sunnuntaina, marraskuuta 30, 2008

Ruusukaali-gorgonzolacannellonit

Lainatessani Katja Palmdahlin Makunautintoja kasviksista- kirjan Kurpitsamoska-Marilta jäi pinaatti-gorgonzolacannellonien ohje mieleen ensimmäisellä selailulla. Ja mikä erityisen hienoa: maltoin edetä fiilistelyasteelta viimein myös kokeiluun. Kaupan tarjonnan vuoksi ohjeen pinaatti vaihtui ruusukaaliin, mikä olikin onnekas sattuma. Kypsät mutta napakat ruusukaalinpalat kun toivat mukavaa pureskeltavuutta kasvisateriaan. Koska myös gorgonzola oli pinaatin tapaan minulta kaupassa piiloutunut, valkkasin vuokaan samantyyppisen Bavaria Blue- juuston, joka toimitti tehtävänsä oikein hyvin. Ainemäärätkin kokivat hieman muutoksia, joten ohjeeni ei lopulta ihan noudattanutkaan alkuperäistä.























Cannellonivuokaan tuo mehevyyttä perinteinen tomaattikastike. En ole oppinut tomaattikastikkeen ylimmäksi ystäväksi oikein koskaan, mutta pehmeän voimakas homejuusto oli todella hyvä vastapari purkkitomaatille. Lopputulosta söinkin sitten tyytyväisenä kolme päivää!
























Cannellonit ruusukaali-herkkusieni-homejuustotäytteellä (4-5:lle)

12-15 cannelloniputkea

Tomaattikastike:
1 sipuli hienonnettuna
tilkka öljyä
400 g valkosipulimaustettua tomaattimurskaa
tomaattimurskatetrallinen vettä
ripaus sokeria
1/2 tl timjamia
1/2 tl oreganoa
ripaus mustapippuria

*Kuullota sipulia parin minuutin ajan kattilassa öljytilkassa. Lisää tomaattimurska, vesi ja mausteet. Anna kiehua hiljalleen noin 20 minuuttia.

Täyte:
300 g ruusukaalia
200 g jättiherkkusieniä
1 sipuli
kourallinen saksanpähkinöitä
voita
150 g Bavaria Blue -juustoa tai gorgonzolajuustoa
1/2 dl maitoa
mustapippuria

*Huuhtele ruusukaalit. Poista kovat kannat pienenä kiilamaisena palana veitsen kärjen avulla. Leikkaa ruusukaalit neljäsosalohkoiksi. Leikkaa herkkusienet ensin puoliksi ja puolikkaat sitten viipaleiksi. Tällaisina paloina ruusukaalit ja sienet on myöhemmin helpompi saada cannelloniputkien sisään.
*Hienonna sipuli. Murskaa saksanpähkinät esimerkiksi veitsen lappeella.
*Kuumenna pannussa keskilämmöllä nokare voita. Lisää ruusukaalit, sienet, sipuli ja saksanpähkinät. Anna seoksen kypsyä välillä sekoitellen, kunnes ruusukaalit ovat hieman pehmenneet ja herkkusienet paistuneet.
*Leikkaa homejuusto muutamaksi lohkoksi ja anna niiden sulaa kasvisseoksen joukkoon pannulle. Lisää maito ja mausta mustapippurilla.

*Voitele uunivuoka, johon cannelloniputket sopivat täyttäen sen pohjan kokonaan. Täytä cannellonit täyteseoksella teelusikan avulla. Kaada cannelloniputkien päälle tomaattikastike. (Halutessasi voit raastaa pinnalle juustoa.)
*Kypsennä vuokaa uunissa 220 asteessa noin 30-35 minuuttia.

perjantaina, marraskuuta 28, 2008

Pannupihvit sinappisessa kastikkeessa

Viime viikonloppuna tein suolaisen ja makean piirakan lisäksi myös pannupihvejä. Perinteisten jauhelihapihvien ohessa pannulla kypsyi sipulirenkaita ja loppuvaiheessa myös sinappinen kastike. Osviittaa ja tunnelmaa pannupihvien paistoon löytyi Otavan Suuresta keittokirjasta. Tuo 80-luvun järkäle on muuten oikea kulttuuriaarre, mahtava annos suomalaista arkea 1970- ja 80- luvuilta.
























Pannupihvit sinappisessa kastikkeessa
(4-5:lle)

600 g naudan paistijauhelihaa
2 kananmunaa
1 1/2 tl suolaa
1/2 tl valkopippuria
(juustoa)
nokare voita
2 sipulia viipaloituna
1 dl vettä
1 rkl maissitärkkelystä
2-3 rkl mietoa ranskalaista sinappia (karkea versiokin käy)

*Ota jauheliha kylmästä huoneenlämpöön noin tuntia ennen ruoanvalmistusta.
*Sekoita kulhossa huolellisesti jauheliha, kananmunat, suola ja valkopippuri. Muotoile taikina noin kahdeksaksi pihviksi. (Halutessasi voit laittaa jokaisen pihvin sisälle pienen palasen juustoa.)
*Kuumenna voinokare paistinpannussa keskilämmöllä, kunnes voin vaahto on laskenut ja väri muuttunut kullanruskeaksi. Aseta puolet pihveistä pannulle ja paista niitä kummaltakin puolelta 3-4 minuuttia. Aseta samalla pannulle hautumaan toisen sipulin viipaleet. Siirrä pihvit ja sipuli odottamaan sivuun sillä aikaa, kun paistat loput pihvit ja sipuliviipaleet samaan tapaan.
*Sekoita keskenään kylmä vesi ja maissitärkkelys. Lisää pannuun ensin paistetut pihvit ja sipulit sekä vesi-tärkkelysseos ja sinappi. Anna kastikkeen kiehua 3 minuuttia tai kunnes pihvit ovat kauttaaltaan kypsiä. Lisää vettä tarvittaessa.
*Tarjoile esimerkiksi perunalumen (kuvassa) kanssa. Myös hapankaali sopii seuraksi.

torstaina, marraskuuta 27, 2008

As American as an apple pie

Kun kirjan nimi on Amerikan parhaat piiraat, on Vanhanajan omenapiiras- nimisellä reseptillä itseoikeutettu asema tulla kokeilluksi. Tämä leivonnainen ei ehkä ole ruokamaailman kaunotar - ainakaan omien kätösteni työnä - mutta hyvää se on! Neutraali paistostaikina ja happamat omenat takaavat, ettei lopputulos ole äklömakea. Mausteet toivat omenapiirakkaan omaperäisyyttä, joka vetosi kaikkiin maistelija-kommentoijiin. Piiras nimittäin katosi aika pian parempiin suihin :).























Old-fashioned apple pie - Vanhanajan omenapiiras (vuokaan, jonka halkaisija on 23-25 cm)

Pohja:
Kaksinkertainen annos paistostaikinaa

Täyte:
8 suurta omenaa kuorittuna ja ohuesti lohkottuna
(runsas) 1 dl sokeria
3 rkl fariinisokeria
2 1/2 rkl vehnäjauhoja
1 tl kanelia
1 maustemitta jauhettua muskottipähkinää
1/2 maustemitta suolaa
2 rkl sitruunamehua
sitruunan raastettua keltaista kuorta
2 rkl voita
(hajamielisenä unohdin piiraasta sekä suolan, sitruunan että voinokareen, mutta lopputulos oli silti ok :D)

Voiteluun:
2 rkl kermaa tai maitoa
1 rkl sokeria

*Jaa taikina kahteen osaan. Kauli toinen puoli pohjaksi, vuoraa sillä vuoka ja pane jääkaappiin puoleksi tunniksi. Kauli loppu taikina kanneksi.
*Kuumenna uuni 225 asteeseen. Sekoita täytteen ainekset keskenään voita lukuunottamatta. Levitä täyte taikinapohjalle keskeltä korkeammaksi keoksi. Levitä voi nokareina päälle.
*Voitele taikinan reuna vedellä ja nosta päälle kansitaikina. Painele kansi kiinni pohjataikinan reunoihin, tasoita ja poimuta reuna. Tee kanteen muutama höyryaukko. Voitele pinta kermalla/maidolla ja ripottele päälle sokeria.
*Kypsennä uunin keskiosassa 15 minuuttia. Laske lämpö 180-190 asteeseen ja kypsennä vielä 45 minuuttia eli kunnes täyte vaikuttaa kuplivan ja pohja on saanut hieman väriä (tai ainakin kypsynyt). Anna jäähtyä ritilällä.
*Tarjoa hieman jäähtyneenä, kuitenkin vielä lämpimänä vaniljajäätelön kera.

keskiviikkona, marraskuuta 26, 2008

Savulohipiiras parhaasta piirakkakirjasta

Jo silloin, kun vielä asuin kotikotona enkä erityisen paljon ruokaa edes laittanut, lainailin kirjastosta keittokirjoja ja kirjoitin niistä reseptejä muistiin mahdollisia tulevia kokeiluja varten. Puhdasta kirjafiilistelyä siis. Muistan, että yksi rakkaimmista kirjaston opuksista oli Agneta Weilandin kirja Amerikan parhaat piiraat, jota en olisi tahtonut palauttaa ollenkaan. Olen yrittänyt sittemmin metsästää tuota loppuunmyytyä teosta divareista tuloksetta. Onneksi nykyinen lähikirjasto tuo hetken helpotusta lainakappaleellaan.

Kirjan ohjeella syntyi tällä erää ensin lohipiirakkaa. Kokeilin samalla piirastaikinan tekoa monitoimikoneessa - mielettömän kätevää! Varsinkin suuremmat erät kannattaa ehdottomasti tehdä koneella. Taikinaohje on muutenkin toimiva, taikina on helppoa käsitellä ja sitruunalisä tuo siihen raikkautta.






















(Kuvassa samanlainen taikina on jo seuraavan piiraan palveluksessa, siksi vuoka on erilainen ;))

Paistostaikina (yksinkertainen määrä, vuokaan jonka halkaisija on 25-26 cm):
3 dl vehnäjauhoja
1/2 maustemittaa suolaa
115 g kylmää voita sentin kuutioina
1 1/2 rkl kylmää sitruunamehua
2-3 rkl jäävettä

*Mittaa jauhot, suola, ja voi monitoimikoneeseen. Sekoita täydellä teholla 4-5 sekuntia sykäyksittäin. Lisää sitruunamehu ja vesi ja anna koneen käydä muutama sekunti eli kunnes taikinasta muodostuu pallo. (Voit myös tehdä taikinan käsin: hakkaa silloin jauhot, suola ja voi murumaiseksi seokseksi veitsellä ja sekoita sitten joukkoon sitruunamehu sekä sen verran vettä, että pystyt muotoilemaan taikinasta pallon.)
*Litistä palloa hiukan ja kääri kelmuun. Anna levätä jääkaapissa yön yli tai vähintään joitakin tunteja. Ota taikina jääkaapista hieman ennen kuin kaulit sen piirasvuokaan sopivaksi levyksi.
























Smoked salmon quiche - savulohipiiras

Pohja:
Yksi annos paistostaikinaa
2 rkl vaaleaa ranskalaista sinappia (käytin rakeisempaa versiota)

Täyte:
150 g kylmäsavulohta suikaloituna
2 rkl voita
1 suuri purjo hienonnettuna
5 kananmunaa
2 dl kuohukermaa
2 dl kahvikermaa
ripaus raastettua muskottipähkinää
(hiukan suolaa)
ripaus cayennepippuria

Koristeluun:
viipaloitua kylmäsavulohta
1 limetti ohuina viipaleina

*Kuumenna uuni 225°C:een. Kauli valmis taikina, vuoraa sillä vuoka ja pane jääkaappiin siksi aikaa kun valmistat täytteen.
*Peitä taikinan pinta leivinpaperilla ja täytä syvennys kuivatuilla herneillä (tai tee foliosta "kaulukset" tukemaan piiraan reunoja esipaiston ajaksi, kuten itse tein). Kypsennä uunin alimmalla ritilätasolla 10-12 minuuttia. Poista paperi ja herneet, kypsennä vielä viisi minuuttia. Anna vuoan jäähtyä. Laske uunin lämpö 175°C:een.
*Sulata voi kasarissa ja kuullota purjosilppua keskilämmöllä noin 5 minuuttia. Sipulit saavat kypsyä mutta eivät ruskistua. Sekoita munien rakenne rikki ja lisää joukkoon kermat, mausta muskotilla ja cayennepippurilla sekä halutessasi ripauksella suolaa.
*Voitele esipaistettu pohja sinapilla. Levitä päälle purjo ja lohi. Kaada vuokaan muna-kermaseos. Kypsennä uunin keskiosassa n. 45 minuuttia eli kunnes munamaito on hyytynyt.
*Koristele lohi- ja limettiviipaleilla.

maanantaina, marraskuuta 24, 2008

Kookoskiisseli

Kiivikeittoon kookosmaitoa kului vain loraus, joten reilu puoli purkillista valkoista nannaa odotti käyttöä. Otin yksinkertaisimman mahdollisen lähestymistavan ja sävelsin kattilassa kookoskiisseliä. Yltiöpehmoisen kookosen makupariksi sopivat kirpeät karpalot. Syntyi hyvä jälkkäri!

Lopputulos oli siis hyvä myös rakenteeltaan, vaikka suurustin kiisselin uhkarohkeasti kaapista löytyneillä perunajauhoilla. Tärkkelysjauhoissa kun on eroja: erityisesti amyloosi- ja amylopektiiniproteiinien pitoisuuksissa (kertoo kirjallisuuskertaus). Tietyt pitoisuudet saavat aikaan sen, että esim. perunajauhoilla suurustettu kiisseli on venyvämpää kuin maissitärkkelyksellä suurustettu, joka vuorostaan on lohkeavaa. Lohkeavuus lienee maitokiisselissä venyvyyttä tavoiteltavampi ominaisuus. Maissikiisseli muistuttaisi siis ehkä enemmän kookoshyytelöä, perunakiisselin rakenne oli ainakin tällä erää viilimäisempi.
























Kookoskiisseli (2 annosta)

3 dl kookosmaitoa
1 dl vettä
2 rkl (tai pakkauksen ohjeen mukaan) tärkkelysjauhoa suurustukseen
1 rkl ruokosokeria
1/2 tl vanilliinisokeria
pakastettuja karpaloita tai puolukoita

*Sekoita kattilassa kylmään kookosmaitoon kylmä vesi, tärkkelysjauhot sekä sokerit.
*Kuumenna kiehuvaksi koko ajan sekoittaen. Jos käytät perunajauhoa, riittää että näet pinnassa muutaman pulpahduksen - siirrä kattila sitten sivuun.
*Kaada kiisseli jäähtymään jälkiruoka-astioihin. Ripottele pinnalle jäisiä marjoja. Tarjoile haaleana tai viileänä.

perjantaina, marraskuuta 21, 2008

Kiivi-kalakeitto

Naistenlehtikaimani Annan hienoa Parhaat keitot- kirjaa pitkästä aikaa selaillessani törmäsin johonkin hieman harvemmin tavattuun: kookos-kanakeittoon, jota oli höystetty kiivikuutioin! Kun kuva vielä herätti mielleyhtymän keväiseen lempisoppaani Tomppaan, oli ohjetta pakko kokeilla.

Vanhana seitinsietäjänä vaihdoin kanan kalaan ja herneenpalot vihreisiin papuihin. Myös ohjeen täyteläisyyttä tuova ruokakermalisäys uupui. Lopputulos oli mukavan mausteinen ja eksoottinen - tosin Tomppa mielessäni täytyy myöntää, että kiiveineen päivineenkin tämä keitto jäi ylivertaisen verrokkinsa jalkoihin. Ai niin, ne kiivit! Olen kiiveille hieman allerginen, ja huomasin niiden polttelun vain vahvistuvan lämpimässä ruoassa. Lopputuloksesta en siis erottanut inkivääri-, chili- tai kiivipaloja toisistaan :D Mutta mikäs siinä, polte on plussaa!
























Kiva kalakeitto
(tai kanakeitto) (1-2:lle)

1,5 cm pala tuoretta inkivääriä hienonnettuna
1 pieni valkosipulinkynsi
1/2 chili hienonnettuna
1 rkl öljyä
100 g seitikuutioita (tai 1-2 broilerin rintafileetä)
3 dl kalalientä (kanalientä) fondista
1 dl kookosmaitoa
(1 dl ruokakermaa)
1/2 pss pakastettuja vihreitä papuja (tai sokeriherneenpalkoja)
sitruunamehua
suolaa, pippuria
1 kiivi

*Kiehauta inkivääri-, chili- ja valkosipulisilppu öljyssä. Lisää kalakuutiot (suikaloitu broileri) ja kuumenna hetki. Kaada liemi ja kookosmaito kattilaan. Anna keiton kiehahtaa. Lisää vihreät pavut (sekä kerma) ja kuumenna keittoa pari minuuttia tai kunnes kala (tai broisku) on kypsää.
*Mausta keitto sitruunamehulla sekä suolalla ja pippurilla.
*Kuutioi kiivi. Lisää kuutiot valmiiden keittoannosten pinnalle.

P.S. Huomasin vasta nyt, että ohjeessa vinkattiin lisäämään mausteeksi halutessa myös currya! Se sopisi soppaan varmasti ja toisi tiettyä etäisyyttä Tomppaankin.

tiistaina, marraskuuta 18, 2008

Kaprikset ja jauheliha kohtaavat klassikon

Uskallan väittää, että pestopasta on eräänlainen sukupolvikokemus meille tämän ajan opiskelijoille. Knorr ja seuraajansa tarjoavat oman lisää-vain-vesi- versionsa (joka muuten allekirjoittaneen mielestä on luvattoman hyvää), edistyneemmiltä onnistuu myös pastan keitto ja purkkipeston sekoittaminen joukkoon. Ravitsemustietoisten eväsrasioissa pestopastan joukossa saatetaan tavata myös raejuustoa.

Silloin tällöin pestopastaan tulee vastustamaton himo, kuten kävi viime viikonloppuna. Vaan pitkän pestotauon jälkeen makuaistini yllätti minut - vanha kunnon Pirkka-pesto maistui suorastaan tympeältä. Pestopastaa oli silti pakko saada. Koska olen jo vähän edistyneempi opiskelija, lisäsin joukkoon rohkeasti muutakin kahden pyhän ainesosan lisäksi. Makuyhdistelmästä tuli niin toimiva että se vaatii päästä julkaistuksi. Josko vaikka joku toinen peruspestopastaan tympäätynyt löytäisi pelastuksensa!
























Pestopastan seuraava aste eli pestopasta kapriksilla ja jauhelihalla

pastaa 1-2:lle
n. 3-4 rkl purkkipestoa
n. 1 dl paistettua, valkopippurilla ja paprikajauheella (mutta ei suolalla) maustettua jauhelihaa
1-2 rkl kapriksia
1 tl dijonsinappia
1 tl sitruunamehua

*Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan, valuta siivilässä ja kaada takaisin kattilaan.
*Sekoita kattilassa pasta, pesto, jauheliha, kaprikset, sinappi ja sitruunamehu. Peitä kannella ja anna levähtää vielä miedolla lämmöllä sillä aikaa kun siistit tämän suuren kokkausurakan jäljet ympäriltäsi. Nauti.

P.S. Ja jottei nyt IHAN maine mene niin muistutan että pesto on erittäin hyvää itse tehtynä. Mutta se onkin jo ihan toinen tarina!

maanantaina, marraskuuta 17, 2008

Kesäkurpitsakeitto currylla

Kasvissosekeittojen mausteena curry on keittiössäni ennemminkin sääntö kuin poikkeus. Jääkaapissa majaillut kesäkurpitsakin sai sitä luonnollisesti seurakseen - etenkin, kun muistin myös Bella Vanillan Rossanan kehuneen mausteiden tuovan särmää kesäkurpitsakeittoon.

Omasta sopastani löytyi kesiksen ja sipulin lisäksi perunaa. Kun vielä nautin valmiin sosekeiton höysteenä ruskistettua, maustettua jauhelihaa, oli keittoateria kiitettävän täyttävä sellaisenaan. Ja ennen kaikkea maistui tosi hyvältä! Jauhelihan sijaan voi toki höystää keittoa raejuustolla, jogurtilla tai ranskankermalla - tai jättää höystämättä, mikäli mielii.























Kesäkurpitsakeitto (3-4 annosta)

1 rkl öljyä
1-2 tl curryjauhetta
1 sipuli
2 suurta perunaa
1 keskikokoinen kesäkurpitsa
1-2 valkosipulinkynttä
1/2 yrttiliemikuutio
vettä
1/2 dl valkoviiniä (tai 1-2 tl valkoviinietikkaa)
1 tl hunajaa
(suolaa)

*Hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuori ja kuutioi perunat sekä kesäkurpitsa.
*Kuumenna öljy kattilassa keskilämmöllä. Lisää curryjauhe, anna mausteseoksen sihistä öljyssä hetken aikaa, mutta varo polttamasta sitä. Lisää sipuli, kuullota hetken aikaa.
*Lisää kattilaan peruna- ja kesäkurpitsakuutiot, hienonnettu valkosipuli, valkoviini(etikka) sekä vettä sen verran, että vihannekset peittyvät. Murenna joukkoon puolikas liemikuutio.
*Anna kiehua hiljalleen, kunnes vihannekset ovat pehmenneet kypsiksi. Maista, mausta hunajalla ja tarvittaessa suolalla. Soseuta sauvasekoittimella, lisää tarvittaessa vettä. Kiehauta nopeasti, tarjoile.

tiistaina, marraskuuta 11, 2008

Yö tekee työt

Puuro sai aivan uusia ulottuvuuksia, kun ymmärsin liottaa suurimoita yön yli. Niinpä tässä iltana eräänä mieleeni juolahti keittokirjailija Saara Törmän Saa vaivata- kirjan ohje, jossa tehdään kylmä hiivaleipätaikina, muotoillaan siitä sämpylöitä, laitetaan ne yöksi jääkaappiin ja aamulla sitten kohotuksen kautta uuniin. Leipomoteollisuudessahan tapa on tuttu, mutta en ollut sitä keksinyt aiemmin kotioloihin soveltaa.

Kuten kuvasta näkyy, laitoinkin jääkaappiin taikinarasian. Tämä siksi, että jaettu kylmäsäilytystilani on erittäin rajallinen. Järjestely toimi hyvin näinkin: sinänsä aloillaan pysynyt taikina oli yön aikana kerännyt sellaisen kohoamispotentiaalin, että aamulla pyöritellyt sämpyläaihiot nousivat mittaansa mukavasti uunin lämmetessä. Mielestäni pitkä tekeytyminen tuntui myös kuohkeassa, hyväsitkoisessa rakenteessa, ja ehtiihän yön aikana kehittyä aromiaineitakin eri tapaan. Ainakin lämpimät aamusämpylät saavat hyvälle tuulelle!






















Aamusämpylät (10 kpl)

1/2 pussia kuivahiivaa tai 1/4 pakettia hiivaa
3 dl kylmää maitoa, kasvimaitoa tai vettä
1 rkl öljyä
1-1,5 tl suolaa
1 rkl hunajaa, siirappia tai sokeria
1 dl kaurahiutaleita
6,5 dl vehnä- tai hiivaleipäjauhoja (vähempikin jauhomäärä saattaa riittää)

*Sekoita hiiva kulhossa kylmän maidon/kasvimaidon/veden joukkoon. Lisää öljy, suola, hunaja/siirappi/sokeri sekä kaurahiutaleet. Lisää jauhoja vähitellen ja ala samalla vaivata kimmoisaksi taikinaksi. Jatka vaivaamista, kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista. Taikina saa jäädä löysäksi.
*Jaa taikina jauhotetulla leivinpöydällä kymmeneen osaan ja pyörittele osat palloiksi. Asettele ne leivinpaperoidulle pellille ja leikkuulaudalle, peitä liinalla ja laita yöksi jääkaappiin. Tai laita taikina kevyesti peitettynä jääkaappiin ja muotoile se sämpylöiksi vasta aamulla. Taikina ei nouse yöllä paljoa, joten esim. 2 litran vetoinen säilytysastia riittää varmasti.
*Ota aamulla sämpylät kohoamaan tai muotoile taikina sämpylöiksi leivinpaperoidulle uunipellille. Anna sämpylöiden kohota sen aikaa kun uuni kuumenee 250°C:seen. (Jos uunisi on kovin ärhäkkä, myös 225°C riittää.) Paista sämpylöitä 10 minuuttia, kunnes ne saavat vähän väriä. Älä paista liian kauan, etteivät sämpylät kuivu.

maanantaina, marraskuuta 10, 2008

Tähdetähdet

Kalapataan ostettua pinaattia jäi yli, ja kun Kolatun ihanaa kuttuchevreä oli päätynyt jääkaappiin ja sitruunamehua ja valkosipuliakin löytyi, syntyi aineksista sitruunainen pinaattipasta. Idea on uusimmasta Glorian Ruoka&Viini- lehdestä, jonka ohjeessa tosin chevren tilalla oli herajuustoa. Kermakin jäi uupumaan, mutta täyteläisyyttä enemmän olisin oikeastaan kaivannut pastaan jonkinlaista "väkevyyttä", ehkäpä kapriksia? Vallan maistuvaa kuitenkin.























Pastaan päätyivät hiljattain myös pakastelokerosta löytyneet sipuliset jauhelihapihvit. Sillä aikaa kun pasta kiehui, yhdistin kipossa kevytkerman jämät, aurinkokuivattuja tomaatteja sekä kohmeiset pihvit paloiteltuna ja lykkäsin yhdistelmän kiehahtamaan mikroon. Mukaan vielä mausteita (riippuen tietysti jauhelihapihvien mausteisuudesta) ja sekoitus kypsän pastan joukkoon. Nautin lipstikan kanssa, juustokin sopii hyvin mukaan.























Kuivattu lipstikka sopii myös kuttuchevre-tomaattivoileivän päälle. Kinkku-avokadovoileipää taas on höystetty tällä kertaa sekä pienellä sipauksella piparjuuritahnaa sekä sitruunapippurilla. Kinkun mieto maku täydentyy ja avokadon rasvaisuus taittuu piparjuurella hienosti. Sitruunapippurillakin on samankaltainen vaikutus.





















Kinkkupaketin viimeiset, jo hieman kuivahtaneet siivut katoavat tietysti pizzaan. Tulisen pizzan muut ainesosat ovat yli jääneitä tortillatykötarpeita eli salsaa, jalapenoja ja juustoraastetta. Pohjana voisi käyttää tortillalettuakin, mutta nyt pakastimesta löytyi pizzapohjia.
























Vatsa kiittää ja maailma pelastuu!

perjantaina, marraskuuta 07, 2008

Angola: Fish calulu

Aakkosmaareseptit löytyvät tavallisesti siten, että jokin tietty ruokalaji mainitaan kerta toisensa jälkeen eri lähteissä. Etenkin jos ruokakulttuuri on minulle ennestään vieras, alkaa tuo mainittu kuningaslaji joskus tehdä itsensä niin tärkeäksi että se tuntuu suorastaan välttämättömältä kokeiltavalta. Angolan kohdalla Fish calulu- kalapata oli selvästi tällainen ruokalaji.





















Angola sijaitsee Afrikan eteläosassa länsirannikolla. Sen ruokakulttuurissa kala on siis luonteva osa ruokavaliota. Aiempi siirtomaaisäntä Portugali vaikutti osaltaan Angolan ruokakulttuuriin tuoden maahan mm. mieltymyksen mausteisuuteen.

Fish calulu on eräänlainen pata, jossa kattilaan ladotaan vuorotellen kuivattua ja tuoretta kalaa ja vihanneksia, joita palmuöljy maustaa. Omasta padastani ei kuivattua kalaa löytynyt, vaikka kävinkin tutustumassa potentiaalisiin otuksiin etnokaupoissa. Kokonaiset kuivatut kalat vaan olivat lopulta minulle liian eksoottinen tuote, myönnän nöyrästi. Raportoikaa jos kokeilette! Kovin mausteinenkaan patani ei ollut, ehkä juuri kuivakalankin puuttumisen vuoksi, mutta afrikkalaiset palmuöljy ja okra toivat ruokaan autenttisuutta. Ainemäärät eivät ole lopullisia totuuksia, sillä pienensin annostani ohjeisiin nähden aika paljon.





















Fish calulu (2 annosta)

150 g kalaa (seikuutioita, eh)
(saman verran kuivattua kalaa)
1 rkl sitruunamehua
suolaa
2 valkosipulinkynttä
1 sipuli
1 tomaatti
n. 100g tuoretta pinaattia
muutama palko okraa
2 rkl palmuöljyä

(*Liota kuivattua kalaa vedessä, kuitenkin niin että suolaa jää jäljelle kalaan.)
*Hienonna valkosipulinkynnet. Paloittele kala ja mausta se sitruunamehulla, suolalla ja kynnellisellä valkosipulia.
*Leikkaa sipuli renkaiksi ja viipaloi tai paloittele tomaatti. Leikkaa okrapalkojen päistä palat pois ja viipaloi okra.
*Sekoita toinen valkosipulinkynnellinen palmuöljyn joukkoon.
*Kuumenna pannulla keskilämmöllä puolet palmuöljy-valkosipuliseoksesta. Lado pannuun tiiviisti päällekäin sipulirenkaat, (kuivattu kala,) tuoreen kalan palaset, tomaatti, pinaatti sekä okra. (Ohjeissa kala laitetaan alimmaksi, mutta päätin silti laittaa hitaammin kypsyvän sipulin ensin.) Kaada päälle loput palmuöljyseoksesta.
*Anna hautua keskilämmöllä kannen alla noin 15-20 minuuttia, kunnes ainesosat ovat kypsyneet. Nauti esimerkiksi polentan tapaisen maissipuuron kera.

keskiviikkona, marraskuuta 05, 2008

Mozzarella-avokadosalaatti

Yksinkertaisella linjalla mennään jälleen, mutta miksipä ei mentäisi: tämä salaatti on mielestäni vinkkaamisen arvoinen! Ruokaisasta salaatista vatsa tuli tyytyväisesti täyteen harvinaisen moneksi tunniksi.























Lounassalaattiin tuli siis sitruunamehulla pirskoteltuja avokadolohkoja, mozzarellajuustoa viipaleina, cocktail-kokoisia makeita tomaatteja, kevyesti pannulla paahdettuja pinjansiemeniä sekä suolaa, pippuria, oliiviöljyä ja balsamicoa. Nam!

Olen muuten huomannut, että hollantilaisista terttutomaateista en saa ollenkaan samanlaisia yliherkkyysreaktioita kuin suomalaisista tai espanjalaisista tomaateista. Ne ovat myös poikkeuksetta kaupassa kypsemmän oloisia ja jopa tuoksuvat tomaatille - johtuneeko vihreistä kannoista. Mielenkiintoista! Jos tuota kesähedelmää näin talvella ostaa, on Hollanti mielestäni ihan ok kompromissi Suomen ja Espanjan välillä taiteileville ;)

tiistaina, marraskuuta 04, 2008

Piiraassa sipulia ja karitsaa

Pyhäinpäivän aterialla oli tarjolla karitsaa, ja tähteistä valmistui myöhemmin piiras. Ohjeen pohjana on alkusyksyn Maku-lehdessä olleen sipulipiirakan resepti. Samantapainen piiras onnistuu varmasti hyvin kinkusta tai ainakin naudanleikkeleestä, mutta lammas ja makea sipuli olivat kyllä toimiva yhdistelmä!























Lammas-sipulipiirakka

Pohja:
reilu 100 g voita tai margariinia
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl kaurahiutaleita
2 tl tuoreen rosmariinin neulasia hienonnettuna
ripaus suolaa
3 rkl vettä

Täyte:
n. 2 dl kypsää karitsanlihaa pieninä kuutioina
1 suuri sipuli
nokare voita
1 rkl fariinisokeria
1 tl omenaviinietikkaa
ripaus suolaa
2 dl kermaa
2 kananmunaa
2 dl vahvaa juustoa raastettuna
n. 3 rkl yrttimaustettua tuorejuustoa
1 tl viherpippuria rouhittuna

*Pohjaa varten nypi kulhossa hienoksi muruksi voi, vehnäjauhot, kaurahiutaleet, suola ja rosmariini. Lisää vesi ja sekoita taikina tasaiseksi. Levitä taikina voideltuun piirasvuokaan (halkaisija 22 cm). Anna vuoan olla hetken aikaa viileässä.
*Täytettä varten leikkaa sipuli puolirenkaiksi. Kuumenna voinokare pannussa, lisää pannuun fariinisokeri ja odota kunnes sokeri sulaa. Paista sipulirenkaat nopeasti pannussa molemmin puolin, lisää joukkoon etikka ja suola ja siirrä sivuun.
*Esipaista pohjaa uunissa 200°C:ssa n. 10 min.
*Sekoita kulhossa kerma, kananmunat, juustot ja viherpippuri. Asettele esipaistetulle taikinapohjalle karitsakuutiot ja sipulirenkaat. Kaada päälle muna-kerma-juustoseos. Paista piirasta vielä 200°C:ssa n. 25 min tai kunnes piiras on saanut kauniin ruskean värin.