Paluu Pohjolaan

Kesä Saksassa kului enimmäkseen ruokabloggaamatta, kuten blogia katsomallakin melko ilmeiseksi käy. Alkukesästä kirjoitetun tekstin sanat pitivät paikkansa loppukesästäkin: "Saksan-aika on tähän mennessä sisältänyt uusia, haastavia työtehtäviä, paljon matkailua sekä ruokaa, joka on koostettu kaavalla pastaa/perunaa + kasviksia + makkaraa/jauhelihaa/tofua + paistinpannu." Nyt kun tämä bloggaaja tallailee taas kotimaan kamaralla, voisin vetää ruokakesää yhteen, ja todeta, että

...saksalaiseen sitruunajogurttiin ja sitruunapiimään EI VOI kyllästyä. Yritin sitä kovasti, suorastaan epätoivoisesti, mutta ikävöin jo.























...makkara on törkeän paljon parempaa kun se on tehty saksalaisittain oikeasti lihasta ja mausteista eikä muusta. Eikä tämä lihaisuus tarkoita niitä suomalaisille tuttuja kovia knöllejä tasaisen massan seassa, vaan sitä, että se tasaiseksi jauhettu makkaramassa on lihaa.



















...saksalaiset tykkäävät hapankaalistaan. Purkista, pussista, ämpäristä, mehutölkistä... Itse tykkään enemmän suomalaisista hapankaaliversioista, saksalainen on jotenkin niin... hapanta ja kaalista!























...saksalaiset tykkäävät currywurstistaan, eli ketsupilla ja currylla maustetusta bratwurstista. Itse rakastan sitä. Jopa rrrasvaisten ranskalaisten kera, ja jopa einestäkin eineksemmän näköisessä einespakkauksessa ostettuna.

...makkarahehkutuksen jälkeen mainittakoon vielä, että saksalaiset hyvinvarustetut ruokakaupat - myös Berliinin ulkopuolella - ovat myös vegekeitaita. En usko että kukaan siellä asuva voisi vihata tofua, niin mainioita maustevariantteja on tarjolla. Sekä toki vegeversioita niistä kaikista makkaroista ja leikkeistä...























...saksalaiset pitävät maitotuotteina sitä arvokkaampana, mitä enemmän rasvaa ne sisältävät. Niinpä kermapurkissakin lukee "rasvaa vähintään 30%", kun Suomessa sana "korkeintaan" on tutumpi... Toki kevyttuotteitakin löytyy, mutta itsepä arvostankin juuri sitä että valinnanvaraa löytyy molempiin suuntiin.

...tuore leipä on Saksassa oikeasti tuoretta. Kuulin, että Saksassa kakkukahvilan voi perustaa kuka vain, mutta leipää saa valmistaa myyntiin vain, jos on leipurin tutkintopaperit ja luvat taskussa.




















...saksalaiset eivät kamalasti tunnu rajoittavan herkkujen tuputtamista pilteilleen. Mainittakoon kaikkien tuntemana esimerkkinä Kinder-tuoteperhe, tarkoittahan jo nimikin ytimekkäästi lapsia. RitterSport puolestaan mainostaa minisuklaitaan toteamalla, ettei hyvästä mausta nauttimiseen voi koskaan olla liian pieni. Suomessa kuluttajanviranomaiset vetävät - onneksi, jos minulta kysytään - suhteellisen tiukkaa linjaa lapsille kohdistetun mainonnan suhteen (pdf). Ylipaino-ongelma on vakava molemmissa maissa, mutta ei se suklaa tuota ongelmaa ainakaan helpota.

Suomeen palattuani eniten ilahduttivat raikkaan ja tuoreen makuinen maito sekä perunat, jotka maistuivat perunalle. Niiden ostaminen, ja etenkin kaiken muun, tulee tosin seuraavat viikot aiheuttamaan vielä ahdistuskohtauksia... Suomessa ruoan hinta on lähtenyt ihan käsistä, ja tarjonta etenkin lähikaupoissa on ihan uskomattoman suppeaa ja puolivalmisteista! Miten tällainen homma voi toimia ja voida paksusti! Tiesin tämän toki neljä kuukautta sittenkin, vaan nyt se jotenkin iski kasvoille kerralla ja lujaa. Vaan tähän on jälleen sopeuduttava; sitäpaitsi tähteiden hyödyntämisen ideointi ja halpojen aterioiden keksiminen tuo elämään sisältöä ;)

P.S. Loppukevennykseksi Irlannin matkalla supermarketista bongattua margariinia. "I can't believe it's not Butter" oli tuotteen ainoa ja virallinen nimi myös hyllyn reunan hintalapussa.