaan väliin pääsi kuivattuja karpaloita, sulatetun maito- ja tumman suklaan sekoituksen keskelle piparinpaloja. Riisisuklaat taas syntyivät vanhojen mielikuvien perusteella ilman ohjetta ja mittoja: ne pitävät sisällään siis sulatettua tummaa suklaata, johon on sekoitettu tomusokeria ja riisimuroja.




















Kinuskikarkit ovat minulta aiemmin epäonnistuneet kerta toisensa jälkeen, kunnes tänä vuonna sisuunnuin ja päätin keitellä kinuskia niin kauan, että kylmään veteen tiputettu tippa todella kovettuu eikä jää venyväksi, sulaksi massaksi. Päätin myös laittaa seokseen reilusti sokeria tasasuhteen sijaan. Ja tadaa: 2 desilitrasta kermaa sekä 3 desilitrasta sokeria (1 fariinisokeria, 2 tavallista) syntyi reilun puolen tunnin poreilun jälkeen paperista irtoavaa, herkullista, joskin rakenteeltaan jauhoista toffeeta. Nam!





















Lämmintä ja mukavaa joulua kaikille! Syökää sopivasti suolaista ja makeaa ja laulakaa paljon joululauluja!

perjantaina, joulukuuta 19, 2008

Savulohi-puolukkamousse

Todettakoon aivan alkajaisiksi, että savulohi-puolukkamousse on oikeastaan hyydyke, jotka nyt vain haluaa kätkeytyä mousse-nimen taakse. Annettakoon se kuitenkin anteeksi, sillä kyseessä on harvinaisen kuohkea, täyteläinen ja pehmeä muoto lohelle. Puolukat tulivat kehiin joulukuun ruokahaasteen innostamana, siis tuomaan täyteläisen tasaiseen makumaailmaan raikkautta. Raikkautta happamissa marjoissa saattaa joidenkin makuun olla liikaakin, joten pakastepuolukoita voi esimerkiksi kiehauttaa pienessä määrässä sokerilientä ennen moussemassaan lisäämistä.
























Nimi- ja muotoseikat sikseen: tämä lohen, kerman ja vähän puolukankin yhdistelmä on tietysti ennen kaikkea luonteva vieras joulupöytään! Se sopii kaveriksi niin saaristolaisleivälle kuin keitetyille perunoillekin (joista jälkimmäiset muuten ovat salainen jouluherkkuni - syön jouluna keitettyjä perunoita ihan kaiken kanssa), miksei myös muille joulupöydän tarjottaville.

Puolukattoman perusmoussen ohje on alunperin sukulaistädiltäni Taimilta, jonka keittotaitoa suuresti ihailen. Kiitos Taimi tästäkin inspiraatiosta!
























Savulohi-puolukkamousse
(2-3 nälkäiselle tai alkupalapöytään useammalle)

300 g lämminsavulohta
ripaus valkopippuria
2 dl kuohukermaa
3 liivatelehteä
1/2 dl vahvaa kalalientä
puolukoita
(vettä+sokeria)
koristeluun tilliä ja puolukoita

*Aseta liivatelehdet likoamaan kylmään veteen viideksi minuutiksi.
*Poista lämminsavulohesta ruodot ja nahka. Jauha savulohi monitoimikoneessa mahdollisimman hienojakoiseksi, mausta ripauksella valkopippuria.
*Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Sekoita hienonnettu lohi varovasti, mutta tasaisesti kermavaahdon joukkoon.
*Kuumenna kalaliemi höyryäväksi ja liuota siihen lionneet liivatelehdet. Kaada hieman jäähtynyt liivateseos lohi-kermamassan joukkoon varovasti sekoittaen.
(*Kiehauta puolukat halutessasi sokeri-vesiseoksessa.)
*Vuoraa pieni vuoka kelmulla tai kastele se kylmällä vedellä. Levitä vuokaan ensin puolet lohi-kermaseoksesta, sitten väljä kerros puolukoita ja lopulta loput seoksesta. Anna hyytyä jääkaapissa yön yli.
*Kumoa mousse-hyydyke seuraavana päivänä varovaisesti tarjoilulautaselle ja koristele tillitupsuilla sekä puolukoilla jouluisaksi.
*Voit valmistaa moussen myös ilman puolukoita, esimerkiksi kylmäsavulohiruusukkeilla koristellen.

torstaina, joulukuuta 11, 2008

Piparkakut - maku kuin paistetulla piparkakkutaikinalla!

Jo parissa yhteydessä sivutut piparkakut saavat viimein oman postauksensa. Tai siis piparkakkutaikina saa. Se kun oli oikeastaan tämän operaation pääosassa, ensinnäkin siksi etten ollut ennen tehnyt piparkakkutaikinaa ihan alusta loppuun itse ja toiseksi siksi, että taikinaa tuli myös todennäköisesti syötyä enemmän kuin itse pipareita...























Pipariohjeita vertaillessani huomasin, että ainemäärät saattoivat eri reseptien kesken vaihdella paljonkin. Niinpä turvauduin tuttuun ja taattuun Keittiön kautta- opaskirjaan, jonka ohjeella syntyikin hyvä taikina! Taikinaa oli helppo käsitellä ja maku oli hyvä myös valmiissa pipareissa. (Eräs pikkujouluvieras jopa vertasi näitä äitinsä leipomiin, wau!) Paistetut piparit eivät olleet rutikuivia koppuroita vaan juuri sopivan pehmeitä, mutta kuitenkin sen verran vankkatekoisia, että talokin pysyisi pystyssä. Tai auto tai jokilaiva tai dinopuisto - rakentelu on ihan oma lajinsa ;).


















Ennen kaikkea piparitaikinan leipominen oli yllättävän helppoa! Yhtenä päivänä ainesten sekoitus - seuraavana leipominen pipareiksi. Luulin jostain syystä paljon hankalammaksi. Kaapistani löytyi valmista piparkakkumaustetta (kaneli, inkivääri, neilikka, kardemumma), jonka käyttö tietysti vielä helpotti hommaa, mutta mausteita itse sekoitellessakin aikaa menee vain muutaman mittalusikallisen verran enemmän.























Piparkakut

2 dl tummaa siirappia
2 1/2 dl sokeria
3 1/2 tl piparkakkumaustetta ja 1 tl kanelia
(tai 3 tl kanelia, 1 1/2 tl inkivääriä, 1 tl neilikkaa, kuten alkuperäisessä ohjeessa)
250 g margariinia tai voita
2 munaa
noin 1,3 l vehnäjauhoja
1 1/2 tl ruokasoodaa

*Kiehauta siirappi, sokeri ja mausteet suuressa kattilassa.
*Ota kattila pois liedeltä ja lisää sokeriseokseen rasva palasina. Anna jäähtyä.
*Lisää jäähtyneeseen seokseen munat yksi kerrallaan hyvin vatkaten. Sekoita vehnäjauhot ja sooda keskenään, lisää jauhoseos taikinaan.
*Anna taikinan jäähtyä jääkaapissa seuraavaan päivään.
*Kaulitse taikina pala kerrallaan melko ohueksi levyksi ja ota levystä muotilla piparkakkuja. Paista keskenään samanpaksuisia ja -kokoisia piparkakkuja noin 175 °C:ssa uunin ylätasossa noin 10 minuuttia.

perjantaina, joulukuuta 28, 2007

Joulupöydästä vol 2

Suolaisten ja etikkaisten kalaherkkujen väliin sopii makuisa, mutta mieto waldorfinsalaatti.



















Waldorf-salaatti
n. 3 dl pieneksi kuutioitua juuriselleriä (hieman vähempikin riittää)
1 keskikokoinen omena kuutioituna
1 dl kuohukermaa
1/2 dl majoneesia
3 tl sitruunamehua
mustapippuria myllystä
1/2 dl saksanpähkinärouhetta
salaatinlehtiä
koristeluun kokonaisia saksanpähkinöitä, viinirypäleitä

*Kiehauta juurisellerikuutioita halutessasi parin minuutin ajan. (Mikroaaltouunissa tämä käy vielä nopeammin.)
*Vaahdota kuohukerma. Sekoita keskenään kermavaahto, majoneesi, sitruunamehu, pippuri, selleri- ja omenakuutiot sekä saksanpähkinärouhe.
*Asettele salaatinlehdet kulhoon. Lusikoi salaattiseos päälle, ja koristele ennen tarjoilua saksanpähkinöillä ja viinirypäleillä.



















Sienisalaattia varten liotetut suolasienet hienonnetaan, samoin sipuli. Joukkoon lisätään vaahdotettua kermaa ja mausteita maun mukaan. Tänä vuonna tämäkin ruokalaji maustettiin lipstikalla.

Punajuurella maustetun kylmäsavulohijäädykkeen ohje on alunperin Valion sivuilta. Tänä vuonna kokeilin jäädyttämisen sijaan hyydyttää massan liivatelehdillä (viisi lehteä riitti), jotta se ei sulaisi kauhottavaksi kastikkeeksi. Suosittelen silti jäädyttämistä: kermainen massa saa pakastamisesta kaipaamaansa raikkautta ja rakenne on mukavamman tuntuinen. Jäädyttäessä kannattaa ehkä tehdä pienempi annos, joka tulee syötyä kerralla.



















Kylmäsavulohijäädyke (10-12 annosta)
200 g kylmäsavulohta
1 pieni (70 g) sipuli
1 (50 g) etikkapunajuuri
1 rkl etikkapunajuuren lientä
2-3 tl sitruunamehua
2 rkl hienonnettua tuoretta tilliä tai ruohosipulia

mustapippuria myllystä
200 g ruokajogurttia
2 dl kuohukermaa

Hienonna lohiviipaleet, sipuli ja punajuuri. Sekoita kaikki aineet keskenään, lisää viimeisenä vaahdoksi vatkattu kerma. Vuoraa 1 litran vetoinen vuoka tuorekelmulla. Kaada jäädykeseos vuokaan. Peitä foliolla ja pakasta yön yli. Nosta jääkaappiin n. 1 t ennen tarjoilua. Kumoa vadille. Tarjoa alkupalaksi keitettyjen perunoiden tai uuniperunoiden kanssa. Jos pakastat jäädykkeen kulhossa, voit ottaa siitä palloja jäätelökauhalla. Temperoi jäädyke ensin sopivan pehmeäksi jääkaapissa.

Joulupöydän kunkut

Uneliaan kokin kotikunnailla runsas alkuruokapöytä on jouluaaton huipennus. Myös kinkkua ja laatikoita tarjotaan, mutta ne heräävät loistoonsa vasta välipäivien tähderuokina. Alkuruokapöytä on varsin kalaisa: marinoituja silakoita, silliä, lohta useassa eri muodossa, sitruunamarinoitua kuhaa - tänäkin vuonna kalaruokia oli tarjolla 12 erilaista! Lisäksi nautiskellaan salaatteja, kotijuustoa ja keitettyjä perunoita.



















Kuvan oikeassa ylälaidassa näkyvät lohirullat ovat kaikkien suurta herkkua. Ne valmistetaan levittämällä ohuita kylmäsavulohiviipaleita muovikelmulle limittäin ja sivelemällä kerros Cantadou-piparjuurituorejuustolla. Levy kääritään kelmun avulla tiiviiksi rullaksi jonka annetaan vetäytyä kylmässä. Rulla leikataan viipaleiksi ennen tarjoilua.




















Oma kestosuosikkini on kotijuusto, jonka voi maustaa makunsa mukaan. Viime vuosina lipstikka on todettu tässä suhteessa ylivoimaiseksi yrttimausteeksi.

Kotijuusto
3 l maitoa (ei ihan rasvatonta)
1 l piimää
3 kananmunaa
lipstikkaa (tai muita mausteita)
merisuolaa

*Vatkaa kananmunat ja piimä keskenään kulhossa.
*Lämmitä maitoa kattilassa, kunnes se kiehahtaa. Sekoita sitten joukkoon piimä-munaseos. Käännä levyn lämpö pois. Jätä kattila lämpimälle levylle, kunnes juustomassa on erottunut.
*Kerää juustomassa reikäkauhan avulla harsokankaalla vuorattuun siivilään (tai juustomuottiin), joka kannattaa sijoittaa kulhon päälle. Mausta kuivatulla lipstikalla ja merisuolalla.
*Aseta sopivan kokoinen lautanen juuston päälle painoksi. Anna juuston vetäytyä siivilöineen ja kulhoineen kylmässä seuraavaan päivään.

Ylijäävän heran voi käyttää esim. sämpylätaikinaan. Siitä voi valmistaa myös hyvää herajuomaa, kun sekoittaa siihen hedelmänektaria suhteessa 1:1.