Näytetään tekstit, joissa on tunniste kakut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kakut. Näytä kaikki tekstit

sunnuntaina, tammikuuta 05, 2014

Parmesaanikakku

Sain kaverilta joululahjaksi Pumpkin Jamin Marin bloggaamaa Kinuskikissan parmesaanikakkua. En muista, koska mikään leivonnainen olisi kadonnut kahvipöydästä yhtä nopeasti.

Laitoin hyvän kiertämään ja tein kakkua eli leipää viemisiksi toisen kaverin juhliin. Korvasin aidon parmesaanin Grana Padanolla. Lopputulos on vähän niinkuin leipä, ja samalla vähän niinkuin kuivakakku mutta suolainen. Tää omituinen konsepti yhdessä hurmaavan maun kanssa jaksaa kyllä ihastuttaa!

Koristeet voi asetella näin...


Parmesaanikakku eli oikeastaan juusto-timjamileipä (noin 1,5 litran uunivuoallinen, alkuperäinen ohje täältä)

200 g parmesaanijuustoa (tai muuta kovaa, voimakasta juustoa, itse käytin Lidlin Grana Padanoa)
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
¼ tl mustapippuria
1/2 ruukullista timjamia silputtuna (voit nyppiä pelkät lehdet tai silputa mukaan myös varret, jos leikkaat ne oikein hienoksi silpuksi)
2 munaa
200 g turkkilaista jogurttia (tai 100 g jogurttia ja 100 g piimää, hyvin toimi)
1 dl oliiviöljyä

timjaminoksia koristeluun

*Raasta juusto karkeaksi raasteeksi. Sekoita juustoraaste, vehnäjauhot, leivinjauhe, suola, mustapippuri ja silputtu timjami keskenään. Lisää munat, jogurtti ja oliiviöljy. Vaivaa kädellä tasaiseksi.
*Voitele ja jauhota vehnäjauhoilla kakkuvuoka (tilavuus n. 1,5 litraa). Kaavi taikina vuokaan.
*Paista 200 asteessa noin 25 minuuttia. Kumoa, kun kakku on hieman jäähtynyt. Koristele ennen tarjoilua timjaminoksilla.
*Kakkuviipaleita voi syödä sellaisenaan tai esim. hummusnokareen kanssa.

...mutta tässä ne timjaminoksat vasta kukoistaa!
























 

p.s. Kakku-leipäasioiden kanssa olen jahkaillut myös viime toukokuussa, tomaatti-oliivileipä oli myös todellista herkkua.





lauantaina, syyskuuta 28, 2013

Hääkakku eli mustikka-valkosuklaa-turkinpippurijuustokakku

No moikka! Mentiin tässä naimisiin, ja siinä riittikin projektia melko lailla elo-syyskuuksi. Ensin valmisteltiin viikkokaupalla, sitten yhdistettiin suunnitelmat, ihanat vieraat ja yllätykset, ja lopulta hyviä jälkifiiliksiä pureksiessa onkin sitten vierähtänyt pari viikkoa lisää.

Kirkolla meitä kuvasi Tuittu Teivainen



















Suunniteltiin, tehtiin ja hankittiin juhliin itse toki perinteiset koristelut, mutta myös kaikki kylmät ruoat (eli lähes kaikki ruokalajit), leipäosasto ja hääkakut. Paljon tehtiin ennakkoon, tilasyistä vaikka missä. Lisäksi vaihdoin työpaikkaa juuri häiden alla ja tein yhtä lukuunottamatta täysiä työpäiviä. Sain huomata, että noin sadan hengen juhlia tehdessä mentiin tällä paletilla mahdollisen ja mahdottoman äärirajoilla. Mahdottomaksi se olisi mennyt, jos mulla ei olisi mahtavia ja taitavia ystäviä ympärilläni. (Ja enemmän kuin mahdottomaksi se olisi mennyt ilman huippua esimiestä, joka kannusti pitämään edes sen yhden päivän vapaana ennen juhlia.) Mutta oli se vaan mieletöntä, kaiken vaivan arvoista, kun ruoka oli oikeasti hyvää ja porukka tykkäsi!

Haluaisin kovasti postata koristeluista ja ruokaosastosta jotakin, mutta tällä morsiamella elikä vaimolla ei ole vielä minkään tason käsitystä siitä, minkälainen kuvamateriaalipaketti itse juhlan puolelta on pärähtämässä käyttöön. En edes muistanut mainita juhlapaikalla kuvanneelle, että olis tällainen blogikin...

Kakusta voisin kuitenkin kirjoittaa jo nyt. Sitä(kin) testattiin useita kertoja ennen juhlia, mutta juhlaruoista se on toistaiseksi ainoa, jota olen jo ehtinyt tehdä uudelleen!

























Näin ollen mustikka-valkosuklaa-turkinpippuri-juustokakkua on ehtineet syömään...
1) sulhanen ja morsian kotona
2) morsiamen entisen työpaikan työkaverit (mansikoilla koristeltuna tosin)
3) sulhasen työpaikan työkaverit
4) häävieraat
5) vaimon uuden työpaikan työkaverit
6) sekä viitoskakun massasta lohjenneet jälkkärikulhoversiot vaimo ja mies kotona (viimeisessä kakussa oli muuten mustikoiden sijaan mustaherukoita).

Uskallan väittää, että ohje on testattu ja toimiva.

Tämänkin kuvan otti (ennen seepia- ja rajausrääkkäystä)
Tuittu Teivainen. Juhlakakuista osa oli niitä ainoita,
jotka vähän niin kuin epäonnistuivat, mutta onneksi
sen tiesi vain pari tyyppiä...
























Mustikka-valkosuklaa-turkinpippurijuustokakku 

175 g kaurakeksejä
2 rkl Turkinpippuri Crush -murua
50 g voita
25 g öljyä

6 liivatelehteä ja kylmää vettä
5 dl vispikermaa
1,5 levyä valkosuklaata (Panda)
1,5 rs (300 g) maustamatonta Viola-tuorejuustoa (ei kevyt)
0,25 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
n. 0,5 l mustikoita

LYHYT VERSIO:
*Tee pohja keksimurusta, turkinpippurimurusta, voista ja öljystä.
*Vaahdota kerma yhdessä kulhossa. Sulata toisessa kulhossa suklaa ja sekoita suklaaseen tuorejuusto ja sokerit.
*Liota liivatelehdet kylmässä vedessä 5 minuutin ajan, puristele ne sitten ja liota kattilassa kiehautettuun vesitilkkaan. Sekoita liivateveteen vähän tuorejuustomassaa tai kermavaahtoa, ja valuta sitten suklaa-tuorejuustomassan sekaan. Sekoita yhteen massat ja mustikat ja laita pohjan päälle hyytymään.

PITKÄ VERSIO eli näin se oikeasti tehdään
*Leikkaa irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperista sopivan kokoinen ympyrä. Asettele vuokaan kakun reunakalvo. (Reunakalvoja voi ostaa ainakin Ullanunelmasta. Ne ovat huipputuote, sillä tasaisen reunan lisäksi kakkuun saa lisää korkeutta.)
*Hienonna kaurakeksit monitoimikoneella hienojakoiseksi muruksi. (Jos olet morsian paniikissa, ota puhelu kaasolle. Sinä päivänä, kun varsinaiset hääkakut piti tehdä pakkaseen talkoilla pikkuveljen opiskelijakämpässä, heräsin hengittelemään paperipussiin ja maailman paras kaaso jauhoi keksit työpaikallaan.)
*Sulata voi. Sekoita kulhossa tai vaikka voikattilassa keksimuru, turkinpippurimuru, voi ja öljy. Painele sitten seos irtopohjavuoan pohjalle ja vie viileään. (Tai voi ne pohjat odotella pöydälläkin.)
*Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
*Vaahdota kerma. (Viiden desin kermapurkin vaahdottaa sähkövatkaimella näppärästi kahdessa erässä. Ei, en edes yrittänyt vaahdottaa kerralla. Käytä siis vaahdotukseen yhtä kulhoa ja kasaa valmiit kermavaahdot toiseen. Jos teet tätä ohjetta moninkertaisena, se "toinen" voi olla puhdas ämpäri.)
*Sulata valkosuklaa mikroaaltouunissa vähän väliä tarkkaillen ja sekoitellen. Sekoita sitten sulan valkosuklaan joukkoon tasaisesti tuorejuusto, tomusokeri ja vaniljasokeri.
*Laita kattilaan tilkka vettä, kuumenna kiehuvaksi. Puristele liivatelehdistä liiat vedet ja liuota ne kiehuvaan vesitilkkaan. Älä enää keitä.
*Nosta kermavaahdosta ja/tai valkosuklaaseoksesta kauhalliset massaa kattilaan ja sekoita tasaiseksi liivateliemen kanssa. Kaada vasta sitten liivateliemi tasaisena nauhana valkosuklaa-tuorejuustoseoksen joukkoon. Kääntele sitten tasaisesti joukkoon kermavaahto, ja aivan lopuksi mustikat. (Jos käytät jäisiä mustikoita, säästä ne oikeasti viimeiseksi. Virallisista hääkakuista puolet tosiaan meni rakeisiksi ja löysiksi, kun massassa jo olleet mustikat taisivat jäähdyttää liivatteen liian pian. My bad. Onneksi maku oli silti hyvä.)
*Kaada täyte pohjamurun päälle ja anna hyytyä jääkaapissa kelmulla peitettynä yön yli.


Jos haluat tehdä kakut etukäteen pakkaseen, käytä joko tuoreita mustikoita tai huolehdi siitä, että pakastetut eivät sula välissä, vaan pysyvät täysin jäisinä sen pienen hetken, kun ne sekoitetaan ihan viimeisinä massaan ja laitetaan sitten taas kakun mukana pakastimeen. Tämäkin on vain hygieniahuomio; muutoin kakut eivät mene pakastamisesta miksikään. Pakastetut kakut kannattaa ottaa jääkaappiin sulamaan edellisenä iltana.

Riskejä minimoi, jos työstää yhtä aikaa tupla- tai triplamäärää ainesosia, mutta ei sen enempää. Suurempi erä ei mahtuisi enää sellaiseen kymppilitraiseen muoviämpäriinkään. Lisäksi silloin on helpompi varmistua mm. siitä, että liivate jakautuu tasaisesti massaan.

Me teimme juhlakakut irtopohjavuokien sijaan pyöreisiin foliovuokiin. Reunakalvojen kanssa niistä tuli mukavan korkeat, vaikka itse vuoat ovat reunoiltaan kovin matalat. Halkaisijaltaan 27 cm:n vuokaa varten ohjeen ainesosia meni puolitoistakertainen määrä, 23cm:n vuokaan taas tuli aika lailla yksi kakku per tämän ohjeen ainemäärät.

Jos joku soveltaa juhliinsa tätä ohjetta, on oikeaa määrää tosi vaikeaa sanoa, sillä menekki riippuu juhlien muista tarjoiluista ja muun makean tarjottavan määrästä. Meillä oli muuna makeana vain keksejä ja lakupatukoita. Massa tehtiin 10-kertaisena, pohjaa hiukan vähemmän, ja siitä tuli muistaakseni 3 keskikokoista kakkua, 4 suurta kakkua ja yksi pieni hääparin kakku. Yli jäi varmaankin kolme kakkua, eli vähän liioittelun puolelle meni tuo kymmenenkertaistus... Mutta ainakaan hääkakku ei päässyt loppumaan kesken, ja moni vieraskin sai kakkujatkot kotona!





























keskiviikkona, kesäkuuta 19, 2013

Pähkinäinen suklaa-juustokakku

Tämä todella hyvä kakku vapun tienoilta oli jäänyt jo ihan unohduksiin. Syitä on ehkä kaksi:

1) Kuvassa se näyttää maksapateelta
2) Tein sen huhtikuussa, eli "käydään-testimielessä-pelkästään-Lidlissä"-kuukauden aikana, joten se maistui vähän liikaa saksalaiselle suklaalle. Vedetään tässä kotiinpäin: suomalainen suklaa on paremman makuista.







































Valion resepti on kuitenkin ehdottomasti bloggaamisen arvoinen. Suklaa tuo juustokakkuun niin hyvän maun ja rakenteen, että tätä kelpaa käyttää perusohjeena kaikenlaiseen muunteluun. Ja tietty ihan sellaisenaan.

Kiitos muuten töihin naapurihuoneeseen siitä, että löysin ohjeen!

Suklaa-juustokakku (alkuperäinen ohje: Valion amerikkalainen suklaa-juustokakku)

175 g Dominon tyyppisiä täytekeksejä, mieluiten mintun makuisia
50 g sulatettua voita

4 liivatelehteä
200 g taloussuklaata
1 rs (200 g) maustamatonta tuorejuustoa
1 1/4 dl sokeria (jos olet saksalaisten, kitkerien suklaiden armoilla, voit joutua käyttämään enemmän sokeria)
2 tl vaniljasokeria
1 rkl kahvia
3 dl kuohukermaa

koristeluun kevyesti paahdettuja pähkinöitä rouhittuna

*Vuoraa pyöreä, halkaisijaltaan 18 cm irtopohjavuoka (tai mikä tahansa muu vuoka...) leivinpaperilla.
*Murskaa keksit hienoksi muruksi. Sekoita murut sitten voisulan kanssa tasaiseksi seokseksi, ja painele tasaiseksi kerrokseksi vuoan pohjalle. Laita viileään odottamaan.
*Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen.
*Sulata suklaa vesihauteessa, tai varovaisesti mikroaaltouunissa, ja sekoita sitten kulhossa tuorejuuston joukkoon. Sekoita mukaan sokerit.
*Vatkaa toisessa kulhossa kerma vaahdoksi.
*Purista liika vesi liivatelehdistä. Kuumenna pienellä pannulla kahvitilkka lähes kiehuvaksi, ja liuota kahvitilkkaan liivatelehdet. Älä enää keitä. Nosta lämpimälle pannulle kauhallinen kermavaahtoa ja sekoita liivatteen kanssa tasaiseksi, jotta vältät liivatteen paakkuuntumisen kaatovaiheessa. (Tämä viimeinen oli niitä kokkimaajoukkueen pro-vinkkejä.)
*Kaada liivateseos täytteeseen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Nostele lopuksi vaahdotettu kerma joukkoon. Kaada täyte vuokaan murupohjan päälle ja peitä vuoka kelmulla tai lautasella.
*Anna kakun hyytyä jääkaapissa muutamia tunteja tai seuraavaan päivään.
*Koristele valmis kakku paahdetuilla, rouhituilla pähkinöillä.






torstaina, lokakuuta 18, 2012

Joulu mielessäin eli lokakuun ihana taatelikakku

Edukkaalla hinnalla hamstratut taatelit ja kuivahedelmät huutelivat laatikossa, ja uusi kakkuvuoka odotti korkkausta. Kun yhtälöön lisäsi vielä vakaasti lähestyvän joulufiiliksen, alkoi kummasti mielessä kummitella ajatus taatelikakusta. Käytin takuuvarmaa keinoa, eli iskin Google-hakusanan eteen superlatiivin. "Paras [tähän googlaamasi ruoan nimi]" vie usein onnen lähteille, niin nytkin.

Vielä olis vähän treenaamista
tuon jauhotuksen kanssa...
























Äärimmäisen mehukkaan, makean, koukuttavan ja riittoisan taateli-suklaakakun ohje on Pullan paikka -blogista. Itse korvasin noin puolet taateleista kuivatulla mangolla ja noin puolet voista öljyllä, mutta muuten mentiin ihan valmiiden numeroiden mukaan. Kakku hipoi täydellisyyttä, mutta seuraavalla kerralla tsekkaan että taatelit ja kuivahedelmät ovat sokeroimattomia.


...ja ehkä sen kakun vuoasta kopistelun kohdalla
vois olla pikkasen maltillisempi myös.


Suklaa-taatelikakku

125 g kivettömiä taateleita
125 g kuivattua mangoa (tai muuta kuivattua hedelmää)
3 dl omenamehua
1 dl fariinisokeria
1 dl sokeria
100 g voita
100 g öljyä
2 kananmunaa
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
100 g tummaa suklaata rouhittuna

*Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka.
*Poista taateleista kivet ja puolita tai paloittele ne karkeasti. Paloittele myös kuivahedelmät, jos käytät suuria hedelmäpaloja. Laita taatelit ja hedelmät omenamehun ja sokereiden kanssa kattilaan. Keitä seosta miedolla lämmöllä silloin tällöin sekoitellen noin 10 minuutin ajan. Anna jäähtyä pienen hetken ajan jottei sauvasekoittimen muovi vallan pehmene, soseuta taateliseos sitten mainitulla sauvasekoittimella ja lisää voi vielä lämpimään seokseen sulamaan. Sekoita lopuksi joukkoon öljy ja anna jäähtyä. (Sopiva jäähtymisen aste on sellainen, ettei kananmuna enää jähmety lämmön vaikutuksesta.)
*Sekoita keskenään jauhot, vaniljasokeri ja leivinjauhe. Lisää jäähtyneeseen hedelmäseokseen ensin kananmunat huolellisesti vatkaten ja lopuksi kuivat aineet sekä rouhittu suklaa.
*Kaada taikina jauhotettuun kakkuvuokaan ja paista uunin keskiosassa 175 °C:ssa noin 50 minuutin ajan. Varmista kakun kypsyys tikulla: esimerkiksi hammastikulla tai tulitikun puupäällä. Anna jäähtyä ja koristele halutessasi.

Vinkki Pullan paikka -blogista: "Kakun maku ja koostumus kestää erinomaisesti myös pakastamisen!"

perjantaina, elokuuta 24, 2012

Suussa sulava sitruuna-juustokakku

Chicling-blogin Hanna muistutti lukijoita Kauhaa ja rakkautta -Eevan herkullisesta juustokakkuohjeesta. Kiinnostuin Eevan blogin kommenttiraidalla käydystä liivatekeskustelusta, ja päätin ryhtyä kakkuhommiin. Minulla on nimittäin turhan usein ollut se ongelma, että kotitekoinen juustokakku tuntuu suussa liian kovalta eikä sula kielelle, ja pahimmassa tapauksessa liivate vielä maistuu läpi.






















Kommenttiketjussa esitettiin, että kotikokkien ohjeissa liivatteen määrä lasketaan varman päälle yläkanttiin, jotta kakku varmasti pysyisi koossa. Kuulostaa loogiselta - mutta jos on valmis ottamaan riskejä tai tietää varmasti, miten liivatteen kanssa toimitaan, niin vähempikin riittää. Suvi-niminen kommentoija taas tiesi kertoa, että eräs kondiittorien käyttämä nyrkkisääntö on laskea liivatteen määrä siten, että sitä on yksi prosentti täytemassan painosta. Sitten joku vielä ystävällisesti laski, että juuri tähän kakkuun riittäisi näin ollen 3-3,5 liivatelehteä. Laitoin vain kolme, sillä voihan kakkua tarvittaessa vaikka vähän pakastaa - mutta lopputulos oli jääkaapissa hyydytettynäkin ihan täydellinen! Rakastan blogien kommenttiketjuja.























Eevan kakun tein liivatemuutosta lukuunottamatta pitkälti juuri sellaisenaan, ja Eeva opastaa juustokakun tekoon niin kattavasti, että lainaan lähdettä suoraan. Omat kommenttini ovat suluissa.

Sitruunajuustokakku ja sitruunasiirappia (ohje: Eeva Kolu, Kauhaa ja rakkautta -blogi)

Kakku:

200 g digestive-keksejä
75 g voita
4 liivatelehteä (kolme riittää)
2 rkl kiehuvaa vettä
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 sitruunan kuori raastettuna
1/2 sitruunan mehu
2 dl kuohukermaa
sitruunasiirappi:
1,5 dl vettä
1 dl sokeria
1 sitruunan mehu
1 sitruunan kuori raastettuna

lisäksi:
tuoreita mansikoita (ja muita marjoja) ja/tai kirsikoita

*Murskaa ja jauha keksit monitoimikoneessa tai käsin käyttäen apuna esim. kaulinta tai nuijaa. Sulata voi ja sekoita keksimuruihin.
 *Painele seos leivinpaperilla vuoratun, halkaisijaltaan 20-24 cm irtopohjavuoan pohjalle ja jätä odottamaan. Mitä pienempää vuokaa käytät, sitä korkeamman kakun saat. (Mulla ei ole irtopohjavuokaa, joten laakea piirakkavuoka ja leivinpaperi ajaa samaa asiaa, mutta mitäpä näistä.)
*Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan vähintään 5 minuutiksi.
*Sekoita keskenään tuorejuusto, sokeri, vaniljasokeri, sitruunankuori ja -mehu. Vatkaa toisessa kulhossa kerma kuohkeaksi.
*Ota lionneet liivatelehdet vedestä pois ja puristele niistä käsin kaikki ylimääräinen vesi. Sekoita lehdet ja 2 rkl kiehuvaa vettä kunnes lehdet ovat sulaneet taisaisesti veden joukkoon.
(Tässä vaiheessa sekoitin kauhallisen tuorejuustomassaa tasaisesti liivateseoksen joukkoon: näin varmistetaan se, ettei valmiiseen kakkuun jää liivatehiutaleita kun se nopeasti jäähtyy suuren massan joukkoon kaadettaessa.)
*Kaada liivateseos ohuena nauhana tuorejuustoseoksen joukkoon ja sekoita hyvin. Lisää lopuksi joukkoon kermavaahto ja sekoita. Kaada täyte keksipohjan päälle vuokaan, peitä kelmulla ja anna hyytyä jääkaapissa ainakin muutama tunti tai vaikka yön yli.
*Laita kaikki sitruunasiirapin ainekset kattilaan, kiehauta ja keittele n. 5 minuuttia kunnes seos alkaa aavistuksen paksuuntua. Jäähdytä täysin ennen tarjoilua.
*Tarjoile hyytynyt kakku mansikoiden (tai muiden marjojen) ja sitruunasiirapin kera.

torstaina, maaliskuuta 29, 2012

Vanha tuttu yllättää (eli juustoa ja vinkkejä)

Viikko sitten kokkailtiin taas yhdessä ruokabloggareiden kanssa. Tällä kertaa ArlaIngman oli kutsunut meidät patojen ääreen - ja oli muuten kutsunut paikalle myös pari vallan hurmaavaa Suomen kokkimaajoukkueen jäsentä.

Tarkoitus oli tutustua Apetina-juustoihin, jotka luulin tuntevani kuin omat taskuni. Esimerkiksi Apetinan kreikkalainen feta on suuri suosikkini, ja siitä tehtiin takuuhyvää salaattia tälläkin kertaa.

Tarkoitus oli myös muun muassa leipoa juustokakku, jonka luulin olevan ihan peruskauraa, olenhan sellaisen muutamaan kertaan tehnyt. Kuinkas meninkään luulemaan.


Video: Arla

Minä ja joukkuekaverini Avaruusasemalta teimme hyydytettyä juustokakkua yhdessä kokkimaajoukkueen jälkkärispesialistin Kasper Salomäen kanssa. Kilpailevan tiimin (yhtä kauniin ja herkullisen) kakun teki Rauna, jonka blogista ohje kakkuun löytyy.

Ja mitä sitten tuli opittua? Muun muassa seuraavaa:
  • Juustokakun pohjaksi voi mainiosti käyttää mysliä, joka tosin kannattaa parilla sykäyksellä hienojakoistaa tehosekoittimessa.
  • Mysli-voiseos kannattaa laittaa jähmettymään pakastimeen, jotta se on varmasti kovettunut, kun täyte kaadetaan päälle.
  • Täytteen muna-sokerivaahto vatkataan oikeasti kiiltäväksi, kauniiksi vaahdoksi, niin että vaahdon pintaan voi valuttaa kahdeksikon ja se pysyy siinä hetken. Tähän on riittävästi malttia yleiskoneella.
  • Kermavaahtoa ei tehdä eikä etenkään sekoiteta joukkoon vielä siinä vaiheessa, kun muu täytemousse on valmis liivatteen sekoittamiseen. Se tehdään vasta myöhemmin.
  • Liotetut liivatelehdet voi laittaa pienen vesitilkan kanssa kattilaan ja kylmälle lieden levylle, kuumentaa levy, sekoitella koko ajan ja katsoa kun liivatteet sulavat. Tärkeää on, että niitä ei keitetä. Sulamisen jälkeen joukkoon lisätään sitruunan mehu. Liivateseokseen sekoitetaan ensin kauhallinen täytemoussea. Sitten tämä seos kaadetaan lopun moussen sekaan. Näin vältytään paakuilta, joita voi syntyä kun kirkasta liivatelientä kaadetaan täytteen sekaan.
  • Tässä välissä täytemousse viedään kulhossa hyytymään kylmään hetkeksi, ei kovin pitkäksi, mutta hetkeksi kuitenkin.
  • Vatkataan kerma löysäksi vaahdoksi, ja käännellään se nopein liikkein nuolijalla (huom. huom. ei vatkaimella) moussen sekaan.
  • Viedään kakku hyytymään pakastimeen, mikäli ennen tarjoilua on vain vähän aikaa jäljellä. Jos päälle tehdään kiille, hyytymisen tulee tapahtua hyvin ennen kiilteen kaatamista pintaan.
  • Edetään koristeluvaiheeseen, johon liittyy kiillettä, pohjastaan tasaisiksi leikattuja marjoja, ilmakuplien tohotusta, kiillesiirappia ja muuta jännittävää - minä hyppäsin tässä vaiheessa salaatin pariin, sillä joukkuekisa kävi salaattien ympärillä ehkä kuumimmillaan ;)















Kuva: Arla / Minna Saarinen

Niin, kyllä ne Apetinatkin pääsi yllättämään. Olin aiemmin maistanut uusista tuorejuustoista vain Toscana-makua, joka oli ihan ookoo. Kolme muuta makua sen sijaan osuivat kermaiseen makuhermooni ihan mahtavasti. Juustojen rakenne on tosi täyteläinen, eikä maku tunnu suussa ollenkaan jauhoiselta, toisin kuin joskus tuorejuustojen kohdalla saattaa olla.























Kuva: Arla / Minna Saarinen

Tuorejuustoa lykättiin muun muassa liha- ja soijapulliin hyvällä menestyksellä. Inspiroiduin lihapullapannujen ympärillä hyörimisestä niin, että rasvapoltin viimein kauan sitten ostamani hiiliteräspannun käyttöön, ja se onkin kuumentunut jo viikon aikana aika monta kertaa. Soijapullista kirjoitettiinkin lisää Sillä Sipulin puolella.

Ihan mahtavaa päästä kokkailemaan porukalla ja ennen kaikkea oppimaan uutta taitavilta tyypeiltä. Ei voi muuta sanoa!

maanantaina, helmikuuta 27, 2012

Jauhoja! Sokeria! Höttöä!

Kääretorttu. Mikä unohdettu ihme. Ruokatalouden toinen jäsen oli saanut päähänsä, että jääkaapissa vanhenevan tuoreen ananaksen sekä valmiin kinuskikastikkeen jämät voisi käyttää sellaiseen. Minä innostuin kuin pieni kärpänen ja olin jo pian toisen omaa projektia omimassa ja munasokerivaahtoa vatkaamassa. Tämä ei todellakaan ole mikään kakkublogi, kuten ehkä olette huomanneet, joten onhan se aina juhlaa kun pääsee fiilistelemään, kuinka kuohkeaa sen munasokerivaahdon pitikään olla. (En uskaltanut ottaa vaahdosta kuvaa blogiin, veikkaan että se ei kuiteskaan olis ollut ihan oikeaoppista.)























Lopputuloksesta täytyy vielä päivitellä, siis siinä ihmemielessä, että kuinka nopeasti sitä voikaan tehdä jotakin makeaa ja hyvää ja vielä jollakin kotikutoisella tavalla vieraskelpoista? No näin nopeasti. Olis vienyt kauemmin tehdä reissu lähikauppaan valmistorttujen luo. Valmistortut tosin on muutenkin kaukana ihmeestä, paitsi säilyvyysmielessä.

Ananas-kinuskikääretorttu

Pohja:
4 munaa
1 1/2 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta

Täyte:
2 dl vispikermaa
tuoretta ananasta hienoksi pilkottuna (tai 1 tlk ananasmurskaa)
noin 1 dl kinuskikastiketta

*Mittaa jauhot ja leivinjauhe kulhoon, sekoita. Riko munat toiseen kulhoon, mittaa joukkoon sokeri. Vaahdota sähkövatkaimella kuohkeaksi vaahdoksi. Siivilöi jauhoseos muna-sokerivaahdon joukkoon varovasti käännellen.
*Paista uunin keskiosassa leivinpaperoidulla uunipannulla 225°C:ssa noin 7-9 minuutin ajan. Kumoa kypsä kääretorttulevy toiselle leivinpaperille, jonka päälle on ripoteltu hieman korppujauhoja tai sokeria. Anna jäähtyä, ja irrota sitten varovasti päällimmäinen leivinpaperi.
*Vaahdota vispikerma. Levitä jäähtyneelle kääretorttulevylle ananas, kermavaahto ja valuta sitten ohuena norona kinuskikastiketta sinne tänne.
*Kääri torttu tiiviiksi paketiksi leivinpaperin avulla. Tarjoile heti tai anna vetäytyä jääkaapissa.























Leipomisen makuun päässeenä tein seuraavan aamun aamupalaksi skonsseja. Idea tuli Kokit ja potit -blogista, samalla asialla oli muuten myös Kädenvääntöä, ja jäljet johtivat tietysti taas siihen täällä-jo-kovin-toisteltuun Rüsterin Suvin Täydelliseen ohjeeseen. Minä lisäsin vehnäjauhojen sekaan tattarijauhojen jämät, joten omani olivat Hannelen ja Pinjan versioita huomattavasti lättänämpiä. Kirjan vinkkaama kokojyväsinappi sen sijaan sopi suolaisiin skonsseihin todella hyvin. Alla olevassa skonssiohje on siis oma sovellukseni, joka lopulta ei ole enää ihan alkuperäisen kanssa ihan samanlainen.

Sinappi-tattariskonssit (4-5 kpl)

1/2 dl tattarijauhoja
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl ruokasoodaa
1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl sokeria
pieni ripaus suolaa
25 g voita
1 dl piimää
1/2 rkl kokojyvä-dijonsinappia
(voiteluun maitoa ja/tai keltuaista)

*Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon kylmä voi ja nypi murumaiseksi seokseksi. (Jaan vinkin kirjan pro-vinkki-osastolta: jos viilennät kätesi kylmään veteen kastelemalla ja kuivaamalla, ei voi sula nypittäessä niin helposti.) Kaada joukkoon kylmä piimä, lisää sinappi ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi.
*Kaavi taikina jauhotetulle alustalle. Taputtele noin 3 cm:n paksuiseksi levyksi. Ota taikinasta pyöreällä muotilla, esimerkiksi ohutreunaisella juomalasilla leivonnaisia leivinpaperoidulle uunipellille. (Voitele skonssit halutessasi maidolla ja/tai keltuaisella.)
*Paista 200°C:ssa uunin keskitasossa noin 10-12 minuutin ajan tai kunnes skonssit ovat kypsiä.
*Nauti skonssit heti paistamisen jälkeen, ne eivät säily tuoreen oloisina pitkään. Sinappimaustettujen skonssien seuraan sopii esimerkiksi juusto ja hyvä palvikinkku.

sunnuntaina, joulukuuta 04, 2011

Mausteinen joulukakku

Tein tässä jouluisaa ja niin mukavan mehevää hedelmäkakkua, että ajattelin blogata siitä - mutta koska kakku sopii mielestäni ihan erityisen hyvin yhteen kahvin kanssa, bloggasinkin siitä Paulig Cafén puolella.























Että terkkuja vaan kaikille joulutontuille ja adventtikalenterin availijoille, leipomisfiiliksellä ja piparimausteiden tuoksulla se joulu tulee, vaikka ulkona olisi kuinka lumetonta ja pimeää!

sunnuntaina, maaliskuuta 20, 2011

Mutakakku

Suklaisaa ja mutaisan pehmeää. Niitä pitää mutakakun olla. Tämä visio mielessäni leivoin kakkua eräänä iltana sisarusteni kanssa, ja samalla tavoitteella sitten uudelleen parin päivän päästä teekutsujen merkeissä.























Ensimmäinen kerta ei mennyt ihan putkeen. Liian syvään vuokaan lykätyn kakun kypsyyttä oli todella vaikeaa arvioida. Ensin liian raakana hyllynyt suklaamassa paistuikin pian kuivakakuksi. (Jotain tekemistä asian kanssa voi olla myös sillä, että uunivaiheen aikana yksi paistaja lähti töihin ja muut katsoivat keskittyneesti telkkaria.)

Uusintaottelu sen sijaan lunasti odotukset. Pikku-uunimme uunipannu osoitti jälleen kerran oivallisuutensa, sillä se oli mutakakkutaikinalle täydellinen alusta. Ohut kakku paistui tarpeeksi kypsäksi, mutta sopivan mutaisaksi lyhyessä ajassa, ja siitä oli helppo leikata pieniä paloja tarjoiltavaksi kermavaahdon kera. Kauniiden kakkuvuokien ystävillä saattaa olla sanansa sanottavana tästä pannukakkuharrastukseni visuaalisesta puolesta, mutta sitä odotellessa pistelen neliöpaloja tyytyväisenä omaan ja muiden napaan.























Mutakakku (Maku-lehden ohjeeseen pohjautuen)

4 munaa
2 dl sokeria
200 g voita
200 g tummaa suklaata
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa

*Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sulata toisessa kulhossa voi sekä suklaa. Sekoita kolmannessa kulhossa keskenään jauhot, leivinjauhe sekä suola.
*Sekoita muna-sokerivaahdon joukkoon kevyesti vatkaten voi-suklaasulaseos sekä pienissä erissä myös jauhoseos. Kaada taikina leivinpaperoituun, puolikkaan uunin kokoiseen uunipannuun tai esimerkiksi voideltuun ja korppujauhotettuun lasagnevuokaan. (Tai laakeaan kakkuvuokaan.)
*Paista 200°C:ssa uunin alatasossa noin 10-15 minuuttia. Testaa kakun kypsyyttä heilauttamalla vuokaa edestakaisin. Huomaat kyllä, jos taikina on vielä ihan nestemäistä: silloin kakku on raakaa. Jos taikina hytkyy vuoassa vielä hieman, ja ylin pintakerros on paistunut kypsäksi, mutakakku on juuri sopivaa. Jos taikina ei liikahtele vuokaa heilauttaessa, on kakku jo kypsä - ei paha, muttei mutainenkaan.
*Jäähdytä mutakakku huoneenlämpöiseksi ennen tarjoilua: siten se on helpompi leikata palasiksi. Kakun maku syvenee ja rakenne tiivistyy, jos kakku saa levätä yön yli jääkaapissa.
*Tarjoile kermavaahdon kanssa.

sunnuntaina, syyskuuta 19, 2010

Mokkapalat espressolla

Mokkapalat ovat melkoisen takuuvarmaa juhlatarjottavaa. Jos joku maan päällä voi väittää, ettei tykkäisi siitä yltiömakeasta, voisesta sokerikuorrutteesta - joka tietysti on parhaimmillaan viimeiseksi nakerrettuna - hihkaiskoon ihmeessä, jotta pääsen kummastelemaan! Näissä leivoksissa makeus nousee totta vie melkoisiin sfääreihin, mutta ongelma ratkeaa kätevästi, kun paloja leikatessa pitää annoskoon pienenä. Mokkapalaversioni pitää sisällään kahvia niin pohjassa kuin kuorrutteessakin. Itse kiehautin vahvaa espressoa suloisella mutteripannullani, mikä osoittautuikin maun kannalta hyväksi ratkaisuksi.























Mokkapalat

Pohja:
3 munaa
3 dl sokeria
150 g voita
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 dl maitoa
1/2 dl vahvaa espressokahvia

Kuorrute:
25 g voita
4 dl tomusokeria
1/2 dl kaakaojauhetta
4 rkl vahvaa espressokahvia

(koristeluun valkosuklaata)

*Vaahdota munat ja sokeri. Sulata voi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita muna-sokerivaahtoon jäähtynyt voisula, kuivat aineet sekä maito ja kahvi. Levitä taikina leivinpaperoidulle uunipannulle. Paista uunin keskitasossa 200°C:ssa noin 15 minuutin ajan. (Itselläni on käytössä "puolikas" uuni, joten kapealla uunipannulla paistettuna pohjasta tuli muhkean paksu.)
*Sulata kuorrutetta varten voi, sekoita siihen muut ainekset. Levitä kuorrute tasaisesti jäähtyneen pohjan päälle.
*Raasta halutessasi pinnalle valkosuklaata raastimen karkealla terällä.
*Anna jäähtyä, leikkaa haluamasi kokoisiksi paloiksi.

keskiviikkona, kesäkuuta 16, 2010

Pala kakkua

Otsikko ei ihan riitä kuvaamaan viime sunnuntain kakkutarjontaa. Sain ainutlaatuisen mahdollisuuden päästä mukaan eteläsaksalaisen ystäväni isoisän syntymäpäiville. Perinteinen kahvi- ja kakkutarjoilu siis.























Vaan siinä missä suomalainen perinteinen kahvipöytä rakentuu yhden kakun ja muunlaisten tarjottavien ympärille, saksalaisessa pöydässä kakkuja oli lukuisia. En pysynyt laskuissa, kun niitä tuntui tulevan koko ajan lisää jostakin, ja juuri kun varsinainen kahvittelu oli alkamassa, minun piti lähteä junalle... onneksi ehdin maistaa edes joitakin!























Ylimmässä kuvassa on frankfurtilaista voikreemikakkua, hedelmäistä juustokakkua sekä marjarahkacharlottaa. Seuraavassa raparperipiirasta. Allaoleva kirsikka-kaakaokakku, isoäidin bravuuri, puolestaan yhdistää Schwartzwaldin tortulle tyypillisiä makuja.
























Murukuorrutteista hedelmäpiirasta sain junaevääksi. Nam!

maanantaina, huhtikuuta 05, 2010

Pääsiäisruokajuhlaa

Liityn pääsiäisen ruokanautintoja jakavien joukkoon taajaan, ja hehkutan ihan mahtavan raikasta ja värikästä, melkoisen täyttäväksi äitynyttä sunnuntaiateriaamme. Tällaisen työvuorojen värittämän kaupunkipääsiäisen ehdoton juhlahetki on, kun saa mennä ystävän luo kylään ja kattaa yhdessä pöydän notkumaan.























Salaattipedille koottu kylmäsavulohen, avokadon, kirsikkatomaattien ja punasipulin yhdistelmä toimitti alkuruoan virkaa. Erillistä salaatinkastiketta ei tarvittu, sillä Kädenvääntöä-blogin salaattiohjeesta inspiroituneena olimme kieritelleet tomaatinpuolikkaat ja sipulisiivut öljyn, sitruunamehun, suolan ja pippurin seoksessa.























Pääruokalautaselta löytyi pannulla rapeaksi paistettuja halloumijuustoviipaleita, tzatzikia, uunissa paahdettua paprikaa, bataattia, kesäkurpitsaa ja sipulia sekä uuniperunoita. Halloumia oli liotettu vedessä etukäteen hieman vähempisuolaiseksi. Uunikasvikset saivat ennen uuniin menoa lomaansa samaa öljy-sitruunamarinadia, jossa alkusalaatin tomaatitkin oli kieritelty. Perunat ja vuoassa olevat kasvikset kypsyivät uunissa 200°C:ssa yhtä aikaa, perunat uunin perällä noin reilun tunnin ajan ja kasvikset reilun puolisen tuntia. Ilman perunoitakin annos olisi toiminut vallan mainiosti, syötävää kun oli nautiskelijaa kohti varattu riittämiin.























Jälkiruokana tarjottiin sitruunavaahtokakkua, jonka alkuperäinen ohje löytyy Kinuskikissan blogista. Jätin pinnan kiilteen tekemättä, enkä niin satsannut ainesten keveyteen, mutta veikkaan että perusidea säilyi silti. Tykkäsin itse tästä kakusta hurjasti: valkuaisvaahto teki siitä pehmoista, sitruuna ja muut happamat ainekset taas raikasta.

Sitruunainen hyydykekakku

Pohja:
200 g kaurakeksejä
75 g Oivariinia tai vastaavaa rasvasekoitusta sulatettuna

Täyte:
5 liivatelehteä
2 dl maustamatonta jogurttia
1 tlk maitorahkaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa (rasvaa 13%)
2 dl sokeria
1 sitruunan raastettu kuori
2 sitruunan mehu
4 valkuaista

Koristeluun
mintunlehtiä
pieniä piparminttu-suklaamunia (esim. Panda)

*Vuoraa (irtopohja)vuoka, halkaisijaltaan 24 cm, leivinpaperilla. Murskaa keksit muruksi esimerkiksi kulhossa lasin tai mukin avulla. Sekoita keksimuruihin sula rasva, painele seos vuoan pohjalle tasaisesti ja anna jähmettyä jääkaapissa.
*Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Liotusajan tulisi olla noin 5-10 minuuttia.
*Sekoita kulhossa tasaiseksi seokseksi jogurtti, maitorahka, tuorejuusto, sokeri, sitruunankuoriraaste sekä yhden sitruunan mehu. Vaahdota valkuaiset toisessa kulhossa.
*Kuumenna kattilassa toisen sitruunan mehu kiehuvaksi. Liota kuumaan nesteeseen liivatelehdet.
*Sekoita liivate-mehuseos tasaisena nauhana kaataen jogurtti-rahka-tuorejuustoseoksen joukkoon. Kääntele lopuksi joukkoon varovasti mutta tasaisesti valkuaisvaahto. Kaada keksimurupohjan päälle, tasoita pinta ja anna hyytyä jääkaapissa yön yli.
*Koristele ennen tarjoilua mintunlehdillä ja suklaamunilla.

P.S Aihetta juhlaan on muutenkin: Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelma antoi blogilleni kuun vaihtuessa Kuukauden ruokablogi-kunniamaininnan! Riemukkaat kiitokset tästä SRE:lle!

P.P.S Tämän ja muiden postausten kuvien eroavaisuuksia ihmetteleville tässä vaiheessa muuten tiedoksi, että käytössä on iloisesti ristikkäin kaksi tyystin erilaista kameraa, kahden eri kuvaajan käsissä. Visuaalisia ruokavisioita toteuttaa siis itseni lisäksi tätä nykyä myös mainio kanssamaistajani, koska eihän noista otoksista vaan voi kieltäytyä.

torstaina, tammikuuta 14, 2010

Juhla-arkistoista

Tammikuun arki on alkanut jo ajat sitten, mutta jottei totuus eli juhlinta ruoan ääressä unohtuisi, palaillaan vielä hetkeksi muutaman viikon takaisiin tunnelmiin!

Joulutunnelma maistuu yhtä hyvältä vuodesta toiseen, niin nytkin. Tällä kertaa mätiä oli ostettu jääkaappiin varmuuden varoiksi sellainen määrä, että osasta oli syytä tehdä mätihyytelöä Ruokamaailman ohjeella. Maistuvaa oli se, siinä missä vanha tuttu kylmäsavulohijäädykekin. Tämän vuoden mahti-idea oli tehdä hyytelöitä ja jäädykkeitä viilipurkkeihin ja pakasterasioihin. Joulun eri kattauksiin sai nostettua aina uuden ja tuoreen pikkuhyydykkeen.























Siskon tekemä Baileys-puolukkakakku oli nannaa. Jospa ohjekin ilmestyisi blogiinsa jossain vaiheessa? ;)























Uudenvuoden ruokateemana olivat majoneesisalaatit. Oma kontribuutioni oli Voisilmäpeliä-blogin innoittamana tehty parsakaali-pekonisalaatti. Muistelen nähneeni samankaltaisen ohjeen joskus Glorian Ruoka&Viinissä, liekö siis sieltä peräisin. Tätä teen tosiaankin uudestaan! Rouskuva ja pehmeä, raikas ja täyttävä samaan aikaan.























Parsakaali-pekonisalaatti (2-4 annosta, tai noutopöytään useammalle)

1 parsakaali
5 siivua pekonia
1 sipuli
kourallinen cashew -pähkinöitä

1/2 dl majoneesia
1 rkl sitruunamehua
1/2 tl sinappia
suolaa
mustapippuria

*Pilko parsakaali pieniksi paloiksi. Hienonna sipuli.

*Paahda pähkinöitä kuivalla pannulla, siirrä sivuun. Paista pekonit pannulla rapsakoiksi. Kuullota sen jälkeen sipuli. Leikkaa pekonit pieniksi paloiksi. Jos haluat, voit kuullottaa myös parsakaalin paistinpannulla.

*Sekoita keskenään kastikkeen aineet: majoneesi, sitruunamehu, sinappi, suola ja mustapippuri.

*Sekoita lopuksi kulhossa parsakaali, pähkinät, pekonipalat, sipuli sekä kastike.

maanantaina, joulukuuta 14, 2009

Mangochutney-suklaakakku

Keksin tässä päivänä muutamana, että mangochutney voisi toimia suklaakakun maustajana. Erilaisia hedelmiähän kakkuihin lykätään, ja chili ja suklaa on varsin tunnustettu makupari, joten miksei siis molempia yhtä aikaa. Hieman epäilytti chutneyn suolaisuus, ja epäilin myös chutneystä löytyvän valkosipulin eksoottisuusarvoa suklaan seurassa, mutta epäröinti oli turhaa. Kakusta syntyi jännä yhdistelmä makeaa ja vähän suolaista. Mikään mauste ei ponkaissut liiaksi läpi, edes se valkosipuli. Tuliselle herkän koemaistajan suuta poltteli, joten potkuakin siis löytyi. Leipomuksen ohjenuorana käytin 70-luku tarjottimella -kirjan perussuklaakakkuohjetta pienin muutoksin.























Mangochutney-suklaakakku

150 g voita
200 g taloussuklaata
1 1/2 dl sokeria
4 munaa
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
noin 1 dl mangochutneyta
voita ja korppujauhoja vuoan voiteluun & jauhotukseen

*Sulata voi ja suklaa kattilassa. Lisää joukkoon sokeri voimakkaasti vatkaten, anna jäähtyä hieman.
*Vatkaa munat kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Kääntele taikinan joukkoon munavaahto sekä kuivat aineet.
*Voitele ja korppujauhota irtopohjavuoka tai piirasvuoka. Kaada noin puolet taikinasta vuokaan. Lisää sitten mangochutneyta vuokaan nokareina tasaisesti sinne tänne. Lisää vuokaan loppu taikina, sekoita halutessasi varovasti taikinaa ja mangochutney-nokareita vielä hieman niin, että mangohilloketta on varmasti joka puolella.
*Paista kakkua 175 °C:n lämmössä noin 25-30 minuuttia.
(*Kakun seurana voi tarjota halutessaan esim. vaahdotettua kermaa.)

sunnuntaina, tammikuuta 11, 2009

Papaija-kookosbrowniet

Tammikuun Yhteishyvän Ruokamaailma-lehdestä bongasin ohjeen mielenkiintoisiin papaija-kookosbrownieihin. Ainesosalistassa ei ole taloussuklaan ja kookoshiutaleiden lisäksi mitään rasvapitoista, joten ohjeen ideana lienee, että mehevä papaijasose keventää ja samalla mehevöittää lopputulosta. Tai siltä ainakin lopputulos maistui: juuri niin kostean mehevältä kuin brownien pitääkin, kuitenkin ilman että suuhun jäi rasvan makua. Tällä reseptillä kakunleivontaan voi ryhtyä helposti vaatimattomammissakin keittiöoloissa, sillä mikään ainesosa ei vaadi jääkaappisäilytystä.

Etenin alkuperäisen ohjeen mukaan, tosin hämmennyin siitä että ohjeessa neuvottiin käyttämään ainoastaan valkuaisia, niitä kuitenkaan erityisemmin vaahdottamatta. Kaiken sekaisin vatkaamisen sijaan siis päätin vatkata ensin valkuaiset hyvin kevyeksi vaahdoksi ja sekoittaa sitten joukkoon muut aineet. En tiedä, vaikuttiko se lopulta erityisesti lopputulokseen, mutta tehokkaan mielen se tälle keittiökemistille toi ;).























Papaija-kookosbrowniet (12-16 kpl)

200 g taloussuklaata
1 prk (425/260 g) säilöttyä papaijaa
1 dl vehnäjauhoja
1 dl kookoshiutaleita
4 valkuaista
1 dl ruokosokeria

*Kuumenna uuni 175 °C:seen . Vuoraa lasagnevuoan kokoinen uunivuoka leivinpaperilla.
*Sulata suklaa vesihauteessa miedolla lämmöllä tai mikroaaltouunissa. Anna jäähtyä 5 minuuttia.
*Valuta liemi papaijista ja soseuta sauvasekoittimella. Vatkaa valkuaisia muutaman sekunnin ajan sähkövatkaimella, vatkaa sitten kevyesti joukkoon papaijasose, kookoshiutaleet, ruokosokeri ja vehnäjauhot. Sekoita joukkoon sula suklaa. Kaada vuokaan.
*Kypsennä uunin keskitasolla 40 minuuttia. Anna jäähtyä ja nosta leivinpaperin avulla pois vuoasta. Leikkaa neliöiksi. Ripottele halutessasi pinnalle kookoshiutaleita.

torstaina, heinäkuuta 03, 2008

Kinuski-mansikkakakku

Viime viikonloppu vierähti idyllisissä maalaismaisemissa, ystävän synttäreitä juhlistaen. Juhlan kunniaksi leivoimme tietysti kakun, josta tuli niin hyvää, että se on syytä esitellä täälläkin. Kunnia kakun valmistamisesta ja kokoamisesta ei oikeastaan edes kuulu minulle, vaan keskityin lähinnä keittelemään kinuskia. (Siitäkin tuli kyllä hyvää.) Yleensä en ole makeiden ja raskaiden täytekakkujen ystävä ollenkaan, mutta tässä ainesosat kohtasivat toisensa kiitettävän tasapainoisesti! Hyvä me!
























Kinuski-mansikkakakku


Pohja:
4 munaa
sokeria
vehnäjauhoja
leivinjauhetta

Täytteeseen:
omenamehua
raparperikiisseliä
mansikoita viipaleina
1 prk maitorahkaa
1 prk vaahtoutuvaa vaniljakastiketta (puolet syntyvästä vaahdosta kakun koristeluun)

Kinuski
2 dl kuohukermaa
vajaa 2 dl sokeria
1 1/2 rkl siirappia
2 tl voita tai margariinia

*Kakkupohjaa varten riko munat mittakannuun. Tarkista munamassan määrä kannun kyljestä ja kaada munat kulhoon. Mittaa sitten sokeria kulhoon mittakannun avulla sama määrä. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Mittaa kannuun jauhoja sama, tuttu määrä. Sekoita niiden joukkoon ripaus leivinjauhetta ja lisää ne sitten muna-sokerivaahdon joukkoon varovasti käännellen.
*Voitele ja jauhota kakkuvuoka. Paista kakkua 175°C:ssa 20-30 minuuttia, kunnes kakku on kypsää eli kokeilutikkuun ei enää tartu taikinaa. Anna kypsän kakun jäähtyä vuoassaan.
*Vaahdota täytettä varten vaniljakastike (esim. Flora Vanilla), sekoita sen joukkoon maitorahka.
*Kumoa jäähtynyt kakkupohja lautaselle. Leikkaa leipäveitsen avulla kolmeen viipaleeseen täyttämistä varten.
*Kostuta viipaleet omenamehulla. Kakku on sopivan kosteaa, kun se kokeiltaessa tuntuu sienimäiseltä.
*Levitä vuorollaan molempiin välikerroksiin ohut kerros raparperikiisseliä, vanilja-rahkavaahtoa ja mansikkaviipaleita. Käytä rahkavaahtoa siten, että siitä noin puolet jää jäljelle kakun koristelua varten. Tähän vaiheeseen asti voit tehdä kakun edellisenä iltana, ja jättää sen sitten vetäytymään.
*Valmista kinuski sekoittamalla ainekset kattilassa. Kuumenna seosta ja anna sen kiehua hiljalleen, samalla hiljalleen sekoitellen. Keitä ja sekoittele, kunnes vesilasiin pudotettu kinuskitippa jähmettyy. Tässä saattaa vierähtää hetki, ja lopputulos on silti melkoista arpapeliä, mutta ei hätää, hyvältä se maistuu kuitenkin. Anna kinuskin jäähtyä hieman. Kaada kinuski tasaisesti kakun pinnalle. (Voit tehdä myös nämä vaiheet edellisenä päivänä. Muista silloin huolehtia tavalla tai toisella siitä, että jääkaappisäilytyksessä elmukelmut eivät tahmaa kuorrutukseen kiinni.)
*Viimeistele kakku levittämällä reunoille loput vanilja-rahkavaahdosta. Asettele vielä muutama mansikka kakun päälle.

maanantaina, kesäkuuta 09, 2008

Tosi herkkä kuusenkerkkä

Reilu viikko sitten seikkailimme taajamamaastossa, mikä on näin kantakaupungin asukille mukavaa vaihtelua. Koska elämäni on ollut viime aikoina melko ruokaviritteistä, aiheutti vastaan tullut kuusi välittömän ruokainspiraation. Siinä oli nimittäin vielä kauniin vihreitä ja pehmeitä kuusenkerkkiä, ja mieleeni nousi hämärä muisto joskus pienenä maistetusta kuusenkerkkä-juustokakusta.

Kuusenkerkät ovat oikeasti hyviä, uskokaa tai älkää! Niissä on hieman marjainen, mehukas maku. Useimmiten niistä kai keitellään siirappia tai niitä käytetään sellaisenaan: käyttövinkkejä löydätte mm. täältä tai täältä. Ainakin eteläisemmässä Suomessa taitaa nyt (tai ainakin pian) jo olla vähän myöhäistä maistella kerkkiä, mutta ensi vuonna osaakin sitten olla ajoissa liikkeellä.
























Kakun tekoon lähdin melkoisella intuitiolla, joten laitoin kerkkiä kehiin aika varovasti, noin kourallisen. Kun vielä valitsin hyydykekakun massaan vaahdotettavan vaniljakastikkeen ja pohjaan aromikkaat digestive-keksit, oli lopputulos vähän turhan vaniljainen, eivätkä kerkät maistuneet oikeastaan lainkaan. Niitä voi siis laittaa mukaan todella rohkeasti, ja vaniljakastikkeen vaihtaa vaikkapa tavalliseen kermaan. Miedoksi pohjaksi voisi sopia myös valmis sokerikakkupohja.

Ohje oli tavallinen, hyydytetty juustokakku: purkillinen vaniljakastiketta vaahdotettuna, 200g tuorejuustoa, sokeria, makuaineet sekä sitruunamehua + 6 liivatetta. Hyvää siitä tuli, vaikka kerkkäpuoli vaatiikin vielä pientä korostusta.

(Mansikat eivät liity kakkuun mitenkään. Ne ovat puhdasta hämäystä ;))

sunnuntaina, joulukuuta 16, 2007

Alankomaat - Boterkoek

Alankomaat on aakkosmatkan toinen kohde. Amsterdamin-matkaajalle maan ruokakulttuuri näyttäytyy etnisten vaihtoehtojen runsautena: eri kulttuurit näkyvät nykyisin niin ravintola- kuin ruokakauppatarjonnassakin. Eksoottisilla mauilla on myös historiallisesti linkkinsä Alankomaihin: aiemman siirtomaaisännyyden seurauksena mm. indonesialaiset vaikutteet ovat maistuneet ruoassa jo pitkään.

Alankomaiden "omassa" ruokakulttuurissa näkyy maanviljelyn merkitys maan historiassa. Vaikka kasviksiakin on toki käytetty paljon, lienee fyysinen työ selittänyt ruoan raskautta: monissa löytämissäni ohjeissa tuntui olevan paria eri lihalaatua, rasvan ja maidon lisäksi. Hollantilaisesta hernekeitostakin on kuulemma sanottu, että lusikan tulisi jäädä siihen pystyyn. Tyypilliseen eurooppalaiseen tapaan Alankomaiden ruoka on miedosti maustettua.




















Valitsin reseptiksi Allrecipes.com- sivustolta löytyneen voikakun. Se on yksinkertaisena, voisena ja sitruunaripauksen verran eksoottisena edustava tapaus tehtäväänsä. (Mitä tulee tuohon amerikkalaisten kotirouvien ihastuttavaan reseptisivustoon, luottamukseni lunastivat viimeistään "Finland"-kategorian "Finnish Nissua" ja "Finnish Pannu Kakku".) Tein kolmen hengen minikakun, linkin takaa löytyy alkuperäinen 15 hengen ohje.

Boterkoek (kolme annosta)
50 g voita
50g sokeria (n. 0,55 dl)
1/4 tl vaniljasokeria
1 1/4 tl raastettua sitruunankuorta
1/2 tl sokeria
1 muna
1/4 tl suolaa
50g vehnäjauhoja (n. 0,75 dl)
1/4 tl leivinjauhetta

*Sekoita sitruunankuori ja 1/2 tl sokeria keskenään.
*Vatkaa voi, sokeri, vaniljasokeri ja sitruunankuoriseos kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää muna, sekoita. (Mikäli teet isomman kakun, lisää munat yksitellen.)
*Sekoita kuivat aineet keskenään ja kääntele varovasti vaahdon joukkoon. Paista voidellussa ja jauhotetussa vuoassa 175°C:ssa noin 30 min tai kunnes kokeilutikkuun ei enää tartu taikinaa.

Lähteitä ja lisää luettavaa: Wikipedia ja Bootsnall

perjantaina, lokakuuta 26, 2007

Taivaallista suklaavaahtokakkua

Henkilökohtainen tulokuoppa ajoi ahtaalle kovin gourmet-henkisen kokkailun kannalta, joten Unelias blogi vaipui väliaikaiseen horrokseen. Tällä viikolla pääsin kuitenkin käymään kotikodin alkukeittiössä, mikä olikin mm. blogin kannalta varsin hyvä reissu.

Ensimmäiseksi esittelyyn pääsee ehkä oudon näköinen, mutta sitäkin herkumpi suklaakakku. Juustokakkumainen, jauhoton mutta uunipaistettava kakku löytyi parin viikon takaisilta Hesarin ruokasivuilta. Haaleana tarjotessa rakenne oli täyteläisen vaahtomainen, seuraavana päivänä ja jääkaappikylmänä tiiviimpi, ja maultaan vielä ensimaisteluja parempi - jos mahdollista. Tämä jälkijunainen varjohaastaa lokakuun suklaakilpayksilöt tiukasti, lupaan ;).




















Suklaakakku (yhden perheen kokoinen versio)

150-200g suklaakeksejä
40g voita tai margariinia
reilu 100 g tummaa suklaata
2 dl vaahdotettavaa kaurakermaa (GoGreen) (alkup. ohjeessa kuohukermaa)
200g maustamatonta tuorejuustoa
1 muna
0,75 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

*Murskaa suklaakeksit. Sulata voi tai margariini, sekoita keksimurun joukkoon. Painele sekoitus irtopohjavuoan pohjalle, leivinpaperin päälle.
*Vaahdota kaura- tai kuohukerma. Ota vaahdosta puolet erilleen ja säästä tarjoilua varten.
*Paloittele suklaa ja sulata mikroaaltouunissa välillä sekoitellen. Sekoita tuorejuusto, muna, sokeri ja vaniljasokeri kermavaahtoon. Lisää hieman jäähtynyt suklaa huolellisesti sekoittaen, kaada seos vuokaan.
*Paista 150°C:ssa n. 35-40min, tai kunnes huomaat kostean pinnan "kuivuneen". Anna jäähtyä vuoassa (mielellään vaikka jääkaapissa yön yli). Irroita kakun reunat vuoasta veitsen avulla. Tarjoile kermavaahdon kanssa.