maanantaina, lokakuuta 13, 2008

Porkkana-kaalisalaatti thaimaalaisittain

Viime päivät ovat kuluneet kiireessä puuron, ruokalalounaiden ja voileipien vauhdittamina. Jossakin välissä väsäsin kuitenkin kaali-porkkanaraastesalaattia thaimeiningillä. Ohje on napattu joskus MeNaisista, ja alkuperäisessä ohjeessa on mukana myös vihreitä papuja, valkosipulia ja kirsikkatomaatteja. Tein itse kuitenkin yksinkertaisemman version. Maku oli hyvällä tavalla eksoottinen, ja salaatista tuli tosi mehukasta! Raastoin kaalin monitoimikoneella ehkä liiankin hienoksi, koska nestettä irtosi hurjasti. Pelkkä veitsellä suikalointikin siis riittänee mainiosti.























Porkkana-kaalisalaatti

200 g porkkanaa raastettuna karkeaksi raasteeksi
300 g kaalia suikaloituna
1 punainen thaichili hienonnettuna
1 1/2 rkl kalakastiketta
1 rkl muscovadosokeria
3 rkl cashewpähkinöitä
1/2 limetin mehu

*Sekoita porkkanaraaste, kaalisuikaleet, chili, kalakastike ja sokeri keskenään. Painele seosta, jotta se mehustuu.
*Paahda cashewpähkinöitä kevyesti kuivalla pannulla. Lisää pähkinät ja limetin mehu raasteseokseen.
*Säilytä salaattia jääkaapissa.

sunnuntaina, lokakuuta 05, 2008

Mausteinen omenariisipuuro

Vesiriisipuuro on todellista kuunlopunaikojen ruokaa. Tällä kertaa yllätin kuitenkin itseni taikomalla sellaiseen makua ja täyteläisyyttä! Apunani oli kauraa, omenaa, mausteita ja okei, vähän kauramaitoakin... Täyttävyyttä lounaspuuroon toi loppuvaiheessa lisätty soijarouhe, se on mukana tosiaan vain ravintoarvojen vuoksi eli ellei mielessä ole huokean proteiinin tarve, sen voi jättää poiskin.
























Mausteinen omenapuuro

1 dl kauraleseitä + 1,5 dl puuroriisiä
3 dl + 8-10 dl vettä
n. 2 dl (kaura)maitoa
2 omenaa
1/2 tl kardemummaa
ripaus kanelia
hyppysellinen suolaa
1 rkl hunajaa
(3 rkl soijarouhetta)

*Liota kauraleseitä kattilassa yön yli 3 dl:ssa vettä. Mikäli et ole suunnitelmallista tyyppiä, leseet ja veden voi mitata kattilaan samalla kun puuroa alkaa keitellä.
*Lisää kattilassa olevaan lese-vesiseokseen puuroriisi ja vesi. Leikkaa omenat pieniksi kuutioiksi ja lisää kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi. Lisää joukkoon (kaura)maito
*Keitä puuroa miedolla lämmöllä hiljalleen kannen alla, välillä sekoitellen, noin tunnin ajan. Mausta kardemummalla, kanelilla, suolalla ja hunajalla.
(*Lisää halutessasi joukkoon soijarouhe.)

keskiviikkona, lokakuuta 01, 2008

Tamarindi-linssikeitto

Ostin jokin aika sitten tamarindia tehdäkseni Fuusiokeittiön kalacurrya (josta muuten tuli hyvää ja jännää vaikken kuvia saanutkaan otettua, suosittelen kokeilemaan). Pähkäillessäni, mitä teen jäljelle jääneellä tamarindilla löysin tieni Tamarind Heaven- blogiin, josta taas löytyi ihailtavan laaja tamarindi-info. Infopaketista inspiroituneena keksin kokeilla tamarindia mausteeksi tavalliseen linssikeittoon, ja se toimikin siinä mukavasti korvaten perinteisempää tomaattipyree-sitruslinjaa. Kätevää!






















Tamarindi-linssikeitto (1-2 annosta)

n. pingispallon kokoinen pala kuivattua tamarindia
n. 1 dl vettä
tilkka öljyä
2 kevätsipulin valkoista osaa viipaloituna
1,5 dl punaisia linssejä
4 dl vettä
1/2-1 kasvisliemikuutio
1 tl hunajaa
hyppysellinen rouhittua mustapippuria
2 kevätsipulin vihreät varret

*Liota tamarindipalaa vedessä parin tunnin ajan. Kaada syntynyt liemi siivilän läpi astiaan ja puristele liemeen vielä kaikki tamarindista irtoava hedelmäliha. Heitä tamarindista jäljelle jääneet kovat ja kuituiset osat pois.
*Huuhtele linssit siivilässä.
*Kuullota sipuliviipaleita kattilassa öljytilkassa hetken aikaa. Lisää linssit, tamarindiliemi, vesi sekä kasvisliemikuutio. Anna kiehua hiljalleen puolisen tuntia tai kunnes linssit ovat täysin pehmenneet.
*Mausta mustapippurilla ja hunajalla. Anna kiehua hiljalleen vielä muutaman minuutin ajan. Saksi keiton sekaan vielä kevätsipulin vihreitä varsia. Koristele keitto kevätsipulilla.

maanantaina, syyskuuta 29, 2008

Spydäri, ihmeidentekijä

Tein joitain päiviä sitten valkosipulista peruna-soijarouhelaatikkoa, joka ei oikein kohonnut sfääreihin jäätyään liian raa-aksi ja mauttomaksi muutenkin. Onneksi perunalaatikon pelasti seuraavina päivinä tuo ruokalajien supersankari, mehevän maistuva pyttis! Minun ja spydärin tiet eivät olleetkaan pitkään aikaan kohdanneet, ja jälleennäkemisen oltua vallan riemullinen, virkistän teidänkin muistejanne kirjoittamalla ylös reseptin muodonmuutokseen.






















Spydäri eli pyttis

perunapainotteista ruokaa, kuten perunalaatikkoa tai kypsien perunoiden ja esim. makkarapalojen seosta
(runsaasti sipulia, ellei sitä jo löydy edellämainitusta ruoasta)
tilkka öljyä
juustoraastetta
kananmuna
merisuolaa, mustapippuria, paprikajauhetta
runsaasti ketsuppia

*Kuumenna pannulla tilkka öljyä. (Kuullota viipaloitua sipulia öljyssä hetken aikaa.) Lisää pannuun peruna sellaisena kuin se sattuu olemaan, ja anna perunoiden saada hetken aikaa rapeaa paistopintaa. Kääntele seosta hieman ja lisää joukkoon juustoraastetta.
*Riko perunaseoksen päälle kananmuna. Mausta suolalla, mustapippurilla ja paprikajauheella. Anna pyttiksen levätä miedolla lämmöllä kannen alla, kunnes kananmuna on hyytynyt. Jos käytössäsi on kevätsipulia, voit myös hienontaa sen varsia pyttiksen pintaan.
*Nauti runsaalla ketsupilla höystettynä.

lauantaina, syyskuuta 27, 2008

Tapas-ilta

Kuluneella viikolla vietettiin tapas-iltaa loistoseurassa loistoruokia nauttien. Ruokabileet on kyllä ihan ehdottoman hieno tapa tavata ystäviä! Kiitokset vielä mukana olleille kaikista uusista makuelämyksistä.



















Itse vein pöytään etualalla näkyviä paprikarullia. Säilöttyihin suippopaprikoihin käärin minttu- ja persiljasilpulla maustettua pehmeää vuohenjuustoa.




















Tarjolla oli myös mm. limetillä ja valkosipulilla maustettuja katkarapuja...

















...fenkoli-appelsiini-oliivisalaattia...



















...yrteillä maustettuja vuohenjuustokiekkoja...





















...papu-pinjansiemensalaattia...



















...sekä sitruuna-valkosipulimarinoituja herkkusieniä, jotka olivat toinen viemiseni. Niitä varten viipaloin 1 rasiallisen herkkusieniä ja maustoin muutaman tunnin ajan liemellä, jossa oli pienen sitruunan raastettu kuori sekä mehu, 1 suuri valkosipulinkynsi hienonnettuna, 1 rkl hienonnettua lehtipersiljaa, merisuolaa ja mustapippuria sekä 4 rkl oliiviöljyä.

keskiviikkona, syyskuuta 24, 2008

Kasvisversiointia sitruunapilahvista

Kinkku-artisokkapilahvipostauksen yhteydessä anonyymi kommentoija kysyi, kuinka ruoasta saisi kasvissyöjälle sopivaa. Ehdotin silloin kinkun korvaajaksi (yllätys, yllätys) kikherneitä. Omaa ideaa tuli testattua sittemmin ihan käytännössäkin, kun kokkasin Greedy Gourmetin sitruuna-purjopilahvia, joka muistutti kovasti artisokkaserkkuaan. Ohjeen herneet korvasin siis runsailla kikherneillä, ja hyvältä maistui! Kun kikherneitä oli tarpeeksi, ei alkuperäisen ohjeen kalaakaan jäänyt kaipaamaan.























Reseptissä siis kuullotetaan ensin runsaasti purjoviipaleita, sitten pannuun lisätään sitruunamehua ja raastettua sitruunan kuorta sekä raaka riisi, joita sekoitellaan yhdessä hetken aikaa ja joiden joukkoon kaadetaan sitten kasvisliemi. Myös kikherneet voi laittaa mukaan tässä vaiheessa. Tämän jälkeen pilahvi saa hautua kannen alla valmiiksi. Helppoa!

Polkkis haastoi kertomaan tämän hetken lempparibiiseistäni viisi, joten jaan teidän kanssa MySpace-löytöjäni:
Marit Larsen on ihanaa norja-folkpoppia, jonka soisin soivan Suomessa enemmänkin. If a song Could Get Me You enteilee uutta levyä.
Emma Salokosken Ja sinun äänesi on hienoa fiilistelyä.
Spumanti Crush kuplii vielä pinnan alla, mutta näistä tyypeistä kuullaan varmasti lisää.
American Music Clubin Ladies and Gentlemen toimii myös.
Isla pyytää laulamaan auringosta ja piristää synkkiä syksyiltoja takuuvarmasti.

maanantaina, syyskuuta 22, 2008

Korianterihummus

Hämmästyin huomatessani, etten ole blogannut yhtään hummusohjetta, vaikka kiktahnaa silloin tällöin surauttelenkin tulemaan. On siis aikakin! Leivänpäällisenä hummus tai esimerkiksi hernetahna päihittää margariinit mennen tullen niin maku- kuin ravintoainemielessäkin. Perusohje on yksinkertainen ja muunneltava, eli monenlaiset paputahnat syntyvät hummuksen tapaan vain pääpalkokasvia ja mausteita vaihtelemalla.
























Hummus
vajaa 1/2 l (eli noin 1 tlk) keitettyjä kikherneitä
2 rkl tahinia
1/2 sitruunan mehu
1-2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
n. 1/2 dl oliiviöljyä
merisuolaa
mustapippuria
runsaasti tuoretta korianteria (tai esim. persiljaa)
(vettä)

*Mittaa aineet kannuun. Soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi. Jos rakenne on levitteeksi liian jähmeä, lisää joukkoon hieman vettä.

sunnuntaina, syyskuuta 21, 2008

Kurpitsainen lammaspata

Itäisen Euroopan runsas ruokakulttuuri on kiehtonut minua jo jonkin aikaa, ja niinpä eteeni osunut Silvena Rowen Feasts - Food for sharing from Central and Eastern Europe oli varsinainen unelmien keittokirjalöytö. Kokeiltavia reseptejä löytyi heti monta.

Aloitin georgialaisesta lammaspadasta, joka sopii paitsi syksyyn, myös kuukauden ruokahaasteeseen: padasta kun löytyy runsain mitoin kurpitsaa. Makua keitokseen tuovat myös granaattiomena, paprika sekä korianteri.
























Lopputulos oli värikästä, täyteläistä ja täyttävää. Erityisesti pidin padan vaihtelevasta suutuntumasta: lampaan mureus, kurpitsan pehmeys ja rouskahtelevat granaattiomenan siemenet olivat mukava yhdistelmä. Olen itse niin suuri rouskuvien juttujen ystävä, etten epäröinyt laittaa pataan nimenomaan granaattiomenan siemeniä ja mehua, vaikka ohjeessa kehotetaan lisäämään pataan granaattiomenasiirappia. Jos jännittää sattumia, lienee siirappi tai silkka mehu fiksumpi valinta!

Alkuperäisessä ohjeessa neuvotaan käyttämään luutonta, kuutioitua lampaan lapaa. Itse käytin luullisia karitsanlapapaloja, joten padassa oli keittelyn jälkeen enemmän "perattavaa", vaikka luu toki toikin makua liemeen. Lienee mieltymyskysymys, kumman tavan valitsee.


Kurpitsainen, granaattiomenainen lammaspata (4 annosta)
(Pomegranate, Pumpkin and Lamb Stew)


2-3 rkl oliiviöljyä
600 g luullisia karitsanlapapaloja tai 1 keskikokoinen, luuton lampaanlapa kuutioituna
suolaa, pippuria
1 suuri sipuli viipaloituna
2 valkosipulinkynttä murskattuna
1 suuri punainen paprika paloiteltuna
1/2 tl juustokuminaa
hyppysellinen chilihiutaleita
3,5 dl lihalientä
3 rkl granaattiomenasiirappia tai esim. 1 granaattiomenan mehu ja siemenet
400 g talvikurpitsaa paloiteltuna pieniksi kuutioiksi
tuoretta korianteria hienonnettuna

*Kuumenna öljy suuressa, korkeareunaisessa pannussa ja lisää pannuun lihapalat. Kääntele lihapaloja niin, että ne saavat kauttaaltaan ruskean pinnan ja siirrä ne sitten sivuun odottamaan.
*Kuullota pannulla hetken aikaa sipulia, valkosipulia, paprikaa, juustokuminaa ja chilihiutaleita. Lisää sitten pannuun lihapalat, lihaliemi ja granaattiomena(siirappi). Kiehauta, madalla lämpöä ja aseta kansi pannuun. Anna kiehua hiljalleen matalalla lämmöllä noin tunnin ajan.
(*Kerää sivuun luunpalaset lihapaloista. Kypsästä lihasta ne irtoavat helposti.)
*Lisää kuutioitu kurpitsa ja keitä edelleen 20 minuutin ajan, kunnes kurpitsa on hyvin pehmeää ja lammas mureaa. Halutessasi voit keitellä pataa vielä kauemminkin - ei haittaa, vaikka kurpitsa muuttuu muhennokseksi.
*Koristele pata tuoreella korianterilla ja tarjoile tattarisuurimoiden tai riisin kanssa.

lauantaina, syyskuuta 20, 2008

Kuninkaallinen punajuuripasta

Prinsessakeittiössä vinkattiin punajuurilastujen parhaudesta sekä siitä, että sellaiset sopivat mainiosti pastan kanssa tarjoiltaviksi. Taannoisessa lounastarvikeneuvottelussa ystäväni kanssa kävi ilmi, että toisesta jääkaapista löytyi punajuuria, toisesta fetaa, joten yhdistelmästä syntyi luonnollisesti lastupastaa. Lounastimme autuaasti hymyillen.
























Punajuurilasagnat kera pastan

pastaa
fetajuustoa
2-3 punajuurta
rosmariinia
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

*Lämmitä uuni 200 asteeseen. Leikkaa punajuuret ohuiksi siivuiksi. Asettele siivut pellille leivinpaperille. Ripottele siivuille silputtua rosmariinia ja merisuolaa ja rouhi mustapippuria. Lurauttele lastuille vielä oliiviöljyä. Paahda uunissa 5 – 10 minuuttia.
*Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan.
*Sekoita keitettyyn pastaan hyvää oliiviöljyä ja pilkottu feta. Kasaa lautaselle pastaa ja punajuurilastuja, koristele muutamalla fetanokareella (ja tuoreella rosmariinilla).

maanantaina, syyskuuta 15, 2008

Valkosipuli, hunajaiseni

Jääkaappiini oli eksynyt tuubi unkarilaista valkosipulitahnaa. Maistelun perusteella samankaltaista tahnaa voisi tehdä paahtamalla valkosipuleita uunissa, puristamalla kynsien pehmenneet sisukset kulhoon ja sekoittamalla joukkoon hieman suolaa. (Hammastahnamainen tuubi oli melkoisen helppo vaihtoehto, nöyrät kiitokset siis unkarilaisille.) Ja mihinpä tuollainen tahna sopisikaan paremmin kuin valkosipulileipien täytteeksi! Valkosipulin lisäksi kaura, hunaja ja seesaminsiemenet toivat leipään makua. Suosittelen!

(Mikäli muuten valkosipuli leivällä kiehtoo, kannattaa ehdottomasti kokeilla myös Pastanjauhajien toisenlaista versiota)




















Valkosipulileipä (2 pientä patonkileipää)

2,5 dl vesi-maitosekoitusta
0,5 pss kuivahiivaa
1 rkl hunajaa
n. 1,5 dl+n. 5 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
0,5-1 dl kauraleseitä
2 rkl öljyä

50 g Oivariinia
3 rkl valkosipulitahnaa (valmista tai itse paahdetuista valkosipuleista valmistettua)

seesaminsiemeniä
kauraleseitä
vettä

*Valmista hiivataikinan juuri kiehauttamalla tilkkanen vettä ja sekoittamalla sitä kylmän maidon joukkoon niin, että kulhossa on 2,5 dl reilusti kädenlämpöistä taikinanestettä. Lisää joukkoon kuivahiiva, hunaja sekä jauhoja sen verran, että tuloksena on löysä puuro. Anna juuren kehkeytyä huoneenlämmössä vedottomassa paikassa 15-30 minuuttia.
*Sekoita sienimäisesksi kohonneen juuren joukkoon suola. Lisää sekaan vähitellen vehnäjauhoja ja vaivaa taikina kimmoisaksi ja kulhon seinämistä irtoavaksi, mutta mahdollisimman löysäksi palloksi. Vaivaa joukkoon vielä haluamasi määrä kauraleseitä.
*Sulata Oivariini mikroaaltouunissa. Lisää joukkoon valkosipulitahna, sekoita tasaiseksi.
*Jaa taikina kahteen osaan. Kaulitse kumpikin osa suorakaiteen muotoiseksi levyksi, jonka paksuus on n. 1 cm.
*Levitä valkosipuli-voiseos suorakaiteille ja rullaa taikinalevyt pitkien sivujen suuntaisiksi pötköiksi. Siirrä leivät sitten leivinpaperoidulle pellille. Ripottele leipien pinnalle leseitä ja runsaasti seesaminsiemeniä. Leikkaa saksilla leipiin vinoja viiltoja. Anna leipien kohota kaksinkertaisiksi.
*Pirskottele leipien päälle vettä. Paista 200 °C:ssa keskitasolla noin 20 min tai kunnes leipien pohjat ovat saaneet väriä.