lauantaina, toukokuuta 17, 2008

Sitruunapai

Viime sunnuntaisen äitienpäivän kunniaksi tehtiin sisarusten voimin sitruunatorttua. Tuota kakun maukkaampaa korviketta olen leiponut kyseisenä merkkipäivänä aiemminkin. Sitruunakiisselin koostumuksessa tai maussa on aina aiemmin ollut parantamisen varaa, mutta tällä kertaa lopputulos oli todella onnistunut. Osuutensa on varmasti keittiörohkeuteni kasvulla - selätinhän keltuaispelkoni jo hollandaisen yhteydessä aiemmin tänä keväänä - mutta kiittäminen on tietysti myös ohjetta, joka löytyi Pastanjauhajilta.




















Sitruuna-marenkitorttu

Pohja:
2,5 dl vehnäjauhoja
1 rkl sokeria
100 g margariinia
1 keltuainen
2 rkl kylmää vettä

Sitruunakiisseli:
1,5 dl vettä
1,5 dl sokeria
3 rkl vehnäjauhoja
3 keltuaista
1 sitruunan kuori raastettuna ja kahden sitruunan puristettu mehu
(maisteluvaiheessa tarvittaessa tomusokeria)

Marenki:
4 valkuaista
1 dl sokeria

*Nypi jauhot, sokeri ja rasva sekaisin. Lisää keltuainen. Lisää nopeasti kylmä vesi ja sekoita taikina tasaiseksi. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille, kypsennä pohjaa 200 asteessa 10 minuuttia.
*Mittaa kiisseliä varten kaikki aineet kattilaan ja keitä keskilämmöllä tai miedolla lämmöllä hiljaa poreillen, kunnes seos sakenee kiisseliksi. Sekoita koko ajan. Maista, sillä tavallista happamammat sitruunat voivat vaatia kiisseliin vielä lisää makeutta. Lisää tarvittaessa tomusokeria siivilän läpi ja sekoita huolellisesti lämpimään kiisseliin. Kaada jäähtynyt kiisseli piirakkapohjan päälle.
*Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi, lisää sokeri vähitellen koko ajan vatkaten. Pursota marenkivaahto kiisselin päälle, tai levitä lusikan avulla. Paista 175-200 asteessa, kunnes marenki on saanut hieman väriä. Varo polttamasta.

Muistattehan osallistua toukokuun ruokahaasteeseen! Tähänastisten osallistujien inspiroivia postauksia kannattaa vilkaista, jos tuntuu, että oman haastajan ideaa ei ole vielä löytynyt.

Ei kommentteja: