maanantaina, helmikuuta 27, 2012

Jauhoja! Sokeria! Höttöä!

Kääretorttu. Mikä unohdettu ihme. Ruokatalouden toinen jäsen oli saanut päähänsä, että jääkaapissa vanhenevan tuoreen ananaksen sekä valmiin kinuskikastikkeen jämät voisi käyttää sellaiseen. Minä innostuin kuin pieni kärpänen ja olin jo pian toisen omaa projektia omimassa ja munasokerivaahtoa vatkaamassa. Tämä ei todellakaan ole mikään kakkublogi, kuten ehkä olette huomanneet, joten onhan se aina juhlaa kun pääsee fiilistelemään, kuinka kuohkeaa sen munasokerivaahdon pitikään olla. (En uskaltanut ottaa vaahdosta kuvaa blogiin, veikkaan että se ei kuiteskaan olis ollut ihan oikeaoppista.)























Lopputuloksesta täytyy vielä päivitellä, siis siinä ihmemielessä, että kuinka nopeasti sitä voikaan tehdä jotakin makeaa ja hyvää ja vielä jollakin kotikutoisella tavalla vieraskelpoista? No näin nopeasti. Olis vienyt kauemmin tehdä reissu lähikauppaan valmistorttujen luo. Valmistortut tosin on muutenkin kaukana ihmeestä, paitsi säilyvyysmielessä.

Ananas-kinuskikääretorttu

Pohja:
4 munaa
1 1/2 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta

Täyte:
2 dl vispikermaa
tuoretta ananasta hienoksi pilkottuna (tai 1 tlk ananasmurskaa)
noin 1 dl kinuskikastiketta

*Mittaa jauhot ja leivinjauhe kulhoon, sekoita. Riko munat toiseen kulhoon, mittaa joukkoon sokeri. Vaahdota sähkövatkaimella kuohkeaksi vaahdoksi. Siivilöi jauhoseos muna-sokerivaahdon joukkoon varovasti käännellen.
*Paista uunin keskiosassa leivinpaperoidulla uunipannulla 225°C:ssa noin 7-9 minuutin ajan. Kumoa kypsä kääretorttulevy toiselle leivinpaperille, jonka päälle on ripoteltu hieman korppujauhoja tai sokeria. Anna jäähtyä, ja irrota sitten varovasti päällimmäinen leivinpaperi.
*Vaahdota vispikerma. Levitä jäähtyneelle kääretorttulevylle ananas, kermavaahto ja valuta sitten ohuena norona kinuskikastiketta sinne tänne.
*Kääri torttu tiiviiksi paketiksi leivinpaperin avulla. Tarjoile heti tai anna vetäytyä jääkaapissa.























Leipomisen makuun päässeenä tein seuraavan aamun aamupalaksi skonsseja. Idea tuli Kokit ja potit -blogista, samalla asialla oli muuten myös Kädenvääntöä, ja jäljet johtivat tietysti taas siihen täällä-jo-kovin-toisteltuun Rüsterin Suvin Täydelliseen ohjeeseen. Minä lisäsin vehnäjauhojen sekaan tattarijauhojen jämät, joten omani olivat Hannelen ja Pinjan versioita huomattavasti lättänämpiä. Kirjan vinkkaama kokojyväsinappi sen sijaan sopi suolaisiin skonsseihin todella hyvin. Alla olevassa skonssiohje on siis oma sovellukseni, joka lopulta ei ole enää ihan alkuperäisen kanssa ihan samanlainen.

Sinappi-tattariskonssit (4-5 kpl)

1/2 dl tattarijauhoja
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl ruokasoodaa
1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl sokeria
pieni ripaus suolaa
25 g voita
1 dl piimää
1/2 rkl kokojyvä-dijonsinappia
(voiteluun maitoa ja/tai keltuaista)

*Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon kylmä voi ja nypi murumaiseksi seokseksi. (Jaan vinkin kirjan pro-vinkki-osastolta: jos viilennät kätesi kylmään veteen kastelemalla ja kuivaamalla, ei voi sula nypittäessä niin helposti.) Kaada joukkoon kylmä piimä, lisää sinappi ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi.
*Kaavi taikina jauhotetulle alustalle. Taputtele noin 3 cm:n paksuiseksi levyksi. Ota taikinasta pyöreällä muotilla, esimerkiksi ohutreunaisella juomalasilla leivonnaisia leivinpaperoidulle uunipellille. (Voitele skonssit halutessasi maidolla ja/tai keltuaisella.)
*Paista 200°C:ssa uunin keskitasossa noin 10-12 minuutin ajan tai kunnes skonssit ovat kypsiä.
*Nauti skonssit heti paistamisen jälkeen, ne eivät säily tuoreen oloisina pitkään. Sinappimaustettujen skonssien seuraan sopii esimerkiksi juusto ja hyvä palvikinkku.

6 kommenttia:

Tusla kirjoitti...

Ja sitten jos vahingossa sitä kääretorttua sattuukin jäämään, voi siitä tehdä perunaleivokset. Melkein menee jo sitten kakkublogeilun puolelle... :)

Anonyymi kirjoitti...

Kuulostaapa kivalta torttuselta! Oon etsiskellyt reseptiä kääretorttuun, joka olisi jotain muuta kuin perinteinen kuningatar tai unelma :) Täytyy vaan kokeilla korvata vehnäjauhot peruna- tai gluteenittomilla jauhoilla vehnäallergian takia.

Anna kirjoitti...

Tusla: Kuulostaa vaarallisen kiehtovalta ;)

Fredrika: Kokeile ananasta :)! Jos teet purkkiananaksen kera, niin kannattaa varmaan varoa kinuskin kanssa ettei tuu liian makeeta - mutta tähän aikaan vuodesta tuore ananaskin näkyy kyllä olevan aika halpaa!

Veera kirjoitti...

Kääretorttu on tosiaankin jotenkin aliarvostettu leivonnainen. Miksiköhän en itekään sitä koskaan jälkkäriksi tee? Se olis niin helppokin.
Ihanan kuuloinen täyte teillä!

Anna kirjoitti...

Veera: Niinpä, etenkin kun ainekset löytyy helposti kaapista koska vain, ja täytteeksikin voi keksiä melkein mitä vaan!

Eija kirjoitti...

Kääretorttu on hyvää ja todellakin nopea tehdä! :) Kääretortusta tulee mielestäni vielä muhkeampi ja pehmeämpi, kun laittaa jauhoiksi pelkkiä perunajauhoja. Eli muuten sama ohje kuin sinulla, mutta perunajauhoja 1 ½ dl ja vehnäjauhot pois. Tällä tavalla saa tarjottavaa, joka sopii gluteenittomillekin.