torstaina, maaliskuuta 05, 2009

Paimenen paistos, tuo liha-perunasoselaatikkosanoman salainen agentti

Shepherd's Pie eli paimenen paistos on peribrittiläistä ruokaa, jossa muusikerroksen alle mukavasti piiloutuneena lepäilee maustettu jauhelihaseos. Kalaisaa vastaavaa on viime aikoina kokattu Jamie Oliverin inspiroimana Voikeittiössä ja Tessa Kirosin ohjeella Pastanjauhajien luona. Pastanjauhajilta löytyy myös ohje aitoon paimenen piiraaseen lammasjauhelihoineen kaikkineen.
























Oman paistokseni kasasin tarkalleen Yhteishyvän Ruokamaailman ohjetta noudattaen. Ruoanvalmistusprosessin aikana kaverini ehti huomauttaa ainesosalistan muistuttavan kovin paljon kouluruokalan liha-perunasoselaatikkoa. Kuinka olinkaan saattanut unohtaa ikiaikaisen kammokkini! Pidin sitkeästi kiinni muistikuvastani, jossa koulumuusilaatikon seassa oli tomaatinpunervia jauhelihaviiruja, ja niinpä Ruokamaailman tomaatiton muusivuoka onnistui vakuuttamaan minut siitä, että kyseessä on sentään aivan eri ruokalaji, maukas sellainen. Periaatteessahan eron riittää tekemään jo ainesten latominen paimenpiirasmaisesti päällekkäin. Tai sitten ne vuodet, jotka ovat nykyisen keittiöminäni ja silloisen kouluruokailijan välillä... se jää arvoitukseksi!
























Paimenen paistos

400 g jauhelihaa
1 rkl öljyä
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
1 pieni prk viipaloituja herkkusieniä
1 dl lihalientä
2 tl worcesterkastiketta
0,5 tl timjamia
0,25 tl mustapippuria
suolaa tarvittaessa
1 l perunasosetta
tilkka maitoa tarvittaessa
1 kananmuna

*Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Ruskista sipuli ja valkosipuli öljyssä pannussa. Lisää jauheliha ja murenna se hienoksi samalla kun ruskistat sen. Lisää lihan joukkoon sienet. Lisää lihaliemi ja mausteet. Keitä muutama minuutti.
*Levitä jauhelihaseos matalan uunivuoan pohjalle.
*Jos perunasose on hyvin tiivistä, notkista sitä hiukan maidolla. Vatkaa joukkoon kananmuna. Lusikoi sose tasaiseksi kerrokseksi jauhelihan päälle. Koristele pinta haarukalla aaltomaisin kuvioin. Paista 225-asteisessa uunissa 20–30 minuuttia.

6 kommenttia:

aleksi kirjoitti...

meidän koulussa perunamuusilaatikko oli juuri tollasta ja niitä kouluruokia joista pidin paljon..

ilman lammasta tuo on muuten cottage pie.

Satu kirjoitti...

Mä en voi uskoa, etten ole koskaan kokeillut tämmöistä. Oli varmaan tosi herkkua ja kuvakin on ihanan viettelevä! :-)

Mä en edes muista, että meidän koulussa olisi tämmöistä ruokaa koskaan ollutkaan, joten ei ole jäänyt mitään traumojakaan kouluajoilta. Tätä on varmaankin pakko kokeilla! :-)

Anna kirjoitti...

Aleksi; Kiitos täsmennyksestä! Wikipedian artikkelikin näyttää pohdiskelevan asiaa puolin ja toisin.

Hippu: Kivaa kuulla että kuva viettelee :D! Noista koulutraumoista: mulle niitä jäi monia, koska olin silloin niin älyttömän nirso (ja myös lama-ajan leikkauksetkin kyllä näkyivät lautasillamme varmasti). Terveemmällä järjellä kouluruokaan suhtautuneet ovat päässeet varmasti vähemmillä traumoilla.

Kaarina kirjoitti...

Vanha kunnon sheperd's pie jota siellä UK-reileillä pubeissa syötiin, eikä aina ollut niin hyvää kuin miltä kuulosti. Kadehdin tota sun keittiön valoa!

Anna kirjoitti...

Kaarina: Onneksi huonotkin ruokamuistot on usein hyviä muistoja ;)!

Valon metsästys eli ruokailun ajoittaminen on joskus vähän sattumankauppaa, mutta kyllä täällä onneksi välillä runsaammanpuoleisestikin luonnonvalo pilkahtaa :)

Laila kirjoitti...

Heh, kokkailin tata eilen huomaamatta postaustasi. Harmi, herkkusienet olisivat olleet varmaan hyva lisa! Nayttaa laatikot maistuneet muillekin viime aikoina linkkivinkkiesi perusteella.. Vaan eipa se ihme ole, hurjan hyviahan ne on! Meilla ollaan vasta siirtymassa syysaikaan, joten tuhdimpia evaita aletaan kokkailla vahitellen.