Inspiroiduin hurjasti Kotihippi ja Leipuri -blogin keittokirjahaasteesta. Samanlainen haaste ei sellaisenaan istuisi minulle, sen tiedän kertoa saman tien, mutta mikäänhän ei estä minua innostumasta keittokirjahyllystäni ylipäänsä.
Nyt innostuin Hans Välimäen Ruokaa Ranskasta Hansin tapaan -kirjasta. Kirpeän karvas endiivi ei aiemmin ole varsinaisesti huutanut päästä keittiööni, mutta tämä gratiini kuulosti ihan vastustamattomalta. Sellaista se olikin: pehmeää ja täyteläistä, mutta kuitenkin endiivin vuoksi juuri sopivan särmikästä. Ennakkoluuloiselle tässä on loisto-ohje endiivin haltuunottamiseksi!
Endiivi-kinkkugratiini (alkuperäinen ohje kirjasta Ruokaa Ranskasta Hansin tapaan)
3-4 endiiviä
1 rkl sokeria + tilkka vettä
3 rkl voita
1/2 sitruunan mehu
1/2 appelsiinin mehu
2 dl vettä
suolaa ja mustapippuria
3 suurta tai 6 melko suurta viipaletta hyvää kinkkua (savu- tai ylikypsää tai ilmakuivattua)
4 dl béchamel-kastiketta
4-5 rkl juustoraastetta
*Aloita valmistamalla noin puolen litran béchamel-kastike, ohje löytyy esimerkiksi hs.fi:stä. (Voit toki käyttää myös valmista, vain kuumennettavaa béchamel-kastiketta, johon Välimäki ohjeessaan viittaa, jos sinulla sellaista on.)
*Kuumenna pannu tai suuri kasari, lisää pohjalle sitten 1 rkl sokeria. Sulata sokeri pannulla, lisää sitten voi ja ruskista endiivejä hetki. (Minä oikaisin sokerin sulatuksessa ja lisäsin kuumaan pannuun pienen tilkan vettä: sokeri suli siihen heti ja suurin osa vedestä haihtui saman tien. Tämän jälkeen lisäsin voin. Kovin ruskeiksi endiivit eivät kyllä tällä menetelmällä tulleet.)
*Lisää sitruuna- ja appelsiinimehut, vesi ja mausteet. Kypsennä miedolla lämmöllä noin 3-4 minuuttia. Nosta sitten sivuun liedeltä ja valuta keitinliemi pois.
*Voitele uunivuoka, kääri jokaisen endiivin ympärille kinkkuviipale tai pari ja aseta kääröt uunivuokaan. Kaada päälle lämmin béchamel-kastike, ripottele pinnalle juustoraaste. Gratinoi uunin ylätasolla 200°C:ssa noin 15-25 minuuttia tai kunnes gratiini on kauniin ruskea.
5 kommenttia:
Täällä yksi ennakkoluuloinen, joka taitaa antaa nyt mahdollisuuden ;-) En ole koskaan kokeillut endiivia kotioloissa, mutta tämä ohje kuulostaa hurjan herkulliselta.
Mitä tykkäät tuosta Ruokaa Ranskasta -kirjasta kokonaisuutena?
Mäkään en ollut ennen ostanut endiiviä kotiin asti, vaikka olin sitä jossain maistanutkin. Tässä kipakka ja pehmeä kohtaa hienosti, kun joka haarukalliselle voi kaapaista mukaan vaaleaa kastiketta :)
Minusta tuo kirja on ennen kaikkea inspiroiva: jostain syystä toteutusasteelle siitä ei ole montaa reseptiä vielä päässyt, mutta syynä taitaa olla mun tyyli käyttää keittokirjoja ylipäänsä lähinnä selailuun ja tunnelmointiin. Mutta siitä löytyy monia ranskalaisia klassikkoja, mistä tykkään erityisesti: simpukoita, burgundinpataa, sipulikeittoa... Onko sulla tuo kirja myös?
Ei, mutta olen sitä muutaman kerran selaillut ja harkinnut.
Minullakin on endiivi kesyttämättä. Joitain kertoja olen sellaista käsissäni pyöritellyt, mutta laskenut takaisin vihannestiskiin. Seuraavalla hipelöintikerralla se päätyy kärryyn, kiitos tämän ohjeen!
Kotiharmi: Mutta täähän on aivan mahtavaa, jos tämä ohje nyt saa sekä Jonnan että sinut kokeilemaan endiivin kesytystä :)!
Lähetä kommentti