torstaina, helmikuuta 21, 2008

Algeria: Kasviskuskus

Aakkosmatkan jatkuessa Algeriaan ei ollut vaikeaa päättää millainen ruokalaji tulisi kyseeseen: lähde kuin lähde muistutti kuskusin olevan tärkeintä perusruokaa siinä suunnassa maailmaa. Hakusanoilla "couscous algerian" löytyi paitsi joukko ohjeita, myös tietoa kuskusin käytön historiasta. Durumvehnäistä kuskusta käyttivät aikanaan Pohjois-Afrikan berberit, ja nykyisin sen suosio on suuri varsinkin Algeriassa, Marokossa ja Tunisiassa. Pohjois-Afrikan keittiöistä kuskus on levinnyt edelleen muualle maailmaan.

Siinä missä marokkolaiset lisäävät kuskusiinsa sahramia ja tunisialaiset kalaa sekä kuivattuja hedelmiä, on algerialaisille kuskusruoille tyypillistä runsas kasvisten käyttö. Algerialaisen kuskusin tunnistaa myös tomaattisuudestaan. Löytämäni reseptit noudattelivat keskenään samankaltaista linjaa: kikherneitä ja munakoisoa tai kesäkurpitsaa taisi löytyä lähes jokaisesta. Lihaisissa versioissa käytettiin lisäksi lammasta ja kanaa. Alla on oma kasvispainotteinen kuskusini.






















Algerialainen kuskus (2 annosta)

1 sipuli
1 dl lihalientä
2 säilyketomaattia
1/2 tl currya (koska kaapissa ei ollut kurkumaa)
1/4 tl chilijauhetta (joka korvasi cayennepippurin)
1/2 rkl kanelia (hieman vähempi riittäisi)
1 tl rouhittua mustapippuria
1/2 tl suolaa
1/2 munakoiso
1/2 suippopaprika
vettä
1/2 tlk kikherneitä

1,5-2dl kuskusia
vettä

*Hienonna sipuli. Kuumenna lihaliemi pannulla ja kuullota hienonnettu sipuli siinä. Lisää tomaatit (karkeasti paloiteltuna) sekä mausteet. Anna kiehua pari minuuttia.
*Paloittele munakoiso ja suippopaprika. Lisää ne pannulle. Lisää tarvittaessa vettä sen verran, ettei seos tartu pohjaan. Anna hautua hiljalleen kannen alla puolisen tuntia. (Joissakin ohjeissa haudutusaika voi olla 2-3 tuntia.)
*Lisää kikherneet, hauduta vielä 5 min.
*Valmista kuskus pakkauksen ohjeen mukaan. Tarjoile kasvisseoksen kanssa.

Ei kommentteja: