tiistaina, marraskuuta 11, 2008

Yö tekee työt

Puuro sai aivan uusia ulottuvuuksia, kun ymmärsin liottaa suurimoita yön yli. Niinpä tässä iltana eräänä mieleeni juolahti keittokirjailija Saara Törmän Saa vaivata- kirjan ohje, jossa tehdään kylmä hiivaleipätaikina, muotoillaan siitä sämpylöitä, laitetaan ne yöksi jääkaappiin ja aamulla sitten kohotuksen kautta uuniin. Leipomoteollisuudessahan tapa on tuttu, mutta en ollut sitä keksinyt aiemmin kotioloihin soveltaa.

Kuten kuvasta näkyy, laitoinkin jääkaappiin taikinarasian. Tämä siksi, että jaettu kylmäsäilytystilani on erittäin rajallinen. Järjestely toimi hyvin näinkin: sinänsä aloillaan pysynyt taikina oli yön aikana kerännyt sellaisen kohoamispotentiaalin, että aamulla pyöritellyt sämpyläaihiot nousivat mittaansa mukavasti uunin lämmetessä. Mielestäni pitkä tekeytyminen tuntui myös kuohkeassa, hyväsitkoisessa rakenteessa, ja ehtiihän yön aikana kehittyä aromiaineitakin eri tapaan. Ainakin lämpimät aamusämpylät saavat hyvälle tuulelle!






















Aamusämpylät (10 kpl)

1/2 pussia kuivahiivaa tai 1/4 pakettia hiivaa
3 dl kylmää maitoa, kasvimaitoa tai vettä
1 rkl öljyä
1-1,5 tl suolaa
1 rkl hunajaa, siirappia tai sokeria
1 dl kaurahiutaleita
6,5 dl vehnä- tai hiivaleipäjauhoja (vähempikin jauhomäärä saattaa riittää)

*Sekoita hiiva kulhossa kylmän maidon/kasvimaidon/veden joukkoon. Lisää öljy, suola, hunaja/siirappi/sokeri sekä kaurahiutaleet. Lisää jauhoja vähitellen ja ala samalla vaivata kimmoisaksi taikinaksi. Jatka vaivaamista, kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista. Taikina saa jäädä löysäksi.
*Jaa taikina jauhotetulla leivinpöydällä kymmeneen osaan ja pyörittele osat palloiksi. Asettele ne leivinpaperoidulle pellille ja leikkuulaudalle, peitä liinalla ja laita yöksi jääkaappiin. Tai laita taikina kevyesti peitettynä jääkaappiin ja muotoile se sämpylöiksi vasta aamulla. Taikina ei nouse yöllä paljoa, joten esim. 2 litran vetoinen säilytysastia riittää varmasti.
*Ota aamulla sämpylät kohoamaan tai muotoile taikina sämpylöiksi leivinpaperoidulle uunipellille. Anna sämpylöiden kohota sen aikaa kun uuni kuumenee 250°C:seen. (Jos uunisi on kovin ärhäkkä, myös 225°C riittää.) Paista sämpylöitä 10 minuuttia, kunnes ne saavat vähän väriä. Älä paista liian kauan, etteivät sämpylät kuivu.

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Niinpä, mikäpä sen ihanampi aloitus viileälle talviaamulle kun pellillinen tuoreita sämpylöitä? Enpä oikein keksi... Pitääkin olla jonakin iltana kauaskatseinen ja pistää taikina aamuksi tekeytymään.

Merituuli kirjoitti...

hei meillä on just sämpylät kylmäkohoamassa aamuksi! löysin ohjeen aikanaan Lettupannulasta ja olen tehnyt sitä monesti.

On supertotta, että tuoreet sämpylät aamulla ovat loistava juttu! ja vileä päälle juustoa...nam!

Merituuli kirjoitti...

tai siis vielä :)

Jael kirjoitti...

Ihana sämpyläohje.Mä olen tehnyt leipää ja pizzataikinaa samalla tekniikalla eli sämpylä lepäämään jääkaappiin yöksi ja kauemminkin.

Anna kirjoitti...

Kiitos kommenteista! Hyvä vinkki tuo pizzataikina :)

Tosiaan, ohje on ollut Lettupannulassakin! En muistanut juuri sämpyläpostausta, mutta sen oon huomannut että niin mun keittiössä kuin sielläkin tuo Saara Törmän kirja on ahkerasti luettu :)

Veera kirjoitti...

Miksi mun jääkaapissa ei just nyt ole tuota sämpylätaikinaa. On aamu, hirvee nälkä ja jääkaappi ammottaa tyhjyyttään.
Nyt NIIN maistuis juustosämpylä ja appelsiinimehu. Tai täytetty patonki!
Pitänee laittaa patonkijuuri jääkaappiin tänä iltana niin on huomenna iloisempi herätä.

Anonyymi kirjoitti...

kasvimaitoa?! tarkottaaks tää soijajuttua.

Anna kirjoitti...

Veera: Unohdin mainita että tuo kirjan ohje alkaa kysymyksellä siitä, ammottaako jääkaappi tyhjyyttään :D Jos olisin tajunnut mainita sen, ehkä sulta löytyisi nyt sieltä sämpylätaikinaa ;)

Mirv joo sitä kai esim, mä käytin kyllä vettä :D

aleksi kirjoitti...

ei muuten leipomossa laiteta valmiiksi pyöritetyä sämpylää jääkaappiin yöksi, ne kohois liikaa ja vois lässähtää, pakastimeen kyllä.

Anna kirjoitti...

Aleksi kiitos täsmennyksestä! Mun käsitys leipomoteollisuudesta on aika mielikuvan ja kuulopuheiden varainen ;)