tiistaina, tammikuuta 25, 2011

Burgundinpata, tuo yllätyksien yllätys

Olen ajatellut, että liharuokien taidokas valmistaminen ei oikein ole mun vahvaa aluetta. Olen myös ajatellut, että pataruokien taidokas valmistaminen ei oikein ole mun vahvaa aluetta. Vaan sitten tuli uunista sunnuntainen burgundinpata, ja pääsin suorastaan kylpemään tyytyväisyydessä. Kannatti siis kokeilla sellaista, mitä nyt vain tarkemmin ajatellen ei ole ennen tullut kokattua. Kiitokset siis veljelle, joka tuota kyseistä pataa pöytään toivoi!




















Tällainen rooli lihalla oikeastaan pitäisikin ruokavaliossa noin ylipäänsä olla: sunnutaipöytään hartaasti hauduteltuna, raaka-aineen parhaita ominaisuuksia korostavana harvinaisena herkkuna.


















Tietä onnistuneeseen lopputulokseen tasoittivat monet seikat: Jyväskylän parhaan ruokakaupan Minimanin palvelutiski, Alkosta valkattu vähätanniininen Bushman, kotikodin keittiönkaapeista löytynyt nostalgisten keittokirjojen kavalkaadi sekä padan kanssa tarjoiltu tuhdihkon kermainen ja voinen perunamuusi, jonka veli valmisti kun minä vain haltioituneena nuuhkin uunissa kuplivaa pataa. Suosittelen!

Burgundinpata

600 g naudan ulkopaistia suikaleina
2 rkl vehnäjauhoja
2 rkl voita
1 dl vettä
2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
2 porkkanaa
2 laakerinlehteä
2 tl timjamia
n. 2 rkl tomaattipyreetä
1 1/2 tl suolaa
rouhittua mustapippuria
4 dl punaviiniä
130 g pekonia
4 salottisipulia

*Ota liha huoneenlämpöön noin puoli tuntia ennen kuin aloitat padan valmistuksen.
*Viipaloi porkkana ja sipuli, hienonna valkosipulinkynnet.
*Kierittele lihasuikaleet tasaisesti vehnäjauhoissa. Kuumenna paistinpannulla (tai mikäli käytät liedenkestävää pataa, padassa) puolet voista, nosta pannulle puolet lihasuikaleista ja paista niihin nopeasti ruskea pinta. Siirrä suikaleet sivuun, lisää pannulle loput voista ja lihasuikaleista, paista toinen erä samaan tapaan. Mittaa pannulle 1 dl vettä. Huuhtaise pyöräyttäen paistonesteet mukaan pannulta ja kaada vesi pataan (ellet sitten ole jo paistanut lihoja padassa).
*Laita pataan myös lihasuikaleet, porkkana, sipuli, valkosipuli, laakerinlehdet, timjami, tomaattipyree, suola ja reilu hyppysellinen mustapippuria. Mittaa pataan punaviini. Ainesten pitäisi lähes peittyä; kasviksista irtoaa vielä nestettä.
*Laita pata kansineen uuniin 160°C:een ja anna kypsyä noin kaksi tuntia.
*Saksi pekoni suikaleiksi kylmälle pannulle, kuumenna ja paista pekonisuikaleita kunnes ne ovat rapeita. Kaada halutessasi ylimääräinen rasva pois pannulta. Viipaloi salottisipulit. Lisää pekoni ja salottisipuli pataan. Anna padan kypsyä uunissa vielä n. 45 minuuttia lisää.
*Tarjoile täyteläisen perunamuusin kera. Salaatti sopii nautittavaksi alkuruokana erikseen, jälkiruokana taas maistuu esimerkiksi appelsiinihyytelö.

7 kommenttia:

hanna kirjoitti...

nostalgiaa!

yksi juttu, mitä Jyväskylästä eniten ikävöin, on Minimani! Vitsi, mainio kauppa.

cele kirjoitti...

Mulla oli kanssa aiemmin ongelmia pataruokien kanssa, mutta sitten tajusin, että kun pitää sitä riittävän pitkään (vähintään 2-3h) uunissa, melkein aina lopputulos on hyvä riippumatta mitä aineita pataan alunperin laittoi. :)

Anna kirjoitti...

Hanna: Eikös ookin mahtava paikka! :)

Cele: Toi on muuten ihan totta. Aika sen varmasti juuri teki, että maut oli niin hyvin tasapainossa ja liha maukasta ja mureeta.

Unknown kirjoitti...

Tätä pitää kyllä kokeilla.

Anonyymi kirjoitti...

Niin tuttu resepti,jäin kaipaamaan hillosipuleita reseptistä, mutta aivan ihanaa on tuo pata

Maaria kirjoitti...

Hyvää oli! Kiitos taas kerran inspiraatiosta. :-)

Anna kirjoitti...

Hei, upea juttu että pata maistui! :)