keskiviikkona, helmikuuta 13, 2008

Terveellisempi suklaamousse

Ylimuuli esitteli taannoin tämän avokadoisen suklaamoussen sekä lempeää henkeä tihkuvan videon, josta resepti alunperin on peräisin. Tarjouksesta ostamani avokadot sattuivat olemaan lähes ylikypsiä, joten oli ehdottomasti moussen aika. Oma versioni oli hyvin yksinkertainen, sillä mm. sitruunaa ei ollut kaapissa.

Lopputulos oli hämmästyttävän suklainen, kaltaiselleni tumman suklaan ystävälle suorastaan ihmeellinen. Pehmeys ja pinnan tyylikäs kiilto saavat ylistystä myös. Tumma kaakaojauhe peitti avokadon maun lähes kokonaan. Melkoisen tuhtia ja täyttävää tavaraa mousse silti on: vaikka reseptin juju onkin avokadon rasvahappojen terveellisyys tavalliseen suklaaseen verrattuna, ei rasvan määrä sinänsä ole mitenkään vähäinen. Pienenä annoksena nautinto on siis parhaimmillaan.



















Suklaamousse avokadosta (2 pientä tai 1 suurempi annos)

1 pieni, kypsä avokado
1/2 dl kaakaojauhetta
1/2 dl vettä
1 tl vanilliinisokeria
n. 1/2 dl sokeria tai muuta haluamaasi makeutusta (itse käytin tavallista hienosokeria, mutta tomusokerilla rakenteesta saisi vielä tasaisemman - määrä voi silloin olla eri)

*Lusikoi avokadon hedelmäliha korkeareunaiseen kulhoon tai kannuun. Lisää kaakaojauhe, vesi, vanilliinisokeri sekä hieman sokeria. Soseuta ja vaahdota sauvasekoittimella. Lisää sokeria välillä maistellen, kunnes seos on sopivan makeaa.
*Anna makujen tasaantua jääkaapissa puolisen tuntia, tarjoa.

12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoinen - enpä olisi ihan itsekseni ymmärtänyt yhdistää kaakaota ja avokadoa. Pidetäänpä mielessä.

Anonyymi kirjoitti...

Oho. Ostinkin juuri avocadoja, saattaapa lähteä tämä resetti kokeiluun. Linssipihvejä lupaan kokeilla myös. Kauheeta vauhtia toi "tätä teen joskus"-lista vaan kasvaa :D

Anna kirjoitti...

Eriqou: Mäkin ajattelin ihan samaa kun ensimmäisen kerran ohjeen luin!

Hanna: Tuttu tunne, eipä ainakaan pääse vaihtoehtojen puute yllättämään :D

Anonyymi kirjoitti...

Moi Anna!

Testasin tätä lauantaipäivän jälkkäriksi, ja hyvää tuli. Lisäsin ohjeeseesi himpun kanelia ja limemehua. Toimi - mielestäni lime peitti vähän avocadon makua. Ihanaa, nam.

Polkkapossu kirjoitti...

Moikka Anna, haluisitkos osallistua salamahaasteeseen?

Anna kirjoitti...

Taru kivaa että toimi, ja kivaa että kävit täällä! :)

Polkkis: Ohoh, mielihyvin, kiitos kunniasta! :)

Anna kirjoitti...

Taru kivaa että toimi, ja kivaa että kävit täällä! :)

Polkkis: Ohoh, mielihyvin, kiitos kunniasta! :)

Polkkapossu kirjoitti...

No niin. Sitten saa alkaa kehitellä ruokaa, toivottavasti haasteainekset kelpaavat.

Meri, Helsinki kirjoitti...

Jeejeejee pornomusse leviää! ;-D Ja täällä jo oottelen, että mitä keksit haasteaineksista.

Toivottavasti oli eilen mukavat kekkerit, vaikka epäilemättä oli. Mullakin oli kivaa, mutta olin jo puoli yhdeksän niin kanttuvei, että piti melko aikaisin poistua petiin... Vaan mikäs sen ihanampaa, kun kerran voi. :-)

Koskas juhlitaan niin että pääsen itekkii paikalle?!

Anna kirjoitti...

Oli kyllä hyvät ja ruokaisat juhlat! En tosin tiedä mitä mieltä neiti Kurpitsa on, kun kämppäänsä jäi kasa tiskivuorta samalla kun mä livistin aamujunalla reissuun... :)

Konsepti on niin vallan toimiva, isokenkäisten kieltä lainatakseni, että oon ihan avoin ruokakekkerientäyteiselle tulevaisuudelle!

Katsi kirjoitti...

Mikä neronleimaus tehdä avokaadopohjainen suklaamousse!

Kokeilin reseptiä ranskalaisella vanilijasokerilla, eli pulverimaisella ja tomusokerilla. Tomusokeria lisäsin 3 rkl ja se riitti mielestäni oikein hyvin. Tomusokeri jätti moussen pinnan kiiltväksi. Pistin annoksen nyt jääkaappiin ja nautin sen illalla kun palaan avantouintikerhosta ;)

Mitä tuli maistettua... avokaado tuo suklaamousseen raikkaan nyanssin, jolloin hedelmiä tai marjoja ei jää kaipaamaan suklaan lisukkeeksi.

Seuraavalle vegaanille tai maitoallergikolle, joka kävelee ovestani, teen tätä :)

Anna kirjoitti...

Kiva kun säkin kokeilit! Avokadomoussen ilosanoma vaan leviää leviämistään :) En ollut itsekään tullut ajatelleeksi, että avokadoa voisi käyttää makeisiin ruokalajeihin.

Tomusokeri sopiikin varmasti tällaisiin mousseihin hyvin - rakenne on vielä entistäkin samettisempi.