maanantaina, joulukuuta 10, 2007

Afganistan - Qabili Pilau

Maailman 194:ssä valtiossa voi käydä paikan päällä, mutta niihin voi myös tutustua kokkaamalla. Intialaista, thaimaalaista tai italialaista ruokaa tulee laitettua silloin tällöin, mutta eräänä päivänä keksin, että aakkosjärjestyksessä etenemällä tulisi kokeiltua paljon muutakin. Seuraavien vuosi(kymment)en aikana liikun A:sta kohti Z:aa varmasti hitaasti, mutta ehkä kuitenkin varmasti.

Suomalaisittain aakkostaen Afganistan on vuorossa ensimmäisenä. Reseptigooglailun jälkeen päätin valmistaa Qabili Pilauta, eli lampaanlihaa ja riisiä kera porkkanoiden ja rusinoiden. Ruokalaji on tyypillinen kansallinen erikoisuus, minkä huomasi myös siitä, että se esiintyi useammallakin reseptisivulla. Ohjeet vaihtelivat hieman, oma versioni on ainesosiltaan lähellä tätä. Kiireisenä pohjoismaalaisena käytin jauhelihaa lampaan kokolihan sijaan, enkä laittanut koko komeutta lopuksi uuniin vetäytymään. (Ehkä Afganistanissakaan ei aina tehdä niin.) (Vegeversiossa lammas oli muuten korvattu munakoisolla, sekin varmasti toimisi.)

Afganistanilainen ruoka ei ole tulista, mutta mausteisuutta kyllä löytyy. Reseptin kaneli ja kardemumma lienevät tyypillisiä lihan maustajia Lähi-Idässä. Tässä runsaasti rusinoidussa ruoassa oli kieltämättä samaa makumaailmaa kuin kotoisissa korvapuusteissa. Tarkemmin ajatellen ruoassa oli aika paljonkin makeaa: makeahan on sekä kypsennetyn sipulin, porkkanan että rusinoiden ominaisuus. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan: lopputulos oli maistuva ja syysiltaan sopivan täyteläinen.





















Qabili Pilau (3-4 annosta)

1-2 rkl öljyä
2 porkkanaa
1,5 dl mustia rusinoita (desikin riittää)
1 keskikokoinen sipuli
300 g lampaan jauhelihaa
1 tl suolaa
1 tl kardemummaa
1 tl kanelia
1 tl juustokuminaa
2,5 dl vettä
2 dl basmatiriisiä

*Vuole porkkanat kuorimaveitsellä ohuiksi suikaleiksi. (Perinteinen pilkkominenkin varmasti sopii.) Paista porkkanasuikaleita öljyssä kuumalla pannulla, kunnes ne ovat hieman ruskistuneet. Siirrä suikaleet sivuun odottamaan.
*Lisää pannulle tarvittaessa hieman öljyä sekä rusinat. Sekoittele, kunnes rusinat ovat pehmenneet ja turvonneet. Siirrä sivuun odottamaan.
*Ruskista pannulla jauheliha ja sipulit. Älä pilko jauhelihaa aivan pieneksi muruksi, se saa jäädä kokkareiseksi. Mausta seos suolalla ja mausteilla, sekoita huolellisesti. Nostele seos sivuun odottamaan, pannulle saa mieluusti jäädä rasvaa ja jokunen sipulinpala.
*Lisää pannulle vesi ja riisit. Anna kypsyä riisipakkauksen ohjeen mukaan siten, että sekoitat muut ainekset joukkoon kypsymisen loppuvaiheessa.

12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiva idea tällainen aakkosmatkailu. Odotan jo innolla, mitä erikoisuuksia esim. Vatikaanista löytyy. ;)

Meri, Helsinki kirjoitti...

Hieno idea! Hyppään kärreille mukaan matkaamaan. :-)

Anna kirjoitti...

Onneksi Vatikaani on vasta V:n kohdalla, mun tiedonhakutaidot ehtii karttua siihen mennessä :D

Liina kirjoitti...

mä tykkään kauheasti kanssa :D niin paljon, että huolimatta mainitsemastani kyvystä ... hmmm ... hillitä itseni kun on rusinoista kyse, ajattelin kokeilla tuota :D

Anna kirjoitti...

Juu siis kokeile ihmeessä vaikka vaan puolella desiä rusinoita. Puolitoista oli jopa mun makuun aika lailla riittävästi :D

Anonyymi kirjoitti...

Pilau:ssa voidaan käyttää lisäkkeenä myös paistettuja lohkoperunoita riisin seassa - paikallisesti kuulemma vielä "arvokkaampi" ruoka silloin - mistä löysit reseptin ? haluaisin kokeilla kokonaisilla lampaan rintapaloilla, mutta en ole aivan varma miten ne kuuluu kypsentää.

Anna kirjoitti...

Omaa versiotani varten lueskelin monia Googlen avulla löydettyjä reseptejä, mm. tämä ohje oli apuna.

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Olen itse afganistanilainen ja kokkaan usein ruokia:D
Sää oot tehnyt ton riisin ja muut vähän oudosti tai no erilailla, mutta kuvassa se näytti ihan samanlaiselta ku meillä kotona, toisaalta toi jauheliha tehdään meilllä ihan erillailla:D
Mut hyvin oot onnistunut!:)

Anna kirjoitti...

Anonyymi: Kiitos kommentista, tulipa hyvä mieli! :) Hyvä että ruoka edes näyttää vähän siltä kuin oikeasti, se on jo saavutus! :D

Anonyymi kirjoitti...

Niinpä! ;D

Unknown kirjoitti...

Fine, kiitos, tätä huomenna. Munakoisolla ja lampaalla!

Unknown kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.