Loma Ranskassa

Vietimme pitkitettyä juhannusta Ranskassa. Mikä mieletön kulinarismin mekka. Olen aina ollut vähän skeptinen kyseistä maata kohtaan ja kuvitellut, että kaikki ne juusto- ja viinitarinat, välitön tunnelma, koko perheen pyörittämät pikkuiset ravintolat, sinappi ja ruutukuvioiset liinat ovat väistämättä jotakin mystistä tarua. Vaan tuo maapa äimistytti minut täysin, osoittamalla herkullisen kliseen toisensa jälkeen todeksi.























Otetaan nyt vaikkapa ne juustot. Ihan oikeasti. Mikä valikoima. Eiffel-torni + erilaisten minichevrejen lajitelma + ilta-aurinko = parasta! Comtea, morbieriä ja kumppaneita, joita jokaisen lähikaupan hyllystö tai juustotiski tarjoili, tuodaan toki Suomeenkin, mutta Ranskassa tarjolla oli tietysti enemmän alalajeja ja edukkaampaan hintaan. Muutama juusto ostettiin rajan tuntumasta tuliaisiksi Saksan puolelle...




















Tai sitten sinappi. Jos luulit, kuten minä luulin, että Dijon-sinappi on Dijonin erikoisuus, olet väärässä. Maineikas Maille toki on tuosta tunnetusta sinappikaupungista kotoisin, mutta samantyyppistä maustekastiketta tarjoiltiin eri merkkisinä pöytämausteina myöhemminkin matkallamme. Ranskalainen juttu siis. Se on niin hyvää, että sitä voisi syödä sellaisenaan!



















Sinapista olivat taikoneet myös käsittämättömän maukkaan ja kermaisen kastikkeen käsittämättömän mureille ja meheville lihavartaille. (Se odottaa kuvassa vielä kipossaan, toisin kuin ylikansallinen Heinzin ketsuppi jota myös himoitsin :D) Tämä ranskanperunoiden ja vartaan kombo sekä eräänä iltana nauttimamme noutopitsa olivat hyviä esimerkkejä siitä, mikä minut Ranskan ruokaan niin kovin hullaannutti: tuikituttuja ruokalajeja, mutta vain niin hyvin ja hyvistä raaka-aineista valmistettuja, että makueroa ei voi olla huomaamatta.























Söin reissulla paljon enemmän lihaa kuin tavallisesti. Kuvassa on pikkuisen brasserien burgundinpataa. Voi olla, että lihaa söi paremmilla mielin, kun oli ensin ajellut tuntikaupalla pitkin maaseututeitä. Maatalous tuntui olevan jotenkin pienimuotoisempaa ja lehmät laidunsivat kuin postikortissa, tehdashallimaiset karjarakennukset puuttuivat maisemasta täysin. (Tai ehkä ne oli vain piilotettu turisteilta...)























Ranskalainen omenasiideri oli ehdoton lempparijuomalöytömme. Toki olen satunnaisesti päässyt joskus aiemminkin sellaista maistamaan, mutta reissussa saatoimme nauttia sitä myös ruoan kanssa. Yllätys puolestaan oli, miten suosittua roseviini ainakin meidän matkamme reitillä oli - valkoviini jäi valikoimissa vallan altavastaajaksi. Vaan eipä ihme: käyhän se yhteen monenlaisten ruokien kanssa ja on seurustelujuomana mitä mainioin.

Tämä kesäinen nettiyhteydettömyys ja uusien ruokakokemusten valtava tulva on aika mahdoton yhtälö! Toivottavasti muistan syksyn saapuessa kaivella kesän arkistoja säännöllisin väliajoin...

Pala kakkua

Otsikko ei ihan riitä kuvaamaan viime sunnuntain kakkutarjontaa. Sain ainutlaatuisen mahdollisuuden päästä mukaan eteläsaksalaisen ystäväni isoisän syntymäpäiville. Perinteinen kahvi- ja kakkutarjoilu siis.























Vaan siinä missä suomalainen perinteinen kahvipöytä rakentuu yhden kakun ja muunlaisten tarjottavien ympärille, saksalaisessa pöydässä kakkuja oli lukuisia. En pysynyt laskuissa, kun niitä tuntui tulevan koko ajan lisää jostakin, ja juuri kun varsinainen kahvittelu oli alkamassa, minun piti lähteä junalle... onneksi ehdin maistaa edes joitakin!























Ylimmässä kuvassa on frankfurtilaista voikreemikakkua, hedelmäistä juustokakkua sekä marjarahkacharlottaa. Seuraavassa raparperipiirasta. Allaoleva kirsikka-kaakaokakku, isoäidin bravuuri, puolestaan yhdistää Schwartzwaldin tortulle tyypillisiä makuja.
























Murukuorrutteista hedelmäpiirasta sain junaevääksi. Nam!

Ruokaostoksilla

Saksan-aika on tähän mennessä sisältänyt uusia, haastavia työtehtäviä, paljon matkailua sekä ruokaa, joka on koostettu kaavalla pastaa/perunaa + kasviksia + makkaraa/jauhelihaa/tofua + paistinpannu.


















Ei sillä, paljon ruokajuttujakin täältä toki on kerrottavaksi. Kuten nyt vaikka se, että matkailu on usein tarkoittanut lähimatkailua ruokakauppoihin. Usein, sillä täällä ruokakauppailu on kivaa. Valikoimaa on paljon, ja muutamat jutut ilahduttavat suomalaista ruokafriikkiä erityisesti.

Saksalaiset vaikuttavat olevan hurjan paljon tietoisempia lisäaineista ja joistakin teollisten raaka-aineiden varjopuolista kuin suomalaiset. Tai ainakin "parempia" valintoja on helppoa tehdä. Muun muassa monista sipseistä tai vastaavista tuotteista löytyy tieto, ettei aromivahventeita ole käytetty, ja öljy on sataprosenttista auringonkukkaa. Ainesosalistat ovat usein päässeet ilahduttamaan lyhyydellään ja selkeydellään, mitä tulee vaikkapa leikkeleisiin tai jogurtteihin. Pieni vertailu osoittaa, että lainsäädäntö kyllä vaatii ilmoittamaan kaikenlaiset ainesosat, jos niitä on käytetty. Todellista dekstroosimassaakin täällä nimittäin löytyy myös runsaasti: esimerkiksi kaupan pussikeitto- ja -kastikeosasto on tavallisesti aika päätä huimaava. Vaan niitä ei ole pakko ostaa, kun tarjolla on esimerkiksi kuvan basilikatofun kaltaisia herkkuja suhteellisen edulliseen hintaan!























Luomu on päässyt täällä sellaiseen valtavirta-asemaan, josta Suomessa vain haaveillaan. Sitä on tarjolla melkein kaikissa tuoteryhmissä ja kaikenlaisissa kauppaketjuissa. Jos ostoksensa tekee "sokkona", eli poimien vain nopeasti kärryyn tarvitsemansa tuotteet, melko todennäköisesti mukaan eksyy jonkin verran luomua: niin paljon sitä on tarjolla! Hinta on joko sama tai hippasen korkeampi kuin muilla vastaavilla tuotteilla. Erikseen ovat tietysti luomumarketit, joista tosiaan saa kattavasti kaikkea ruoanlaittoon tarvittavaa. Eettisten valintojen helpottamista tämäkin: luomumarketissa ei ainakaan tarvitse tiirailla merkintöjen perään. Hintataso tosin on silloin erikoiskauppatyyliin hieman korkeampi.


















Kauppoja on tosiaan monenlaisia. Kotoisan Lidlin lisäksi halpakauppamarkkinoilla kilpailevat tällä seudulla Aldi ja Plus/Netto, kullakin on omat tuotemerkkinsä. Valikoima on ok, ja sitä luomuakin tosiaan löytyy ihan isompien kauppojen tapaan. Asumme onnekkaasti ison kauppakeskittymän lähellä, joten halvat myslit ja muut perustavarat on helppo hakea Aldista, kun taas parempien valikoimien perässä vaihdetaan kadun toiselle puolelle Hit-supermarketiin. Markettien tarjontaa täydentävät pienet kulmakaupat, ja leipä puolestaan ostetaan tavallisesti leipomo-kahviloista. On hauskaa, kuinka pieniä isojenkin kauppojen leipäosastot ovat, kun ihmiset todella ostavat leipänsä erillisistä leipämyymälöistä: kaupoissa tarjolla on lähinnä näkkäriä ja Real-tyylistä ruisleipää. Tuoreutta osataan arvostaa.























Veikkaan, että täkäläiset eivät kovin usein juo kraanavettä ruokansa kanssa, vaikka paikallinen kraanavesi onkin omaan makuuni paitsi juotavaa, myös hyvän makuista. Mineraalivesiä, limsoja sekä tietysti lukuisia oluita myydään paitsi kaupoissa, myös erillisissä juomamarketeissa, mikä kertoo jotakin niiden kulutusmääristä. ("Siideriä" juomaosastolta ei muuten löydy, mutta oluen ja sitruunamehun sekoitusta kylläkin!) Samoja hyllyrivejä jatkavat toki viinit, joita muutaman euron hintaan ostaa mieluusti ruokajuomaksi. Viinin ostamisessakin on ihan oma tunnelmansa kun valitsee Moselin varren juomaa - onhan jylhät rinneviljelmät nyt nähty junan ikkunasta omin silmin!

Kesän aloitus saksalaisittain

Huhtikuun loppu ja toukokuun alkupäivät on olleet yhtä hässäkkää, Unelias keittiö asemoitui näet kuunvaihteessa kesän ajaksi Saksaan Reinin varrelle. Helsingin Hakaniemi, tuo ruokaharrastajan paratiisi, jäi taakse, mutta onneksi uutta ruokaelämystä ja -pohdittavaa pukkaa täällä uusissa ympyröissä kehiin sellaiseen tahtiin ettei harmitella tarvitse.
























Ihan ensimmäiset ruokafiilikset täällä olivat kyllä nälkäiset. Saavuimme näet vappupäivänä, ja niinpä sekä lauantaina että sunnuntainakin kaikki ruokakaupat ja myös suurin osa ravintoloista ja leipomoista oli kiinni. Onneksi (?) keittiön kaapista löytyi edellisen asukkaan sinne jättämiä suklaamuroja. Onneksi pääsimme myös maistamaan ravitsevaa olutta. Ja onneksi iltakävelyn varrelle osui jonkinmoinen kansanjuhla, jossa päästiinkin sitten jo paikallisen makkaran makuun. Kyllä se wursti vaan kummasti voitti aamupalaksi nautitun Helsinki-Vantaan nakin ja perunasalaatin.























Vuokrakämppämme keittiö on aika tilava ja mukava - sen käytännöllisyyttä tosin en ole se oikein ihminen arvioimaan. Teen näet toimistotyöpäivää, ja olenkin jo pariin kertaan saanut nauttia kanssamuuttajani valmistamista herkkuaterioista, jotka ovat yltäneet täydelliselle Hausfrau-tasolle. (Kuvassa mausteinen kasvis-salamimuhennos.) Yritän itsekin osallistua parhaani mukaan, mutta aikatauluilla ja muilla käytännöillä on valitettavasti vaikutuksensa.

Heitimme tuosta Hausfraun (eli kotirouvan) roolista jokusen kerran vitsiä miespuolisen avopuolisoni kanssa ennen tänne tuloa. Nyttemmin vitsailu saa välillä kyllä hymyn hyytymään näin suomalaisesta tasa-arvoperspektiivistä. Luulin että kotirouva-instituutio olisi jokin historiallinen juttu, mutta täällä läntisessä Saksassa voi päätellä todella monesta käytännön jutusta, että sen pohjalta hommat edelleen hoituvat.



















Esimerkiksi kauppojen aukioloajat ovat selvästi lyhyemmät kuin Suomessa, ja tuossa iltakuuden jälkeen hyllyt ovat tyhjentyneet jo siihen malliin että ostoksia tekevä tuntee itsensä varsin myöhästyneeksi. Ruokakaupassa on aivan järjetön valikoima ruokalehtiä, jotka pursuavat värikästä kotiruokaa, ja joita markkinoidaan jo kannessa nimenomaan rouville. Toimistotyöaika taas kestää kevyesti sinne viiteen saakka iltapäivällä.























Itse ruokaan sitten: maistuu hyvältä! Tällä hetkellä ruoka-asioiden top 3 on seuraavanlainen:

1)Leipomot. Suomalaisena täytyy vielä varmaan jokunen viikko nipistellä itseään, että uskoo leipämyymälöitä oikeasti löytyvän joka toisesta kadunkulmasta. Valikoimaa löytyy pikkusuolaisesta limppuun ja viinereihin, ja tuoreudesta kertoo paitsi maku, myös se, että laarit tosiaan tyhjenevät hiljalleen iltapäivää ja iltaa kohti, ja uusi tavara saapuu vasta seuraavana aamuna. Kuvassa on juustolla kuorrutettuja rinkeleitä. Nam!

2)Parsa. Valkoinen parsa on täällä ISO juttu. Luin juuri lehdestä, että 15.5. se on kuulemma parhaimmillaan. Kilohinnat liikkuvat tuossa 4-6 euron välillä. Myös vihreää parsaa saa, mutta sitä tuodaan käsittääkseni enimmäkseen ulkomailta (tosin Espanjakin on Saksasta katsoen aika lähellä...) Toissapäivänä ostin torilta puolen kilon nipun eurolla!

3)Makkara. Miten se vaan voi olla niin hyvää? Halpisbratwursti löysi tiensä ostoskassiin heti lähi-Aldin auettua, ja pannulla ruskistetut viipaleet saivat miettimään makkaran syvintä olemusta. Juuri mausteista ja aidon makuista sen kuuluu olla. Tämän jutun saksalaiset osaavat, jos minkä.























Kesä on täällä jo pitkällä, joten maininnan ansaitsevat toki myös mansikat, tomaatit ja monet muut. Kesä on kyllä mainio aika tulla Keski-Eurooppaan elelemään, kun tarjolla on erilaisia kasviksia niin runsas ja tuore valikoima. Lisää tätä!

Kevät toi vihreän persiljan

Se ois kevät ruokakaupoissa nyt! Asian huomaa toki parsoista ja sen sellaisista sesonkituotteista, mutta kummasti vain ne ympäri vuoden myytävät kasvisasiatkin vaan terhakoituvat (ja halpenevat), kun aurinko alkaa paistaa kasvihuoneisiin kesäkauden malliin.























Yrtit ovat tästä hyvä esimerkki. Kasvispasta mielessäni katsastin lehtipersiljatarjonnan, ja runsaan vihreä ruukku johti iloiseen ostopäätökseen.

Tämän ylitsevuotavan riemukkaan vuodatuksen päätteeksi todetaan että maukas pasta syntyi seuraavasti:

Kasvispasta (kahdelle)

n. 250 g pastaa
1 sipuli
1 pieni paprika
7-8 jumboherkkusientä
tilkka öljyä tai nokare voita
1-2 tl tummaa balsamiviinietikkaa
salaattijuustokuutioita
mustapippuria
1 ruukku lehtipersiljaa
(suolaa)

*Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan.
*Hienonna sipuli ja paprika, lohko herkkusienet reiluiksi paloiksi.
*Kuumenna pannulla öljy tai voi ja kuullota siinä sipuli ja paprika. Kääntele joukkoon herkkusienilohkot, anna niiden kuumentua ja kypsyä pinnalta hieman. Tarkoitus on, että ne jäävät sisältä vielä napakoiksi ja pitävät muotonsa. Sekoita joukkoon tumma balsamiviinietikka. Mausta pippurilla ja halutessasi suolalla.
*Hienonna persilja. Sekoita kuuman, valutetun pastan joukkoon kasvisseos, salaattijuustokuutiot ja persilja. Tarjoile.

Ruusuja ja risuja

Nimittäin palautetta yhdelle lempikeittokirjoistani. Se on sellainen pahvikantinen söpöys, täynnä leivontaa, nimeltään Saa vaivata, ja ruokatoimittajana sittemmin siellä ja täällä ansioituneen Saara Törmän käsialaa.

Ensin risut. Olin pitkään halunnut kokeilla "Lauran suolaista piirakkaa eli roskapiirakkaa", koska ajatus raa'an perunan raastamisesta täytteen kiinteyttäjäksi oli niin jännä. Piiraan täytteessä on siis yhtä paljon karkeaksi raastettua porkkanaa kuin perunaakin, molempia raasteita 2,5 dl, ja runsaasti mausteita. Suolaisia mausteita. Vähensin täyteohjeen neljän soijakastikeruokalusikallisen määrän puoleen eli kahteen, mutta kun täytteestä ja pohjasta löytyi suolaripaus muutenkin, lopputulos oli suolaisuudessaan ainakin mulle ihan liikaa. Lisäksi täytyy mainita, että on aika uskomaton saavutus saada perunasta ja porkkanasta aivan maustamattoman soijarouheen makuista. Josko vaikka olis niin, että ohjeessa pitäisi lukea teelusikka ruokalusikan sijaan. Tai sitten vika on ihan vain rehellisesti tässä kokissa, sillä Lettupannulassa on tehty samalla ohjeella huomattavasti nätimpää ja ilmeisesti paljon paremman makuistakin piirakkaa.























Propsit kuitenkin idealle: kokeilkaatteen siis raakaa, raastettua perunaa suolaisessa piiraassa. Se korvaa kananmunan tai muut sakeuttajat aika hauskasti, kun piirasta kypsyttelee 200°C:ssa noin tunnin ajan.

Ja sitten ruusut ja rakkaus. Saman kirjan naan-leipäohje näet ansaitsee kaiken suitsutuksen. Näistä tuli todella hyviä, vaikkei minulla edes ole uunissani grillivastusta, jonka tärkeydestä moneen kertaan muistutettiin. Kiitokset siis kirjalle ja tekijälle ohjeesta, joka menee näin:























Naan (8 itämaista leipää)

1 dl maitoa tai kasvismaitoa
1/4 pkt hiivaa tai 1/2 pussia kuivahiivaa
1/2 tl suolaa
1 tl sokeria
1 dl maustamatonta jogurttia tai soijajogurttia
4 dl vehnäjauhoja
2 rkl margariinia (tai voita) taikinaan
2 rkl margariinia (tai voita) voiteluun

*Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja sekoita siihen hiiva, suola ja sokeri. Jätä kuppi hetkeksi pöydälle. Mittaa toiseen kulhoon jauhot ja rasva. Nypi rasva jauhoihin. Kaada joukkoon hiivamaito ja jogurtti. Vaivaa taikinaa, kunnes se on tasaista ja irtoaa kulhon reunoista. Taikinan pitää jäädä melko löysäksi. Peitä kulho liinalla ja jätä kohoamaan pariksi tunniksi.
*Kun taikina on kohonnut, jaa se kahdeksaan osaan. Pyöritä osat palloiksi ja painele ne sitten kostutetuin käsin littaniksi, halkaisijaltaan noin 15-senttisiksi lätyiksi suoraan leivinpaperille. Yhdelle pellille mahtuu neljä leipää. Peitä leivät liinalla.
*Kuumenna uunin grillivastus, tai kuumenna uuni muuten hyvin kuumaksi. Kun uuni on kuuma, voitele pellillinen leipiä vedellä ja paista niitä sitten uunin ylätasolla hetken aikaa. Tehokkaassa uunissa leivät voivat paistua jopa minuutissa, mutta leipien paistuminen voi viedä kauemminkin. Tulikuuman ja nopean paiston idea on, ettei leivistä ehtisi haihtua paljoakaan vettä.
*Kun paistuvissa leivissä on ruskeita pilkkuja, käännä ne, voitele toiset puoletkin nopeasti vedellä ja paista vielä hetki. Voitele valmiit leivät rasvalla ja laita pinoon liinan alle odottamaan. Paista toinen pellillinen.
*Tarjoile leivät kuumina heti, kun ne ovat valmistuneet.

Juustotiskille on käyvä sinunkin tiesi...

...sillä kerron teille nyt kaksi taikasanaa. Tipo Cabrales.























Syön sitä lusikalla kun kukaan ei näe, ja vaikka joku näkisikin. Juusto on niin hyvää, että silmäkulmat kostuvat silkasta ilosta sitä maistaessa.

Purkista asiaa

'Valmisruoka' kuulostaa ruokaharrastajan korvaan jotenkin lähtökohtaisesti epäilyttävältä. Luin kuitenkin kiinnostuneena Pumpkin Jam -blogin Marin kertomusta ilahduttavista Dolmio-maistiaiskokemuksista. Niinpä oli helppoa ottaa tarjous vastaan, kun minullekin annettiin mahdollisuus maistaa Taste of Italy -sarjan uutuustomaattikastikkeita. Totesin sen, mitä jo Marin kommenttien jälkeenkin aavistelin: ei kannata suhtautua valmisruokaan kategorisen kielteisesti, kun vastaan sattuu esimerkki, jonka kaltaiseksi toivoisi muidenkin valmisruokien muuttuvan.























Tykkään siitä, että tomaattikastikepurkillisen ainesosalista näyttää samalta kuin tomaattikastiketta keittelevän ostoslista. Tykkään myös siitä, että kastikkeessa on pieniä, kiinteitä, vahvanmakuisia ja makeita tomaatinpaloja, ei vain haaleita kuorihiutaleita tai talvisen kelmeitä kuutioita. Tykkään siitä, että tomaattikastike on suunniteltu tasapainoisen maistuvaksi sellaisenaan, ilman tarvetta lihan lisäämiselle.























Tykkään myös siitä, että voin käyttää valmistomaattikastikkeen kanssa mielikuvitustani ihan samalla tavalla kuin minkä tahansa muunkin tomaattikastikkeen. Purkki neuvoo lämmittämään kastikkeen pastan kaveriksi, mutta yhtä hyvin voi mielestäni vaikkapa
-leipoa sämpylätaikinan ja tehdä siitä tomaattikastikkeen kanssa suolaisia puusteja
-kaataa kattilaan purkin sisällön lisäksi purkillisen vettä, kiehauttaa ja nauttia soppaa ranskankermanokareen kera
-levittää tomaattikastikkeen pizzan pohjalle
-sitoa paahdetut kasvikset kastikkeella yhteen ratatouilleksi
...kertokaa, jos keksitte vielä lisää käyttötapoja!























Me ruoasta bloggaavat kirjoitamme usein - syystäkin - yksinkertaisten raaka-aineiden ja itse tekemisen puolesta. Samalla kannattaa kuitenkin muistaa, että yleisemmällä tasolla ja kulutustilastoissa valmisruokien merkitys on iso - ja että lopulta niitä syövät jossain muodossa silloin tällöin me kaikki. Siksi on mielestäni aika tärkeää puhua myös siitä, millaista valmisruokaa tarjolla on ja tulisi olla.

Parsakaali

Hahaa. Nimesin postauksen parsakaaliksi ihan vain siksi, että kaikki parsakaalilla googlaisivat löytäisivät tiensä kohti samanlaista ohjetta, jonka minäkin 'broccolia' googlaamalla löysin. Nimittäin kohti BBCGoodFoodin inspiroimaa parsakaali-lohi-pastavuokaa. Todellista mukavuustavaraa ja karppien kauhua.























Tiedättekö mistä tunnistan tosi hyvän ruoan? Syön yleensä melko säännöllisesti ja reippaasti viiden-kuuden aikaan, ja sen jälkeen maistuu illalla yleensä vain lasi mehua tai pieni leipäviipale, kun palaan illan töistä tai menoista. Joidenkin ruokien maku jää kuitenkin kummittelemaan tuntikausiksi päähän, eikä iltamyöhälläkään osaa ajatella kuin sitä, että kotiin päästessä voisi ottaa vielä ihan vähän vaan...

Ja näin minä sellaista ruokaa tein:

Savulohi-kasvis-pastavuoka (suuri vuoallinen)

1 pss (500 g) penne-pastaa (vähempikin riittää, mikäli pussi on vajaa)
1/2 parsakaali (sattui olemaan vain tämän verran, voisi olla enemmänkin)
2 porkkanaa
25 g jauhoja
25 g voita
6 dl maitoa (tai maidon ja veden sekoitusta)
100 g maustamatonta tuorejuustoa
1 rkl kapriksia (kaksikin maistuisi hyvin)
ripaus suolaa, reilusti rouhittua mustapippuria
300 g lämminsavulohta
1 1/2 - 2 dl grana padanoa tai muuta parmesan-tyyppistä juustoa raastettuna

*Raasta juusto valmiiksi odottamaan.
*Kuori ja viipaloi porkkanat ohuelti, irrottele parsakaalin nuput suupaloiksi ja viipaloi halutessasi parsakaalin varttakin.
*Keitä pasta suuressa kattilassa runsaassa vedessä. Tarkoitus on, että lopputulos on vielä hieman keskeneräinen, sillä pasta jatkaa kypsymistään uunissa: vähennä siis esimerkiksi 11 minuutin kokonaiskeittoajasta 2-3 minuuttia. Lisää tämän vähennetyn keittoajan viimeisillä minuuteilla pastan keitinveteen paloitellut kasvikset. Mieltymyksistäsi riippuu, haluatko vain käyttää kasvikset vedessä vai ajoittaa niiden lisäämisen niin, että keittoaika on useampi minuutti. Muista, että myös kasvikset pehmenevät vielä uunissa.
*Valmista vaalea kastike. Sulata kattilassa rasva ja sekoita siihen jauhot, anna kiehahtaa mutta älä ruskista. Kaada joukkoon maito tasaisena nauhana ja sekoita samalla haarukkavatkaimella tai vispilällä. Anna kiehua hiljalleen muutaman minuutin ajan. Sekoita joukkoon tuorejuusto ja kaprikset, mausta suolalla ja pippurilla.
*Voitele suuri uunivuoka. Kaada pasta-kasvisseos vuokaan. Paloittele savulohi suupaloiksi ja asettele palaset vuokaan, kääntele niitä pastaseoksen sekaan. Kaada sitten tasaisesti päälle vaalea kastike ja ripottele lopuksi pinnalle juustoraaste.
*Anna pastavuoan paistua uunin keskitasossa 200°C:ssa noin 20-30 minuuttia, kunnes juusto on saanut kauniin ruskean värin.

Pääsiäisruokajuhlaa

Liityn pääsiäisen ruokanautintoja jakavien joukkoon taajaan, ja hehkutan ihan mahtavan raikasta ja värikästä, melkoisen täyttäväksi äitynyttä sunnuntaiateriaamme. Tällaisen työvuorojen värittämän kaupunkipääsiäisen ehdoton juhlahetki on, kun saa mennä ystävän luo kylään ja kattaa yhdessä pöydän notkumaan.























Salaattipedille koottu kylmäsavulohen, avokadon, kirsikkatomaattien ja punasipulin yhdistelmä toimitti alkuruoan virkaa. Erillistä salaatinkastiketta ei tarvittu, sillä Kädenvääntöä-blogin salaattiohjeesta inspiroituneena olimme kieritelleet tomaatinpuolikkaat ja sipulisiivut öljyn, sitruunamehun, suolan ja pippurin seoksessa.























Pääruokalautaselta löytyi pannulla rapeaksi paistettuja halloumijuustoviipaleita, tzatzikia, uunissa paahdettua paprikaa, bataattia, kesäkurpitsaa ja sipulia sekä uuniperunoita. Halloumia oli liotettu vedessä etukäteen hieman vähempisuolaiseksi. Uunikasvikset saivat ennen uuniin menoa lomaansa samaa öljy-sitruunamarinadia, jossa alkusalaatin tomaatitkin oli kieritelty. Perunat ja vuoassa olevat kasvikset kypsyivät uunissa 200°C:ssa yhtä aikaa, perunat uunin perällä noin reilun tunnin ajan ja kasvikset reilun puolisen tuntia. Ilman perunoitakin annos olisi toiminut vallan mainiosti, syötävää kun oli nautiskelijaa kohti varattu riittämiin.























Jälkiruokana tarjottiin sitruunavaahtokakkua, jonka alkuperäinen ohje löytyy Kinuskikissan blogista. Jätin pinnan kiilteen tekemättä, enkä niin satsannut ainesten keveyteen, mutta veikkaan että perusidea säilyi silti. Tykkäsin itse tästä kakusta hurjasti: valkuaisvaahto teki siitä pehmoista, sitruuna ja muut happamat ainekset taas raikasta.

Sitruunainen hyydykekakku

Pohja:
200 g kaurakeksejä
75 g Oivariinia tai vastaavaa rasvasekoitusta sulatettuna

Täyte:
5 liivatelehteä
2 dl maustamatonta jogurttia
1 tlk maitorahkaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa (rasvaa 13%)
2 dl sokeria
1 sitruunan raastettu kuori
2 sitruunan mehu
4 valkuaista

Koristeluun
mintunlehtiä
pieniä piparminttu-suklaamunia (esim. Panda)

*Vuoraa (irtopohja)vuoka, halkaisijaltaan 24 cm, leivinpaperilla. Murskaa keksit muruksi esimerkiksi kulhossa lasin tai mukin avulla. Sekoita keksimuruihin sula rasva, painele seos vuoan pohjalle tasaisesti ja anna jähmettyä jääkaapissa.
*Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Liotusajan tulisi olla noin 5-10 minuuttia.
*Sekoita kulhossa tasaiseksi seokseksi jogurtti, maitorahka, tuorejuusto, sokeri, sitruunankuoriraaste sekä yhden sitruunan mehu. Vaahdota valkuaiset toisessa kulhossa.
*Kuumenna kattilassa toisen sitruunan mehu kiehuvaksi. Liota kuumaan nesteeseen liivatelehdet.
*Sekoita liivate-mehuseos tasaisena nauhana kaataen jogurtti-rahka-tuorejuustoseoksen joukkoon. Kääntele lopuksi joukkoon varovasti mutta tasaisesti valkuaisvaahto. Kaada keksimurupohjan päälle, tasoita pinta ja anna hyytyä jääkaapissa yön yli.
*Koristele ennen tarjoilua mintunlehdillä ja suklaamunilla.

P.S Aihetta juhlaan on muutenkin: Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelma antoi blogilleni kuun vaihtuessa Kuukauden ruokablogi-kunniamaininnan! Riemukkaat kiitokset tästä SRE:lle!

P.P.S Tämän ja muiden postausten kuvien eroavaisuuksia ihmetteleville tässä vaiheessa muuten tiedoksi, että käytössä on iloisesti ristikkäin kaksi tyystin erilaista kameraa, kahden eri kuvaajan käsissä. Visuaalisia ruokavisioita toteuttaa siis itseni lisäksi tätä nykyä myös mainio kanssamaistajani, koska eihän noista otoksista vaan voi kieltäytyä.