Nyt ois selvästi sellainen kausi menossa, että tekee mieli uuniruokaa. Juustolla gratinoitua vuokaa vuoan perään. Tässä päivänä eräänä herkuteltiin mielettömän maistuvalla tortillavuoalla, jonka julkaisu odottaa yhden toisen julkaisun ilmestymistä eka, ja samassa flowssa syntyi sitten tämä Pippurimylly-blogin kylmäsavulohiruukku. Njam! Seuraavaksi voisi olla vuorossa vaikka Kotona-blogin kukkakaali-herkkusienipaistos.
Nautittiin ruukkua dippaamalla siihen leipää ja tortillaa. Kylkeen sopisivat muuten mainiosti myös valkosipulisen rapeaksi paahdetut patonginpalaset! Ja itselleni ja muille "puolikkaan" liesi-uunin omistaville muistutukseksi: siinä vaiheessa kun napsautat uunin päälle, toinen levy lakkaa tavallisesti toimimasta. Nimim. En opi näköjään ikinä, en nytkään, ja jauhon maku ei ehtinyt ihan kiehua kastikkeesta pois, kun kastike ei kiehunut ;)
Kylmäsavulohi-pinaattiruukku (kahdelle)
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
150 g tuoreita herkkusieniä
2 rkl vehnäjauhoja
2 dl kermaa
1/2 pss pakastepinaattia
n. 1-2 dl vettä
mustapippuria
100 g kylmäsavulohta
mozzarellajuustoa
*Hienonna sipulit ja valkosipulinkynnet. Paloittele sienet. Kuullottele sipuleita ja valkosipuleita pannulla öljyssä ja lisää sitten joukkoon sienet, anna niidenkin pinnan hieman kypsyä. Lisää vehnäjauhot ja sekoita huolellisesti. Sekoita joukkoon kerma, pakastepinaatti ja osa vedesä. Lisää vettä tarpeen mukaan ja keittele hiljalleen. Lisää vettä tarpeen mukaan ja keittele hiljalleen muutaman minuutin ajan, jotta vehnäjauhot kypsyvät. Mausta mustapippurilla. Lisää lopuksi joukkoon paloiteltu kylmäsavulohi.
*Jaa kastike tasaisesti kahdelle uuninkestävälle syvälle lautaselle. Revi pinnalle mozzarellajuuston palasia. Gratinoi uunissa 225°C:ssa kunnes pinta on saanut hieman väriä. Tarjoile leivän kanssa.
tiistaina, lokakuuta 26, 2010
tiistaina, lokakuuta 12, 2010
Metsäinen risotto
Sain hiljattain rasiallisen kiehautettuja tatteja suoraan Keski-Suomen metsien syvyyksistä, ja huutelivat sieltä jääkaapista käsin että haluavat päästä risottoon. Risottoa siis. Sellaiseen ei ohjetta itse asiassa taida vielä blogistani löytyäkään, mikä on vallan kummallista, onhan risotto silkkaa mahtavuutta.
Ehkäpä ohjeen puute johtuu siitä, etten ole risottoa niin usein ihan itse laittanut - kauhanvarressa tai ainakin henkisenä tukena on ollut ystäväni, risottomestari Mirva. Tällä kertaa Mirva tuli syömään meille valmiiseen pöytään ja tykkäsi - mikä tarkoittaa, että tää on oikeasti hyvää! Itse tykkäsin lipstikkalisäyksestä, se tuo kokonaisuuteen vielä pari ripausta lisää luontoa tai metsää. Mutta - jostain täysin käsittämättömästä syystä - vahva lipstikka jakaa mielipiteitä, ja ainakin lehtiselleriä karttavien annokseen sitä ei kannata ylenmäärin tupata. Muutoin kyllä.
Sienirisotto
2 pientä sipulia
2 rkl voita tai öljyä
2 dl paloiteltuja, pannulla kiehautettuja mietoja metsäsieniä, etupäässä tatteja
4 dl risottoriisiä
2 tl yrttisuolaa
1-2 tl hienonnettua tuoretta lipstikkaa
2 dl kuivaa valkoviiniä
1 l kiehuvaa vettä
1 - 1 1/2 dl parmesan-juustoa hienoksi raastettuna
aimo lusikallinen voita
(suolaa, pippuria)
koristeluun tuoretta lipstikkaa
*Hienonna sipulit. Kuullota sipulisilppu rasvatilkassa kattilassa läpikuultavaksi. Sekoita joukkoon sienipalat. (Mikäli aloitat käsittelemättömistä paloitelluista sienistä, paista niitä kattilassa ensin kunnes niiden neste on haihtunut ja lisää vasta sitten joukkoon sipuli.)
*Lisää riisi ja sekoita minuutin-parin ajan niin, että riisikin hieman kuullottuu, muttei ruskistu.
*Sekoita joukkoon yrttisuola ja lipstikka.
*Kaada kattilaan valkoviini ja anna nesteen imeytyä riisiin. Lisää vettä pieninä erinä ja seosta sekoitellen, uusi erä aina vasta kun edellinen on imeytynyt riisiin. Anna risoton kypsyä hiljalleen kannen alla noin 15-20 minuuttia, sekoittele tasaisin väliajoin. Risotto on valmista, kun se muistuttaa puuroa, mutta riisiä voi vielä purra.
*Sekoita valmiin risoton joukkoon juustoraaste ja voi. Maista, mausta suolalla ja pippurilla. Lisää tarjoiltaessa annosten pinnalle lipstikan lehtiä.
Ehkäpä ohjeen puute johtuu siitä, etten ole risottoa niin usein ihan itse laittanut - kauhanvarressa tai ainakin henkisenä tukena on ollut ystäväni, risottomestari Mirva. Tällä kertaa Mirva tuli syömään meille valmiiseen pöytään ja tykkäsi - mikä tarkoittaa, että tää on oikeasti hyvää! Itse tykkäsin lipstikkalisäyksestä, se tuo kokonaisuuteen vielä pari ripausta lisää luontoa tai metsää. Mutta - jostain täysin käsittämättömästä syystä - vahva lipstikka jakaa mielipiteitä, ja ainakin lehtiselleriä karttavien annokseen sitä ei kannata ylenmäärin tupata. Muutoin kyllä.
Sienirisotto
2 pientä sipulia
2 rkl voita tai öljyä
2 dl paloiteltuja, pannulla kiehautettuja mietoja metsäsieniä, etupäässä tatteja
4 dl risottoriisiä
2 tl yrttisuolaa
1-2 tl hienonnettua tuoretta lipstikkaa
2 dl kuivaa valkoviiniä
1 l kiehuvaa vettä
1 - 1 1/2 dl parmesan-juustoa hienoksi raastettuna
aimo lusikallinen voita
(suolaa, pippuria)
koristeluun tuoretta lipstikkaa
*Hienonna sipulit. Kuullota sipulisilppu rasvatilkassa kattilassa läpikuultavaksi. Sekoita joukkoon sienipalat. (Mikäli aloitat käsittelemättömistä paloitelluista sienistä, paista niitä kattilassa ensin kunnes niiden neste on haihtunut ja lisää vasta sitten joukkoon sipuli.)
*Lisää riisi ja sekoita minuutin-parin ajan niin, että riisikin hieman kuullottuu, muttei ruskistu.
*Sekoita joukkoon yrttisuola ja lipstikka.
*Kaada kattilaan valkoviini ja anna nesteen imeytyä riisiin. Lisää vettä pieninä erinä ja seosta sekoitellen, uusi erä aina vasta kun edellinen on imeytynyt riisiin. Anna risoton kypsyä hiljalleen kannen alla noin 15-20 minuuttia, sekoittele tasaisin väliajoin. Risotto on valmista, kun se muistuttaa puuroa, mutta riisiä voi vielä purra.
*Sekoita valmiin risoton joukkoon juustoraaste ja voi. Maista, mausta suolalla ja pippurilla. Lisää tarjoiltaessa annosten pinnalle lipstikan lehtiä.
torstaina, lokakuuta 07, 2010
Makujen ahmintaa kirjan sivuilta
Ostin muutamia päiviä sitten niin loistavan kirjan, että se vaatii ihan oman hehkutuspostauksensa. Se kantaa nimeä The Flavour Thesaurus - Pairings, recipes and ideas for the creative cook (Bloomsbury, 2010). Niki Segnit, teoksen kirjoittaja, kertoo kirjan esipuheessa, että halusi löytää oppaan, joka yksinkertaisesti selittäisi, miten ja miksi tietyt maut toimivat yhdessä. Segnit ei löytänyt juuri sellaista opasta jota etsi, joten hän päätti koota sellaisen itse. Melkoisen hienosti tuossa toimessaan onnistui, sanon minä.
Kirja rakentuu makuympyrän sektoreiden ympäreille. Tällainen ympyräkuvio on varmaankin tuttu vaikkapa juustoon ja viineihin perehtyneelle. Makua luonnehtivasta sektorista edetään liukuen toiseen, ja kunkin makuluonnehdintasektorin kohdalle on koottu liuta esimerkkiraaka-aineita. Sektorien mukaan syntyvät kirjan pääluvut, joiden alle raaka-aineet järjestyvät alaluvuiksi.
Ja sitten alkaa listaus ja tarinointi. Kirja kertoo paitsi sen, että possu sopii yhteen raparperin tai lantun, tai vesikrassi sardellien tai sinihomejuuston kanssa, myös sen, miksi näin, ja millaisissa ruokalajeissa ja millaisin valmistustavoin makuja erityisesti kannattaa yhdistää. Usein valmistustavat kerrotaan ruokaohjeen tapaan, yksityiskohtaisesti. Sinne tänne kirjailija on lisännyt anekdootteja eri maiden ruokakulttuureista. Näin on etenkin silloin, jos jokin makuyhdistelmä on meille ihan vieras mutta muualla tuttu. Tai sitten makuparien alta löytyy viittauksia ravintoloihin siellä täällä, tai vaikkapa tekijän omia lapsuusmuistoja. Ei liian ryppyotsaista meininkiä siis. Tunnelma on melko luova, mikä tekee kirjasta yhtä aikaa hakuteosmaisen ja jotenkin kaunokirjallisen.
Miksi tämä suuri ylistyksen määrä? No, koska kirja on ensinnäkin mainio keittokirja. Jo parin luvun lukemisen jälkeen olen napannut korvan taakse muun muassa idean tomaatti-maapähkinävoikeittoon sekä fenkoli-appelsiini-vuohenjuustotortellineihin. Ja toiseksi, koska kirja on niin paljon muutakin kuin keittokirja. Sen avulla omaa ideamyllyään voi pyörittää vauhdikkaasti ja loputtomasti, joko selailemalla tai sitten jokin yksittäinen raaka-aine mielessään. Ja hämmentävää kyllä - tämä kaikki ilman yhtäkään ruokakuvaa.
Kirja rakentuu makuympyrän sektoreiden ympäreille. Tällainen ympyräkuvio on varmaankin tuttu vaikkapa juustoon ja viineihin perehtyneelle. Makua luonnehtivasta sektorista edetään liukuen toiseen, ja kunkin makuluonnehdintasektorin kohdalle on koottu liuta esimerkkiraaka-aineita. Sektorien mukaan syntyvät kirjan pääluvut, joiden alle raaka-aineet järjestyvät alaluvuiksi.
Ja sitten alkaa listaus ja tarinointi. Kirja kertoo paitsi sen, että possu sopii yhteen raparperin tai lantun, tai vesikrassi sardellien tai sinihomejuuston kanssa, myös sen, miksi näin, ja millaisissa ruokalajeissa ja millaisin valmistustavoin makuja erityisesti kannattaa yhdistää. Usein valmistustavat kerrotaan ruokaohjeen tapaan, yksityiskohtaisesti. Sinne tänne kirjailija on lisännyt anekdootteja eri maiden ruokakulttuureista. Näin on etenkin silloin, jos jokin makuyhdistelmä on meille ihan vieras mutta muualla tuttu. Tai sitten makuparien alta löytyy viittauksia ravintoloihin siellä täällä, tai vaikkapa tekijän omia lapsuusmuistoja. Ei liian ryppyotsaista meininkiä siis. Tunnelma on melko luova, mikä tekee kirjasta yhtä aikaa hakuteosmaisen ja jotenkin kaunokirjallisen.
Miksi tämä suuri ylistyksen määrä? No, koska kirja on ensinnäkin mainio keittokirja. Jo parin luvun lukemisen jälkeen olen napannut korvan taakse muun muassa idean tomaatti-maapähkinävoikeittoon sekä fenkoli-appelsiini-vuohenjuustotortellineihin. Ja toiseksi, koska kirja on niin paljon muutakin kuin keittokirja. Sen avulla omaa ideamyllyään voi pyörittää vauhdikkaasti ja loputtomasti, joko selailemalla tai sitten jokin yksittäinen raaka-aine mielessään. Ja hämmentävää kyllä - tämä kaikki ilman yhtäkään ruokakuvaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)