Viime aikoina olen löytänyt hurjan monta hyvää ruokaohjetta Kaikki äitini reseptit -blogista. Kiitsa ja kumarrus Kaikkiäitinirespetilään! Yksi sellainen ohje oli aamiaismunien, joista tosin innostuin siksi, että minullakin on nykyään pari ihanaa, juuri tuolle ruokalajille sopivaa pikkuvuokaa, ja siksi että aamupalaa voi yhtä hyvin tehdä iltapalaksi. Ja niin, tietty siksi, että tämä herkku syntyi hurjan nopeasti mikrossa. Olenhan mikroaaltouunien hiljainen puolustaja, tai ainakin mikroneutraali :)! Tähän ruokaan saa kätevästi lykättyä myös edellispäiväisen tomaattikastikkeen pienen pienet jämät sekä nuutuvan ruukkuyrtin lehdet.
Tomaattinen iltapalamuna mikrossa (ohje yhdelle täältä)
pieni laakea vuoka, ja vuoan koon mukaan:
valmista tomaattikastiketta (itselläni edellispäivän ruoasta jäänyttä)
1-2 munaa
mustapippuria
hiukan juustoraastetta
(kastikkeesta riippuen suolaa)
korianteria tai muuta vihreää
Kaada vuoan pohjalle kastiketta ja riko keskelle muna(t). Pistä keltuaiseen terävällä veitsellä
muutama reikä rikkomatta sitä. Ilman reikiä voi tulla ongelmia mikrokypsennyksen aikana. Mausta mustapippurilla ja juustoraasteella.
Kypsennä mikrossa (n. 600W) vajaa minuutti kerrallaan, yhteensän noin kaksi minuuttia, niin, että
keltuainen jää vielä juoksevaksi. Silppua valmiin vuoan pinnalle tuoretta korianteria (tai kuten minä, basilikaa). Isolle porukalle ruokalaji kannattaa valmistaa tavallisessa uunissa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mikrossa. Näytä kaikki tekstit

lauantaina, toukokuuta 05, 2012
tiistaina, maaliskuuta 11, 2008
Mystiset mikroaallot
MonkeyFoodin kommenttiraidoilla käytiin taannoin keskustelua mikroaaltouunista. Siinäpä vasta laite, jota hurjan usein hurjan turhaan parjataan. Itse käytän mikroa useimmiten nopeaan pakasteiden sulatteluun (silloin kun tarvitsen pakastimesta jotain käyttööni heti) tai jämäruoan lämmittämiseen. Energiapiheytensä ja muiden hyvien ominaisuuksiensa vuoksi yritän joskus muistaa tehdä sillä ruokaakin.
Kertauksen vuoksi: unohtakaa urbaanilegendat säteilystä ja ravintoaineiden tuhoamisesta. Mikroaalloilla ei ole mitään tekemistä säteilytyksen kanssa, eivätkä ravintoaineet mihinkään häviä, päinvastoin. Aallot saavat ruoan vesimolekyylit liikkumaan, jolloin (sopivan muotoinen/paksuinen) ruokamassa kuumenee nopeasti omassa tai vähässä ylimääräisessä vedessään. Nopeuden ja tavallista niukemman vesimäärän ansiosta ravintoaineet säilyvät paremmin, kun niitä ei liukene ympäristöön niin paljon. Ja energiaakin säästyy. Googlaamalla varmasti löytää tutkimuksen jos toisenkin mikroaaltouunien vaarallisuudesta, ja toki niissä voi olla perääkin, mutta mitäpä ei googlaamalla löytäisi. Ja onhan paljon huolestuttavampaa, että jokainen meistä kantaa vaikkapa kännykkää mukanaan.

Ongelmallistakin mikron ruoanvalmistuskäyttö joskus on: siitä kertoo keittoreseptiin liittyvä kuva, jossa astia on roiskeinen ja puolillaan siksi, että törkeän kuuma lasikippo lipesi nostajansa patalaputetuista käsistä. (Kyllä, vesimolekyylit kuumentavat myös ympäröivän astian...) Oman mikronsa ominaisuudet täytyy myös oppia tuntemaan monen kokeilun ja erehdyksen kautta, jotta esim. vihanneksien kypsyysaste on toivottu. Senkin jälkeen täytyy muistaa että kaikki ruoat eivät sovellu mikrossa kypsennettäviksi. Ruoan täytyy olla vesipitoista, sekoiteltavaa ja ruokakerroksen mieluiten laakea ja ohut. Aallot eivät tunkeudu ruokaan kuin muutaman senttimetrin verran kerrallaan. Myöskään hitaaseen haudutteluun perustuvat ruoat, kuten kiusaukset, eivät ainakaan oman kokemukseni mukaan ole mikroversioina parhaimmillaan.
Yhden hengen arkiset annokset kypsyvät mikrossa mielestäni järkevästi (vaikka niidenkin sekoittelu saattaa kyllä tuntua rasittavalta), mutta neljän hengen illallista en sillä valmistaisi.
Tässä vielä muutamia tilanteita, joissa itse olen huomannut tai kuullut mikron käteväksi:
*aamupuuro tottakai
*suklaan sulatus (riittävän alhaisella lämmöllä!)
*lihapulla- tai muun vastaavan taikinan maistiaispalan kypsennys
*sipulisilpun pehmennys lihapullataikinaan
*välipalat koululaisille: esim. lämpimät, päällystetyt riisipiirakat jne.
*napakoiden lisäkeporkkanoiden tms. keittäminen
*perunoiden esikypsennys
Ja lopulta vielä ohje "mitä kaapista löytyy"-mikrokeittoon. Siitä tuli muuten niin hyvää että oli pakko tehdä seuraava lautasellinen heti perään!

Sekakeitto (yhdelle)
1/4 pss sipulikeittoaineksia
3 dl vettä
1-2 perunaa
paprikasuikaleita (pakastimesta)
kebabmurusia (pakastimesta)
tuoretta persiljaa (pakastimesta)
juustoraastetta (pakastimesta)
*Sekoita mikronkestävässä astiassa sipulikeittoainekset ja vesi. Kuutioi peruna pieniksi kuutioiksi ja sekoita mukaan. Kuumenna mikrossa täydellä teholla (600W) 6-7 min tai kunnes perunakuutiot tuntuvat lähes kypsiltä. Sekoita pari kertaa kuumennuksen aikana.
*Sekoita joukkoon jäiset paprikasuikaleet ja kebabmurut. Kuumenna vielä pari minuuttia.
*Lisää kuuman keiton pinnalle juustoraaste ja persilja. Odota hetki, kunnes juusto on sulanut eikä persiljakaan ole enää jäistä. Nosta varovasti pöytään ja nauti.

keskiviikkona, syyskuuta 12, 2007
Lahjaherkkuja
Ruokia laidasta laitaan- blogin arvonnassa voittamani yllätyspalkinto saapui postissa tänään! Satun vielä tykkäämään juuri patalapun suklaanruskeasta väristä, ja ihan vähän aikaa sitten ajattelin että pitäisi kokeilla valkosuklaata vaikkapa kakun muodossa :).
Kakun sijaan valkosuklaa pääsi kuitenkin mukaan päärynäpaistokseen. Siinä missä toiset nautiskelevat omenasadoista, oli tähän keittiöön ajautunut lahjaksi saatuja "oman pihan" päärynöitä. Ne osoittautuivat tosi kypsiksi, (ei varsinaisesti yllätä sen jälkeen kun ollaan päärynäpussia viikko tässä ihmetelty,) joten kypsennyksen aikana nestettä irtosi jonkin verran, ja rasvan määrää "kauratahnasta" olisi siten voinut ehkä vielä vähentää. Kiinteämpien hedelmien kohdalla on kuitenkin tärkeää huolehtia siitä, etteivät kaurahiutaleet kärähdä.
Valkosuklaasta tuli ihana, vieno maku paistokseen, ja mikrossa koko komeus valmistui nopeasti.

Päärynä-kaura-valkosuklaapaistos mikroaaltouunissa
n. 4 pientä päärynää
reilu 2 rkl Oivariinia
reilu 2 rkl valkosuklaarouhetta
2 rkl leseseosta (Kuidukas)
4 rkl kaurahiutaleita
*Kuori ja viipaloi päärynät, asettele tasaisesti lautaselle.
*Sulata rasva ja valkosuklaarouhe mikrossa mukissa tai pienessä kulhossa. Tähän riittää vain ihan pieni hetki. Lisää sitten seoksen joukkoon leseet ja kaurahiutaleet.
*Levitä tahna tasaisesti päärynäviipaleiden päälle.
*Kypsennä mikrossa täydellä teholla n. 7min. (Tämä riippuu täysin mikrosta, täydet tehotkin vaihtelevat niin paljon.) Tarkista kypsennyksen loppuvaiheessa, onko mikron kupu säilönyt kaiken irtoavan kosteuden itseensä. Jos juu, kypsennä viimeinen minuutti ilman kupua, jolloin pinnan hiutaleet kuivahtavat ja siten rapsakoituvatkin hieman.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)