Juusto-viikunaskonssit

Kummitäti toi meille uuden Kotilieden, jossa oli monen sivun verran aamiaisohjeita. Yleensä munakokkelia spessummat aamiaisherkut jäävät haaveilun tasolle, mutta nyt repäisin ja tein skonsseja. Alkuperäisessä ohjeessa oli puolukkaa, mutta minä heitin mukaan pussinpohjallisen kuivattuja viikunoita. Nam, näistä tuli ihan hurjan hyviä.

Viikuna-juustoskonssit (alkuperäinen ohje Kotiliesi 5/2015)

5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl kaurahiutaleita
1,5 rkl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1 tl suolaa
75 g voita
1 prk (200 g) kermaviiliä
2 dl juustoraastetta
1 dl vettä (alkuperäisessä ohjeessa maitoa)
4 rkl kuivattuja viikunoita rusinan kokoisiksi paloiksi hienonnettuna (alkuperäisessä ohjeessa kuivattuja puolukoita; myös ne rusinat kävisivät varmasti hyvin)
viimeistelyyn jauhoja

pinnalle voinokareita

*Sekoita kuivat aineet keskenään. Nypi sekaan kylmä rasva. Lisää mukaan kermaviili, juustoraaste, vesi ja viikunanpalat ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
*Ripottele leivonta-alustalle tai leikkuulaudalle (tai työtasolle, mutta sellainen helposti putsattava muovilätyskä-alusta on ihan huippu) jauhoja, kumoa päälle taikina ja ripottele pinnalle taas jauhoja. Painele taikina paksuhkoksi levyksi. Ota juomalasilla taikinalevystä halkaisijaltaan noin 7 cm:n kokoisia kiekkoja ja laita ne leivinpaperoidulle uunipellille.
*Paista 225°C:sssa uunin keskitasossa noin 15 minuuttia. Sivele lämpimien skonssien pintaan hiukan voita.
*Jos olet kuten minä ja tårta på tårta ei haittaa, nautiskele viikunahillon ja juuston kanssa.

Suolaiset muffinit

Suolainen muffini (alias muffinssi, jos tykkää enemmän sellaisista) on kaapintyhjennysruokien tähtijoukossa ja ihana viikonloppuaamupala. Mulla on vain ollut ongelmia löytää ohje, jolla syntyisi kuohkea ja mehevä, mutta kuitenkin ruokaisan rouhea lopputulos. Jos sellainen kombo on tullutkin uunista ulos, on muffinit tähän asti ollut lähes mahdotonta kammeta irti niistä paperivuoista. Tällä kokeilulla mentiin aimo harppaus eteenpäin, joten ohje on pakko naputtaa muistiin.

Tähän kannattaa käyttää juuri sitä mitä jääkaapista löytyy. Erityisen kätevää taikinaan on hyödyntää säilykepurkki-öljyjen rippeet, jolloin saat käyttöön esimerkiksi aurinkokuivattujen tomaattien tai artisokansydänten viimeiset maut. Turkkilaisen jogurtin sijaan voi hyvin käyttää kermaviiliä, ranskankermaa tai vaikka piimää.

Vuokina ei sen sijaan kannata käyttää ihan mitä tahansa. Laitoin muffinipellin koloihin Eskimon minulle syksyllä lahjoittamat Tulip-vuoat, joiden lämmönkesto on maksimissaan 200°C (...jep...), ja vaikka en ylittänyt tuota lämpötilaa, tuoksui silti paiston aikana siltä kuin vuoat olisivat koko ajan olleet kärähtämispisteessä. Jatkossa käytän kolikkoni mieluummin perinteisiin vuokiin, joita on paketissa enemmän kuin 8 (!) ja joiden lämmönkestokin on inasen verran tarkoitukseen sopivampi. Tai sitten taittelen koristeelliset vuoat leivinpaperista itse.



Suolaiset muffinit (8-10 kpl)

0,75 dl öljyä
2 dl turkkilaista jogurttia
2 kananmunaa
1 tl karkeaa dijon-sinappia
n. 100 g juustoa sormenpään kokoisina paloina, käytin tässä Koskenlaskijaa
0,5 - 1 ruukullista jotakin tuoretta yrttiä, käytin tässä tilliä
2,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl kaurahiutaleita
2 tl leivinjauhetta
rouhittua mustapippuria
(ripaus suolaa; suolaa ei välttämättä tarvita, jos käytät mausteista öljyä, jossa suolaa on valmiiksi)

*Sekoita mittakannussa öljy, jogurtti, kananmunat, sinappi, juustonokareet ja hienonnettu yrttisilppu.
*Sekoita kulhossa kuivat aineet eli vehnäjauhot, kaurahiutaleet, leivinjauhe, mustapippuri ja mahdollinen suolaripaus huolellisesti.
*Kääntele kosteat aineet nopeasti kuivien aineiden joukkoon, taikinaa mahdollisimman vähän sekoittaen.
*Laita muffinipellin koloihin paperisia muffinivuokia. Ripottele jokaisen paperivuoan pohjalle hiukan vehnäjauhoja. Jaa taikina vuokiin. Paista uunin keskitasossa 200°C:ssa noin 20 minuuttia.

Ihana Pariisi

Joulun alla vietimme pitkän viikonlopun Pariisissa. Loma oli äärimmäisen rennon letkeä, sillä Pariisin päänähtävyydet oli tullut kierrettyä pikavauhdilla jo pari vuotta aiemmin. Eiffel, Louvre ja Notre Dame kuuluivat kuvioon tälläkin reissulla, mutta enimmäkseen aika kului riittävän pitkään nukkuen, hyvin syöden, puodeissa, maisemissa ja metroasemilla kierrellen ja Montmartren kauniita taloja, mäkiä ja katuja fiilistellen.

Keittiötarvikekaupat

Sillä Sipulit olivat listanneet herkku- ja keittiötarvikepuoteja juuri sopivasti ennen reissuamme, iso kiitos siitä!


























Keittiötarvikekaupoista vaikuttavin oli E. Dehillerin (risteys 18 et 20, rue Coquillière - 51, rue Jean- Jacques Rousseau). Perinteikkäässä, varastomaisessa kaupassa tuoksui puu ja metalli, ja asiakas saattoi kuvitella olevansa vaativa keittiömestari sadan vuoden takaa. Varsinkin kellarin saavinkokoiset kuparikattilat olivat hauskoja.

Aivan lähistöllä oli pari muutakin Sipulien mainitsemaa paikkaa: leivontatarvikkeisiin erikoistunut Mora (13 rue Montmartre) sekä muuhun keittämiseen enemmän painottunut La Bovida (36 Rue Montmartre). La Bovidan vieressä, Moraa vastapäätä oli muuten myös jonkinlainen luksusherkkukauppa, jossa kävimme vain nopeasti kääntymässä. 

 





















 

Du Bruit dans la Cuisine -kauppa löytyi Saint-Lazare -aseman kauppakeskuksesta. Mora, La Bovida ja tämä olivat "tavallisia", moderneja keittiötarvikekauppoja. Jos tykkää kierrellä vastaavia kauppoja maasta ja paikasta riippumatta, niin varsinaisia ylläreitä ei ole sarjojen ja tuotteiden suhteen vastassa, mutta etenkin Du Bruit dans la Cuisine tuntui olevan valikoimaltaan edelläkävijä. Siellä viihdyin pisimpään ihmettelemässä juttuja joita en ollut ennen nähnyt. Sipulien listaamista paikoista mainittakoon vielä Pylones, joka tuntui tulevan vastaan joka kulmalla, mukaan lukien samaisessa Saint-Lazaren kauppakeskuksessa. Pylones muistuttaa vähän tanskalaista Tigeria, eli esillä on vinkeää tilpehööriä, kuitenkin kodin ja keittiön pikkutavaraan painottaen. 


























 
Herkkukaupat

Paria ihan erikseen herkkuihin keskittynyttä paikka haluaisin hehkuttaa. Majoituimme mielettömän tunnelmallisessa, pikkupuotien kansoittamassa Montmartressa, ja ihan omilta huudeiltamme löytyikin bretagnelaisiin erikoisuuksiin keskittyvä Ty Miam Goz (64 Rue d'Orsel). Mukaan tarttui niin marmeladeja, rapurilletteä kuin jonkinlaisilla merileväkasveilla muastettuja sinappejakin. Omistaja oli asialleen omistautunut ja palvelu erittäin hyvää, vaikka yhteinen kieli rajoittuikin pitkälti bonsuuriin. 

Vastaava, Provencen herkkuihin erikoistunut kauppa Premiere Pression Provence - Épicerie provencale löytyi vain pari korttelia ylempää (3 Rue Tardieu), ja siellä taas myytiin muun muassa öljyjä, etikoita, tapenadea ja anjovistahnaa.

Legendaarisen tavaratalon Galeries Lafayetten gourmet-osasto (48 Boulevard Haussmann), se paikallinen "Stockan Herkku", taas oli kuin pieni herkkukauppa jättimäisellä mittakaavavirheellä: isojen brändien lisäksi tarjolla oli paljon erikoistuotteita. Uuvuttavan paljon, mutta kannattaa silti poiketa.

Ruokapaikat

Pariisissa ehkä parasta on, että voi vain kävellä katua, poiketa sisään ovesta, ja hyvin suurella todennäköisyydellä olet poikennut paikkaan josta saa hyvää ruokaa. Perinteikkäitä, tunnelmallisia pikkubistroja riitti loputtoman paljon ainakin majapaikkamme liepeillä (sanoinko jo, että Montmartre on ihana) ja kaikkialla muuallakin? Muutama paikka jäi kuitenkin erilaisena mieleen.

 





















 

Smooth in the City on parasta sellaiselle, joka tarvitsee kipeästi aamupalan, mutta jolla voi-sämpylä-croissantti-marmeladi -yhdistelmä alkaa siinä kolmannen päivän paikkeilla töksähdellä. Smoothiet valmistuvat mehubaarityyliin tuoreesta tavarasta silmien edessä.

La Caravane (35 rue de la Fontaine au Roi) on selvästi viihtyisä rokkibaari ja hengailupaikka eikä samettiin verhoiltu pönötysbistro: mutta sieltäkin saa koko kattauksen ruokaa. Illan plat du jour oli ehtinyt jo loppua kun olimme liian myöhään liikkeellä, joten änkytimme hädissämme pöytäämme juustoburgerit. Ei muuten yhtään hassumpi ratkaisu sekään, kyseessä oli sen verran itse tehty, maukas ja mehevä versio. Alkuruoka-grillivihannekset olivat myös loistavia. 

























Bistro-kirja taskussani halusin löytää myös jotain oikein perinteikästä ja tyylikästä, ja niin me menimme lounaalle La Ferrandaiseen (8 rue de Vaugirard). Ei ollut eka kerta kun olimme vähän väärään aikaan liikkeellä, ja niinpä saimme lounaaksemme lajitelman "mitä keittiössä vielä on jäljellä" -asioita. Lanttusoppaa, jänöä (ehkä jänöä, tai sitten jotakin ihan muuta lihaa) riisissä ja pähkinäterriiniä. Rustiikkia ja fiiniä samaan aikaan. Paikka oli hurjan tunnelmallinen, mutta olimme ehkä hippasen nuorempia kuin muu asiakaskunta.

























Pariisissa on monta marokkolaista ravintolaa. Helsingissä niitä ei ole turhan montaa, joten tilaisuudesta oli napattava kiinni: Le Mansouria (11 rue Faidherbe) tarjosi eksoottisia makuja ja keltainen, itämainen sisustus jäi mieleen. Olimme paikalla heti ovien avautuessa, mikä ehkä kannatti, sillä paikka tuli sittemmin aivan täyteen. (Niin no, pöytävarauksetkin on varmaan keksitty mutta tapansa kullakin...)

Muuta tietämisen arvoista 

 





















 

Jos joku lukee tätä postausta Pariisin-matka mielessään, muistettakoon että:
*Oikeasti pariisilainen turistibistro-aamiainenkin on aika mukava
*Louvressa siistiä on Mona Lisa ja Napoleonin astiat, mutta ei Ikinä Kannata Eksyä sinne egyptiläisten kivipaasien luo. Se on monotoninen kierros, joka kestää aivan loputtoman kauan.
*Hotel Audran oli oikein huokea ja siisti paikka: ja onnekas voi saada sieltä ullakkohuoneen, jossa tuntee olevansa suoraan kuin jostain taiteilijaromaanista





















*Jos tykkää La Case de Cousin Paul -valoista, löytyy Montmartresta tähänkin karkkikauppa-unelmaan vastaus
*Savon de Marseille -kaupassa (3 rue Bréa) ihastuin tuoksuviin voiteisiin ja tietysti niihin saippuoihin. Marseillehullun must.




















*Eiffeliin kiivettyään ei näe Eiffeliä. Jos sen sijaan kiipeää Basilique du Sacre-Coeurille, näkee Eiffelin ja ihan valtavan paljon muutakin. (Alas astellessa maisema on lamppuineen varsin ranskalainen, katso postauksen eka kuva.)
*Joulumarkkinakaupunkina Pariisi ei ole yhtään hassumpi. Pienempiä löytyi itsenäisyyspäivän aikaan sieltä ja täältä, äkkiseltään laskien törmäsimme ainakin neljiin, ja ne suurimmat ja mahtavimmat taitavat olla Champs-Élyséen varrella.

Kuva: Crack a Book

Kotimatkalla ostin muuten mainion kirjan. Hauska toimittajaheppu on koonnut tarinoiksi knoppitietoa ja visiittivinkkejä. Puistoja, katukylttejä, suhdetta veteen ja ennen kaikkea kaupungin historiaa. Lentoasemalla manailin ensin, miksi löysin kirjan vasta nyt, mutta sitten keksin: jotta palaisin kaupunkiin aina uudelleen, tietty! Suosittelen kuitenkin sellaisellekin, jolla matkaliput vasta polttelevat taskussa.

Pehmeät kaurapannukakut

Ruoanlaitto on siitä ihana harrastus, että pieniä mutta isoja oivalluksia voi tulla vastaan aivan loputtomasti ihan tuttujen raaka-aineiden parissa.

Näin kävi, kun etsin ohjetta kauraisten aamiaispannukakkujen tekoon. Allrecipes.comista löydetty resepti hehkui silkkaa neroutta: kaurahiutaleet soseutettiin muiden aineiden kanssa. Se meinasi lopputuloksen kannalta mahtavaa kuohkeutta ja tasaisuutta, kuitenkin niin että kauran mainio maku säilyi lopputuloksessa. Nää oli paljon parempia kuin silkan vehnäiset versiot.

Ostin kesällä cup-asteikkoisen mittakannun ihan sen vuoksi, että voisin kätevästi leipoa silloin tällöin myös amerikkalaisilla ohjeilla. Niinpä laitan nytkin ylös cup-mitat, ja desilitranumeroiden älyttömyyden kanssa voi kukin painia tahollaan ;).

Kaurapannarit (annoksesta riittää reilusti neljälle)

1/2 cup-mittaa (1,18 dl) vehnäjauhoja
1/2 cup-mittaa (1,18 dl) pikakaurahiutaleita
(1 rkl sokeria)
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl ruokasoodaa
1/2 tl suolaa
3/4 cup-mittaa (1,77 dl) piimää
(ripaus vaniljasokeria)
2 rkl öljyä
1 muna
rasvaa paistamiseen

*Mittaa kaikki ainekset korkeaan kulhoon tai kannuun. Sekoita sauvasekoittimella tasaiseksi taikinaksi. Voit luonnollisesti myös käyttää tehosekoitinta ja tehosekoittimen kannua.
*Kuumenna valurautainen lettupannu. Paista pannukakkuja (puolivälissä kääntäen) pienessä rasvatilkassa miedohkolla lämmöllä niin, että ne tulevat kauniin ruskeiksi molemmilta puolelta.

Oma mysli, paras mysli

Ehdin tapani mukaan jahkailla pitkään, tällä kertaa myslin kokeilemista. Mutta sitten kevään taittuessa kesäksi kohtasi toisensa kolme onnellista sattumaa. Sain ystävältä lasipurkin, sain Risentalta kokeiltavaksi uusia siemeniä ja siemensekoituksia, ja löysin Soppaa ja silmukoita -blogista mysliohjeen, jota lähdin soveltamaan.

Nyt on kokeiluja ja hienosäätöä jo muutaman kierroksen verran takana ja timantti on hioutunut juuri omaan makuuni. Pellavansiemenet ovat tärkeitä, jotta suussa muodostuu tietty pehmeä tuntuma; hyvää mutta voimakasta seesamia taas pitää käyttää varovasti, jos ollenkaan. Auringonkukan- ja kurpitsansiemenistä taas osan voi korvata vaikkapa Risentan salaattisekoituksella, jossa on mukana pinjansiemeniäkin. Tättärää, tässä se tulee:


Jyvähyvää eli herkkumysli (reilu, noin litran purkkiin menevä annos)

3 dl kaurahiutaleita (ei pika-)
2 dl ruisrouhetta (=rouhittuja ruisjyviä)
1 dl pellavansiemeniä
1 dl kurpitsansiemeniä
1 dl auringonkukansiemeniä
1/2 dl seesaminsiemeniä
1/2 dl juoksevaa hunajaa
2 rkl ruokaöljyä
(kourallinen rusinoita tai kuivattuja karpaloita)

*Sekoita kulhossa keskenään ensin hiutaleet, rouhe ja siemenet. Sekoita sitten huolella joukkoon hunaja ja ruokaöljy. Levitä tasaiseksi levyksi leivinpaperoidulle uunipellille. Paahda 120°C:ssa uunin keskiosassa noin 40 minuutin ajan. Halutessasi voit laskea lämpöä 100°C:een tai vaikka pidentää paahtoaikaa melkein tuntiin: paahto vaikuttaa makuun ja tuo sopivaa jännitystä ja eroa myslierien välille.
*Anna myslin jäähtyä. Kaada se sitten leivinpaperin avulla puhtaaseen säilytysastiaan. Halutessasi voit tässä vaiheessa sekoittaa myslikerrosten väliin rusinoita tai kuivattuja karpaloita. Jos myslimassa tuntuu jähmettyneen paikoitellen levymäiseksi, olet herkun äärellä: riko levyä hieman vaikka lusikalla, niin sinulla on herkullisia muromyslipaakkuja.

Amerikkalaiset pannukakut

Viikonloppuaamun kunniaksi oli sellainen fiilis, että voisin kokeilla tehdä ensimmäistä kertaa elämässäni amerikkalaisia pannukakkuja. Teki tietysti heti mieli änkeä mukaan lesettä ja rouhetta ja vaikka mitä, mutta ajattelin, että tehdään nyt ekat ihan perusohjeen mukaan. Perusohje löytyi Hesarin sivuilta.























Letut paistuivat somiksi kuin mitkä, kohosivat ja ruskistuivat nätisti. (Jos muuten lietesi levyt näyttävät asteikkoa 1-6, on valurautapannulla paras paistokohta aluksi numero 3, loppua kohti 2.) Mustikoitakin löytyi pakastimesta, ja tuoretta ananasta pöydältä, ja onhan siirappikin vähän niinkuin vaahterasiirappia.

Mutta sitten alkoi kannanottoja sadella pöydästä, jossa ensimmäistä satsia maisteltiin.

"Siis huh kuinka makeeta! Kyllä mä oon enemmän englantilaisen aamiaisen puolella kun tän amerikkalaisen."
"No valkosta tää ainakin on jos ei muuta!"

...niin että ei ihan menny putkeen tää "food for entertaining" tällä kertaa. Olin itsekin sitä mieltä, että maku oli ihan liian pullava. Ne maistui kyllä mukavan ilmaville ja pehmeille, ja jäisten mustikoiden kanssa oikein hyville, mutta ehkäpä seuraavan kerran lähden rohkeasti soveltamaan ja lykkään mukaan kaikkea mahdollista murua ja lesettä...

Ei muuten ollut kermaviiliä tai piimää kaapissa, joten sovelsin ohjetta ja käytin maustamatonta tuorejuustoa. Onnistui siis (muodollisesti) näinkin. Hapantahan tuorejuustokin on, mutta toki kirpsakka piimä taittaisi sitä makeutta paremmin.

Amerikkalaiset pannukakut (noin 14 pientä pannukakkua)

1 dl maustamatonta tuorejuustoa
2,5 dl maitoa
2-3 tl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 munaa
4 dl vehnäjauhoa
2 tl leivinjauhetta
öljyä ja/tai voita paistamiseen

*Sekoita maustamaton tuorejuusto ja 1,5 dl maitoa vispilällä tasaiseksi seokseksi. Sekoita joukkoon munat ja sokeri.
*Yhdistä leivinjauhe jauhoihin ja sekoita maitoseokseen. Vatkaa sitten joukkoon loppu maito.
*Paista pannukakut ohukaispannulla melko hitaasti molemmin puolin, kunnes väri on kauniin kullanruskea.
*Tarjoa mustikoiden ja (vaahtera)siirapin kanssa.

Päivän tärkein ateria

Keltaisen keittiön Martina heitti minua aamupalahaasteella:

-kerro tyypillisestä aamupalastasi
-lisää vähintään kolme aamuihisi liittyvää kuvaa
-voit myös kertoa esimerkiksi mieleenpainuvimman aamiaisesi ikinä, mitä et ainakaan halua löytää aamupalapöydästäsi jne...
-haasta kolme ihmistä kertomaan heidän aamuistaan

Omaa aamupalakulttuuriani luonnehtii kaksi pääasiaa. Ensinnäkin, aamupala pitää olla. Päivä ei lähde käyntiin ilman, ja sinä lyhyenä aikana sängystä nousemisen ja aamupalan välillä olen hyvin herkkä ärtymään. Toiseksi, aamupala on tuttua ja turvallista ruokaa. Muilla aterioilla olen ennakkoluuloton ja kaipaan ruokaani jatkuvasti uusia juttuja - aamupala taas on sitä parempaa, mitä perinteisempää se on.
























Puurosta tulee reipas, taloudellinen kunnon kansalaisen mieli, ja se pitää sitäpaitsi nälkääkin ihan hyvin. Ja on hyvääkin! Keitetty puuro ei kuulunut aamupalarepertuaariini pitkiin aikoihin, kunnes syksyllä menin ja ostin kolme kiloa leseitä, rouheita ja hiutaleita ruokamessujen suoramyynnistä. Niitä tässä on sitten talven aikana nautittu. Kuvassa poseeraa muuten myös aivan ehdoton aamupalani osa: sanomalehti!
























Kiireessä hedelmätkin riittävät aamupalaksi vallan mainioksi. Määrä ja täyttävyys ei ole tärkeintä, vaan kuten mainitsin, se, että aamupalaa on. Kuvassa poseeraa persimon. Kevyt hedelmä potkaisee päivän paljon sutjakammin liikkelle kuin vaikkapa pekonimunakas, väitän.
























Todellista aamupalaherkkua on kuitenkin tuorepuuro, joka koostuu ihan vain pikakaurahiutaleista ja maidosta sekä marjoista, hillosta tai hätätilassa vaikka sokerista. Parhaimmillaan se on juuri sekoitettuna. Hätäilin kuvan ottamisenkin kanssa, ettei puuro vain menisi liian pehmeäksi! Kuvassa mukana on omenahillonokare, mutta myös esimerkiksi reilulla kädellä annosteltu mustaherukkasose toimii loistavasti. Tuorepuuroon uppoaa reilusti maitoa sekä keitettyyn puuroon verrattuna varmaan viisinkertainen määrä kaurahiutaleita, joten sitä syödessä tulee tuhlailevan syntinen olo ;).

Yleensä olen suolaisen ystävä, mutta aamupalapöydässä tykkään enemmän mahdollisimman neutraaleista tai hieman makeista mauista. Meetvursti-suolakurkkuvoileipä ei ehkä olisi siis minun juttuni aamutuimaan.

Ystävieni kanssa meillä on tapana käydä silloin tällöin ylellisellä luksusbrunssilla eräässä pääkaupunkimme hienostokahvilassa. Nuo runsaat aamiaiset ovat ehdottomasti aamiaisten parhaimmistoa! Vähintään yhtä ihana on kotoinen aamupalaperinteemme: perheeni kanssa saatamme istua sunnuntaina aamupalapöydässä vaikka kuinka pitkään yhdessä lehtiä lueskellen. Mieleen ovat painuneet myös ulkomaanreissujen mielenkiintoiset hostelliaamupalat, jotka ovat hauskoja kurkistuksia maan ruokakulttuuriin (tai ainakin hostellia lähimmän supermarketin valikoimiin).

Haastepallolla heitän Peruspöperöä-blogin Virpiä, Pippurimyllyn Sannaa sekä Vellipoika-blogin Nemoa!