Näytetään tekstit, joissa on tunniste puolivalmista. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste puolivalmista. Näytä kaikki tekstit

perjantaina, marraskuuta 12, 2010

Mutkat suoriksi

Blogihiljaisuudesta huolimatta täällä on syöty ruokaa. Kyllä vain, ja päivittäin! Ja ideologisesta kirkasotsaisuudesta huolimatta täällä on nautittu oikoteiden suomasta ajansäästöstä ja helppoudesta. Ja koska oikotiesuosikeilla on nimet, jaettakoon ne kaikelle kansalle. Seuraa siis unelias oodi...























...Pataksin purkkicurrytahnoille. Edulliseen hintaan aasialaisista kaupoista. Tämä homma on oikeastaan kertausta aiempaan blogipostaukseeni viitaten. Hienonhienoksi silputtua sipulia, pari roimaa ruokalusikallista currytahnaa, tofua ja kasviksia, reippaasti pinaattia tai tomaattimurskaa, ja sitten vielä jogurttia tai kookosmaitoa. Ja siinä se.























...Valion juustomaustetuille ruokakermoille. Yritin pitkään vastustaa, koska ne on melko kalliita, eikä ihan ylimääräisistä ainesosista vapaitakaan. Mutta kun. Niillä syntyy niin hyvää ruokaa. Kipparipastaa tehdään meillä melkein kerran viikossa. Kyllä vain. Opiskelukaverin ohjeella puolestaan käytettiin Kolmen juuston kermaa tortillatäytteeseen - namm. Paistetun sipulin ja jauhelihan sekaan lisätään valkosipulista tomaattimurskaa, mausteita sekä osa kermapurkista, täyte kääritään uunivuokaan tortillojen sisään, kuorrutetaan juustokermalla ja juustoraasteella ja uunitetaan.

...Lapin Lihan poronkäristykselle. Ostin paketin ja tein käristystä ensimmäistä kertaa elämässäni - helpompaa kuin mikään tanssi ikinä. Helpompaa kuin jauhelihan ruskistus. Jäinen laatta kuumaan pannuun, kääntelyä ja vartissa valmista. Kaksi nälkäistä herkutteli kohtalaisen pienen satsin silmänräpäyksessä, ja annoskoon järkevä kohtuullisuus olikin ainoa hetkellisesti harmittamaan jäänyt asia...























...ja sen oodin loppukevennyssävelet vielä kamerakännykälleni ajalta ennen noh, oikeita kamerakännyköitä. Mutta ennen kaikkea kuvan kohteelle eli sitruunajogurtille! Tähän päivään asti tämä onni oli mennyt minulta täysin ohi. Sitruunaista, lohkeavaa ja kommervenkitöntä. Nam.

tiistaina, marraskuuta 18, 2008

Kaprikset ja jauheliha kohtaavat klassikon

Uskallan väittää, että pestopasta on eräänlainen sukupolvikokemus meille tämän ajan opiskelijoille. Knorr ja seuraajansa tarjoavat oman lisää-vain-vesi- versionsa (joka muuten allekirjoittaneen mielestä on luvattoman hyvää), edistyneemmiltä onnistuu myös pastan keitto ja purkkipeston sekoittaminen joukkoon. Ravitsemustietoisten eväsrasioissa pestopastan joukossa saatetaan tavata myös raejuustoa.

Silloin tällöin pestopastaan tulee vastustamaton himo, kuten kävi viime viikonloppuna. Vaan pitkän pestotauon jälkeen makuaistini yllätti minut - vanha kunnon Pirkka-pesto maistui suorastaan tympeältä. Pestopastaa oli silti pakko saada. Koska olen jo vähän edistyneempi opiskelija, lisäsin joukkoon rohkeasti muutakin kahden pyhän ainesosan lisäksi. Makuyhdistelmästä tuli niin toimiva että se vaatii päästä julkaistuksi. Josko vaikka joku toinen peruspestopastaan tympäätynyt löytäisi pelastuksensa!
























Pestopastan seuraava aste eli pestopasta kapriksilla ja jauhelihalla

pastaa 1-2:lle
n. 3-4 rkl purkkipestoa
n. 1 dl paistettua, valkopippurilla ja paprikajauheella (mutta ei suolalla) maustettua jauhelihaa
1-2 rkl kapriksia
1 tl dijonsinappia
1 tl sitruunamehua

*Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan, valuta siivilässä ja kaada takaisin kattilaan.
*Sekoita kattilassa pasta, pesto, jauheliha, kaprikset, sinappi ja sitruunamehu. Peitä kannella ja anna levähtää vielä miedolla lämmöllä sillä aikaa kun siistit tämän suuren kokkausurakan jäljet ympäriltäsi. Nauti.

P.S. Ja jottei nyt IHAN maine mene niin muistutan että pesto on erittäin hyvää itse tehtynä. Mutta se onkin jo ihan toinen tarina!

maanantaina, marraskuuta 10, 2008

Tähdetähdet

Kalapataan ostettua pinaattia jäi yli, ja kun Kolatun ihanaa kuttuchevreä oli päätynyt jääkaappiin ja sitruunamehua ja valkosipuliakin löytyi, syntyi aineksista sitruunainen pinaattipasta. Idea on uusimmasta Glorian Ruoka&Viini- lehdestä, jonka ohjeessa tosin chevren tilalla oli herajuustoa. Kermakin jäi uupumaan, mutta täyteläisyyttä enemmän olisin oikeastaan kaivannut pastaan jonkinlaista "väkevyyttä", ehkäpä kapriksia? Vallan maistuvaa kuitenkin.























Pastaan päätyivät hiljattain myös pakastelokerosta löytyneet sipuliset jauhelihapihvit. Sillä aikaa kun pasta kiehui, yhdistin kipossa kevytkerman jämät, aurinkokuivattuja tomaatteja sekä kohmeiset pihvit paloiteltuna ja lykkäsin yhdistelmän kiehahtamaan mikroon. Mukaan vielä mausteita (riippuen tietysti jauhelihapihvien mausteisuudesta) ja sekoitus kypsän pastan joukkoon. Nautin lipstikan kanssa, juustokin sopii hyvin mukaan.























Kuivattu lipstikka sopii myös kuttuchevre-tomaattivoileivän päälle. Kinkku-avokadovoileipää taas on höystetty tällä kertaa sekä pienellä sipauksella piparjuuritahnaa sekä sitruunapippurilla. Kinkun mieto maku täydentyy ja avokadon rasvaisuus taittuu piparjuurella hienosti. Sitruunapippurillakin on samankaltainen vaikutus.





















Kinkkupaketin viimeiset, jo hieman kuivahtaneet siivut katoavat tietysti pizzaan. Tulisen pizzan muut ainesosat ovat yli jääneitä tortillatykötarpeita eli salsaa, jalapenoja ja juustoraastetta. Pohjana voisi käyttää tortillalettuakin, mutta nyt pakastimesta löytyi pizzapohjia.
























Vatsa kiittää ja maailma pelastuu!

tiistaina, toukokuuta 27, 2008

Pizza Kit

Pari päivää sitten lähti testiin Pizza Kit- pakkaus, joka sisältää siis rullatun, valmiin pizzapohjan ja purkillisen tomaattikastiketta. Olin ehkä hieman ennakkoluuloinen, mutta pitihän tämä kokeilun nimissä kokeilla!

















Ensimmäinen ajatus oli tietysti, että pohja sisältää varmasti hurjasti lisäaineita. Niinhän se sisältääkin. Tarkemmin ajatellen suurinpiirtein samat aineet löytyvät kuitenkin niistä leivistä, joita Suomi puputtaa palakaupalla päivittäin. Ostan leipää todella harvoin, joten satunnainen valmispizzapohja tuskin on lisäainekokonaisuudessa kovin haitallinen palanen. Lisäaineiden hyvänä puolena (?) mainittakoon pohjan mahtava käsiteltävyys: se venyi ja vanui niin, että tunsin itseni vähintään pizzerianomistajaksi. Venytettynä pohjaa olisi riittänyt varmaan kahdelle pellilliselle. Valmiina pohja oli todella rapea, ja hyvänmakuinenkin.

Toinen ajatus oli tietysti, että sekä pohja että kastike ovat varmasti kovin suolaisia. Näin olikin. Kastike oli kuitenkin todella maukasta: itse valmistamalla toki saisi vastaavaa, mutta hauduttelu veisi parhaimmillaan tunteja. Suolaisuuden voi ja se kannattaa myös ottaa huomioon täytteiden valinnassa: kukaan ei käske lataamaan pizzapohjalle laakillista metukkaa ;)






















Että kannattaako? Juu tai ei. Hinta, noin 3,5 euroa, on tietysti kova kun vertaa omatekoisen pohjan ja tomaattikastikkeen arvoon. Onnistumisen elämyksetkin ovat alusta asti tehdyssä pizzassa tietysti aivan eri sfääreissä kuin tällaisia oikoteitä käyttämällä. Kuitenkin, mikäli tekee mieli kotona tehtyä pizzaa ja nopeasti, on tämä oiva vaihtoehto (sinänsä myös aivan hyville) pakastepohjille ja tomaattipyreelle.

torstaina, tammikuuta 10, 2008

Purkkiherkkuja

Puolivalmisteiden käyttöön tulee ihan uusia sävyjä, kun muistaa välillä hyödyntää etnokauppojen valikoimaa. Sellaiset myyvät usein erilaisia mausteita ja tahnoja jopa puolet edullisemmin kuin tavalliset kaupat, ja valikoima on omaa luokkaansa.

Mikäli pitää intialaistyylisestä ruoasta mutta olo on laiska, saattaa päätyä samanlaiseen lopputulokseen kuin me kanssa-aterioitsijan kanssa. Helppo pata syntyy purkillisesta currytahnaa, pakastepinaatista sekä jostain proteiinipitoisesta ainesosasta. (Okei, purkillinen currytahnaa kyllä edellyttää, että tykkää tulisesta ruoasta ;)) Tofu ja soijapalat todettiin mainioiksi, kuulemma broilerikin toimii. Tätä voisi kokeilla myös kikherneillä ja tuorejuustolla palak paneerin tapaan.



















Pinaatticurry tofulla (4 annosta)

270g maustamatonta tofua kuutioituna
1 prk (280g) currytahnaa (Pasco Hot curry paste)
(chiliä)
3 pss (450g) pakastepinaattia
n. 2dl maustamatonta jogurttia

*Sekoita currytahna tofukuutioiden joukkoon (ja lisää halutessasi vielä chiliä). Anna marinoitua viileässä joitakin tunteja tai yön yli.
*Lämmitä currytahna-tofuseos kattilassa. Lisää pakastepinaatit, sekoita, anna pinaattien sulaa ja seoksen kiehahtaa. Lisää joukkoon jogurtti ja anna hautua hiljalleen vielä hetken aikaa.






















Pinaatticurry soijapaloilla (4 annosta)

vaaleita soijapaloja
1 prk (280g) currytahnaa (Pasco Kashmiri Masala)
(chiliä)
loraus vettä
sipulia lohkottuna
paprikaa suikaloituna
pieni tilkka öljyä
3 pss (450g) pakastepinaattia
n. 2dl maustamatonta jogurttia

*Sekoita keskenään soijapalat, currytahna(, chili) ja vesi. Anna marinoitua viileässä joitakin tunteja tai yön yli.
*Freesaa sipuli ja paprika öljytilkassa. Lisää currytahna-soijapalaseos, lämmitä ja sekoita joukkoon pakastepinaatit. Anna pinaattien sulaa ja seoksen kiehahtaa. Lisää jogurtti ja anna hautua hiljalleen, kunnes soijapalat ovat kypsyneet.