sunnuntaina, maaliskuuta 16, 2008

Makkarasta kuoriutuu gourmet

Taannoisessa salamahaasteessa haastoin Hannan tekemään gourmet-annoksen makkarasta. Hannan blogia lukeneena tiesin, että häneltä voisin ehkäpä oppia jotakin ruoan asettelusta ja siitä, miten arkisista ainesosista saa aikaiseksi hieman fiinimmän lopputuloksen. Siinä tämä haasteruoka kyllä onnistui!

Annos koostui siis rapeaksi paistetuista, yrttihöystetyistä makkarapalasista, punasipulihillokkeesta, hernepyreestä ja piparjuurikermasta. Kuten hyvässä gourmet- annoksessa, tässäkin oli mukana siis paljon pientä maisteltavaa kuitenkin niin, että kaikki maut sopivat yhteen.


















Asettelussa on vielä opettelemista, mutta Hannan esimerkillä ensimmäiset askeleet on selkeästi otettu. Kerrankin uskalsin olla kaatamatta kastiketta lautaselle lisää, lisää ja lisää, vaikkakin piparjuurikerma pääsi roiskumaan joka puolelle lautasta... :) Sain ainakin makkarat kolmiulotteisen tyylikkääseen muotoon!

Hernepyree oli minulle olemukseltaan tuttu juttu, olenhan suuri hernelevitteen ystävä. Punasipulihillokkeen tapaista olen myös tehnyt aiemmin, nyt se toimi aivan loistavasti suolaisen makkaran makeana vastaparina. Itse makkarat onnistuivat paremmin kuin koskaan. Hannan erillinen pyyntö kuumentaa käristysöljy _oikeasti_ kuumaksi oli hyvä muistutus tälle malttamattomalle keittiösählääjälle: kerrankin johonkin paistamaani tuli oikeasti rapsakka pinta. Oli myös ihanaa hienostelua leikata lenkkimakkaraa kulmikkaiksi palasiksi.

Annoksen ehdoton kuningatar oli kyllä piparjuurikerma. Mikä yksinkertainen ja niin loistava idea! Ohjeen nähdessäni ihmettelin, miksi noinkin sekoittuvaiset ainekset piti sekoittaa sauvasekoittimella. Pian tarkoitus selvisi: hienostuneen vaahtomainen pitsi oli herkkua niin kielelle kuin mielellekin.

Piparjuurikerma


1 dl ranskankermaa
1 rkl maustamatonta tuorejuustoa (mulla ei ollut, joten jätin pois)
2 tl piparjuuriraastetta
1 tl kokojyvädijonsinappia (käytin tavallista dijonia)
suolaa, pippuria, sitruunamehua

Sekoita ainekset kuohkeaksi sauvasekoittimella. Mausta.

Näissä runollisissa tunnelmissa kiitokset Hannalle haasteen annista!

3 kommenttia:

hanna sopasta kirjoitti...

Vautsi vau :) Tosi kiva että tykkäsit, vähän jänskätti että miten nuo maut muiden suuhun istuu. Kiitos vielä haasteesta, oli mukava "kunnianosoitus" tällaiselle uudelle bloggaajalle :)

Anna kirjoitti...

Mukavaa että haaste lämmitti mieltä, siitä oli selvästi siis iloa meille molemmille :)

Polkkapossu kirjoitti...

Huh, vihdoinkin leipä on valmistunut. Ei vaan tehnyt oikein aiemmin mieli leipää, mutta nyt iski.