Tuikitavalliset tomaattibruschetat

Tomaattinen bruschetta on minusta elävä esimerkki siitä, miten nopea ja tosi yksinkertainen ruoanlaitto voi yllättää. Tomaatista, valkosipulista, leivästä ja parista hassusta mausteesta syntyy paljon enemmän kuin osiensa summa.

Tämä on niitä juttuja, jotka tuntuu jopa liian simppeleiltä postattaviksi: mutta aina on kuitenkin joku, joka vielä pitää bruschettojen tekoa hankalana ja on siksi jättänyt koko homman sikseen. Unohda sellainen oletus, testaa vaikka itse!

Tomaattibruschetat

maukkaan patongin puolitettuja paloja tai maalaisleipäviipaleita (minulla puolikas patonki = neljä puoliskopalaa)
1 valkosipulinkynsi
pari pientä tomaattia
ripaus suolaa ja sokeria
kourallinen basilikaa, tai jos tykkäät persiljasta, vaikka lehtipersiljaa
tummaa balsamiviinietikkaa
hyvää oliiviöljyä
mustapippuria
merisuolaa

*Leikkaa tomaatti kuutioiksi. Sekoita sitten pienessä kulhossa tomaattikuutiot sekä pieni suola- ja sokeriripaus. Hienonna basilika tai muu yrtti, kuten lehtipersilja, ja sekoita kevyesti kuutioiden joukkoon.
*Paahda leipää uunissa grillivastuksen alla parin minuutin ajan, kunnes se saa rapean pinnan. Puolita valkosipulinkynsi ja hiero kynnenpuolikkaita reippaasti leipien pintaan.
*Nostele leiville tasaisesti tomaattiseosta. Ripottele päälle balsamiviinietikkaa ja oliiviöljyä sekä mustapippuria ja merisuolaa, nauti samantien.

Makrillitahnaa olympiahengessä

Urheilu ei yleensä liikuta allekirjoittanutta oikeastaan millään tavalla. Lontoon mittelöiden avajaisissa oli kuitenkin niin paljon lapsikuorolaisia ja rumpuja ja valoja ja brittiläistä meininkiä, että ihan herkistyin. Alkoi kamalasti tehdä mieli antaa vähän jotain rispektiä Iso-Britannian suuntaan. Oli se niin hienoo.

Se rispekti muotoutui tietty savumakrillitahnaksi, jota tein kauraleipäpalasten välissä natustettavaksi. Nam. Alkuperäinen, hieman muokkaamani ohje on Jamie Oliverin 30 Minute Meals -kirjasta. Joko minä tai Jamie löi sitruunan määrässä vähän yli, joten jatkoin tahnaa vielä kurkkuraasteella. Ohjeeseen vähensin sitruunan määrää puolikkaaseen.

Savumakrillitahna (riittää ainakin neljälle brittifanille)

1 ruokalusikallinen piparjuuritahnaa
n. 200 g savumakrillia
200 g maustamatonta tuorejuustoa (diggaan itse Ingmanista sekä Pirkasta, molemmissa on täyteläisen kermainen maku eikä jauhoista suutuntumaa)
muutama tuuhea persiljanoksa
1/2 luomusitruunan mehu (jos sitäkään)
1/2 luomusitruunan raastettu kuori
pieni nippu retiisejä
1/2 kurkku
(pari lusikallista ranskankermaa)
tarjoiluun leipää

*Mittaa korkeaan ja kapeaan kulhoon piparjuuritahna ja tuorejuusto. Irroita makrillista nahka ja katso ettei mukana ole ruotoja, murusta kala kulhoon. Saksi joukkoon myös persilja, lisää sitruunanmehu ja raastettu kuori. Surauta sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi.
*Huuhtaise retiisit ja leikkaa ne puolikkaiksi tai neljäsosiksi.
*Raasta kurkku karkeaksi raasteeksi, valuta ja painele siivilässä ylimääräiset nesteet pois. Sekoita sitten kurkkuraaste ja retiisit tahnaan. Halutessasi voit tehdä tahnasta vielä kermaisemman parilla ranskankermalusikallisella.
*Tarjoa hyvän leivän kanssa.

Kylmää ja kuumaa eli cocktailkutsut telkkarin ääressä

Eräänä arki-iltapäivänä oli tarkoitus lähteä eräille kekkereille, joilla olin fiilistellyt saavani savulohta ja valkoviiniä. Suunnitelma muuttui, ja mentiinkin kaupan kautta kotiin. Vauhdikkaan työviikon keskellä melkoisen rentouttava ja mukava vaihtoehto sekin, nimittäin.

Mikä parasta, sieltä kaupastakin sai savulohta, ja kaupan viereisestä kaupasta valkoviiniä! Kekkerihengessä sitä lohta laitettiin pikkuiselle leipäselle kahdella tapaa. Sitten menin lautasen kera sohvalle, jalat jakkaralle ja telkkari päälle. Ihan parasta.























Lämpimät rieskat

pieniä perunarieskoja, esim Oululaisen
oliiviöljyä
lämminsavulohta
hienonnettua kevätsipulia
juustoa
tomaattiviipaleita

*Levitä rieskat leivinpaperoidulle uunipellille. Sudi pohjalle ja reunoille hieman oliiviöljyä. Voit myös käyttää esim. öljymarinoitujen oliivien tai aurinkokuivattujen tomaattien öljyä.
*Pinoa leivälle lämminsavulohta, kevätsipulia, juustoviipale ja tomaattiviipale. Pirskota halutessasi pintaan vielä pari tippaa öljyä.
*Paista 225°C:ssa uunin keskitasossa noin 10-15 minuuttia tai kunnes juusto on saanut väriä ja rieskapohja on öljyn vuoksi rapsakoitunut.

Lohitahna kylmälle rieskalle

n. 150 g lämminsavulohta haarukalla hienonnettuna
200 g ranskankermaa
pari kevätsipulin vartta hienonnettuna
1-2 tl piparjuuritahnaa
ripaus mustapippuria

*Sekoita tahnan ainekset keskenään. Tarjoile perunarieskan päällä.

Vinkkejä ja fiiliksiä

Helsingin Kaisaniemessä oli viikonloppuna jälleen kerran Maailma kylässä -festari. Ruokatarjonta on siellä ennenkin ollut ihan mahtavaa, mutta tänä vuonna mielenkiintoisia herkkuja tuntui jotenkin olevan vielä paljon enemmän kuin aiemmin. Afrikan ja Aasian maiden makuja riitti koju toisensa perään - tätä menoa ensi vuonna ruokakylässä on jo todella koko maailma!























Korvan taakse siis: myös ensi toukokuun lopulla kannattaa suunnistaa kohti Helsingin keskustaa harvinaisten herkkujen perässä. Harvoinpa tarvitsee pähkäillä, maistelisiko burmalaista, syyrialaista, gambialaista, tansanialaista ruokaa tai vielä jotain ihan muuta. Itse valitsin kojun, jonka houkuttelevan annoksen olin nähnyt jo monella tyypillä pitkin aluetta. Se kannatti, kamerunilainen ruoka siis. Riisi oli todella maukasta, papumuhennos täyteläistä, pinaattimuhennos pistävän mausteista, munkkipallerot pehmeän makuisia ja ruokabanaaniviipaleet rapeita.


















Hieman toisenlaisissa, mutta yhtä lailla inspiroivissa, tunnelmissa vierailin kuluneella viikolla Rantapallon tasting-illassa. Ideana oli maistella juomia ympäri maailman, mutta ruokabloggaajaosasto hyökkäsi tietysti heti pureskeltavia herkkuja kuvaamaan. Kitchen G18 -ravintolan feta-tomaattileivät olivat hurjan kauniita ja makean mehukkaita. Myös takana kangastava karitsa-dijonsinappi-punasipulileipä oli lievästi sanoen koukuttavaa maisteltavaa.




















Vaan toki uudet makuelämykset innostivat myös juomien puolella! En ollut ennen tiennyt, että peribrittiläiseen Pimm's-limonadikannulliseen kuuluu olennaisena makuna kurkku. Ilahduttava yllätys, se todella maistui omaperäisesti ja raikkaasti.























Muscat-rypäleestä valmistettujen valkoviinien kanssa maisteltiin sitruksia, ja todettiin, että pari todella täydentää toisiaan. Seuraavan kerran on siis edes pieni vainu siitä, mitä etsiä, kun tahdon löytää sitruksiselle pää- tai jälkiruoalle kaverin.


















G18 Kitchenille muuten suuret pointsit myös illan pääruoasta. Seurueemme tiedusteli hovimestarilta kiinnostuksen vuoksi, mistä mahtaa olla peräisin maukkaan tartar-pihvin liha. Hovimestari kertoi käyvänsä selvittämässä asian keittiössä - ja palasi kertoen, että kyseessä oli suomalainen luomupihvikarjanliha! Mahtavaa, että luomupiffi alkaa olla niin normaali juttu, ettei sen tarjoilua tarvitse erikseen rummuttaa ja markkinoida. Siis että henkilökuntakin voi tavallaan tietämättään tarjota asiakkaalle laatua ja luksusta. Tykkään.

Keväisen pizzaiset Italian-terveiset

Rooma + Firenze + Pisa + Venetsia + Milano + kevätsää + opiskelijabudjetti + yksi ruokabloggaaja + yksi ruokabloggaajan kanssamaistelija + yksi ehtoisa Erasmus-emäntä = aurinkoiset päivät täynnä pizzaa ja vatsa täynnä vehnäjauhoja. Sekä ehkäpä nyt muutama kirkko freskoineen ja tietysti romanttinen gondoliajelu.





















Luulin Italiaan matkatessani että pizza on ilmiö, joka toki on Italiasta lähtöisin, mutta josta muu maailma on paisutellut sellaisen joka kadunkulman lättysen. Kuinka väärässä olinkaan. Pizzaa ei ollut vain joka kadunkulmassa, vaan myös jokaisen korttelin varrella useampaan kertaan. Sitä sai nauttia sekä ravintolassa istuen että tavola calda -pikaruokapöydistä viipaleina nappaillen. Se oli sekä hyvää että ei niin hyvää. Sikäli maailmalle levinneisyys pitää paikkansa, että täydellistä pizzaa on mahdollista saada yhtä hyvin Italiasta, Saksasta kuin ehkä Suomestakin, väitän minä.






















Koska lomayhtälöömme kuului tosiaan rajallinen budjetti, lämpimän ruoan nälkä täyttyi pizzalla usein. Olin kaavaillut matkasta risotto-, polenta- ja pastaretkeä, mutta jotenkin nuo olisivat aina olleet osa mittavaa, istuvaa ja hieman hintavampaa pidemmän kaavan illallista, eikä meidän tehnyt sellaista kovin usein mieli koska olimme syöneet päivällä Italian-nälässämme kaikkea pientä. Illalla nälkä oli siis juuri pikaisen pizzapalan kokoinen. Yhtenä iltana söimme pastat, juuri sopivan kokoiset, mutta koska italialaiset pitävät pastaa vain alkuruokana, tuli pelkän pastan syömisestä epämukava olo. Ihan kuin olisi rikkonut sääntöjä. Pizza oli jotenkin sosiaalisesti hyväksytympi yhden ruokalajin ateria, kertokaa vaan neuroottisille hermoilleni miksi.






















Jossain vaiheessa pizza alkoi töksähdellä niin, että se pizzapalan kokoinen nälkä oli täytettävä jollain muulla. Milanossa tutustuimme alkuillan aperitivo-kulttuuriin: ravintolan drinkkilistalta valitaan noin kahdeksan euron hintainen drinkki, jonka kylkeen saa sitten hakea noutopöydästä naposteltavaa mielensä mukaan. Tarjolla oli esimerkiksi pinaattimunakasta, antipasto-vihanneksia ja maukkaita bruschetta-leipiä. (Sekä nakkeja.) Viimeisen illan aperitivo-paikka yllätti tarjoilemalla maistiaisiksi myös risottoa ja polentaa, joten tuli sitten henkinen ruksi rustattua niidenkin kohdalle!


















Pizza ja naposteluruoat ilahduttivat, mutta parasta Italiassa oli - yllätys yllätys - se, kuinka hyviä ihan yksinkertaiset raaka-aineet olivat. Muutama sardelli riitti maustamaan koko tomaattilätyn. Yksi reissun ylivoimaisesti parhaista aterioista oli eräästä firenzeläisestä kulmakioskista ostettu bresaola-rucola-artisokka-foccaccia. Kaikki täytteet maistuivat täydellisiltä sellaisenaan ja yhdessä, ja leipä oli ihanan pehmeää, oliiviöljyisen rapeaa ja suolakiteillä silattua. En tiedä olenko koskaan syönyt parempaa täytettyä leipää.
















Toinen ylivoimaisesti parhaista aterioista taas oli piknikkimme Milanon linnapuistossa. (Kyllä, siellä todella oli piknik-sää näin helmikuun lopun kunniaksi.) Dippasimme leipää tuoreeseen pestoon ja käärimme kotijuuston tapaista tuorejuustoa parmankinkkuun. Kirsikkatomaattien kanssa toimi mielettömän hyvin taleggio-juusto: kiitos vain Lentävän Lehmän kauppiaalle joka vinkkasi minulle ennen matkaa, että juuri taleggiota kannattaa Pohjois-Italiaan matkaavan maistaa! Jälkkärirasioista kaivettiin esiin äkkimakeita marsipaani-ricottaleivoksia. Jotenkuten onnistuimme lopulta vyörymään puistosta ulos.






















Ennen Suomeen paluuta tein vielä pyhiinvaelluksen supermarkettiin, josta piknikherkutkin oli aiemmin noudettu. Jos lentomatka olisi ollut vaihdoton eli lyhyempi, olisin varmaankin kantanut kotiin parmesania ja ties mitä muuta perustavaraa, nyt järkeilin ja tyydyin hyvin säilyviin tuotteisiin, joita Suomesta on vaikea metsästää: suolaan säilöttyihin kapriksiin, kuivaan paprikamakkaraan sekä tietysti suolaisiin sardelleihin, joista tykkään hurjan paljon enemmän kuin Suomen anjoviksista. Vaan katsokaa oikeasti tuota kuvan vihanneshyllyä! Olisin halunnut tuoda sen kotiin sellaisenaan. Jalkapallon kokoisia fenkoleita, salaattisikuria eri väreissä, artisokkaa eri muodoissa… onneksi kevät on pian tulossa Suomeenkin! Sitä odotellessa nälkä lähtee taatusti vaikkapa pizzalla, ihan joka puolella maailmaa.

Köyhän miehen sunnuntaibrunssi

Tässä postauksessa loistaa ruokaluomuksensa kanssa vieraileva, vaikkakin aika kotoisan tuttu, tähti eli kanssamaistaja J, joka niin ideoi, kokkasi, osin kuvasi kuin söikin ruoan. "Se on vähän niinku sellanen brunssijuttu", supatti hän arvoituksellisesti. Ja brekkarin ja lunssin yhdistelmäksi tuota tosiaan voi luonnehtia. Katsokaa nyt vaikka:






































































































Tästä näkkärin, maksamakkaran, hernarin, munan ja maustekurkun muodostamasta taideteoksesta tuli mieleen Tuija Lehtinen. Joskus teininä luin näet jotakin kirjaansa, jossa oli sivuhenkilö, joka veisteli hernekeittopurkista viipaleita leivälle. Sivuhenkilö oli muistaakseni setä tai eno, ja nimeltään ehkä Mauno. Olisko ollut Kundi kesätukkainen, se kirja? Muistaisko joku?

Opiskelija-avomieheni alias kanssamaistaja alias master chef of the case huomauttaa muuten, että kuvassa näkyvä näkkärimerkki tekee annoksesta vähän kalliimmanpuoleisen. Todellinen köyhäilijä valitsee siis sitä halvinta toiseksi halvimman sijaan ;).

Smetana-hunajavoileivät

Smetanan Ystävät r:tön y suosittelee smetanan ystäville, niille joiden jääkaapista smetana ei ota loppuakseen sekä kaikille hyvistä mauista nauttiville:
























Smetana-hunajavoileivät

ruisleipää
smetanaa
juoksevaa hunajaa
merisuolaa ja mustapippuria myllystä

*Lämmitä ruisleipäviipaleita esimerkiksi leivänpaahtimessa.
*Levitä leipäviipaleille reilu kerros smetanaa. Valuta päälle juoksevaa hunajaa, rouhi vielä pinnalle hieman suolaa sekä pippuria.

Mukavuusruokaa

Keltaisen keittiön Martina haastoi minut kertomaan mukavuusruoistani.




















Minun mukavuusruokiini liittyy kaksi määrettä: ne ovat mukavia siksi, että ovat äärettömän helppoja koota kasaan, ja toisaalta ne ovat mukavia siksi, että niissä on jotain pientä luksusta.

Munakas on paitsi helppo ruoka, myös monen sellaisen päivän pelastus, kun kaapista ei löydy oikein mitään. Jos kaapista löytyy juustoa, munakkaasta tulee mehevä mukavuusruoka. Munakas kannattaa valmistaa Kulinaarimurulan lyömättömällä ohjeella.
























Toinen mukavuussuosikki on jotain niinkin yksinkertaista kuin voileipä hyvällä juustolla, tomaattiviipaleilla ja ripauksella sitruunapippuria tai yrttisuolaa. Helppoutta tuskin kiistää kukaan, mutta tällä erää kyse onkin enemmän luksuksesta. Näin opiskeluvuosinani leivän ostosta on tullut harvinaista herkkua, juustosta nyt puhumattakaan, ja tomaateille taas olen hieman allerginen enkä niitä siten voi joka leivällä nauttia. Kuvan kombo tuntuu siis luksusmukavuudelta edelleen, vaikka pikku hiljaa ruokavalioni onkin ollut taas muuttumassa leipäpainotteisemmaksi.

Tarttukaa mukavuushaasteeseen, jos se ei ole vielä blogissanne poikennut!

Mitä leipälinjaan tulee, tullee se jatkumaan lähiaikoina. Mukavuudesta voi toki olla montaa mieltä, sillä tiedossa on putkiremontti, jonka aikana kotini keittiö on käytännössä pois pelistä. Jo pelkkä remontin ajattelu lienee yksi selitys sille, että kokkausinto on ollut viime aikoina hieman kadoksissa. Kun soppaan lisää tämän syksyn monet muut kiireet, on lähiaikoina luvassa uneliasta horrostilaa tämän blogin osalta. Tiedossa siis lähiaikoina postauksia varsin harvakselti, tilanteen jälleen eläessä toivottavasti tiuhemmin!

Smørrebrødien maassa

Terveiset Tanskasta! Olin Kööpenhaminassa reissulla, jossa päivät kuluivat ruokaan liittyvien luentojen parissa ja iltaisin sitten siirryttiin teoriasta käytäntöön ;). Tottapuhuen ruoka- ja kahvilakokemukset olivat tällä reissulla niin kertakaikkisen onnistuneita, että voin täysin sydämin suositella kaikkia listaamiani paikkoja tuleville Köpiksen-matkaajille!























Tanskan ruokakulttuurista puhuttaessa ei voi ohittaa erästä sanaa. Se on smørrebrød. Lämmin lounas ei perinteisesti kuulu tanskalaiseen päivään, joten kalalla, leikkeleillä tai maksapateella päällystetty ruisvuokaleipäviipale muodostaa keskipäivän aterian niin ravintoloissa, kouluissa kuin sairaaloissakin. (Smørrebrød-kulttuurin hienouksia ihastellessani unohdin kuvien ottamisen kokonaan, onneksi Leipää ja sirkushuveja-blogin Köpis-raportissa on kaunis kuva!) Lähelle autenttisen historiallista kokemusta pääsee ainakin Arbejdersmuseetin yhteydessä olevassa ravintolassa, Rømersgade 22, Nørreportin aseman läheisyydessä. Ravintolassa maistaa, että annokset kastikkeineen ja leipineen kaikkineen tehdään käsityönä. Ympäristö taas huokuu historian havinaa.























Samassa suunnassa sijaitsee pari muutakin suosittelun arvoista osoitetta. Fredrigsborggade 41:n Maduro on suloinen sisustus-, keittiötarvike- ja lelukauppa. Samalla kadulla on muitakin hauskoja design-kauppoja. Kultorvetilla puolestaan on kahvila Cafe Phenix, jonka tunnelma oli viihtyisä ja rauhallinen, eikä erikoiskahveissakaan ollut lainkaan valittamista. Saman tyylisiä kahviloita näytti olevan runsaasti Kööpenhaminan kaduilla.

Tämän päivän Kööpenhaminan ravintolailmiö ovat selvästi erilaiset buffetit. Noutopöytäaterioita on tarjolla niin lounas- kuin ilta-aikaankin ja tarjontaa riittää varmasti joka makuun. Yleiseen hintatasoon nähden buffetit ovat kaiken lisäksi edullisia: iltahinta näytti eri ravintoloissa pyörivän 80 kruunun eli noin 10-12 euron tuntumassa.























Turkkilainen ravintola Ankara sijaitsee Vesterbrossa Vesterbrogadella keskusrautatieaseman läheisyydessä. Ankaran värikäs, tuore, maukas ja runsas noutopöytä sai nälkäiseltä seurueeltamme osakseen loputtoman määrän ylisanoja. Myös Turkissa jonkin aikaa asunut kaverimme kehui ruokaa todella hyväksi.

Toinen buffetkokemuksemme oli japanilais-kiinalainen ravintola Chun Bo (Åboulevarden 27, Gyldenløvesgade-sillalta länteen päin). Buffetin hinta oli 113 kr, mutta se piti sisällään sekä ihanan monipuolisen sushipöydän että todella runsaan valikoiman kiinalaisia ruokia.























Aivan ostoskatu Strøgetin läheisyydessä Knabrostraeden ja Kompagnistraeden risteyksessä on tunnelmallinen italialainen ravintola, jossa söin todella herkullista pastaa ja iloitsin ystävällisestä palvelusta. Kuitti sanoo ravintolan nimeksi Oasi D', en mene takuuseen siitä lukeeko sama teksti kyltissä ravintolan ulkopuolella.

Yksi Kööpenhaminan suosituimmista ravintoloista on tällä hetkellä vietnamilainen Lê Lê nhà hàng. Osoite on Vesterbrogade 40. "Lilissä" katukeittiökonsepti yhdistyy suureen ja lämpimin sävyin sisustettuun ravintolasaliin. Tärkeimpiä tunnelmanluojia ovat kuitenkin ihmiset, sillä heitä on pal-jon. Pöytävarauksia ei oteta vastaan, joten sisäänkäynnin baaritiskillä istuskelu kuuluu asiaan. Odottelu ei vaikuttanut iloisia asiakkaita vaivaavan, sillä kuten sanottua, paikka on tällä hetkellä niin suosittu että jonoon osaa varautua. Mikä tärkeintä, jonotus kannatti, sillä ruoka oli hyvää!






















Lopuksi vielä helpoimmat tärpit niille, jotka ehtivät ehkä nähdä Kööpenhaminasta vain rautatieaseman seudun. Aseman läheisyydessä on useita pølse-kojuja, joiden ääressä pääsee suoraan tanskalaisen katuruokakulttuurin ytimeen. Makkaroiden punaisuus on jo sinänsä nähtävyys, tanskalaiset eivät selvästikään nitriittiä kaihda... :D. Keskusrautatieaseman sisällä sen sijaan on varsinainen yllätys, leipomo-kahvila Brødvarkstedet, josta saa edulliseen hintaan suolaisia ja makeita leivoksia joko mukaan tai paikan päällä nautittavaksi. Vielä lämpöinen kinkku-juustocroissant oli ehkä yksi taivaallisimmista syömistäni asioista pitkään aikaan.

Lähdin Tanskan-reissuun ilman erityisiä ennakko-odotuksia, en oikein ehtinyt ottaa edes selvää vinkeistä, ja niinpä nämä kerta toisensa jälkeen toistuneet kulinaristin riemuhetket olivat todella mahtava juttu! Kööpenhamina tarjoaa siis ruoan ystävälle paljon hyvää!

Tähdetähdet

Kalapataan ostettua pinaattia jäi yli, ja kun Kolatun ihanaa kuttuchevreä oli päätynyt jääkaappiin ja sitruunamehua ja valkosipuliakin löytyi, syntyi aineksista sitruunainen pinaattipasta. Idea on uusimmasta Glorian Ruoka&Viini- lehdestä, jonka ohjeessa tosin chevren tilalla oli herajuustoa. Kermakin jäi uupumaan, mutta täyteläisyyttä enemmän olisin oikeastaan kaivannut pastaan jonkinlaista "väkevyyttä", ehkäpä kapriksia? Vallan maistuvaa kuitenkin.























Pastaan päätyivät hiljattain myös pakastelokerosta löytyneet sipuliset jauhelihapihvit. Sillä aikaa kun pasta kiehui, yhdistin kipossa kevytkerman jämät, aurinkokuivattuja tomaatteja sekä kohmeiset pihvit paloiteltuna ja lykkäsin yhdistelmän kiehahtamaan mikroon. Mukaan vielä mausteita (riippuen tietysti jauhelihapihvien mausteisuudesta) ja sekoitus kypsän pastan joukkoon. Nautin lipstikan kanssa, juustokin sopii hyvin mukaan.























Kuivattu lipstikka sopii myös kuttuchevre-tomaattivoileivän päälle. Kinkku-avokadovoileipää taas on höystetty tällä kertaa sekä pienellä sipauksella piparjuuritahnaa sekä sitruunapippurilla. Kinkun mieto maku täydentyy ja avokadon rasvaisuus taittuu piparjuurella hienosti. Sitruunapippurillakin on samankaltainen vaikutus.





















Kinkkupaketin viimeiset, jo hieman kuivahtaneet siivut katoavat tietysti pizzaan. Tulisen pizzan muut ainesosat ovat yli jääneitä tortillatykötarpeita eli salsaa, jalapenoja ja juustoraastetta. Pohjana voisi käyttää tortillalettuakin, mutta nyt pakastimesta löytyi pizzapohjia.
























Vatsa kiittää ja maailma pelastuu!

Oodi kevätsipulille

Uneliaan keittiövuoden kohokohtia eivät kaikessa ihanuudessaankaan ole rapukausi, silakkakausi tai edes parsakausi, vaan se hetki, kun huomaan kotimaisten kevätsipulien saapuneen kauppoihin ja toreille! Siitä eteenpäin aina syksyyn asti tuota ihmeellisen ihanaa vihannesta löytyy jääkaapistani lähes aina. Se höystää joka salaatin, lähes jokaisen voileivän ja harva ruokakaan jää sillä maustamatta.























Voileivät saivat kunnian korkata ihka ensimmäisen kevätsipulinipun. Nostavathan ne tuon aatelisen koreaan asemaan suoraan ja päällimäiseksi nenän alle. Yllä kuva eteläeurooppalaishenkisestä tomaatti-mozzarellaversiosta...























...ja tässä skandinaavisesta munakokkeliserkustaan. Oi kesää!

Maksaa leivällä

Aina silloin tällöin Finelin ravintoainehakuun eksyessäni muistan, että maksa tekisi ihmiselle ilmeisen hyvää. Kerran kuukaudessa (tai vuodessa) edes. Myönnän olevani maksan vahvaan makuun hieman tottumaton, ja yleensä tyydytänkin maksantarpeeni joko ylivoimaisella lempieinekselläni tai erittäin satunnaisilla maksamakkaranokareilla. Edelliseen kategoriaan päätyy nyt kaupasta ostamani pasteija.






















Maksapasteijoissa ja -makkaroissa on muuten hurjasti eroja maksa- ja rasvapitoisuuden suhteen. Kannattaa vertailla! Itse päädyin Snellmannin Wanhan ajan maksapasteijaan, joka sisälsi sekä enemmän maksaa että vähemmän rasvaa kuin verrokkinsa. Ihan maksamakkaralle sekin maistuu.

Mitä makuun tulee, annan teille vinkin jota ylläoleva kuva esittää. Mainio tapa nauttia maksapasteijaa on laittaa sitä ruisleivän väliin kera rucolan - ja pienen määrän piparjuuritahnaa. Piparjuuri taittaa mukavasti liikaa maksaisuutta.

Kinkusta on moneksi...

...eli tarjolla neljän ruokalajin ja yhden pääruoka-aineen keittiömaraton.


















Viikko sitten teki mieli pasta carbonaraa, ja päädyin lopulta valitsemaan kaupassa pekonin sijaan palan ylikypsää kinkkua. Tuo 300 gramman sijoitus osoittautui melkoisen riittoisaksi. Laatu oli siis kohdallaan, eikä tuotetta oltu ainakaan vedellä pilattu. Väittäisin palakinkussa olevan myös enemmän luonnetta ja vähemmän säilöntäaineita kuin leikkelemäisissä vaihtoehdoissaan.

Maraton alkoi siis Pirkan ruokalehtisestä bongatusta sienicarbonarasta. Seuraavana päivänä syntyi kinkku-sipulipiirakkaa (kuvassa yllä vielä keskeneräisenä), sitä seuraavana taas lämpimiä voileipiä. Lopun kinkun käytin isoon kattilalliseen minestronekeittoa. En vieläkään käsitä, miten tuo kinkkupala todella riitti, sillä kaikki annokset olivat vähintään kahdelle hengelle. Onkohan jääkaapissani jotain taikaa?



















Sienipasta alla carbonara (2 annosta)

pastaa
vajaa 100g ylikypsää kinkkua palan rasvaisesta päädystä, suikaloituna
2-3 jättiherkkusientä viipaloituna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 dl kevytkermaa
1 muna
rouhittua mustapippuria
juustoraastetta

*Paista rasvaisia kinkkusuikaleita pannulla, kunnes ne ovat rapsakoituneet. Lisää herkkusienet ja valkosipuli, kääntele kunnes nekin ovat saaneet hieman väriä ja siirrä syrjään.
*Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Sekoita keskenään muna ja kerma. Valuta kypsä pasta ja sekoita se pekoni-sieniseoksen joukkoon. Kaada vielä kuumaan pastaan mukaan muna-kermaseos, älä enää kypsennä.
*Tarjoa mustapippurirouheen ja juustoraasteen kera.


















Kinkku-sipulipiirakkaa tein pienen, 3-4 palan annoksen soikeaan pikkuvuokaan. Täytteessä oli vajaa 100g kinkkua kuutioina, pannulla hartaasti haudutettua sipulia, timjamia sekä kerma-munaseosta ja juustoraastetta.


















Lämpimissä voileivissä (4kpl) hyödynnettiin jo tuttuja raaka-aineita: karjalanpiirakoiden päällä oli kinkkuviipaleita, ananasta sekä juustoraaste-munaseosta. Ne gratinoin uunissa grillivastuksen alla.



















Minestronekeiton säilyketomaattisessa liemessä keitin sipulia, porkkanasuikaleita, pastaa, suikaloidun kinkkupalanlopun sekä pakastemaissia. Mausteena oli yrttisuolaa, pippuria, oreganoa ja chiliä. Annoksia syntyi ainakin neljä.