maanantaina, marraskuuta 10, 2008

Tähdetähdet

Kalapataan ostettua pinaattia jäi yli, ja kun Kolatun ihanaa kuttuchevreä oli päätynyt jääkaappiin ja sitruunamehua ja valkosipuliakin löytyi, syntyi aineksista sitruunainen pinaattipasta. Idea on uusimmasta Glorian Ruoka&Viini- lehdestä, jonka ohjeessa tosin chevren tilalla oli herajuustoa. Kermakin jäi uupumaan, mutta täyteläisyyttä enemmän olisin oikeastaan kaivannut pastaan jonkinlaista "väkevyyttä", ehkäpä kapriksia? Vallan maistuvaa kuitenkin.























Pastaan päätyivät hiljattain myös pakastelokerosta löytyneet sipuliset jauhelihapihvit. Sillä aikaa kun pasta kiehui, yhdistin kipossa kevytkerman jämät, aurinkokuivattuja tomaatteja sekä kohmeiset pihvit paloiteltuna ja lykkäsin yhdistelmän kiehahtamaan mikroon. Mukaan vielä mausteita (riippuen tietysti jauhelihapihvien mausteisuudesta) ja sekoitus kypsän pastan joukkoon. Nautin lipstikan kanssa, juustokin sopii hyvin mukaan.























Kuivattu lipstikka sopii myös kuttuchevre-tomaattivoileivän päälle. Kinkku-avokadovoileipää taas on höystetty tällä kertaa sekä pienellä sipauksella piparjuuritahnaa sekä sitruunapippurilla. Kinkun mieto maku täydentyy ja avokadon rasvaisuus taittuu piparjuurella hienosti. Sitruunapippurillakin on samankaltainen vaikutus.





















Kinkkupaketin viimeiset, jo hieman kuivahtaneet siivut katoavat tietysti pizzaan. Tulisen pizzan muut ainesosat ovat yli jääneitä tortillatykötarpeita eli salsaa, jalapenoja ja juustoraastetta. Pohjana voisi käyttää tortillalettuakin, mutta nyt pakastimesta löytyi pizzapohjia.
























Vatsa kiittää ja maailma pelastuu!

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Aivan upea tuo ylin ohje!! :) Pasta & pinaatti = namnamnam!

Anna kirjoitti...

Ja hyvä esimerkki siitä miten yksinkertaisista aineksista syntyy hyvää :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihan loistavat sapuskat olet kyllä jämäpaloista kasannut, tähdekokkaus kunniaan :) toivoo eräs, joka jemmaa pienimmätkin vihanneksenpätkät ynnä muut ja koettaa loihtia niistä vielä uutta ruokaa..

Anna kirjoitti...

Jep, tähdekokkailusta saa tosi hyvän mielen kun miettii rahan- ja roskansäästöä!