sunnuntaina, marraskuuta 28, 2010

Ruokakulttuuria, viinikulttuuria ja palvelukulttuuria eli varsin kulturelli viikko

Tämä viikko on ollut hyvä viikko. Ainakin yhdellä tapaa. Allekirjoittanutta on viety hyvässä seurassa toinen toistaan hienompiin paikkoihin, toinen toistaan mahtavampien makujen luokse. (Kameraa ei ole viety mukanani. Meidän välit ei tällä hetkellä ole kovin lämpimät.)






Logo: Muru Dining


Tiistaina istuimme iltaa - kiitos Kulinaarimurula-Jaanan pöytävarauksen - uutukaisessa Murussa Helsingin Fredrikinkadulla. Jo etukäteen esiin nostettu palveluasenne osoittautui todeksi ja odotukset ylittäviksi, ja ruoka toimi hurjan hyvin. Annokset olivat yksinkertaisia ja maut selkeitä, kuten luvattu oli. Suurta jännitystä tai vallankumouksellisia ennennäkemättömyyksiä lista ei pitänyt sisällään, mutta tuttavallisuudessaan Muru soikin sitten lempeät olosuhteet esimerkiksi ihan uusien raaka-aineiden kokeilulle. Itse uskaltauduin ankan kivipiiran pariin, kannatti! Hurjan hyvin tehdyn ruoan ja huomaavaisen palvelun lisäksi erityismaininta vielä tunnelmalle. Hämyistä ilmettä, tummaa puuta, korkeaa ja matalaa kattoa. Ravintolan sijaan tunsin olevani lämpöisessä pesässä kylmän talven keskellä.



















Logo: Chef&Sommelier


Perjantaina juhlimme kulunutta ruokakulttuuripuheen täyteistä vuotta kera SRE:n. Tiemme vei Helsingin Huvilakadulle kuutisen viikkoa sitten avattuun Chef&Sommelieriin. Jo avaamishetkellään ravintola on ponkaissut Portaat luomuun -ohjelmassa kunnioitettavasti ylimmälle portaalle: ja kuten odottaa saattaa, omistajien kunnioitus raaka-aineita kohtaan maistui ruoissakin. Pöydissä ei ollut valkoisia pöytäliinoja, mutta esimerkiksi Muruun verrattuna Chef&Sommelier oli kyllä muutamaa askelta fiinimpi. Tämä tarkoittaa tässä yhteydessä siis sitä, että joka lautasellinen toi eteeni jotain uutta ja ennenmaistamatonta. Mistä olin tietysti ihan valtavan innoissani.

En tiennyt ravintolasta paljoa etukäteen, ja siksipä omistajatiimin tarinat paikan synnystä ja ruokafilosofiasta upposivat kuin se kuuluisa kuuma veitsi voihin. Mistä pääsemmekin voihin. Ja suolaan. Kaikkien uutuuttaan hengästyttävien huikeiden kokemusten keskellä tarinan suurin opetus minulle oli näet se, miten paljon ihan pienenkin tuntuiset asiat kuten merisuolan puhdistamattomuus auttavat saamaan vielä entistä enemmän makuja esiin jo ennestään laadukkaista raaka-aineista. Uutta suolahurmostani saivat paikalla olleet varmaan kestää aivan riittämiin, mutta tiedoksenne vain, olen tästä(kin) oivalluksesta Chef&Sommelierille edelleen kovin kiitollinen.

Mainittakoon, että sekä Murua että Chef&Sommelieria on kiittäminen myös todella hyvin valituista viineistä. Ja kun maininnan alkuun päästiin, ja kun en kuitenkaan osaisi sanoa viineistä mitään kovin analyyttistä muuta kuin että ne maistuivat hurjan hyviltä, mainittakoon myös, että molemmissa paikoissa sain jossain vaiheessa ruoanvalmistuskattilan kivipiiroineen/gnoccheineen nenäni alle tuoksuteltavaksi. Tervetullut trendi, tuo asiakkaan aistien arvostaminen.

Ravintolaviikkooni kuului muuten myös käynti Siltasessa. Vietimme Paulig Cafén porukalla raati-iltapäivää, ja napsimme samalla välimerellisiä ja lähi-itähenkisiä herkkuja maistelulautasilta. Olen vierastanut Siltasta ruokapaikkana, koska korviini on kantautunut vain turhautuneita kertomuksia palvelun hitaudesta ja töykeydestä sekä etanavauhdissa viilenneistä annoksista. Tämän kokemuksen perusteella osaan sanoa että ennakkoluuloista huolimatta paikkaan kannattaa astella syömään ainakin väljään iltapäiväaikaan. Ruoka oli hyvää, ja se palvelukin ystävällistä ja melko nopeaa. Kiitos Siltaselle siitä!

sunnuntaina, marraskuuta 21, 2010

Välimerellinen kasvispiiras

Pikku-uunipellillinen kasvispiirasta syntyi, kun maanantai-illaksi halusin tehdä tarjottavaa saunaseurueelle. Seurue kutistui hieman suunnitelmia pienemmäksi, mutta piirakka katosi parempiin suihin silti hujauksessa. Välimerelliseksi väitän, koska fenkoli ja tomaatit jotenkin toivat sitä fiilistä, ja koska salaattijuustokin ikään kuin muistutti fetaa, mutta etenkin koska tuo turkkilais-kreikkalaistyyppinen jogurtti toimi täytteessä niin hyvin.























Kasvispiiras
("Puolikas" uunipellillinen eli pikku-uunikokoinen sellainen)

Pohja:
4 dl vehnäjauhoja
1,5 dl kaurahiutaleita
100 g voita
3/4 dl oliiviöljyä
1/2 dl vettä

Täyte:
1/2 purjo
2 paprikaa
1 pieni fenkoli
tilkka öljyä
salaattijuustokuutioita (tai ihan aitoa feta-juustoa)
4 kananmunaa
1,5 dl turkkilaista jogurttia
1 dl maitoa
mustapippuria
oreganoa
3 tomaattia
kalamata-oliiveja (kivet poistettuina)

*Mittaa kulhoon pohjan ainesosat. Nypi tasaiseksi taikinaksi. Painele tai kaulitse taikina leivinpaperoidun uunipellin pohjalle ja reunoille. Laita pelti jääkaappiin siksi aikaa kun valmistelet täytettä.
*Hienonna täytettä varten purjo, paloittele paprika ja leikkaa fenkoli ohuiksi viipaleiksi. Kuullota kasviksia kattilassa öljytilkassa niin, että ne hieman pehmenevät.
*Sekoita tyhjentyneessä taikinakulhossa yhteen kananmunat, jogurtti ja maito. Lisää mustapippuri ja oregano.
*Asettele taikinapohjan päälle tasaisesti salaattijuustokuutioita. Lisää kasvisseos, kaada päälle jogurtti-maito-munaseos.
*Viipaloi tomaatit. Asettele tomaattiviipaleita sekä kalamata-oliiveja piirakan pinnalle.
*Paista 175°C:ssa uunin keskitasossa noin tunnin ajan.

perjantaina, marraskuuta 12, 2010

Mutkat suoriksi

Blogihiljaisuudesta huolimatta täällä on syöty ruokaa. Kyllä vain, ja päivittäin! Ja ideologisesta kirkasotsaisuudesta huolimatta täällä on nautittu oikoteiden suomasta ajansäästöstä ja helppoudesta. Ja koska oikotiesuosikeilla on nimet, jaettakoon ne kaikelle kansalle. Seuraa siis unelias oodi...























...Pataksin purkkicurrytahnoille. Edulliseen hintaan aasialaisista kaupoista. Tämä homma on oikeastaan kertausta aiempaan blogipostaukseeni viitaten. Hienonhienoksi silputtua sipulia, pari roimaa ruokalusikallista currytahnaa, tofua ja kasviksia, reippaasti pinaattia tai tomaattimurskaa, ja sitten vielä jogurttia tai kookosmaitoa. Ja siinä se.























...Valion juustomaustetuille ruokakermoille. Yritin pitkään vastustaa, koska ne on melko kalliita, eikä ihan ylimääräisistä ainesosista vapaitakaan. Mutta kun. Niillä syntyy niin hyvää ruokaa. Kipparipastaa tehdään meillä melkein kerran viikossa. Kyllä vain. Opiskelukaverin ohjeella puolestaan käytettiin Kolmen juuston kermaa tortillatäytteeseen - namm. Paistetun sipulin ja jauhelihan sekaan lisätään valkosipulista tomaattimurskaa, mausteita sekä osa kermapurkista, täyte kääritään uunivuokaan tortillojen sisään, kuorrutetaan juustokermalla ja juustoraasteella ja uunitetaan.

...Lapin Lihan poronkäristykselle. Ostin paketin ja tein käristystä ensimmäistä kertaa elämässäni - helpompaa kuin mikään tanssi ikinä. Helpompaa kuin jauhelihan ruskistus. Jäinen laatta kuumaan pannuun, kääntelyä ja vartissa valmista. Kaksi nälkäistä herkutteli kohtalaisen pienen satsin silmänräpäyksessä, ja annoskoon järkevä kohtuullisuus olikin ainoa hetkellisesti harmittamaan jäänyt asia...























...ja sen oodin loppukevennyssävelet vielä kamerakännykälleni ajalta ennen noh, oikeita kamerakännyköitä. Mutta ennen kaikkea kuvan kohteelle eli sitruunajogurtille! Tähän päivään asti tämä onni oli mennyt minulta täysin ohi. Sitruunaista, lohkeavaa ja kommervenkitöntä. Nam.

sunnuntaina, marraskuuta 07, 2010

Kaskinaurismysteerio

Kaskinauris. Siinäpä kiehtova tuote. Maatiaista, herkullista, aitoa ja puhdasta. Kannatan kulttuurimielessä täydestä sydämestäni. Ostin riemulla, kun sellaista ihan tavallisesta marketista eteen hyppäsi.















(Kuva: Viherlandia)

Mutta pahoittelen. Maistelun tasolla ei uppoa.

Mielikuvani nauriista on se sellainen omaperäinen juures, jota voi lohkoa iltapalaksi teeasetille. Toimii hunajan kanssa vaikkapa uuniruoissa. Maistuu samaan aikaan kirpeälle, mutta makealle. Tavallinen nauris siis toimii vallan mainiosti.























Mutta kaskinauris on suussani kirpeää, karvasta ja jättää suuta rutistavan jälkimaun. Kokeilin kaskinaurista sellaisenaan eli raakana (ei tullut mitään), hieman kypsennettyna hunajan kanssa (söi, kun ei viitsinyt poiskaan heittää) sekä oliiviöljyssä ja mausteissa pyöriteltynä, porkkanan, sipulin, vihreiden papujen, vuohenjuuston sekä runsaan hunajan kanssa uunitettuna (se vuohenjuusto oli tosi hyvää).

Koska niin harvaa ruoka-ainetta tähän tapaan vierastan, haluaisin antaa kaskinauriille mahdollisuuden. Ehkäpä jollakin olisi hyvä resepti takataskussa? Tai ehkä joku muu osaisi avautua kokemuksistaan hyvässä tai pahassa?

tiistaina, lokakuuta 26, 2010

Kylmäsavulohi-pinaattiruukku

Nyt ois selvästi sellainen kausi menossa, että tekee mieli uuniruokaa. Juustolla gratinoitua vuokaa vuoan perään. Tässä päivänä eräänä herkuteltiin mielettömän maistuvalla tortillavuoalla, jonka julkaisu odottaa yhden toisen julkaisun ilmestymistä eka, ja samassa flowssa syntyi sitten tämä Pippurimylly-blogin kylmäsavulohiruukku. Njam! Seuraavaksi voisi olla vuorossa vaikka Kotona-blogin kukkakaali-herkkusienipaistos.

Nautittiin ruukkua dippaamalla siihen leipää ja tortillaa. Kylkeen sopisivat muuten mainiosti myös valkosipulisen rapeaksi paahdetut patonginpalaset! Ja itselleni ja muille "puolikkaan" liesi-uunin omistaville muistutukseksi: siinä vaiheessa kun napsautat uunin päälle, toinen levy lakkaa tavallisesti toimimasta. Nimim. En opi näköjään ikinä, en nytkään, ja jauhon maku ei ehtinyt ihan kiehua kastikkeesta pois, kun kastike ei kiehunut ;)























Kylmäsavulohi-pinaattiruukku (kahdelle)

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
150 g tuoreita herkkusieniä
2 rkl vehnäjauhoja
2 dl kermaa
1/2 pss pakastepinaattia
n. 1-2 dl vettä
mustapippuria
100 g kylmäsavulohta
mozzarellajuustoa

*Hienonna sipulit ja valkosipulinkynnet. Paloittele sienet. Kuullottele sipuleita ja valkosipuleita pannulla öljyssä ja lisää sitten joukkoon sienet, anna niidenkin pinnan hieman kypsyä. Lisää vehnäjauhot ja sekoita huolellisesti. Sekoita joukkoon kerma, pakastepinaatti ja osa vedesä. Lisää vettä tarpeen mukaan ja keittele hiljalleen. Lisää vettä tarpeen mukaan ja keittele hiljalleen muutaman minuutin ajan, jotta vehnäjauhot kypsyvät. Mausta mustapippurilla. Lisää lopuksi joukkoon paloiteltu kylmäsavulohi.
*Jaa kastike tasaisesti kahdelle uuninkestävälle syvälle lautaselle. Revi pinnalle mozzarellajuuston palasia. Gratinoi uunissa 225°C:ssa kunnes pinta on saanut hieman väriä. Tarjoile leivän kanssa.

tiistaina, lokakuuta 12, 2010

Metsäinen risotto

Sain hiljattain rasiallisen kiehautettuja tatteja suoraan Keski-Suomen metsien syvyyksistä, ja huutelivat sieltä jääkaapista käsin että haluavat päästä risottoon. Risottoa siis. Sellaiseen ei ohjetta itse asiassa taida vielä blogistani löytyäkään, mikä on vallan kummallista, onhan risotto silkkaa mahtavuutta.

Ehkäpä ohjeen puute johtuu siitä, etten ole risottoa niin usein ihan itse laittanut - kauhanvarressa tai ainakin henkisenä tukena on ollut ystäväni, risottomestari Mirva. Tällä kertaa Mirva tuli syömään meille valmiiseen pöytään ja tykkäsi - mikä tarkoittaa, että tää on oikeasti hyvää! Itse tykkäsin lipstikkalisäyksestä, se tuo kokonaisuuteen vielä pari ripausta lisää luontoa tai metsää. Mutta - jostain täysin käsittämättömästä syystä - vahva lipstikka jakaa mielipiteitä, ja ainakin lehtiselleriä karttavien annokseen sitä ei kannata ylenmäärin tupata. Muutoin kyllä.



















Sienirisotto

2 pientä sipulia
2 rkl voita tai öljyä
2 dl paloiteltuja, pannulla kiehautettuja mietoja metsäsieniä, etupäässä tatteja
4 dl risottoriisiä
2 tl yrttisuolaa
1-2 tl hienonnettua tuoretta lipstikkaa
2 dl kuivaa valkoviiniä
1 l kiehuvaa vettä
1 - 1 1/2 dl parmesan-juustoa hienoksi raastettuna
aimo lusikallinen voita
(suolaa, pippuria)
koristeluun tuoretta lipstikkaa

*Hienonna sipulit. Kuullota sipulisilppu rasvatilkassa kattilassa läpikuultavaksi. Sekoita joukkoon sienipalat. (Mikäli aloitat käsittelemättömistä paloitelluista sienistä, paista niitä kattilassa ensin kunnes niiden neste on haihtunut ja lisää vasta sitten joukkoon sipuli.)
*Lisää riisi ja sekoita minuutin-parin ajan niin, että riisikin hieman kuullottuu, muttei ruskistu.
*Sekoita joukkoon yrttisuola ja lipstikka.
*Kaada kattilaan valkoviini ja anna nesteen imeytyä riisiin. Lisää vettä pieninä erinä ja seosta sekoitellen, uusi erä aina vasta kun edellinen on imeytynyt riisiin. Anna risoton kypsyä hiljalleen kannen alla noin 15-20 minuuttia, sekoittele tasaisin väliajoin. Risotto on valmista, kun se muistuttaa puuroa, mutta riisiä voi vielä purra.
*Sekoita valmiin risoton joukkoon juustoraaste ja voi. Maista, mausta suolalla ja pippurilla. Lisää tarjoiltaessa annosten pinnalle lipstikan lehtiä.

torstaina, lokakuuta 07, 2010

Makujen ahmintaa kirjan sivuilta

Ostin muutamia päiviä sitten niin loistavan kirjan, että se vaatii ihan oman hehkutuspostauksensa. Se kantaa nimeä The Flavour Thesaurus - Pairings, recipes and ideas for the creative cook (Bloomsbury, 2010). Niki Segnit, teoksen kirjoittaja, kertoo kirjan esipuheessa, että halusi löytää oppaan, joka yksinkertaisesti selittäisi, miten ja miksi tietyt maut toimivat yhdessä. Segnit ei löytänyt juuri sellaista opasta jota etsi, joten hän päätti koota sellaisen itse. Melkoisen hienosti tuossa toimessaan onnistui, sanon minä.























Kirja rakentuu makuympyrän sektoreiden ympäreille. Tällainen ympyräkuvio on varmaankin tuttu vaikkapa juustoon ja viineihin perehtyneelle. Makua luonnehtivasta sektorista edetään liukuen toiseen, ja kunkin makuluonnehdintasektorin kohdalle on koottu liuta esimerkkiraaka-aineita. Sektorien mukaan syntyvät kirjan pääluvut, joiden alle raaka-aineet järjestyvät alaluvuiksi.























Ja sitten alkaa listaus ja tarinointi. Kirja kertoo paitsi sen, että possu sopii yhteen raparperin tai lantun, tai vesikrassi sardellien tai sinihomejuuston kanssa, myös sen, miksi näin, ja millaisissa ruokalajeissa ja millaisin valmistustavoin makuja erityisesti kannattaa yhdistää. Usein valmistustavat kerrotaan ruokaohjeen tapaan, yksityiskohtaisesti. Sinne tänne kirjailija on lisännyt anekdootteja eri maiden ruokakulttuureista. Näin on etenkin silloin, jos jokin makuyhdistelmä on meille ihan vieras mutta muualla tuttu. Tai sitten makuparien alta löytyy viittauksia ravintoloihin siellä täällä, tai vaikkapa tekijän omia lapsuusmuistoja. Ei liian ryppyotsaista meininkiä siis. Tunnelma on melko luova, mikä tekee kirjasta yhtä aikaa hakuteosmaisen ja jotenkin kaunokirjallisen.


















Miksi tämä suuri ylistyksen määrä? No, koska kirja on ensinnäkin mainio keittokirja. Jo parin luvun lukemisen jälkeen olen napannut korvan taakse muun muassa idean tomaatti-maapähkinävoikeittoon sekä fenkoli-appelsiini-vuohenjuustotortellineihin. Ja toiseksi, koska kirja on niin paljon muutakin kuin keittokirja. Sen avulla omaa ideamyllyään voi pyörittää vauhdikkaasti ja loputtomasti, joko selailemalla tai sitten jokin yksittäinen raaka-aine mielessään. Ja hämmentävää kyllä - tämä kaikki ilman yhtäkään ruokakuvaa.

keskiviikkona, syyskuuta 22, 2010

Currywurst!

Saksan parasta grilliruokaa on bratwurstin kera valmistettu currywurst. Hehkuttelinkin sitä jo Saksa-postauksessani, ja syystä. Curry, tomaatti, hyvä makkara ja rannarit vaan toimii. Lamppu syttyi päässäni tässä päivänä eräänä, kun tajusin, että tomaattista soosia voisi varmasti valmistaa kotonakin. En arvannut kovin väärin, sillä jo ensimmäisen Google-osuman otsikko oli "47 Currywurst Rezepte". Kärkiohjeista päädyin soveltamaan yksinkertaisimman oloista, ja lopputulos oli ihan mahtavan autenttinen! Nommnom. Höysterannareina nautittiin takuuvarmoja kotitekoisia ranskanperunoita, toimivat jälleen. Itse tykkään, kun makkara on pilkottu kastikkeen joukkoon, mutta näkee tuota soosia nautittavan myös höysteenä kokonaisille wursteille.

Varoituksen sana: hapan ja suolainen kastike voi maistua oikeasti aika suolaiselta. Kannattaa siis suosia vähäsuolaista ketsuppia, currya ja soijakastiketta, ainakin pahimman suolakärjen eliminoidakseen.























Currywurst (2-3:lle)

4 bratwurstia
nokare voita tai tilkka öljyä

1 sipuli
1 tlk (70g) tomaattipyreetä
1/2 dl Heinzin ketsuppia
1-1 1/2 dl vettä
1 rkl vaaleaa balsamicoa
1 tl hunajaa
1 tl soijakastiketta
1 rkl curryjauhetta

pinnalle curryjauhetta

*Viipaloi bratwurstit ohuiksi viipaleiksi. Paista viipaleisiin ruskea väri kuumalla pannulla rasvatilkassa, ja siirrä makkaraviipaleet sitten sivuun odottamaan.
*Hienonna sipuli niin hienoksi silpuksi kuin mahdollista. Kippaa sipulisilppu pannuun, kuullota. Lisää tomaattipyree ja anna paistua hetken. Lisää sitten ketsuppi, vesi ja mausteet, anna kiehua hiljalleen hetken aikaa. Lisää lopuksi kastikkeeseen makkaraviipaleet.
*Tarjoile ranskanperunoiden kanssa. Ripottele annoksen päälle curryjauhetta.

maanantaina, syyskuuta 20, 2010

Hippidippii sekä tonnikalaa kuohukermassa

Ensin tarjoiltiin makeaa mahan täydeltä mokkapalojen muodossa, joten marssitettakoon vastapainoksi esiin tuparitarjoilujen suolaista osastoa. Alun alkaen juhlat julistettiin nyyttäreiksi, mutta koska kuitenkin halusin väsäillä jotain itsekin, päätin tehdä pari erilaista dippi-levite-tahna-juttua. Sopivat näet tuliaispatonkien ja perunalastujen seuraan, sellaiset.

Punainen paprika-tomaattilevite sai paljon kiitosta. Vegaanisen herkun salaisuus oli Pasilan Lidlin lasipurkeissa. Tonnikala-kapristahnaan olin puolestaan ajatellut käyttäväni ranskankermaa, ja ahdistus olikin suuri, kun tajusin jättäneeni kaupasta ostetut ranskispurkit luvattoman pitkäksi aikaa huoneenlämpöön. Onneksi jääkaapista löytyi vispikermapurkki: kermavaahto toimi näet ranskankerman korvaajana ihan hyvin. Ranskankerma toisi mukaan lisää raikkautta, joten suosittelen toki ensi sijassa sitä.























Paprika-tomaattilevite

6 paahdettua suippopaprikan puolikasta (säilyke)
10 aurinkokuivattua tomaattia öljyssä (säilyke)
3 valkosipulinkynttä
1/2 dl aurinkokuivattujen tomaattien öljyä
(pippuria, merisuolaa)

*Mittaa ainekset tehosekoittimeen, sekoita laitteella tasaiseksi. Mausta halutessasi suolalla ja pippurilla. Anna vetäytyä jääkaapissa muutaman tunnin ajan.
























Tonnikala-kapristahna

1 rkl kapriksia
1 tlk tonnikalaa öljyssä
2 tl sitruunamehua
1 tlk ranskankermaa tai 2 dl vispikermaa löysäksi vaahdoksi vaahdotettuna

*Mittaa kaprikset kulhoon ja hienonna niitä saksilla. Kaada tonnikalapurkista öljy pois, haarukoi tonnikala kulhoon ja hienonna edelleen haarukalla. Lisää sitruunamehu.
*Sekoita joukkoon ranskankerma tai vaahdotettu kerma. Anna vetäytyä jääkaapissa.

--

Ajattelin muuten tehdä myös vanhaa lemppariani hernelevitettä, ja kokeilin ensimmäistä kertaa Rainbown pakasteherneitä. Olivat homeessa, hittolaiset! Onneksi maistelin ajoissa...

sunnuntaina, syyskuuta 19, 2010

Mokkapalat espressolla

Mokkapalat ovat melkoisen takuuvarmaa juhlatarjottavaa. Jos joku maan päällä voi väittää, ettei tykkäisi siitä yltiömakeasta, voisesta sokerikuorrutteesta - joka tietysti on parhaimmillaan viimeiseksi nakerrettuna - hihkaiskoon ihmeessä, jotta pääsen kummastelemaan! Näissä leivoksissa makeus nousee totta vie melkoisiin sfääreihin, mutta ongelma ratkeaa kätevästi, kun paloja leikatessa pitää annoskoon pienenä. Mokkapalaversioni pitää sisällään kahvia niin pohjassa kuin kuorrutteessakin. Itse kiehautin vahvaa espressoa suloisella mutteripannullani, mikä osoittautuikin maun kannalta hyväksi ratkaisuksi.























Mokkapalat

Pohja:
3 munaa
3 dl sokeria
150 g voita
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 dl maitoa
1/2 dl vahvaa espressokahvia

Kuorrute:
25 g voita
4 dl tomusokeria
1/2 dl kaakaojauhetta
4 rkl vahvaa espressokahvia

(koristeluun valkosuklaata)

*Vaahdota munat ja sokeri. Sulata voi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita muna-sokerivaahtoon jäähtynyt voisula, kuivat aineet sekä maito ja kahvi. Levitä taikina leivinpaperoidulle uunipannulle. Paista uunin keskitasossa 200°C:ssa noin 15 minuutin ajan. (Itselläni on käytössä "puolikas" uuni, joten kapealla uunipannulla paistettuna pohjasta tuli muhkean paksu.)
*Sulata kuorrutetta varten voi, sekoita siihen muut ainekset. Levitä kuorrute tasaisesti jäähtyneen pohjan päälle.
*Raasta halutessasi pinnalle valkosuklaata raastimen karkealla terällä.
*Anna jäähtyä, leikkaa haluamasi kokoisiksi paloiksi.

maanantaina, syyskuuta 13, 2010

Punajuuripihvit

Leivitys leviää vähän sinne tänne, koko keittiö on pinkinpunaisena, kuvat räpsitään nälästä tärisevin käsin, mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että äitini tyylillä tehdyt punajuuripihvit ovat ihan parasta syksyruokaa! Äiti ei lisännyt kultaisella 90-luvulla sinihomejuustoa mukaan, minä lisäsin nyt, mutta syy ei liene niinkään ruokamielikuvitustemme eroissa kuin siinä, että minusta on tullut vähän vähemmän nirso. Sen sinihomejuuston kannattaa olla jotain hyvää, halpaa ja rasvaista, jotta sulaa ja maistuu asianmukaisesti.























Punajuuripihvit

suuria punajuuria
kananmuna
korppujauhoa
suolaa, mustapippuria
voita tai öljyä paistamiseen
(sinihomejuustoa)

*Keitä punajuuria 30-45 minuuttia, kunnes ovat lähes kypsiä, mutta vielä napakoita. Kuori punajuuret ja leikkaa ne noin 1,5 cm paksuisiksi viipaleiksi.
*Riko yhdelle laakealle lautaselle kananmuna, sekoita haarukalla tasaiseksi. Kaada toiselle lautaselle korppujauhoa, rouhi joukkoon mustapippuria ja suolaa.
*Kuumenna pannulla rasva. Kääntele punajuuriviipaleet molemmin puolin ensin kananmunassa, sitten korppujauhoissa. Paista niitä pannulla keskilämmöllä noin 5 minuuttia molemmilta puolilta. Halutessasi lisää punajuuripihvien päälle sinihomejuustoa sulamaan sen jälkeen, kun olet kääntänyt pihvit. Jos haluat ateriaan vähän proteiinia, lisää juustoa oikein reilusti, mutta periaatteessa sillä ei ole tällä kertaa niin väliä.
*Nauti perunoiden ja avomaankurkkuviipaleiden kanssa joko hyvässä seurassa tai päivällisaikaan sopivan tv-viihteen, kuten Pikku Kakkosen, parissa.

maanantaina, syyskuuta 06, 2010

Kasvistäyte tortilloille

Löysin Voisilmäpeliä -blogista houkuttelevan näköisen tortillatäytteen, josta löytyi lempikasviksiani kesäkurpitsaa, paprikaa, sipulia ja valkosipulia. Ja toki mausteita, mikä on aina mukavaa. Omasta täytteestäni ei tullut ihan yhtä houkuttelevan näköistä, ja luultavasti hieman vanhaksi kulahtanut oreganoni maistui aika paljon puulle... mutta suutuntuma ja meininki muuten tässä täytteessä oli niin mainio, että samalta pohjalta kokeilen kyllä uudelleenkin!

Tein tupla-annoksen Eevan ohjeeseen nähden, ja korvasin toisen sipulin omenalla koska omena vaan sopii melkein joka ruokaan. Protskupuolta näytteli holtiton ranskankermatujaus, mutta myös herkkusienet sopisivat tuonne kasvistäytteen sekaan kuin nenä päähän.

Nyt käy sen verran harvinaislaatuisesti ettei kuvaa ole vallan ollenkaan. Juustokuminan ruskeaksi värjäämät, eläköityvän kamerani harmaannuttamat tuotokset jääköön kovalevylle... Kurkatkaa kauniin värikästä alkuperäiskuvaa Voisilmäpelin puolella!

Mausteinen kasvistäyte tortilloille

1 kesäkurpitsa
2 punaista paprikaa
1 sipuli
1 omena
4 isoa valkosipulinkynttä
4 rkl öljyä
savupaprikajauhetta tai chiliä maun mukaan
2 tl juustokuminaa
2 tl oreganoa
suolaa
mustapippuria

tortilloja, ranskankermaa

Paloittele kesäkurpitsa, paprika, sipuli ja omena. Viipaloi valkosipuli ohueksi.
Kuumenna öljy pannussa, lisää vihannekset, valkosipuli ja mausteet. Paista keskilämmöllä, kunnes vihannekset ovat pehmeitä ja maut muhineet. Nauti täyte tortillojen ja ranskankerman kera.

perjantaina, syyskuuta 03, 2010

Tillipesto

Paluu korkeiden hintojen Suomeen, muutto uuteen kotiin jota nyt asuttaa kaksi opiskelijaa - siinä pari syytä, jotka inspiroivat aloittamaan jälleen uuden ryhtiliikkeen teemalla "älä heitä ruokaa pois". Meinaten sitä, että syksyn ensimmäisten leipomusten kananmunallasivelystä ylijäänyt munamassa paistui minilounaaksi (oli muuten ylevä ja resursseja säästävä olo sitä puolikasta munaa natustaessa). Meinaten myös sitä, että kun kotiinpaluusavukalan ja -perunoiden seuraksi hankitusta tillinipusta oli jäljellä 90%, sille piti keksiä käyttöä.

Muistin lukeneeni joskus jostain keittokirjasta tillipeston ohjeen, mieleeni jäi lähinnä että juustona oli emmentalia, koska tilli teki meinigistä Välimerta pohjoisemman. Hyvä, emmentalraastetta löytyikin jääkaapista. Pohjoisuus tosin unohtui siinä vaiheessa, kun lorottelin sekaan oliiviöljyä etelästä ja seesaminsiemeniä ties mistä, mutta todella hyvää tuli! Syötiin tätä lounashöysteeksi paahdettujen patonginpalasten kanssa, mutta toimisi varmasti myös ruisleivän, perunoiden tai jonkin kalan kaverina.























Tillipesto

1 nippu tilliä
kourallinen emmentaljuustoraastetta
1 rkl seesaminsiemeniä
1/2 dl oliiviöljyä
merisuolaa myllystä

*Leikkaa tillinipun alaosasta paksuimmat varret pois. Pane tilli ja muut ainekset juomalasiin. Hienonna ja sekoittele seosta keittiösaksilla juomalasissa, kunnes tilli ja juustoraaste ovat menneet silpuksi ja seos on tasainen. Mausta merisuolalla makusi mukaan. Tarjoile.

keskiviikkona, syyskuuta 01, 2010

Paluu Pohjolaan

Kesä Saksassa kului enimmäkseen ruokabloggaamatta, kuten blogia katsomallakin melko ilmeiseksi käy. Alkukesästä kirjoitetun tekstin sanat pitivät paikkansa loppukesästäkin: "Saksan-aika on tähän mennessä sisältänyt uusia, haastavia työtehtäviä, paljon matkailua sekä ruokaa, joka on koostettu kaavalla pastaa/perunaa + kasviksia + makkaraa/jauhelihaa/tofua + paistinpannu." Nyt kun tämä bloggaaja tallailee taas kotimaan kamaralla, voisin vetää ruokakesää yhteen, ja todeta, että

...saksalaiseen sitruunajogurttiin ja sitruunapiimään EI VOI kyllästyä. Yritin sitä kovasti, suorastaan epätoivoisesti, mutta ikävöin jo.























...makkara on törkeän paljon parempaa kun se on tehty saksalaisittain oikeasti lihasta ja mausteista eikä muusta. Eikä tämä lihaisuus tarkoita niitä suomalaisille tuttuja kovia knöllejä tasaisen massan seassa, vaan sitä, että se tasaiseksi jauhettu makkaramassa on lihaa.



















...saksalaiset tykkäävät hapankaalistaan. Purkista, pussista, ämpäristä, mehutölkistä... Itse tykkään enemmän suomalaisista hapankaaliversioista, saksalainen on jotenkin niin... hapanta ja kaalista!























...saksalaiset tykkäävät currywurstistaan, eli ketsupilla ja currylla maustetusta bratwurstista. Itse rakastan sitä. Jopa rrrasvaisten ranskalaisten kera, ja jopa einestäkin eineksemmän näköisessä einespakkauksessa ostettuna.

...makkarahehkutuksen jälkeen mainittakoon vielä, että saksalaiset hyvinvarustetut ruokakaupat - myös Berliinin ulkopuolella - ovat myös vegekeitaita. En usko että kukaan siellä asuva voisi vihata tofua, niin mainioita maustevariantteja on tarjolla. Sekä toki vegeversioita niistä kaikista makkaroista ja leikkeistä...























...saksalaiset pitävät maitotuotteina sitä arvokkaampana, mitä enemmän rasvaa ne sisältävät. Niinpä kermapurkissakin lukee "rasvaa vähintään 30%", kun Suomessa sana "korkeintaan" on tutumpi... Toki kevyttuotteitakin löytyy, mutta itsepä arvostankin juuri sitä että valinnanvaraa löytyy molempiin suuntiin.

...tuore leipä on Saksassa oikeasti tuoretta. Kuulin, että Saksassa kakkukahvilan voi perustaa kuka vain, mutta leipää saa valmistaa myyntiin vain, jos on leipurin tutkintopaperit ja luvat taskussa.




















...saksalaiset eivät kamalasti tunnu rajoittavan herkkujen tuputtamista pilteilleen. Mainittakoon kaikkien tuntemana esimerkkinä Kinder-tuoteperhe, tarkoittahan jo nimikin ytimekkäästi lapsia. RitterSport puolestaan mainostaa minisuklaitaan toteamalla, ettei hyvästä mausta nauttimiseen voi koskaan olla liian pieni. Suomessa kuluttajanviranomaiset vetävät - onneksi, jos minulta kysytään - suhteellisen tiukkaa linjaa lapsille kohdistetun mainonnan suhteen (pdf). Ylipaino-ongelma on vakava molemmissa maissa, mutta ei se suklaa tuota ongelmaa ainakaan helpota.

Suomeen palattuani eniten ilahduttivat raikkaan ja tuoreen makuinen maito sekä perunat, jotka maistuivat perunalle. Niiden ostaminen, ja etenkin kaiken muun, tulee tosin seuraavat viikot aiheuttamaan vielä ahdistuskohtauksia... Suomessa ruoan hinta on lähtenyt ihan käsistä, ja tarjonta etenkin lähikaupoissa on ihan uskomattoman suppeaa ja puolivalmisteista! Miten tällainen homma voi toimia ja voida paksusti! Tiesin tämän toki neljä kuukautta sittenkin, vaan nyt se jotenkin iski kasvoille kerralla ja lujaa. Vaan tähän on jälleen sopeuduttava; sitäpaitsi tähteiden hyödyntämisen ideointi ja halpojen aterioiden keksiminen tuo elämään sisältöä ;)

P.S. Loppukevennykseksi Irlannin matkalla supermarketista bongattua margariinia. "I can't believe it's not Butter" oli tuotteen ainoa ja virallinen nimi myös hyllyn reunan hintalapussa.

perjantaina, heinäkuuta 02, 2010

Loma Ranskassa

Vietimme pitkitettyä juhannusta Ranskassa. Mikä mieletön kulinarismin mekka. Olen aina ollut vähän skeptinen kyseistä maata kohtaan ja kuvitellut, että kaikki ne juusto- ja viinitarinat, välitön tunnelma, koko perheen pyörittämät pikkuiset ravintolat, sinappi ja ruutukuvioiset liinat ovat väistämättä jotakin mystistä tarua. Vaan tuo maapa äimistytti minut täysin, osoittamalla herkullisen kliseen toisensa jälkeen todeksi.























Otetaan nyt vaikkapa ne juustot. Ihan oikeasti. Mikä valikoima. Eiffel-torni + erilaisten minichevrejen lajitelma + ilta-aurinko = parasta! Comtea, morbieriä ja kumppaneita, joita jokaisen lähikaupan hyllystö tai juustotiski tarjoili, tuodaan toki Suomeenkin, mutta Ranskassa tarjolla oli tietysti enemmän alalajeja ja edukkaampaan hintaan. Muutama juusto ostettiin rajan tuntumasta tuliaisiksi Saksan puolelle...




















Tai sitten sinappi. Jos luulit, kuten minä luulin, että Dijon-sinappi on Dijonin erikoisuus, olet väärässä. Maineikas Maille toki on tuosta tunnetusta sinappikaupungista kotoisin, mutta samantyyppistä maustekastiketta tarjoiltiin eri merkkisinä pöytämausteina myöhemminkin matkallamme. Ranskalainen juttu siis. Se on niin hyvää, että sitä voisi syödä sellaisenaan!



















Sinapista olivat taikoneet myös käsittämättömän maukkaan ja kermaisen kastikkeen käsittämättömän mureille ja meheville lihavartaille. (Se odottaa kuvassa vielä kipossaan, toisin kuin ylikansallinen Heinzin ketsuppi jota myös himoitsin :D) Tämä ranskanperunoiden ja vartaan kombo sekä eräänä iltana nauttimamme noutopitsa olivat hyviä esimerkkejä siitä, mikä minut Ranskan ruokaan niin kovin hullaannutti: tuikituttuja ruokalajeja, mutta vain niin hyvin ja hyvistä raaka-aineista valmistettuja, että makueroa ei voi olla huomaamatta.























Söin reissulla paljon enemmän lihaa kuin tavallisesti. Kuvassa on pikkuisen brasserien burgundinpataa. Voi olla, että lihaa söi paremmilla mielin, kun oli ensin ajellut tuntikaupalla pitkin maaseututeitä. Maatalous tuntui olevan jotenkin pienimuotoisempaa ja lehmät laidunsivat kuin postikortissa, tehdashallimaiset karjarakennukset puuttuivat maisemasta täysin. (Tai ehkä ne oli vain piilotettu turisteilta...)























Ranskalainen omenasiideri oli ehdoton lempparijuomalöytömme. Toki olen satunnaisesti päässyt joskus aiemminkin sellaista maistamaan, mutta reissussa saatoimme nauttia sitä myös ruoan kanssa. Yllätys puolestaan oli, miten suosittua roseviini ainakin meidän matkamme reitillä oli - valkoviini jäi valikoimissa vallan altavastaajaksi. Vaan eipä ihme: käyhän se yhteen monenlaisten ruokien kanssa ja on seurustelujuomana mitä mainioin.

Tämä kesäinen nettiyhteydettömyys ja uusien ruokakokemusten valtava tulva on aika mahdoton yhtälö! Toivottavasti muistan syksyn saapuessa kaivella kesän arkistoja säännöllisin väliajoin...

keskiviikkona, kesäkuuta 16, 2010

Pala kakkua

Otsikko ei ihan riitä kuvaamaan viime sunnuntain kakkutarjontaa. Sain ainutlaatuisen mahdollisuuden päästä mukaan eteläsaksalaisen ystäväni isoisän syntymäpäiville. Perinteinen kahvi- ja kakkutarjoilu siis.























Vaan siinä missä suomalainen perinteinen kahvipöytä rakentuu yhden kakun ja muunlaisten tarjottavien ympärille, saksalaisessa pöydässä kakkuja oli lukuisia. En pysynyt laskuissa, kun niitä tuntui tulevan koko ajan lisää jostakin, ja juuri kun varsinainen kahvittelu oli alkamassa, minun piti lähteä junalle... onneksi ehdin maistaa edes joitakin!























Ylimmässä kuvassa on frankfurtilaista voikreemikakkua, hedelmäistä juustokakkua sekä marjarahkacharlottaa. Seuraavassa raparperipiirasta. Allaoleva kirsikka-kaakaokakku, isoäidin bravuuri, puolestaan yhdistää Schwartzwaldin tortulle tyypillisiä makuja.
























Murukuorrutteista hedelmäpiirasta sain junaevääksi. Nam!

tiistaina, kesäkuuta 08, 2010

Ruokaostoksilla

Saksan-aika on tähän mennessä sisältänyt uusia, haastavia työtehtäviä, paljon matkailua sekä ruokaa, joka on koostettu kaavalla pastaa/perunaa + kasviksia + makkaraa/jauhelihaa/tofua + paistinpannu.


















Ei sillä, paljon ruokajuttujakin täältä toki on kerrottavaksi. Kuten nyt vaikka se, että matkailu on usein tarkoittanut lähimatkailua ruokakauppoihin. Usein, sillä täällä ruokakauppailu on kivaa. Valikoimaa on paljon, ja muutamat jutut ilahduttavat suomalaista ruokafriikkiä erityisesti.

Saksalaiset vaikuttavat olevan hurjan paljon tietoisempia lisäaineista ja joistakin teollisten raaka-aineiden varjopuolista kuin suomalaiset. Tai ainakin "parempia" valintoja on helppoa tehdä. Muun muassa monista sipseistä tai vastaavista tuotteista löytyy tieto, ettei aromivahventeita ole käytetty, ja öljy on sataprosenttista auringonkukkaa. Ainesosalistat ovat usein päässeet ilahduttamaan lyhyydellään ja selkeydellään, mitä tulee vaikkapa leikkeleisiin tai jogurtteihin. Pieni vertailu osoittaa, että lainsäädäntö kyllä vaatii ilmoittamaan kaikenlaiset ainesosat, jos niitä on käytetty. Todellista dekstroosimassaakin täällä nimittäin löytyy myös runsaasti: esimerkiksi kaupan pussikeitto- ja -kastikeosasto on tavallisesti aika päätä huimaava. Vaan niitä ei ole pakko ostaa, kun tarjolla on esimerkiksi kuvan basilikatofun kaltaisia herkkuja suhteellisen edulliseen hintaan!























Luomu on päässyt täällä sellaiseen valtavirta-asemaan, josta Suomessa vain haaveillaan. Sitä on tarjolla melkein kaikissa tuoteryhmissä ja kaikenlaisissa kauppaketjuissa. Jos ostoksensa tekee "sokkona", eli poimien vain nopeasti kärryyn tarvitsemansa tuotteet, melko todennäköisesti mukaan eksyy jonkin verran luomua: niin paljon sitä on tarjolla! Hinta on joko sama tai hippasen korkeampi kuin muilla vastaavilla tuotteilla. Erikseen ovat tietysti luomumarketit, joista tosiaan saa kattavasti kaikkea ruoanlaittoon tarvittavaa. Eettisten valintojen helpottamista tämäkin: luomumarketissa ei ainakaan tarvitse tiirailla merkintöjen perään. Hintataso tosin on silloin erikoiskauppatyyliin hieman korkeampi.


















Kauppoja on tosiaan monenlaisia. Kotoisan Lidlin lisäksi halpakauppamarkkinoilla kilpailevat tällä seudulla Aldi ja Plus/Netto, kullakin on omat tuotemerkkinsä. Valikoima on ok, ja sitä luomuakin tosiaan löytyy ihan isompien kauppojen tapaan. Asumme onnekkaasti ison kauppakeskittymän lähellä, joten halvat myslit ja muut perustavarat on helppo hakea Aldista, kun taas parempien valikoimien perässä vaihdetaan kadun toiselle puolelle Hit-supermarketiin. Markettien tarjontaa täydentävät pienet kulmakaupat, ja leipä puolestaan ostetaan tavallisesti leipomo-kahviloista. On hauskaa, kuinka pieniä isojenkin kauppojen leipäosastot ovat, kun ihmiset todella ostavat leipänsä erillisistä leipämyymälöistä: kaupoissa tarjolla on lähinnä näkkäriä ja Real-tyylistä ruisleipää. Tuoreutta osataan arvostaa.























Veikkaan, että täkäläiset eivät kovin usein juo kraanavettä ruokansa kanssa, vaikka paikallinen kraanavesi onkin omaan makuuni paitsi juotavaa, myös hyvän makuista. Mineraalivesiä, limsoja sekä tietysti lukuisia oluita myydään paitsi kaupoissa, myös erillisissä juomamarketeissa, mikä kertoo jotakin niiden kulutusmääristä. ("Siideriä" juomaosastolta ei muuten löydy, mutta oluen ja sitruunamehun sekoitusta kylläkin!) Samoja hyllyrivejä jatkavat toki viinit, joita muutaman euron hintaan ostaa mieluusti ruokajuomaksi. Viinin ostamisessakin on ihan oma tunnelmansa kun valitsee Moselin varren juomaa - onhan jylhät rinneviljelmät nyt nähty junan ikkunasta omin silmin!

perjantaina, toukokuuta 07, 2010

Kesän aloitus saksalaisittain

Huhtikuun loppu ja toukokuun alkupäivät on olleet yhtä hässäkkää, Unelias keittiö asemoitui näet kuunvaihteessa kesän ajaksi Saksaan Reinin varrelle. Helsingin Hakaniemi, tuo ruokaharrastajan paratiisi, jäi taakse, mutta onneksi uutta ruokaelämystä ja -pohdittavaa pukkaa täällä uusissa ympyröissä kehiin sellaiseen tahtiin ettei harmitella tarvitse.
























Ihan ensimmäiset ruokafiilikset täällä olivat kyllä nälkäiset. Saavuimme näet vappupäivänä, ja niinpä sekä lauantaina että sunnuntainakin kaikki ruokakaupat ja myös suurin osa ravintoloista ja leipomoista oli kiinni. Onneksi (?) keittiön kaapista löytyi edellisen asukkaan sinne jättämiä suklaamuroja. Onneksi pääsimme myös maistamaan ravitsevaa olutta. Ja onneksi iltakävelyn varrelle osui jonkinmoinen kansanjuhla, jossa päästiinkin sitten jo paikallisen makkaran makuun. Kyllä se wursti vaan kummasti voitti aamupalaksi nautitun Helsinki-Vantaan nakin ja perunasalaatin.























Vuokrakämppämme keittiö on aika tilava ja mukava - sen käytännöllisyyttä tosin en ole se oikein ihminen arvioimaan. Teen näet toimistotyöpäivää, ja olenkin jo pariin kertaan saanut nauttia kanssamuuttajani valmistamista herkkuaterioista, jotka ovat yltäneet täydelliselle Hausfrau-tasolle. (Kuvassa mausteinen kasvis-salamimuhennos.) Yritän itsekin osallistua parhaani mukaan, mutta aikatauluilla ja muilla käytännöillä on valitettavasti vaikutuksensa.

Heitimme tuosta Hausfraun (eli kotirouvan) roolista jokusen kerran vitsiä miespuolisen avopuolisoni kanssa ennen tänne tuloa. Nyttemmin vitsailu saa välillä kyllä hymyn hyytymään näin suomalaisesta tasa-arvoperspektiivistä. Luulin että kotirouva-instituutio olisi jokin historiallinen juttu, mutta täällä läntisessä Saksassa voi päätellä todella monesta käytännön jutusta, että sen pohjalta hommat edelleen hoituvat.



















Esimerkiksi kauppojen aukioloajat ovat selvästi lyhyemmät kuin Suomessa, ja tuossa iltakuuden jälkeen hyllyt ovat tyhjentyneet jo siihen malliin että ostoksia tekevä tuntee itsensä varsin myöhästyneeksi. Ruokakaupassa on aivan järjetön valikoima ruokalehtiä, jotka pursuavat värikästä kotiruokaa, ja joita markkinoidaan jo kannessa nimenomaan rouville. Toimistotyöaika taas kestää kevyesti sinne viiteen saakka iltapäivällä.























Itse ruokaan sitten: maistuu hyvältä! Tällä hetkellä ruoka-asioiden top 3 on seuraavanlainen:

1)Leipomot. Suomalaisena täytyy vielä varmaan jokunen viikko nipistellä itseään, että uskoo leipämyymälöitä oikeasti löytyvän joka toisesta kadunkulmasta. Valikoimaa löytyy pikkusuolaisesta limppuun ja viinereihin, ja tuoreudesta kertoo paitsi maku, myös se, että laarit tosiaan tyhjenevät hiljalleen iltapäivää ja iltaa kohti, ja uusi tavara saapuu vasta seuraavana aamuna. Kuvassa on juustolla kuorrutettuja rinkeleitä. Nam!

2)Parsa. Valkoinen parsa on täällä ISO juttu. Luin juuri lehdestä, että 15.5. se on kuulemma parhaimmillaan. Kilohinnat liikkuvat tuossa 4-6 euron välillä. Myös vihreää parsaa saa, mutta sitä tuodaan käsittääkseni enimmäkseen ulkomailta (tosin Espanjakin on Saksasta katsoen aika lähellä...) Toissapäivänä ostin torilta puolen kilon nipun eurolla!

3)Makkara. Miten se vaan voi olla niin hyvää? Halpisbratwursti löysi tiensä ostoskassiin heti lähi-Aldin auettua, ja pannulla ruskistetut viipaleet saivat miettimään makkaran syvintä olemusta. Juuri mausteista ja aidon makuista sen kuuluu olla. Tämän jutun saksalaiset osaavat, jos minkä.























Kesä on täällä jo pitkällä, joten maininnan ansaitsevat toki myös mansikat, tomaatit ja monet muut. Kesä on kyllä mainio aika tulla Keski-Eurooppaan elelemään, kun tarjolla on erilaisia kasviksia niin runsas ja tuore valikoima. Lisää tätä!

sunnuntaina, huhtikuuta 25, 2010

Kevät toi vihreän persiljan

Se ois kevät ruokakaupoissa nyt! Asian huomaa toki parsoista ja sen sellaisista sesonkituotteista, mutta kummasti vain ne ympäri vuoden myytävät kasvisasiatkin vaan terhakoituvat (ja halpenevat), kun aurinko alkaa paistaa kasvihuoneisiin kesäkauden malliin.























Yrtit ovat tästä hyvä esimerkki. Kasvispasta mielessäni katsastin lehtipersiljatarjonnan, ja runsaan vihreä ruukku johti iloiseen ostopäätökseen.

Tämän ylitsevuotavan riemukkaan vuodatuksen päätteeksi todetaan että maukas pasta syntyi seuraavasti:

Kasvispasta (kahdelle)

n. 250 g pastaa
1 sipuli
1 pieni paprika
7-8 jumboherkkusientä
tilkka öljyä tai nokare voita
1-2 tl tummaa balsamiviinietikkaa
salaattijuustokuutioita
mustapippuria
1 ruukku lehtipersiljaa
(suolaa)

*Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan.
*Hienonna sipuli ja paprika, lohko herkkusienet reiluiksi paloiksi.
*Kuumenna pannulla öljy tai voi ja kuullota siinä sipuli ja paprika. Kääntele joukkoon herkkusienilohkot, anna niiden kuumentua ja kypsyä pinnalta hieman. Tarkoitus on, että ne jäävät sisältä vielä napakoiksi ja pitävät muotonsa. Sekoita joukkoon tumma balsamiviinietikka. Mausta pippurilla ja halutessasi suolalla.
*Hienonna persilja. Sekoita kuuman, valutetun pastan joukkoon kasvisseos, salaattijuustokuutiot ja persilja. Tarjoile.

perjantaina, huhtikuuta 16, 2010

Ruusuja ja risuja

Nimittäin palautetta yhdelle lempikeittokirjoistani. Se on sellainen pahvikantinen söpöys, täynnä leivontaa, nimeltään Saa vaivata, ja ruokatoimittajana sittemmin siellä ja täällä ansioituneen Saara Törmän käsialaa.

Ensin risut. Olin pitkään halunnut kokeilla "Lauran suolaista piirakkaa eli roskapiirakkaa", koska ajatus raa'an perunan raastamisesta täytteen kiinteyttäjäksi oli niin jännä. Piiraan täytteessä on siis yhtä paljon karkeaksi raastettua porkkanaa kuin perunaakin, molempia raasteita 2,5 dl, ja runsaasti mausteita. Suolaisia mausteita. Vähensin täyteohjeen neljän soijakastikeruokalusikallisen määrän puoleen eli kahteen, mutta kun täytteestä ja pohjasta löytyi suolaripaus muutenkin, lopputulos oli suolaisuudessaan ainakin mulle ihan liikaa. Lisäksi täytyy mainita, että on aika uskomaton saavutus saada perunasta ja porkkanasta aivan maustamattoman soijarouheen makuista. Josko vaikka olis niin, että ohjeessa pitäisi lukea teelusikka ruokalusikan sijaan. Tai sitten vika on ihan vain rehellisesti tässä kokissa, sillä Lettupannulassa on tehty samalla ohjeella huomattavasti nätimpää ja ilmeisesti paljon paremman makuistakin piirakkaa.























Propsit kuitenkin idealle: kokeilkaatteen siis raakaa, raastettua perunaa suolaisessa piiraassa. Se korvaa kananmunan tai muut sakeuttajat aika hauskasti, kun piirasta kypsyttelee 200°C:ssa noin tunnin ajan.

Ja sitten ruusut ja rakkaus. Saman kirjan naan-leipäohje näet ansaitsee kaiken suitsutuksen. Näistä tuli todella hyviä, vaikkei minulla edes ole uunissani grillivastusta, jonka tärkeydestä moneen kertaan muistutettiin. Kiitokset siis kirjalle ja tekijälle ohjeesta, joka menee näin:























Naan (8 itämaista leipää)

1 dl maitoa tai kasvismaitoa
1/4 pkt hiivaa tai 1/2 pussia kuivahiivaa
1/2 tl suolaa
1 tl sokeria
1 dl maustamatonta jogurttia tai soijajogurttia
4 dl vehnäjauhoja
2 rkl margariinia (tai voita) taikinaan
2 rkl margariinia (tai voita) voiteluun

*Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja sekoita siihen hiiva, suola ja sokeri. Jätä kuppi hetkeksi pöydälle. Mittaa toiseen kulhoon jauhot ja rasva. Nypi rasva jauhoihin. Kaada joukkoon hiivamaito ja jogurtti. Vaivaa taikinaa, kunnes se on tasaista ja irtoaa kulhon reunoista. Taikinan pitää jäädä melko löysäksi. Peitä kulho liinalla ja jätä kohoamaan pariksi tunniksi.
*Kun taikina on kohonnut, jaa se kahdeksaan osaan. Pyöritä osat palloiksi ja painele ne sitten kostutetuin käsin littaniksi, halkaisijaltaan noin 15-senttisiksi lätyiksi suoraan leivinpaperille. Yhdelle pellille mahtuu neljä leipää. Peitä leivät liinalla.
*Kuumenna uunin grillivastus, tai kuumenna uuni muuten hyvin kuumaksi. Kun uuni on kuuma, voitele pellillinen leipiä vedellä ja paista niitä sitten uunin ylätasolla hetken aikaa. Tehokkaassa uunissa leivät voivat paistua jopa minuutissa, mutta leipien paistuminen voi viedä kauemminkin. Tulikuuman ja nopean paiston idea on, ettei leivistä ehtisi haihtua paljoakaan vettä.
*Kun paistuvissa leivissä on ruskeita pilkkuja, käännä ne, voitele toiset puoletkin nopeasti vedellä ja paista vielä hetki. Voitele valmiit leivät rasvalla ja laita pinoon liinan alle odottamaan. Paista toinen pellillinen.
*Tarjoile leivät kuumina heti, kun ne ovat valmistuneet.

maanantaina, huhtikuuta 12, 2010

Juustotiskille on käyvä sinunkin tiesi...

...sillä kerron teille nyt kaksi taikasanaa. Tipo Cabrales.























Syön sitä lusikalla kun kukaan ei näe, ja vaikka joku näkisikin. Juusto on niin hyvää, että silmäkulmat kostuvat silkasta ilosta sitä maistaessa.

perjantaina, huhtikuuta 09, 2010

Purkista asiaa

'Valmisruoka' kuulostaa ruokaharrastajan korvaan jotenkin lähtökohtaisesti epäilyttävältä. Luin kuitenkin kiinnostuneena Pumpkin Jam -blogin Marin kertomusta ilahduttavista Dolmio-maistiaiskokemuksista. Niinpä oli helppoa ottaa tarjous vastaan, kun minullekin annettiin mahdollisuus maistaa Taste of Italy -sarjan uutuustomaattikastikkeita. Totesin sen, mitä jo Marin kommenttien jälkeenkin aavistelin: ei kannata suhtautua valmisruokaan kategorisen kielteisesti, kun vastaan sattuu esimerkki, jonka kaltaiseksi toivoisi muidenkin valmisruokien muuttuvan.























Tykkään siitä, että tomaattikastikepurkillisen ainesosalista näyttää samalta kuin tomaattikastiketta keittelevän ostoslista. Tykkään myös siitä, että kastikkeessa on pieniä, kiinteitä, vahvanmakuisia ja makeita tomaatinpaloja, ei vain haaleita kuorihiutaleita tai talvisen kelmeitä kuutioita. Tykkään siitä, että tomaattikastike on suunniteltu tasapainoisen maistuvaksi sellaisenaan, ilman tarvetta lihan lisäämiselle.























Tykkään myös siitä, että voin käyttää valmistomaattikastikkeen kanssa mielikuvitustani ihan samalla tavalla kuin minkä tahansa muunkin tomaattikastikkeen. Purkki neuvoo lämmittämään kastikkeen pastan kaveriksi, mutta yhtä hyvin voi mielestäni vaikkapa
-leipoa sämpylätaikinan ja tehdä siitä tomaattikastikkeen kanssa suolaisia puusteja
-kaataa kattilaan purkin sisällön lisäksi purkillisen vettä, kiehauttaa ja nauttia soppaa ranskankermanokareen kera
-levittää tomaattikastikkeen pizzan pohjalle
-sitoa paahdetut kasvikset kastikkeella yhteen ratatouilleksi
...kertokaa, jos keksitte vielä lisää käyttötapoja!























Me ruoasta bloggaavat kirjoitamme usein - syystäkin - yksinkertaisten raaka-aineiden ja itse tekemisen puolesta. Samalla kannattaa kuitenkin muistaa, että yleisemmällä tasolla ja kulutustilastoissa valmisruokien merkitys on iso - ja että lopulta niitä syövät jossain muodossa silloin tällöin me kaikki. Siksi on mielestäni aika tärkeää puhua myös siitä, millaista valmisruokaa tarjolla on ja tulisi olla.