tiistaina, lokakuuta 01, 2013

Lihaton lokakuu eli kasvisruokien best of

Päätin lähteä mukaan Docventuresin Lihattomaan Lokakuuhun, enkä muuten ollut ainoa. Tällä hetkellä jo yli 28 000 tyyppiä on päättänyt kokeilla kuukauden ajan, miltä tuntuu lihan syömisen vähentäminen, lihaton ruokavalio tai, jos liha on jo pois kuvioista, vielä tiukempi kasvisruokavalio.

Sijoitun kasvisruoasta pitävien sekasyöjien joukkoon. Tykkään tehdä ruokaa tofusta, pavuista tai pähkinöistä, mutta ideat loppuvat toisinaan kesken. Niinpä tässä lokakuussa onkin oikeasti kyse siitä, että pääsen kutittelemaan laiskaa mielikuvitustani hyvän tarkoituksen varjolla.

Ehkä joku muukin tarvitsee mielikuvitukselle vilkastusta juuri nyt? Päätin listata tämän blogin reseptiarkistosta parhaat kasvisruoat alle.

Parasta pähkinästä: pad thai ja pähkinäinen tomaattikeitto.
Parasta pinaatista ja kotijuustosta: palak paneer.
Paras levite: hernelevite.


Parhaat salaatit: lämmin tofusalaatti ja vietnamilainen kevätsalaatti.
Paras tofuviritelmä: bulgur-kasvispaella.


Paras naposteluruoka: paahdettu parsakaali sitruunalla.
Paras keitto: thai-basilikasoppa.
Parasta vaikka minkä oheen tai päälle: sitruunalinssit.
Parasta, kun on skumpan avaamisen aika: blinipannari, kasvistahna ja valkosipuliherkkusienet.



Parasta ihan lopuksi tai ihan alkuun: bloody mary.

Entä mitä uutta mun kannattaisi kokeilla kuukauden aikana, onko suosituksia?

3 kommenttia:

Jael kirjoitti...

No vaikka näitä
http://appelsiinejahunajaa.blogspot.co.il/2013/07/rapeat-ja-maustetut-tofupalat-uunissa.html

tosin täytyy sanoa että ovat parempia paistettuna kuin uunissa tehtynä...

annemi / 52 weeks of deliciousness kirjoitti...

Olet oikeassa, sitruunalla maustettu parsa on mahtavaa naposteluruokaa :) ja kyllä bloody marykin kelpaisi!

Itse suosittelisin tätä: http://52weeksofdeliciousness.com/2013/10/01/kasvispihvit-ja-tilli-dijonkastike/

Anna kirjoitti...

Kiitos vinkeistä! Molemmat ohjeet vaikuttaa tosi herkullisilta.