lauantaina, tammikuuta 29, 2011

Sushi ja kaikki taiteen säännöt

Olin tässä patafiilistelyhässäkässä unohtanut postausta odottavan sushi-iltaraportin! Nautimme eräänä tammikuisena iltana ystäväni Reetan luona täysipainoisen japanilaisen illallisen: misokeiton kautta edettiin sushiin ja kunniakkaaksi lopuksi aina teeseremoniaan asti.



















Illan emäntä vastasi sushiriisin ja misokeiton valmistuksesta. Ohjeosviittaa löytyy netistä sekä misotahnapakkauksen kyljestä. Reetan vegaanisen tammikuun hengessä makien ja nigirien täytteenä loistivat tällä kertaa kasvikunnan tuotteet. Tai no millä "tällä kertaa", ekaa kertaa kotisushin parissa mentiin ainakin allekirjoittaneen osalta! Ja sen piikkiin saikin kätevästi laitettua sen, ettei yksityiskohtien suhteen nyt oltu ihan piiruntarkkoja. Luova mieli näkee makirullien päätypaloissa epäsymmetrisyyden sijaan suurkaupungin profiilin pilvenpiirtäjineen.























Luova mieli oli vallalla siis myös täyteosastolla. Täytteenä oli vaihtelevina yhdistelminä kurkkua, porkkanaa, avokadoa, mung-pavun ituja, tofua, tofua paistopinnalla, etikkasieniä sekä Reetan valmistamaa mainiota seitania. Enemmän on enemmän!

On hyvä, etteivät Todellisen Japanilaisen Ruoan Ystävät löytäneet kesteihimme, sen verran suurpiirteisellä otteella mentiin. Tässä vaiheessa arvaattekin jo, että teeseremoniaan liittyivät erottamattomasti vedenkeitin, teepussit ja muumimukit.

Mutta hyvälle maistui! Oli ihanaa, kun pöydässä oli aivan överipaljon kaikkea hyvää. Esimerkiksi lohta, jota yleensä syön sushiaterialla ai-na, ei jäänyt kaipaamaan lainkaan.























Ei sillä, taiteellisiin sushitunnelmiin voisi toki palata myöhemmin lohenkin kera, ainakin virallinen valvojamme osaisi varmasti arvostaa kalaillallista ;).

4 kommenttia:

Hannele kirjoitti...

Kotitekoinen sushi on huippua!

Samaa adjektiivia käytän kuvaillessani sinun blogia :)

Anonyymi kirjoitti...

Joo, omatekoiset sushit ovat ehdottomasti ihania! Meilläkin on tuollainen ylimmäinen valvoja-tarkastaja, joka kyllä haistaa, milloin kala-ateriaa kokataan. Vaan sushit yleensä onnistuvat ilman kalaakin, kasvisversiona. Eikä tule ähkyäkään, joten niitä voi (siis saa!) syödä PALJON!

Kardemumma kirjoitti...

Nam, sushia! Ja voi miten suloinen otus teillä on ollut keittiössä kaverina! :) Linkittelin blogisi omalleni, onhan ok?

Anna kirjoitti...

Kiitos kommenteista! Kotisushi oli kyllä hyvä kokemus :)

Kardemumma, toki sopii! :)