maanantaina, helmikuuta 27, 2012

Jauhoja! Sokeria! Höttöä!

Kääretorttu. Mikä unohdettu ihme. Ruokatalouden toinen jäsen oli saanut päähänsä, että jääkaapissa vanhenevan tuoreen ananaksen sekä valmiin kinuskikastikkeen jämät voisi käyttää sellaiseen. Minä innostuin kuin pieni kärpänen ja olin jo pian toisen omaa projektia omimassa ja munasokerivaahtoa vatkaamassa. Tämä ei todellakaan ole mikään kakkublogi, kuten ehkä olette huomanneet, joten onhan se aina juhlaa kun pääsee fiilistelemään, kuinka kuohkeaa sen munasokerivaahdon pitikään olla. (En uskaltanut ottaa vaahdosta kuvaa blogiin, veikkaan että se ei kuiteskaan olis ollut ihan oikeaoppista.)























Lopputuloksesta täytyy vielä päivitellä, siis siinä ihmemielessä, että kuinka nopeasti sitä voikaan tehdä jotakin makeaa ja hyvää ja vielä jollakin kotikutoisella tavalla vieraskelpoista? No näin nopeasti. Olis vienyt kauemmin tehdä reissu lähikauppaan valmistorttujen luo. Valmistortut tosin on muutenkin kaukana ihmeestä, paitsi säilyvyysmielessä.

Ananas-kinuskikääretorttu

Pohja:
4 munaa
1 1/2 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta

Täyte:
2 dl vispikermaa
tuoretta ananasta hienoksi pilkottuna (tai 1 tlk ananasmurskaa)
noin 1 dl kinuskikastiketta

*Mittaa jauhot ja leivinjauhe kulhoon, sekoita. Riko munat toiseen kulhoon, mittaa joukkoon sokeri. Vaahdota sähkövatkaimella kuohkeaksi vaahdoksi. Siivilöi jauhoseos muna-sokerivaahdon joukkoon varovasti käännellen.
*Paista uunin keskiosassa leivinpaperoidulla uunipannulla 225°C:ssa noin 7-9 minuutin ajan. Kumoa kypsä kääretorttulevy toiselle leivinpaperille, jonka päälle on ripoteltu hieman korppujauhoja tai sokeria. Anna jäähtyä, ja irrota sitten varovasti päällimmäinen leivinpaperi.
*Vaahdota vispikerma. Levitä jäähtyneelle kääretorttulevylle ananas, kermavaahto ja valuta sitten ohuena norona kinuskikastiketta sinne tänne.
*Kääri torttu tiiviiksi paketiksi leivinpaperin avulla. Tarjoile heti tai anna vetäytyä jääkaapissa.























Leipomisen makuun päässeenä tein seuraavan aamun aamupalaksi skonsseja. Idea tuli Kokit ja potit -blogista, samalla asialla oli muuten myös Kädenvääntöä, ja jäljet johtivat tietysti taas siihen täällä-jo-kovin-toisteltuun Rüsterin Suvin Täydelliseen ohjeeseen. Minä lisäsin vehnäjauhojen sekaan tattarijauhojen jämät, joten omani olivat Hannelen ja Pinjan versioita huomattavasti lättänämpiä. Kirjan vinkkaama kokojyväsinappi sen sijaan sopi suolaisiin skonsseihin todella hyvin. Alla olevassa skonssiohje on siis oma sovellukseni, joka lopulta ei ole enää ihan alkuperäisen kanssa ihan samanlainen.

Sinappi-tattariskonssit (4-5 kpl)

1/2 dl tattarijauhoja
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl ruokasoodaa
1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl sokeria
pieni ripaus suolaa
25 g voita
1 dl piimää
1/2 rkl kokojyvä-dijonsinappia
(voiteluun maitoa ja/tai keltuaista)

*Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon kylmä voi ja nypi murumaiseksi seokseksi. (Jaan vinkin kirjan pro-vinkki-osastolta: jos viilennät kätesi kylmään veteen kastelemalla ja kuivaamalla, ei voi sula nypittäessä niin helposti.) Kaada joukkoon kylmä piimä, lisää sinappi ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi.
*Kaavi taikina jauhotetulle alustalle. Taputtele noin 3 cm:n paksuiseksi levyksi. Ota taikinasta pyöreällä muotilla, esimerkiksi ohutreunaisella juomalasilla leivonnaisia leivinpaperoidulle uunipellille. (Voitele skonssit halutessasi maidolla ja/tai keltuaisella.)
*Paista 200°C:ssa uunin keskitasossa noin 10-12 minuutin ajan tai kunnes skonssit ovat kypsiä.
*Nauti skonssit heti paistamisen jälkeen, ne eivät säily tuoreen oloisina pitkään. Sinappimaustettujen skonssien seuraan sopii esimerkiksi juusto ja hyvä palvikinkku.

torstaina, helmikuuta 23, 2012

Kirjahehkutusta ja aurinkoisia piirakoita

Alkuvuodesta olen ollut hurjan onnekas sikäli, että kirjahyllyyn on kotiutunut pari huikaisevan kiinnostavaa ja hyvää keittokirjaa. Suvi Rüsterin Täydellistä ohjetta ehdin jo hehkutellakin, ja toinen uusi suosikki on Sonja Blåbergin ja Kaisa Torkkelin Aidon maun juurilla - Kotiruokaa tuoreesti.

Olin vähän epäröinyt jälkimmäiseen tutustumista. Poikkesin sitten eräänä tammikuisena päivänä pitkästä aikaa Hobboksiin. Kauppias tuntee keittokirjamakuni aika hyvin, sillä olen viettänyt kaupassa yhdessä vaiheessa aika paljonkin aikaa.

"Tää olis kuule ihan sun kirja"
"Niin mut onko se vähän... kotitalousopettajamainen..."
"No mut sittenhän se on just sulle!"

Ja niin kiikutin kirjan kiltisti kassalle. Ja sehän on ihan mielettömän hyvä! Täynnä inspiroivia, värikkäitä ja kauniita ruokaohjeita, etenkin kasvisruokaohjeita. Kokeilin saman tien muutamia reseptejä, ja yhtä olen ehtinyt kokeilla jo kahdesti. Tai puolitoista kertaa. Aurinkopiiras on kokonaan kirjan ohjeen mukaan tehty, kinkku-juustopiiraassa puolestaan on aurinkopiiraan pohja ja Muna- ja juustoruokia -kirjan täyte.























Aurinkopiiras (Sonja Blåberg & Kaisa Torkkeli: Aidon maun juurilla)

Pohja
100 g huoneenlämpöistä voita
2 dl kaurahiutaleita
1 dl hiivaleipäjauhoja (tai vehnäjauhoja, ja itse taisin laittaa vähän enemmänkin)
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
n. 1/2 dl kylmää vettä

Täyte
yhteensä reilu 1 l kasviksia (itse käytin parsakaalia, paprikaa, sipulia, porkkanaa)
2 rkl öljyä
2 tl currya
2-3 valkosipulinkynttä
1-2 tl suolaa
rouhittua mustapippuria
3 dl kermaa
2 munaa
100 g vuohenjuustoa

*Yhdistä taikinan kuivat aineet ja nypi huoneenlämpöiseen rasvaan. Sekoita joukkoon nopeasti kylmä vesi.
*Taputtele taikina voidellun piirasvuoan (halkaisijaltaan 23 cm) pohjalle ja reunoille jauhotetuin käsin. Paina pala leivinpaperia tiiviisti tasoitetun taikinan pohjalle ja reunoille (itse tein saman homman foliopötkylällä). Näin reunat eivät pääse valumaan paistamisen aikana. Paista piiraspohjaa 225°C:ssa uunissa noin 15-20 minuuttia.
*Kuori juurekset, leikkaa kaikki kasvikset ohuiksi suikaleiksi.
*Kuumenna öljy paistinpannussa ja lisää curry. Anna paistua hetki. Lisää kasvikset kypsymisjärjestyksessä ja kuullota puolikypsiksi. Mausta valkosipulilla, pippurilla ja suolalla.
*Kaada kasvikset esipaistetulle piiraspohjalle. Sekoita muna ja kerma keskenään, kaada piiraalle. Aseta päälle juustoviipaleita, ripottele pinnalle auringonkukan- tai seesaminsiemeniä. Paista 200°C:ssa uunissa 30-40 minuuttia.























Kinkku-juustopiiras

Pohja, ks. aurinkopiiras

Täyte
200 g palvikinkkua
250 g emmental-mozzarellajuustoraastetta
4 munaa
2 dl maitoa
1 tl paprikajauhetta
ripaus mustapippuria
(ruohosipulia)

*Valmista pohja aurinkopiiraan ohjeen mukaan.
*Hienonna palvikinkku pieniksi kuutioiksi. Levitä esipaistetulle piiraspohjalle vuoroin kinkkua ja juustoraastetta.
*Vatkaa munat ja maito keskenään. Mausta paprikalla ja pippurilla sekä halutessasi tuoreella ruohosipulilla. Kaada munamaito vuokaan ja paista 200°C:ssa noin 40 minuutin ajan.

Hapankaali-chorizo-paistos

"Pannuun kasviksia ja päälle smetanaa" -linja jatkuu. (Chorizokin on vähän niinkuin kasvis, kun se on niin kauniin punainen.) Tää maistui hauskan saksalaiselta. (Saksalainenkin voi olla hauskaa.)























Kaali-omena-chorizopaistos (3-4 annosta)

noin 10 cm pätkä chorizomakkaraa (halkaisija noin 2 cm)
(tilkka öljyä)
lohkon verran eli muutama kourallinen tuoretta valkokaalia suikaloituna
1 rs (400 g) hapankaalia
1 hapan omena
tarjoiluun smetanaa ja ruohosipulia

*Leikkaa chorizomakkara niin ohuiksi viipaleiksi kuin pystyt. Levitä viipaleet kylmälle paistinpannulle, kuumenna ja paistele, kunnes viipaleet ovat rapeita muttei kärähtäneitä. Siirrä chorizoviipaleet sivuun odottamaan ja kaada halutessasi ylimääräinen rasva pois.
*Kuumenna pannulla keskilämmöllä tarvittaessa tilkka öljyä. Lisää tuore kaali ja anna pehmentyä muutaman minuutin ajan.
*Huuhtele hapankaalia kylmällä vedellä siivilässä - paitsi tietysti jos tykkäät oikein napakan makuisesta hapankaalista. Sekoita hapankaali hautumaan kaalin joukkoon pannulle. Anna kaaliseoksen kypsyä miedolla lämmöllä välillä sekoitellen noin 10 minuutin ajan.
*Kuori ja kuutioi omena, sekoita omenakuutiot ja rapeat chorizoviipaleet kaalin joukkoon ja anna vielä kypsyä noin 3-5 minuutin ajan.
*Tarjoile smetanan ja ruohosipulin kanssa.

keskiviikkona, helmikuuta 22, 2012

Blinipannaripyttäri

Olipa kerran lauantaiset blinibileet, olipa ihanaksi ystävänpäivälahjaksi saatu Täydellinen ohje -kirja. Olipa mieletön määrä kolminkertaisella ohjeella vehnäolueen ja täysmaitoon tehtyjä, rapeita blinejä kirjan ensimmäisiltä sivuilta, olipa suuri määrä ystäviä ja täytetuliaisia. Olipa paljon hauskaa ja hyvin vähän valokuvia.

Olipa kerran sunnuntai ja jääkaapissa vielä smetanaa ja mätijämiä, olipa iltapalaksi paistettu blinipannari kun tattarijauhojakin vielä oli.

Olipa sitten tiistaipäivä ja jääkaapissa nuutunut tillinippu sekä blinipannarin jämät, olipa myös porkkanoita ja avokadoja, ja olipa kerran herkullinen muistikuva porkkanaisesta talvisalaatista ja sen pituinen se.























Porkkana-avokadopyttis rapeilla pannukakunpaloilla (kahdelle)

öljyä ja/tai voita paistamiseen
3 porkkanaa
1 valkosipulinkynsi
muutama tattaripannukakun pala, muukin pannari käy varmasti hyvin
2 pientä avokadoa
1/2 limetti
smetanaa
tillipestoa

*Leikkaa porkkanat ohuiksi viipaleiksi. Kuumenna pannussa keskilämmöllä rasva ja lisää porkkanat, anna kuullottua miedolla tai keskilämmöllä hiljalleen, kunnes viipaleet alkavat pehmetä. Hienonna valkosipulinkynsi ja sekoita porkkanoiden joukkoon. Anna kypsyä hiljalleen vielä parin minuutin ajan, siirtele sitten porkkanat pannun laidoille.
*Viipaloi pannukakkupalaset noin sormen paksuisiksi suikaleiksi. Lisää pannun keskelle öljyä, anna kuumentua keskilämmöllä ja lisää pannarisuikaleet. Anna niiden paistua parilta laidalta rapeiksi.
*Halkaise avokadot, poista kivi ja kuori. Viipaloi avokadonpuolikkaat ja purista pinnalle limetin mehu, joka estää avokadoa tummumasta.
*Kokoa lautaselle porkkana-pannukakkuviipalepaistosta, avokadoviipaleita, smetanaa ja reilusti tillipestoa.























p.s. Olipa kerran paluu sunnuntaiaamuun, jolloin viimeisten blinien päälle aseteltiin kinkkua ja pyöreäksi paistettua kananmunaa, ja pohdittiin, että koskas blinibileitä seuraa blingbling-bileet.
p.s. Olipa kerran paluu aivan ympyrän alkuun, ja siellä alussa uudesta kirjasta opitut vinkkipäivitykset parin vuoden takaisiin blineihin: kunnon vehnäolutkäyminen ja kirkastettu voi palamattomaan paistoon. Sen pituinen uudelleen se.

perjantaina, helmikuuta 17, 2012

Thaipossua, phoitassua

Helmikuu on maistunut hyvin aasialaiselta, vaikka tassut onkin pysyneet pääosin kotimaan kamaralla. Arkiruokalistalla on ollut vuorotellen jotain thaikkuhenkistä, jotain kinkkihenkistä, jotain pikanuudelihenkistä, jotain thaikkuhenkistä, jotain kinkkihenkistä, jotain pikanuudelihenkistä...

Pikanuudelitkin on hyviä, kun niistä koostaa sellaisen tofu-vihannes-kalakastike-limettihässäkän. Tai on ne kyllä hyviä ihan sellaisenaankin. Nimim. Tiedän mistä puhun. Vaan tänään noustiin leveliä ylemmäs, kun koitti perjantai ja oli aika kaivaa pakastimesta jälleen yksi pala luomupossua.























Tartteeko sanoakaan että thaicurry oli (jälleen) tosi hyvää? Oon ihan innoissani, kun a)jääkaappin on tullut hankittua vaikka mitä purkkia ja pulloa ja b)niitä tulee käytettyä niin paljon, että jopa kuluvat ja tyhjenevätkin joskus. Ja vaikka tässä(kin) ohjeessa oioin valmiin currytahnan ja inkivääritahnan verran, oli perjantaivieraan kommentti nannaa tälle keittiöhengettärelle, joka ei ole koskaan käynyt Aasiassa: maistui kuulemma ihan samalle kuin Thaimaassa! Oujee!

Possucurry thaimaalaisittain (neljälle, alkuperäinen ohje Food.com)

2 rkl maapähkinäöljyä
4 rkl punaista thai-currytahnaa
n. 500 g luomupossun mureaa paistia ohuiksi suikaleiksi leikattuna (ohje suosii käyttämään fileetä, mutta kun lihapalaa oikein hartaasti oikein ohuiksi ja mureiksi suikaleiksi leikattiin, niin hyvä tuli)
1 tlk (400 ml) kookosmaitoa (Bionan luomu on muuten kokemusteni mukaan parhaan makuista, tykkäsi luomusta tai ei)
2 limetin raastettu kuori
3 rkl inkivääritahnaa
8 valkosipulinkynttä hienonnettuna
ripaus kuivattua chiliä rouhittuna
3 rkl thai-kalakastiketta
2 tl sokeria
1 pienen parsakaalin nuput
1 tlk minimaissintähkiä huuhdeltuna
kourallinen suolapähkinöitä
2-3 mietoa chilipalkoa viipaloituna
1 pieni nippu korianteria hienonnettuna
1/2 limetin mehu

*Kuumenna pannulla öljy ja lisää currytahna, anna sen kuumentua. Lisää possusuikaleet ja kääntele muutaman minuutin ajan, kunnes ne ovat saaneet paistopinnan joka puolelle.
*Kaada joukkoon noin puolet kookosmaidosta, lisää inkivääritahna, limetinkuori ja valkosipuli sekä chili. Laske lämpöä ja anna kiehua hiljalleen kannen alla noin 10 minuuttia tai kunnes lihasuikaleet ovat mureita. (Kaadoin "puolet kookosmaidosta" siksi, että Bionassa neste ja kerma ovat erottuneet toisistaan. Kun kermaosion lisää vasta lopuksi, on juoksettumisen riski aika paljon pienempi.)
*Lisää kalakastike, sokeri, osa tuoreista chiliviipaleista, loput kookosmaidosta, parsakaalinnuput, suolapähkinät ja minimaissintähkät. Anna kiehahtaa ja kiehua hiljalleen muutaman minuutin ajan, kunnes parsakaali on hieman pehmennyt.
*Lisää tarjoiluvaiheessa keoksi pinnalle hienonnettu korianteri sekä loput tuoreet chiliviipaleet. Purista pinnalle vielä limetin mehu.
*Tarjoa riisin kanssa.

maanantaina, helmikuuta 06, 2012

Dipitidip

Kertokaapas, onko soijajogurtti parasta ihan sellaisenaan vai ruoanlaitossa? Olen pähkäillyt sitä samaa tässä viime päivinä, kun Alpro ystävällisesti tahtoi lahjoittaa jogurttiuutuuksiaan bloggarin maistettavaksi. Uusissa jogurteissa on kermaisen pehmeä maku ja rakenne, mikä olikin oikein bueno juttu. Mulla on kaikesta huolimatta vielä henkilökohtainen ongelma soijajogurtin perusmaun kanssa, se tuntuu jotenkin maamaiselta tai.. kalkkiselta tai.. en osaa selittää! Opin kyllä varmasti vielä jonakin päivänä pitämään siitä, pidänhän tofunkin perusmausta.























Sen tiedän soijajogurtista, että etenkin maustamattomana se on ihan hurjan monikäyttöistä. Eikös soijajogurtilla voikin korvata maidottomassa kokkauksessa melkein koko hapanmaitotuoteskaalan? Siitä keksinkin, että parhaimmillaan jogurtti voisi olla totutteleville makuhermoilleni dippikastikkeessa. Tässä siis kaksi dippiä, joiden maut osuivat kohdilleen:

Yrtti-valkosipulidippi

1/2 dl tuoretta ruohosipulia hienonnettuna
1/2 dl tuoretta persiljaa hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 rkl oliiviöljyä
1 dl maustamatonta soijajogurttia
ripaus yrttisuolaa

*Sekoita ainekset keskenään, anna vetäytyä vähintään parin tunnin ajan viileässä.

Välimerellinen tomaattidippi

5 öljyyn säilöttyä aurinkokuivattua tomaattia hienonnettuna
2 rkl Välimeren tahnaa (tahnaa paahdetuista paprikoista ja pähkinöistä, esim. Pirkalta löytyy)
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
1 rkl sitruunamehua
1 dl maustamatonta soijajogurttia
ripaus rouhittua mustapippuria

*Sekoita ainekset keskenään, anna vetäytyä vähintään parin tunnin ajan viileässä.

p.s. Samainen maistatuspaketti sisälsi toisenkin tuotesetin, jonka edessä sain hetken pähkäillä. Paahtoleipää tai vaaleaa vehnäleipää ei tule yleensä ikinä ostettua, mutta Pågenin uutuuksista hyviä ideoita pulpahteli ilmoille sittenkin monta: toasteja, lämpimiä voileipiä - ja dippaukseen sopivia paahdettuja leipäpalasia! Eli suosittelen, sinne kurkku-, porkkana- ja kukkakaaliosaston oheen.

torstaina, tammikuuta 19, 2012

Browniet ja aavistus kookosta

Mikäs nökäre se tässä? Pikkuinen brownie-palahan se.























Tuskailin muuton yhteydessä kookoshiutalepussin jämiä ja suunnattomiksi kertyneitä sokeriomaisuuksia. Onneksi koitti toissapäivä, BBCGoodFoodin etusivu puhui mulle kohtalon ääniä ja näin kookosbrownieiden ohjeen kehuvine kommentteineen. Ennätysajassa, eli noin muutamissa minuuteissa, olinkin jo keittiössä sekoittelemassa aineksia.

Näet, hämmentävää kyllä, kaapissa sattui olemaan sekä kookoshiutaleita että kaakaojauhetta juuri 50 grammaa kumpaakin, passelisti puolikkaaseen annokseen. Voita oli liian vähän, mutta öljyllä täydentäminen ei haitannut menoa lain.

Sokeria näihin tuli aivan törkeästi. Mutta silläpä se kai saavutetaan, se ihan uskomaton rakenne: sisältä sitkeäntahmainen ja pinnalta rapea. Brownie on ihan erilainen kuin mutakakku, juuri sellaisen aavistuksenomaisen sitkeyden vuoksi. "Sticky" on kuvaava englanninkielinen sana, mutta mikä sana suomen kielessä on sitkeän ja tahmean välissä?

Ja makukin oli upea. Kookos ei maistunut lainkaan liikaa läpi, ja meininki oli syvän suklainen. Näitä uudestaankin, kitoos!

Kookosbrowniet (puolikas annos alkuperäiseen nähden, halkaisijaltaan noin 21 cm:n pyöreään uunivuokaan sopiva)

125 g voita, tai kuten itse tein, 63 g voita ja 63 g öljyä
50 g kaakaojauhetta
250 g sokeria
2 munaa kevyesti vatkattuna
50 g kookoshiutaleita
50 g vehnäjauhoa
1/2 tl leivinjauhetta

*Mittaa rasva, kaakaojauhe ja sokeri pannulle ja kuumenna. Sekoittele jatkuvasti ettei kaakao kärähdä pohjaan, anna kiehahtaa. (Ohjeessa puhutaan sulamisesta, mutta minä tulin kyllä siihen tulokseen että ei se sokeri taida hevillä rasvaan sulaa. Oikaiskaa jos olen väärässä. Annoin seoksen kiehua noin minuutin ajan, sitten se uhkasi jo kokkaroitua, joten tulin siihen tulokseen, että nopea kiehahtaminen on varmaankin hyvä asia.)
*Anna seoksen hieman jäähtyä. Sekoita sitten joukkoon vähän kerrallaan kevyesti vatkatut munat ja kookoshiutaleet, ja lopuksi jauhot ja leivinjauhe.
*Leivinpaperoi sopivan kokoinen uunivuoka. Paista 180 °C:ssa uunin keskitasossa noin puolen tunnin ajan.

p.s. Laitoin tarkoituksella vain grammat kehiin. Digivaa'an kanssa leipominen on upeaa, kannattaa kokeilla.

tiistaina, tammikuuta 17, 2012

Katkarapulasagne, kasvislasagne - kaksi yhdellä iskulla

Ihan arkiruoaksi halusin paistella katkarapulasagnen, mutta ohjeet tuppasivat vaatimaan joko a)paljon katkarapuja tai b)savulohta, eli vähän tiistaibudjettia enemmän valuuttaa.



















Keksin herneet! Ihanat vihreät jauhoiset pallerot, jotka aivan turhan usein jää pitkiksi ajoiksi unohduksiin. Syntyi merellisen makuinen kasvis-katkarapulasagne.























On siellä pari katkarapuakin!


Kasvis-katkarapulasagne (suurehko lasagnevuoallinen)

tilkka öljyä
1 purjo
1 suuri porkkana
1 pss (200 g) pakasteherneitä, tai reilu pussillinen, jos pussinjämiä pyörii nurkissa
180 g pakastekatkarapuja
1/2 sitruunan raastettu kuori ja mehu
rouhittua mustapippuria
25 g voita
1 rkl öljyä
3/4 dl vehnäjauhoja
1 l maitoa
hyppysellinen valkopippuria
kourallinen juustoraastetta
1 1/2 tl suolaa
lasagnelevyjä

*Leikkaa purjon valkoinen osa puolirenkaiksi, raasta porkkana karkeaksi raasteeksi.
*Lämmitä öljytilkka suuressa kattilassa keskilämmöllä ja kuullota siinä purjoa ja porkkanaa kevyesti muutaman minuutin ajan.
*Leikkaa purjon vihreä osa puolirenkaiksi, lisää kattilaan ja anna kuullottua vielä hiljalleen minuutin-pari.
*Lisää joukkoon pakasteherneet ja sekoittele, kunnes ne ovat sulaneet. Voit kääntää tässä vaiheessa levyn lämmön pois päältä. Ota lopuksi seos sivuun, sekoita joukkoon katkaravut sekä sitruunankuori ja mehu. Mausta mustapippurilla. Siirrä sivuun odottamaan.
*Tee maitokastike. Kuumenna kattilassa öljy ja voi, ja kiehauta jauhot rasvassa. Sekoita vatkaten joukkoon ensin noin puolet maidosta, ja sitten loput. Anna kiehua muutaman minuutin ajan. Sekoita sitten maitokastikkeen joukkoon juustoraaste. Maista, mausta valkopippurilla ja suolalla.
*Voitele uunivuoka. Kaada voidellun vuoan pohjalle ensin noin 1/4 maitokastikkeesta, ja levitä päälle kerros lasagnelevyjä. Kaada päälle 1/4 maitokastikkeesta, levitä kastikkeen päälle noin puolet kasvisseoksesta ja päällystä levyillä. Toista edellinen vaihe. Lopuksi kaada loput maitokastikkeet päällimmäisten levyjen päälle.
*Kypsennä uunissa 200°C:ssa noin 45 minuutin ajan.

lauantaina, tammikuuta 14, 2012

Amerikkalaiset pannukakut

Viikonloppuaamun kunniaksi oli sellainen fiilis, että voisin kokeilla tehdä ensimmäistä kertaa elämässäni amerikkalaisia pannukakkuja. Teki tietysti heti mieli änkeä mukaan lesettä ja rouhetta ja vaikka mitä, mutta ajattelin, että tehdään nyt ekat ihan perusohjeen mukaan. Perusohje löytyi Hesarin sivuilta.























Letut paistuivat somiksi kuin mitkä, kohosivat ja ruskistuivat nätisti. (Jos muuten lietesi levyt näyttävät asteikkoa 1-6, on valurautapannulla paras paistokohta aluksi numero 3, loppua kohti 2.) Mustikoitakin löytyi pakastimesta, ja tuoretta ananasta pöydältä, ja onhan siirappikin vähän niinkuin vaahterasiirappia.

Mutta sitten alkoi kannanottoja sadella pöydästä, jossa ensimmäistä satsia maisteltiin.

"Siis huh kuinka makeeta! Kyllä mä oon enemmän englantilaisen aamiaisen puolella kun tän amerikkalaisen."
"No valkosta tää ainakin on jos ei muuta!"

...niin että ei ihan menny putkeen tää "food for entertaining" tällä kertaa. Olin itsekin sitä mieltä, että maku oli ihan liian pullava. Ne maistui kyllä mukavan ilmaville ja pehmeille, ja jäisten mustikoiden kanssa oikein hyville, mutta ehkäpä seuraavan kerran lähden rohkeasti soveltamaan ja lykkään mukaan kaikkea mahdollista murua ja lesettä...

Ei muuten ollut kermaviiliä tai piimää kaapissa, joten sovelsin ohjetta ja käytin maustamatonta tuorejuustoa. Onnistui siis (muodollisesti) näinkin. Hapantahan tuorejuustokin on, mutta toki kirpsakka piimä taittaisi sitä makeutta paremmin.

Amerikkalaiset pannukakut (noin 14 pientä pannukakkua)
1 dl maustamatonta tuorejuustoa
2,5 dl maitoa
2-3 tl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 munaa
4 dl vehnäjauhoa
2 tl leivinjauhetta
öljyä ja/tai voita paistamiseen
*Sekoita maustamaton tuorejuusto ja 1,5 dl maitoa vispilällä tasaiseksi seokseksi. Sekoita joukkoon munat ja sokeri.
*Yhdistä leivinjauhe jauhoihin ja sekoita maitoseokseen. Vatkaa sitten joukkoon loppu maito.
*Paista pannukakut ohukaispannulla melko hitaasti molemmin puolin, kunnes väri on kauniin kullanruskea.
*Tarjoa mustikoiden ja (vaahtera)siirapin kanssa.

tiistaina, tammikuuta 10, 2012

Pad thai ja munakoisoa paprikan kera

Teki ihan kamalan paljon mieli tehdä hyvää thaikkuhenkistä ruokaa. Kaakkois-Aasialaisia keittokirjoja löytyy hyllystä muutama, ja halusin poimia reseptin tai pari käyttöön - mutta kuten niin usein käy, on suoraan ohjeista kokkaaminen aina jotenkin ihan kamalan hankalaa. Tiedättehän, ne raaka-aineet, ne määrät, ja sitten viimeistään se kokkausvaihe... ihan pakko soveltaa, ainakin vähän!























Tällä kertaa kiitos ja kumarrus menee kuin meneekin kyllä keittokirjalle, sellaiselle pienelle Ruokasuosikit Vokki -opukselle, joka neuvoi maustamisessa ja vaiheissa - itse sovelsin sitten siellä raaka-aine- ja määräpuolella. Paprika-munakoisosetissä olisi kai kuulunut olla enemmän koisoa, ja pad thaissa paitsi vähän erilaiset ainemäärät, myös possua, katkarapuja, paahdettua sipulia, eikä parsakaalia lainkaan.

Mutta tiiättekö mitä? Ihan kamalan hyvää tuli! Piti nuolla salaa keittiössä puukapustatkin.

Pad thai eli paistetut nuudelit (vähän niinkun kirjassa)

125 g (vehnä)nuudeleita
2 rkl öljyä
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 tuore pitkulainen punainen chili (vahvuus noin 4-5 asteikolla 10) pilkottuna
1 pieni parsakaali pieniksi kukinnoiksi pilkottuna
n. 15 cm:n pätkä purjoa hienonnettuna
1 rkl kalakastiketta
1 limetin mehu
1 tl sokeria
1 tl soijakastiketta
2 kananmunaa kevyesti vatkattuna
3 rkl tuoretta korianteria hienonnettuna

*Kiehauta vesi, lisää nuudelit kiehuvaan veteen ja käännä sitten lämpö pois. Anna nuudeleiden olla kuumassa vedessä noin 4 minuutin ajan, valuta.
*Kuumenna (wokki)pannulla öljy. Lisää kuumaan öljyyn parsakaali, valkosipuli ja suurin osa chilistä - säästä pieni osa hienonnetusta chilistä koristeeksi. Paista sekoitellen keskilämmöllä noin 4-5 minuutin ajan, varo ettei valkosipuli kärähdä.
*Lisää pannuun purjo ja nuudelit. Anna kypsyä ja paistua kannen alla välillä sekoitellen noin 4-5 minuutin ajan, tai kunnes osa nuudeleista on saanut hieman rapsakkaa pintaa.
*Sekoita pienessä astiassa kalakastike, limetin mehu, sokeri ja soijakastike, ja sekoita sitten nuudelipaistoksen joukkoon. Sekoita sitten joukkoon vatkatut munat, ja jatka paistamista sekoitellen koko ajan, kunnes munat ovat sekoittuneet tasaisesti muihin aineksiin.
*Ripottele valmiin pad thain pinnalle tuoretta korianteria ja chiliä.























Munakoisoa paprikan kera (ihan melkein niinkuin kirjassa)

2-3 rkl öljyä
1 suuri valkosipulinkynsi hienonnettuna
1 pienehkö munakoiso
1 tl valkoviinietikkaa
1 punainen paprika
1 rkl soijakastiketta
1 tl sokeria
1 rkl tuoretta korianteria hienonnettuna

*Leikkaa munakoiso pitkittäin neljäsosiksi, ja neljäsosat sitten noin sentin paksuisiksi viipaleiksi.
*Kuumenna öljy (wokki)pannussa. Lisää kuumaan öljyyn hienonnettu valkosipuli ja heti perään munakoisoviipaleet. Paista sekoittaen puoli minuuttia ja lisää viinietikka. Vähennä lämpöä ja kypsennä kannen alla 5 minuuttia välillä sekoittaen.
*Viipaloi paprika ohuiksi viipaleiksi. Lisää paprikaviipaleet pannuun. Lisää soijakastike ja sokeri, sekoita. Kypsennä ilman kantta 2 minuuttia.
*Ota pois liedeltä ja anna tekeytyä vielä 2 minuutin ajan. Koristele tuoreella korianterilla.