maanantaina, huhtikuuta 27, 2009

Pinaatti-feta-pekonipasteijat

Viattomana aikomuksenani oli leipoa pasteijoita pinaatti-fetatäytteellä, kun jääkaapista esiin tuli viimeisen käyttöpäivän pekonipaketti. Mukaanhan se oli saatava. Lopputuloksena oli runsaita ja maukkaita pasteijoita, jotka toimivat mainiosti niin täyttävänä iltapalana kuin seuraavan päivän lounaseväänäkin. Pikapaistetun tuoreen pinaatin pehmeys ja pekonin rapeus olivat hyvä vastapari. Yllätyspekoni toi täytteeseen sen verran lisäsuolaisuutta, että seuraavalla kerralla fetajuustoa voisi miedontaa vedessä liottamalla. Ilman pekoniakin feta-pinaattipasteijat toki toimisivat varmasti!

Täytettä syntyi runsaasti, ja näillä ainemäärillä siitä riittäisikin varmasti 32 pasteijaan 16 sijaan. Tällä kertaa ahdoin pienemmän pasteijamäärän ääriään myöten täyteen ja söin lopun täytteen leivän välissä, mutta laitettakoon ohjeeseen tuo lehtitaikinan tuplamäärä.
























Pinaatti-feta-pekonipasteijat (32 kpl, 2 pellillistä)

2 pkt lehtitaikinalevyjä (yht. 16 levyä, joista siis syntyy 32 pasteijaa)
1 pkt pekonia
(tilkka öljyä)
1-2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
250 g tuoretta pinaattia
mustapippuria
200 g fetajuustoa
(vettä pasteijoiden kiinnittämiseen, kananmunaa voiteluun)

(*Liota fetajuustoa kylmässä vedessä parin tunnin ajan, jotta sen suolaisuus vähenee.)
*Sulata lehtitaikinalevyt pakkauksen ohjeen mukaan.
*Asettele pekoniviipaleet kylmälle paistinpannulle, kuumenna kuumaksi. Paista viipaleet molemmin puolin rapeiksi ja nosta lautaselle talouspaperin päälle. Kaada rasva pois pannusta. Imeytä se talouspaperiin, sillä pekonirasva kovettuu viemärissä ikävästi! (Jos pannulla on paljon kärähtänyttä ainesta, huuhtele pannu ja jatka muun täytteen valmistamista öljytilkan kera.)
*Hienonna sipuli ja valkosipuli, hienonna myös tuore pinaatti karkeasti. Kuullota sipuli ja valkosipuli pannulla keskilämmöllä, lisää pinaatti ja sekoita kunnes pinaatti on juuri ja juuri kutistunut pehmeäksi, mutta on vielä kauniin vihreää. Mausta pinaatti-sipuliseos mustapippurilla ja ota syrjään kuumalta levyltä.
*Hienonna fetajuusto, sekoita pinaatti-sipuliseoksen joukkoon. Leikkaa pekoniviipaleet pieniksi suikaleiksi.
*Leikkaa lehtitaikinalevyt neliöiksi. Levitä jokaiselle neliölle noin ruokalusikallinen pinaatti-sipuli-fetatäytettä, lisää pekonisuikaleita. Sivele neliön reunoille vettä ja taita neliö kolmionmuotoiseksi pasteijaksi, painele kiinni. Voitele halutessasi kananmunalla, pistele haarukalla pasteijan pintaan reikiä.
*Paista 225°C:ssa uunin keskitasolla 10-20 minuuttia, kunnes pasteijat ovat saaneet kauniin kullanruskean värin.

4 kommenttia:

Hanna Takala kirjoitti...

Mikään missä on pekonia ei voi olla huonoa ja jos bonarina on pinaattia ja fetaa, sen on pakko olla taivaallista.

Veera kirjoitti...

Näyttää todella hyvältä!

Anna kirjoitti...

Jams ja Veera: Kiitti! Nää oli kyllä tosiaan tällasia hyvä potenssiin hyvä -pasteijoita :D

Merituuli kirjoitti...

hyvä potenssiin hyvä on hyvin sanottu näistä :D