Matka maapallon toiselle puolelle: iso tribuutti tv-illoille

Onko Man v. Food eli Kuuluisat kuppilat tuttu ohjelma? Meille ainakin on. Ihan viattomasti väitän, että aika pitkälti juuri lämmin kaveruutemme telkkarin kanssa sai meidät lähtemään koko Amerikan-reissulle. Ja aika pitkälti juuri Man v. Food sai meidät metsästämään parhaita ribsejä, parasta mac'n'cheeseä, parhaita jenkkimakuja mihin sitten mentiinkin.

Kuva: adamrichmanmanvsfood.com

Asiaan vihkiytymättömille tiedoksi, että tuossa sarjassa käydään siis yleensä läpi kaupunki per jakso. Joka jaksossa on yksi mammuttimainen syömishaaste (siitä nimi), mutta lisäksi mukana on pari muutakin ravintolaa, jotka ovat nekin joko kaupungin legendaarisimpia tai muuten vain älyttömän suosittuja. Me skipattiin absurdit haasteet, ja keskityttiin vain legendaarisuuteen, nopeasti eteneviin jättijonoihin, mahtavaan hehkutusmeininkiin ja isoihin makuihin. As seen on TV: neljätoista kertaa!

Jokainen paikka oli kokemisen arvoinen, mutta ruoka oli huikean hyvää kärkikahdeksikossa. Tällä kertaa ei siis mennä kronologisesti tai kilometrien mukaan, vaan suoraan paremmuusjärjestyksiin eli top-lista-asiaan.

14. Brennan & Carr
3432 Nostrand Ave., Brooklyn, NY 11229
Miksi tänne? Jos haluat tehdä hektiseltä Manhattanilta pitkän seikkailumatkan Brooklynin perimmäisiin nurkkiin ja löytää ikivanhan pienen mökin, jossa miehet ja pojat tarjoilevat aika yksinkertaisia paahtopaistisämpylöitä kummallisessa tunnelmassa liian lyhyet valkoiset takit päällä, siksi. Ja ehkä siksi että Adam Richman (eli Man v. Foodin The Man) on Brooklynistä kotoisin.

Tony Luke's

13. ja 12. Jim's Steaks (400 South Street, Philadelphia, PA 1947) ja Tony Luke's (39 E. Oregon Ave., Philadelphia, PA 19148)
Miksi tänne? Lyhyen, mutta intensiivisen tutkimuksen perusteella Philadelphiassa on muutama parhaudesta kisaileva must-mesta philly cheese steak sandwichien syömiseen. Niistä kaksi löytyy MvF:n Philadelphia-jaksosta, ja molempiin on mahdollista ehtiä yhden Philly-päivän aikana! Varaudu isoon ja maukkaaseen liha-juustosämpylään (american-juusto on parasta), mutta rokkitähtimäisen tylyyn palveluun.

Frontier Restaurant

Frontier Restaurant

11. Frontier Restaurant
2400 Central Ave SE, Albuquerque, NM 87106
Miksi tänne? Koska täältä saa New Mexicon perinteikkäitä ylpeyksiä, kuten pozolea ja green chili cheeseburgeria. Koko Amerikan-reissun ruokailotulituksen varjossa itse ruoka ei tosin ollut Frontierissa mieleenpainuvinta, mutta hienot länkkäritaulut ja nerokas, suurille kävijäjoukoille suunniteltu toimiva jonotussysteemi sen sijaan kyllä.

10. Taqueria La Cumbre
515 Valencia St., San Francisco, CA 94110
Miksi tänne? Koska Missionissa pitää nyt edes käväistä, ja koska Adamin lisäksi myös Anthony Bourdain on joskus suositellut saman nimistä sanfranciscolaisravintolaa. (En tosin mene takuuseen, oliko se myös sama. Täällä burrito oli kyllä jättimäinen, mutta maultaan sen verran tavanomainen että jäi mietityttämään.)

The Franklin Fountain

9. The Franklin Fountain
116 Market St., Philadelphia, PA 19106
Miksi tänne? Franklin Fountain on uskomaton retki jonnekin yli sadan vuoden taakse. Jokainen historiallinen yksityiskohta sisustuksessa ja henkilökunnan asuissa on kohdillaan, ja hyvällä tavalla kotitekoisen oloinen jäätelö todella hyvää. Jätskin kanssa voi ostaa myös lasillisen paksua, raikasta maitoa, kuin siistiä se on! Sitäpaitsi Franklinissa jaksaa syödä jätskiannoksen puoliksi, vaikka samaan päivään kuuluisi kaksi cheesesteakiakin...

Ben's Chili Bowl

Ben's Chili Bowl

8. Ben's Chili Bowl
1213 U St. NW, Washington, DC 20009
Miksi tänne? Koska tästä paikasta pitää myös presidentti Obama.

Crown Candy Kitchen

7. Crown Candy Kitchen
1401 St Louis Ave., St Louis, MO 63106
Miksi tänne? Koska tämä (kuten moni muukin) oli silkka vilkas helmi keskellä muuten aavemaisen hiljaista asuinaluetta. Paikka on tunnettu pirtelöistään, mutta me hullaannuimme ihan erityisesti sundae-jätskiannokseen. Se oli sellainen pirtelön kokoinen pehmissetti, ja makukin oli joka lusikallisella keskiverto-pehmistä isompi. Kinuskisempi, suklaisempi ja kirsikkaisempi. Nam. Vinkki: Tilaat mitä tilaat, mutta tilaa kahdelle vain yksi jaettavaksi. Se riittää kyllä.

Rib Line

6. Rib Line

228 W Grand Ave, Grover Beach, CA 93433

Miksi tänne? Koska barbeque ja leipä on niin Amerikkaa kuin olla voi, ja koska juuri täältä saa todella mehukkaita tri-tip-sandwicheja ja pulled pork burgereita, mieleenpainuvan ystävällisen palvelun kera tietty.

Katz's

5. Katz's Delicatessen
205 East Houston Street, New York City 10002
Miksi tänne? New Yorkissa kuuluu fiilistellä perinteikkäitä juutalaisherkkuja deli-paikoissa, ja Katz's on siinä kategoriassa yksi vanhimmista ja taatusti yksi suosituimmista. Homma perustuu pastramiin. Juuri viipaloituun, uskomattoman mureaan, siis todellakin kielen päällä atomeiksi hajoavaan, pastramiin.

Big Texan

Big Texan

4. Big Texan
7701 East I-40, Amarillo, TX 79118
Miksi tänne? Koska Texas. Täytetyt hirvenpäät seinillä, pöydästä toiseen soittelevat harmaahapsimuusikot, saluuna täynnä iloista väkeä, oman panimon oluet - ja ne pihvit.
Texasin tyyliin majapaikasta ja takaisin sai ilmaisen kyydin paikan päälle. Todella ovelta ovelle. "Ok, you stay at tent site number seven? Sure, we will pick you up there!"

3. Crab Pot
1301 Alaskan Way, Seattle, WA 98101
Miksi tänne? Äyriäisvati. Siitä olikin jo puhetta... 

Oklahoma Joe's

Oklahoma Joe's

Oklahoma Joe's

2. Oklahoma Joe's
3002 West 47th Ave., Kansas City, KS 66103
Miksi tänne? Ravintolasta kertonee jotakin se, jos ovi on täynnä palkintotarroja ja jonossa tapaa ihmisiä vaikka kuinka monesta eri osavaltiosta ympäri Yhdysvaltojen. Ja kaikki tämä tapahtuu siis paikassa, joka periaatteessa edelleen on huoltoaseman grillinurkkaus. Siitä huoltoasemapuolesta taas on tullut enemmän tai vähemmän Oklahoma Joe'sin fanituotemyymälä... Eikä suotta. Täällä mekin saimme koko reissun parasta barbeque-ruokaa.

Gray Brothers Cafeteria

Gray Brothers Cafeteria

Gray Brothers Cafeteria

1. Gray Brothers Cafeteria 
555 S. Indiana St., Moorseville, IN 46158
Miksi tänne? Listaykköseksi pääsee, kun saa meikäläisen oikeasti tärisemään innosta. Näin kävi. Tarjotin edessäni, pitkän linjaston läpi käveltyäni, tajusin, että nyt ollaan amerikkalaisten kotiruokamakujen ytimessä. Jo jossain Kalifornian nurkilla olimme päättäneet, että mac'n'cheeset syötäisiin sitten Indianapolisin liepeillä eikä muualla, eikä tosiaan odotettu turhaan. Muita syitä tulla paikan päälle ovat mm. upean makuinen paahtopaisti sekä kannelliset piirakat, sellaiset Mummo Ankka -tyyliset. Ja ATMOSFÄÄRI; se oli Mummo Ankkaa jos mikä! Ovesta sisään virtasi jatkuvasti paikallisia vanhuksia, jotka näyttivät ruoan ääressä pelkästään onnellisilta.

Kiitos TV, arvostan antejasi.

Vuokra-auto ja maantie eli mitä tehdä road-tripillä

Paperille piirrettynä meidän Amerikan-road-trip näytti tältä:


















Olen itsekin ihan täpinöissäni, kun katson vähitellen täydentynyttä karttaa! Piirros tarkoittaa yli 8 000 kilometrin ja yli 100 tunnin ajomatkaa. Matka kesti yhteensä kuukauden, josta vuokra-auto oli meillä 21 päivää. Jo suunnitelman tasolla tämä aiheutti lähipiirissä epäuskoista päänpuistelua, mutta meillepä jäi reissun päällä jopa löysää aikaa. (Ha haa!) Maisemiin tutustuminen, eri osavaltioiden makujen maisteleminen ja ristiin rastiin ajaminen oli juuri se juttu, jota toiselta puolelta maailmaa lähdettiin hakemaan.

Kaupungeissa hengailu on oma lukunsa, mutta mitä tehdä, kun alla on vuokra-auto? Esimerkiksi näitä juttuja:











































Valitse nopeisiin osuuksiin moottoriteitä, mutta valitse välillä myös maisemareittejä. Kalifornian jättimäiset punapuumetsät (Avenue of the Giants) ja vuoristoisen jylhä rantareitti ennen Los Angelesia pitivät leuat hämmästyneen auki tunti toisensa jälkeen.




































Poikkea hehkutettuihin luontokohteisiin: ne ovat sen arvoisia. Me kävimme Grand Canyonilla. Tuntuu siltä, kuin olisimme käyneet Kuussa. Tällä kertaa kuva ei vaan pysty vangitsemaan edes aavistusta siitä, miltä siellä näytti. Jotain mittakaavaa antaa, että yllä olevassa kuvassa on ihmisiä.

Lue opaskirjaa. Meillä se oli Lonely Planetin Discover USA, joka osoittautui yllättävän kattavaksi ja hauskaksi matkaoppaaksi. Aina kun ajoimme uusiin maisemiin, kaivoin apukuskin penkillä kirjasta esiin knoppeja ja lisätietoa siitä, missä nyt mennään. (Siis niin kauan, kun pysyimme kirjan kattoalueella.)

 
Telttaile. Meillä oli aluksi suunnitelmana telttailla rahansäästön vuoksi. Noh, lopulta varusteiden hankinnan ja sääolosuhteiden takia säästöä ei ehkä niin valtavasti tullut, mutta telttailu osoittautui älyttömän kivaksi! KOA-ketjulla on todella siistejä alueita, joissa mm. vessat ja suihkut ovat kuin hyvissä hostelleissa, ja perusvarustukseen kuuluu usein uima-allas ja yksinkertainen ruokakauppa.

KOA-alueilla auton sai usein ajaa aivan teltan viereen. Telttailijoita oli jopa heinäkuussa sen verran vähän, että saimme monena yönä toiveemme mukaisen paikan aivan vessojen ja suihkujen läheltä. Onhan siinä linnunlauluun heräämisessä ihan oma viehätyksensä! Jos öinen melu häiritsee (KOA-alueet olivat tosi usein aivan moottoriteiden kupeessa) tai ei jostakin syystä halua hengata lapsiperhekohteessa, kannattaa toki harkita tätä vaihtoehtoa vielä. Ja mihinkään satunnaisiin puskiin en muuten lähtisi USA:ssa leiriytymään, maa-alueiden rajat on todella tarkat.






















Jos sää uhkaa näyttää kovin myrskyisältä, hurauta ilmaisen wi-fin kahvilaan ja vertaile ennen kuin varaat motellin tai hotellin. Saman tasoisissakin paikoissa voi olla isot hintaerot, ja ennen kaikkea eroa on majatalojen siisteydessä. Itse olin tämän suhteen aivan älyttömän tarkka, sillä pelkäsin niitä-pahamaineisia-petiötököitä enemmän kuin oikeastaan mitään muuta koko reissulla. (No rekkoja ehkä vähän pelkäsin myös.) Me käytimme eniten Hotels.comia. Tykkään sen käyttöliittymästä ja löysimme aina hyviä vaihtoehtoja hyvään hintaan. Näytti siltä, että Hotels.comin hinnat olivat paljon edullisempia kuin hotellien omat taksat. Yöpaikan valinnasta kirjoittaa hyvin myös Nelliinan vaatehuoneen Niina.
















Nauti ketjuravintoloista teiden varsilla. Unohda kyyninen asenne ja tee kulttuurisukellus amerikkalaiseen arkeen: se onnistuu juuri Wendy'sin tai Denny'sin kaltaisissa paikoissa. Molempia oli meille hieman parjattu etukäteen, mutta Wendy'sistä sain reissun parhaan jääteen aidolla mansikkasoseella ja Denny'sissä löysimme juuri sellaisen aamiaisdiner-fiiliksen, jota elokuvissakin on. Ketjujakin on niin paljon, että aina riitti uusi konsepti kokeiltavaksi. Ainoastaan Wendy'sin jääteen taisin ostaa kahdesti.























Ok - ruoassa olisi saattanut olla enemmän makuvivahteita muualla, mutta kyse olikin enemmästä kuin vain nenän edessä olevasta burgerista tai aamupannareista. Tosin kilpailu taitaa hilata laatuakin ylöspäin. Hihkuisin ilosta, jos saisin Denny'sin aamupalan eteeni uudelleen. (Niin makea kuin se pannarien osalta olikin...) Mikä tärkeintä: jos olisimme kiertäneet ketjut kaukaa, emme olisi maistaneet Sonicin maapähkinävoi-pekonipirtelöä!






















Aina emme tietenkään käyneet ketjupaikoissa. Monesti navigaattorin välietapit oli mietitty jo aikaa sitten. Jos katsot tv:n ruokaohjelmia yhtä paljon kuin minä, saattaa Travel Channelin ohjelmakohtaisilla sivuilla olla sinulle jotain annettavaa. Meidän reissun ohjenuoraksi muodostuivat Man vs. Foodin vinkit: aiheesta tahdon tehdä ihan erillisen postauksen. Ketjujen ja MvF:n ulkopuolelta hyviä paikkoja löytyi toki Yelpistä. Ja kun osoite on jo navigaattorissa, ei kannata antaa ulkonäön pettää. Yllä olevan kuvan ravintola oli huoltoasemamaisen rakennuksen takapihalla, ja yöhön loistivat vain neonvalot. Sisällä oli tunnelmallinen Himalayan Grill, josta sai hyvää palvelua, pikkelsejä alkupalaleipien kanssa ja tietysti taivaallisen tulista nepalilaista ruokaa.

Viimeisenä muttei vähäisimpänä: Lue tienvarren kylttejä. Niitä on valtavasti, mutta lue ne silti. Tienumerot ovat ihanan selkeitä ja täydentävät navigaattorin seuraamista hyvin. Liikennemerkit ovat täynnä tekstiä. Laeista ja sakoista kertovat kyltit ovat melko samanlaisia eri osavaltioissa, mutta tsekattavia nekin toki. Erityisesti kannattaa olla skarppina, kun eteen tulee kiinnostavan nähtävyyden tai muun pysähdyspaikan kyltti: Amerikan kuuluisin pato, hassun niminen tie, mitä ikinä: jos siltä tuntuu ja aikaa on, voit koska tahansa poiketa reitiltä sivuun.























Vaikka joukkoliikenteen suosija olenkin, ovat vapaat valinnat juuri se juttu, joka tekee vuokra-autoilusta mainion vaihtoehdon Amerikassa liikkumiseen. Ja vapauden aistimisessa taas taitaa olla iso jyvänen amerikkalaista mielenmaisemaa.






















(Okei, toisilla on vielä isommat jyväset kuin toisilla... :D)

Kana-nuudelikeittoa nuutuneille

Matkaraporttien välissä täällä sekoittuvat iloisesti toisiinsa yskä, nuha, niiden aiheuttama väsymys sekä ehkä jetlaginkin rippeet. Onneksi jokin lamppu syttyi ruokapuolella, kun muistin Kauhaa ja rakkautta -blogin kanakeiton. Kana-nuudelikeittoa nimittäin suositteli terveen olon tavoitteluun myös New Yorkin -lääkäri, kun matkaseura kärsi siellä vatsataudista.

Ostin omaa versiotani varten maustamattomia broilerin koipi-reisipaloja. Ikävää rasvaisuutta lukuunottamatta ne olivat tähän todella hyvä ja maukas vaihtoehto, jos käyttää broileria. Riittävän pitkällä keittoajalla kana-kanakin olisi varmasti hyvä vaihtoehto. Koipia olen vältellyt tähän asti siksi, että niitä syödessä saa koko ajan odottaa jonkin liukkaan tai rustoisen tunteen ilmestymistä suuhun: vaan tässä ohjeessapa kokonaisina keitetyt koivet perataan ihan kuin possu pulled porkia tehdessä! Perfektionistilla kuluu hetki, mutta lopputulos tyydyttää. Mikä parasta, jäljelle jäävistä luista, nahkoista ja niistä extraosista voi keitellä kanaliemen.

Kanakeitto broilerinkoivista

2 pientä sipulia
3 porkkanaa
1 cm pätkä tuoretta inkivääriä
loraus oliiviöljyä
1 punainen paprika
4 valkosipulinkynttä
1 litra vettä
2 tl curryjauhetta
2 tl suolatonta cajun-maustetta (sis. cayenne-pippuria ja mm. paprikaa ja sipulia; voit myös käyttää cayenne-pippuria ja jotakin suolatonta liemijauhetta)
1,5 tl suolaa
1 kg maustamattomia broilerinkoipi-reisipaloja (lopulliseen keittoon tulee lihaa tästä alle puolet)
haluamasi määrä riisinuudeleita
mustapippuria myllystä
1/2 ruukullinen lehtipersiljaa hienonnettuna

*Kuori ja viipaloi sipuli, porkkana ja valkosipuli. Kuori inkivääri ja leikkaa se pieniksi suikaleiksi. Viipaloi paprika.
*Kuumenna kattilassa keskilämmöllä oliiviöljy. Kuullota sitten öljyssä n. 5 minuutin ajan sipulia, porkkanaa ja inkivääriä. Lisää paprika ja valkosipuli, jatka kuullottamista vielä noin minuutin ajan. Lisää sen jälkeen vesi, curryjauhe, cajun-mauste ja suola.
*Asettele broilerinkoipi-reidet kattilaan kokonaisina. Lisää tarvittaessa vettä sen verran, että ne peittyvät. Kiehauta ja anna porista hiljalleen noin 50 minuuttia.
*Laske levyn lämpö pois ja nosta koipi-reidet pois kattilasta. Poista esimerkiksi kahden haarukan avulla nahka ja riivi talteen liha. Laita nahka, luut ja rustoiset osat sivuun, voit tehdä niistä myöhemmin kanalientä veden kanssa keittämällä ja siivilöimällä.
*Lisää kattilaan riivitty kana Kuumenna kiehuvaksi, lisää joukkoon riisinuudelit ja keitä vielä muutaman minuutin ajan, kunnes nuudelit ovat kypsiä. Mausta mustapippurilla, ripottele pinnalle hienonnettu lehtipersilja.
*Mausta vielä pöydässä tarpeen mukaan: ainakin itselläni makuaisti oli niin hukassa, että annos kaipasi enemmän lisäpotkua kuin toisen ruokailijan lautanen.

Losissa ja Lasissa

Los Angelesiin saapumisen ja motelli-hotelliin kirjautumisen jälkeen naputimme navigaattoriin pari seuraavaa kohdetta: hodarigrilli Pink'sin (709 N La Brea Avenue) ja rokkikukkojen baarilegenda Rainbow'n (9015 Sunset Boulevard, West Hollywood). Los Angeles on autojen kaupunki, jossa välimatkat ovat pitkiä. Homman nimeä kuvaa hyvin se, että kumpikin paikka oli melkein saman kadun varrella kuin motellimme, mutta reitti kulki silti moottoritien kautta. Moottoriteitä oli aivan kaikkialla!













Olimme poimineet mahdollisimman paljon ravintolavinkkejä tv:stä jo koti-Suomessa. Pink's nähtiin keväällä Henkka ja Niki vs. Amerikka -ohjelmassa, ja vaikka itse shöy ehkä olikin hieman vaivaannuttava, oli tämä suositus viiden tähden ja kimallepapukaijan arvoinen.  Kiitos ja kumarrus! Lähikaduilla oli aika hiljaista, mutta Pink'sin jono kiemurteli ulos asti. Paikka on tunnettu chili-tyylisellä jauhelihakastikkeella höystetyistä makkarakoirista, mutta itse valkkasin listalta suosituimman spesiaalidogin, Martha Stewartin. Pekonia, kurkkusalaattia, hapankaalia, tomaattia, ranskankermaa, mmm… Kiitos, kotitalousihme!

Los Angeles -visiittiimme kuului seuraavana päivänä myös Walk of Famen kävely ja aivan mahtava Warner Brothersin studiokierros, jolla pääsimme mm. Frendien Central Perkiin sekä Rillit huurussa -lempparisarjamme lavasteisiin. Intensiiviset LA-tunnit aina iltapäivään asti jaksoimme kuin ihmeen kaupalla amerikkalaisen hotelliaamupalan voimin. Tottumuskysymyksiä, mutta suomalainen ei silti pysty käsittämään, miten amerikkalainen (tai moni muu) pystyy vetämään aamulla kupuunsa pelkkää makeaa? Jogurttikin tutisi ja vapisi sokerista.

Onneksi päästiin myöhemmin suolatasapainoon, kun kokeiltiin Losista lähtiessä Anthony Bourdainin suosittelemaa In'n'Out-burgeriketjua. Ei pakastepihvejä, ranut suikaloidaan ravintolassa: oikeasti hyvää settiä.



Las Vegasiin hurautti sujuvasti noin 4-5 tunnissa Los Angelesista. Saavuimme sinne illalla, ja se onkin varmaan upein aika saapua juuri sinne. Las Vegasissa välkkyvalot ja jättimäinen yökerhomeininki on kaiken a ja o.

"Täähän on niinkun tosi iso ruotsinlaiva?!"
"Joo, mutta jos ruotsinlaivalla olis näin siistiä, niin mä olisin siellä aina!"

Kasinoalue eli Strip on niin käsittämättömän absurdin näköinen, että ilmeisesti aika meni monttu auki pällistelyyn eikä kamera päässyt tositoimiin. Onneksi satuimme kohtamaan juuri siellä Nelliinan vaatehuoneen Niinan ja Sakun, ja Niinan postauksesta löytyy aivan upeita kuvia Vegasin tunnelmista. Jos Amerikan road-trip kutkuttaa mielessä, kannattaa ehdottomasti tsekata Niinan muutkin Route 66 -postaukset!



Porukalla kävimme myös syömässä Stripin pohjoispäässä Peppermillissä (2985 Las Vegas Blvd S, Wynnin ja Rivieran välissä). Ehdin jo ahdistua, kun tajusin, että 95 % Stripin ruokailumahdollisuuksista oli ylihinnoiteltuja tai sitten ruotsinlaiva- ja ostoskeskusruoan risteytyksiä, mutta onneksi pieni googlaus auttaa aina. Hakusanat "anthony bourdain restaurant las vegas strip" kertoivat, että guru on suositellut tätä(kin) dineria siellä käytyään.



Paikasta sai edulliseen hintaan hyviä burgereita, sandwichejä ja pihvejä, sekä katkarapucocktailin melkoisilla rapusilla. Annokset olivat isoja ja palvelu tosi ystävällistä. Täydellisen Las Vegasia olivat ympärivuorokautinen sinisen-violetti valaistus ja tekopuut. Erityisen tunnettu paikka on ilmeisesti aamupaloistaan, joten jos ajoitus osuu kohdilleen niin sinne! Kasinoiden puolesta tämä seutu ei ollut niin kiinnostavaa kuin Stripin keski- ja eteläosa, mutta hyvän ruoan perässä voi helposti kävellä puolisen tuntia.

Hotellit ovat Las Vegasissa huomattavasti edullisempia kuin muualla Yhdysvalloissa. Vietimme kaksi yötä Tuscany-hotellissa, jota voin todella suositella. Ylellinen, supersiisti huone oli keskikokoisen kaksion kokoinen ja maksoimme siitä keskellä kuuminta lomasesonkia reilu 40 dollaria per yö. Lyhyt aika kaupungissa (kaksi yötä, ja siis vain yksi kokonainen päivä) riitti meille todella hyvin, mutta jos haluaisi hengailla pidempään hotellin houkuttelevalla uima-altaalla tai nähdä kaupunkia muutenkin kuin Stripin verran, pitäisi aikaa varata enemmän. Toisaalta, kasinot, muovisen korni fiilis, kilisevät pelikoneet ja värivalot on juuri se syy miksi Vegasiin tullaan!

Foodien pyhä Francisco

San Francisco oli Seattlen jälkeen toinen road-tripimme tärkeimmistä etapeista. Vietimme siellä kolme yötä, mikä on meidän dynaamisella matkustustyylillä aika pitkä aika.

Fiilikset kaupungista jakautuivat kahtia. Toisaalta olin pettynyt siihen, miten levoton, sekava, turistien täyttämä ja paikoin aika rähjäinen paikka se olikaan: niin väkevästi olin luullut, että se olisi värikäs, idyllinen ja persoonallinen. Toisaalta aloin ymmärtää, että koko San Franciscon sielu on siinä, miten erilaisia sen alueet ovat. Pankkien viileitä tornitaloja lukuunottamatta kolmikerroksiset erkkeri-rivitalot hallitsevat joka puolella, mutta kadunvarren fiilis voi vaihtua äärestä laitaan aivan hetkessä.

Some-nörttien kansoittamassa San Franciscossa ylivoimaiseksi oppaaksi osoittautui Yelp. Jelppailun perusteella paikalliset pitävät kuumimpina alueina vanhaa meksikolaiskaupunginosaa Missionia sekä hippien Haightia. Edulliset ruokapaikat, vilkas yöelämä, paljon pieniä putiikkeja. Osuimme ehkä ihan väärille kaduille, sillä "rento meininki" molemmissa oli vähän liian hardcorea meikäläiselle. Kantapäät stoppasi u-käännösasentoon aika pian. Vaan jos Haightin avoin huumeiden katukauppa ei häiritse, ja Missionin katusaarnaajien huudot ja ränsistyneet talot kuulostavat lähinnä rennon boheemeilta, kannattaa uskoa ennemmin satoja Yelp-arvioita kuin yhtä neuroottista ruokabloggaajaa.

Kuuluisassa, herkkukauppaparatiisiksi kunnostetussa Ferry Building -hallissa oli viileän tyylikästä ja kallista, satama-alue Fisherman's Wharf taas oli aivan jäätävä turistikeskus. Jopa meidän mittapuulla, ja me ei edes olla kovin allergisia turistijutuille. Tämä oli se kohta, jossa Seattlen Pike Place Market veti pidemmän korren oikeasti mukavalla tunnelmallaan. Kummastakin metsästin kaverin vinkin perusteella sourdough bread -juurta kotiin vietäväksi, mutta ilmeisesti leipomot ovat lopettaneet sen myynnin. Arvailut kertoivat, että toisesta Ferry Buildingin leipomosta sitä ehkä saisi ehkä tiistaisin, mutta tuo onneton leipomo oli kiinni aina kun me osuttiin paikalle.

Mutta sitten hyviin uutisiin. Löysimme hotellin Lombard Streetin varrelta: se on juuri se sama katu, jota eteenpäin ajellessa päätyy lopulta kuuluisalle kiemuratielle. Golden Gatekin on aivan lähellä. San Franciscossa yöpyminen on ainakin heinäkuussa todella kallista, mutta juuri Lombard Streetillä oli paljon siistejä motelli-hotelleja jotenkuten järkevään hintaan. Mikä parasta: muutamien tutkimusmatkojen jälkeen juuri se alue oli minusta myös kaikista mukavinta. Kartalla sijaitsimme kai Cow Hollow'ssa, alueista myös North Beach ja toisaalta Marina olivat lähistöllä. Kaduilla oli rauhallista ja siistiä, mutta ihan lähellä oli pari vilkasta ravintola- ja kauppakatua (Polk Street ja Union Street). Lisäksi bussit kulkivat minne vain tosi nopeasti ja kätevästi.

Kaupungissa liikkumista varten kannattaa ehdottomasti hankkia 1 tai 3 päivän Muni-passi eli kestolippu busseihin ja ratikoihin. Ensinnäkin, San Francisco on maantieteellisesti jättimäinen, sillä rakennuskanta on aika matalaa. Toiseksi, kaupungissa on niin paljon jyrkkiä mäkiä, että lyhyetkin matkat ovat tosi raskaita ja pitkiä kävellä. Kolmanneksi, haluat KUITENKIN matkustaa muiden turistien kanssa vanhoilla cable careilla, ja se lysti maksaa 6 dollaria kerralta, ellei Muni-passia ole taskussa. Kolmen päivän passi maksoi 22 dollaria/hlö, ja kertalippuihin verrattuna sen osto kannatti naurettavan pian.

Odotin San Franciscon ruoalta paljon, ja se kannatti. Ruoka oli aivan parasta. Yelpin avulla löysin Eat At Streetin (2141 Polk Street), joka toi mieleen Helsingin Murun. Ideana taisi olla saada yksinkertaiset raaka-aineet maistumaan täydellisiltä. Mieleen jäi suussasulava naudanliha, mutta ennen kaikkea se, etten ikinä ole maistanut yhtä hyvää ruusukaalia. Aika hyvin tehty.

Roam Artisan Burgerissa (1785 Union Street, Octavian risteys) taas syötiin koko kuukauden parhaat hampurilaiset. Mielettömän mehukkaat ja maukkaat biisoniburgerit oli valmistettu vapaista, ruoholla syötetyistä, luomuista tai muuten vaan taianomaisista aineksista. Burgerin kanssa syötiin parmesan-tryffeliranskalaisia. Onko tähän enää lisättävää? Roam on ilmeisesti todella suosittu paikka, mutta sunnuntai-iltana yhdeksän maissa siellä oli meille juuri sopivasti tilaa, eikä meidän tarvinnut jonottaa lainkaan.

52 Weeks of Deliciousness -blogin suosituksista löysin aamupalapaikaksi North Beachin Pat's Cafén (2230 Taylor Street), jossa tilasin täsmälleen suositellun annoksenkin: eggs benedictin talon hollandaisella ja side orderiksi tuoreita marjoja. Aamupalaksi nautiskeltiin myös bloody maryt. Ensin tilattiin vain yksi, mutta jo ekan hörpyn jälkeen päätin ykskantaan että mary oli maailman paras, ja jouduimme tilaamaan toisen. Kaikki nämä San Franciscon annokset kiilasivat saman tien reissun parhaiksi makuelämyksiksi.

Sanoinko jo "paras"?

Chinatown oli vaikuttava esimerkki siitä, miten alueet tosiaan muuttuivat aivan hetkessä. Edellisissä kortteleissa ei aavistanut lähes mitään: seuraavissa jokaisen ikkunan tekstit olivat kiinaksi ja ympärillä oli vain aasialaisia ihmisiä! Ruokapaikan etsiminen meni runsaudenpulassa säätämiseksi. Ajattelimme mennä vain "johonkin, missä on porukkaa", ja päädyimme syömään yhdentekevän ei-minkään-makuiset annokset kiinalaisessa ketjumestassa nimeltä ABC. (Ironista? Kyllä...) Tarinan opetus: tarjontaa on niin paljon, että Yelpin tutkiminen etukäteen oikeasti kannattaisi. Satunnainen vaeltelu voi johtaa hyvään lopputulokseen, tai sitten ei. Uskon, että Chinatownista olisi voinut yhtä hyvin löytää jotain unohtumattoman hyvääkin.

Isyyspakkaus-blogin suosittelema The Walt Disney Family Museum (104 Montgomery Street, Presidio) oli kiinnostava. Siellä on paljon lukemista ja katsottavaa leffateollisuudesta ja Disneyn menestystarinasta innostuvalle aikuiselle. Lapsille museo saattaa ehkä olla tylsä (tämä tosin on täysin hatusta repäisty arvaus). Museossa meni helposti pari tuntia, ja lisäksi sinne oli aika pitkä kävelymatka lähimmiltä julkisen liikenteen pysäkeiltä, mutta käynti kannatti silti.

Toinen suurempi aktiviteetti oli myös hauska kokemus: kävimme katsomassa San Franciscon Giantsin ja Los Angelesin Dodgersin välisen baseball-ottelun AT&T-areenalla. Olut ja hodari katsomossa kuuluivat totta kai asiaan. Liput löysimme kohtuuhinnalla erään tarjoilijan suositteleman stubhub.com-sivuston kautta. Maksoimme aika hyvistä paikoista nyt 38 dollaria henkilöltä, kun oikea hinta olisi ollut tuplasti enemmän.

Ai niin, meinasin unohtaa merkittävän nähtävyyden. Kaikki Myytinmurtajien fanit haluavat totta kai käydä M5 Industriesin teollisuushallilla (1268 Missouri Street). Se on harmaa laatikko, eikä ovikelloa tule soitella, mutta juuri samaisella pihalla on sentään tehty lukuisia ohjelman testejä! Siellä mekin siis käytiin koukkaamassa samalla kun navigaattori näytti jo kohti etelää.