perjantaina, marraskuuta 07, 2008

Angola: Fish calulu

Aakkosmaareseptit löytyvät tavallisesti siten, että jokin tietty ruokalaji mainitaan kerta toisensa jälkeen eri lähteissä. Etenkin jos ruokakulttuuri on minulle ennestään vieras, alkaa tuo mainittu kuningaslaji joskus tehdä itsensä niin tärkeäksi että se tuntuu suorastaan välttämättömältä kokeiltavalta. Angolan kohdalla Fish calulu- kalapata oli selvästi tällainen ruokalaji.





















Angola sijaitsee Afrikan eteläosassa länsirannikolla. Sen ruokakulttuurissa kala on siis luonteva osa ruokavaliota. Aiempi siirtomaaisäntä Portugali vaikutti osaltaan Angolan ruokakulttuuriin tuoden maahan mm. mieltymyksen mausteisuuteen.

Fish calulu on eräänlainen pata, jossa kattilaan ladotaan vuorotellen kuivattua ja tuoretta kalaa ja vihanneksia, joita palmuöljy maustaa. Omasta padastani ei kuivattua kalaa löytynyt, vaikka kävinkin tutustumassa potentiaalisiin otuksiin etnokaupoissa. Kokonaiset kuivatut kalat vaan olivat lopulta minulle liian eksoottinen tuote, myönnän nöyrästi. Raportoikaa jos kokeilette! Kovin mausteinenkaan patani ei ollut, ehkä juuri kuivakalankin puuttumisen vuoksi, mutta afrikkalaiset palmuöljy ja okra toivat ruokaan autenttisuutta. Ainemäärät eivät ole lopullisia totuuksia, sillä pienensin annostani ohjeisiin nähden aika paljon.





















Fish calulu (2 annosta)

150 g kalaa (seikuutioita, eh)
(saman verran kuivattua kalaa)
1 rkl sitruunamehua
suolaa
2 valkosipulinkynttä
1 sipuli
1 tomaatti
n. 100g tuoretta pinaattia
muutama palko okraa
2 rkl palmuöljyä

(*Liota kuivattua kalaa vedessä, kuitenkin niin että suolaa jää jäljelle kalaan.)
*Hienonna valkosipulinkynnet. Paloittele kala ja mausta se sitruunamehulla, suolalla ja kynnellisellä valkosipulia.
*Leikkaa sipuli renkaiksi ja viipaloi tai paloittele tomaatti. Leikkaa okrapalkojen päistä palat pois ja viipaloi okra.
*Sekoita toinen valkosipulinkynnellinen palmuöljyn joukkoon.
*Kuumenna pannulla keskilämmöllä puolet palmuöljy-valkosipuliseoksesta. Lado pannuun tiiviisti päällekäin sipulirenkaat, (kuivattu kala,) tuoreen kalan palaset, tomaatti, pinaatti sekä okra. (Ohjeissa kala laitetaan alimmaksi, mutta päätin silti laittaa hitaammin kypsyvän sipulin ensin.) Kaada päälle loput palmuöljyseoksesta.
*Anna hautua keskilämmöllä kannen alla noin 15-20 minuuttia, kunnes ainesosat ovat kypsyneet. Nauti esimerkiksi polentan tapaisen maissipuuron kera.

6 kommenttia:

Meri, Helsinki kirjoitti...

Mä diggailen sellasia kuivakala-snacksejä, joita saa Vii voanista ja Aseanicista :-D En sitten tiiä niistä muista, kokonaisemmista. Nää on sellasia suikaleita.

Anna kirjoitti...

Oot joskus kertonutkin niistä! Snacks-nimiset saattaisi toimiakin koska kaikkien snäksien edessä olen sulaa vahaa. Se kokonainen kala, jota mulle kaupassa angolalaistyyppisenä osoitettiin, sai mut sen sijaan lähinnä juoksemaan pakoon ja tuntemaan itseni raukkikseksi :D

Merituuli kirjoitti...

miltä maistuu okra? ihan uusi juttu meikämannelle.

kuivatut kalat ei kuulosta järin houkuttelevilta niiden aurinkokuivattujen katkarapujen jälkeen...

Anna kirjoitti...

Okran maku oli mun mielestä tosi mieto, rakenne oli kivan napakka vielä vartin kypsyttelyn jälkeenkin. Jos olisin tehnyt ruoan, jossa okra olisi pääosassa, osaisin varmaankin sanoa paremmin: nyt ostin sitä kokeilumielessä vain muutaman palkon lähietnolan irtomyynnistä, ja maku hukkui vähän muiden makujen joukkoon.

Jael kirjoitti...

Mielenkiintoinen resepti.Mä olen aina vierastanut okraa kun olen saanut sitä sellaisena "limaisena" mikä kai johtuu liiallisesta kypsennyksestä. Mut muuten kuulostaa ihan kivalta kalapadalta.

Anna kirjoitti...

Tässä ruoassa okra kypsyi ikäänkuin höyryssä, kun pannuun ladottua ruokaa ei sekoiteltu missään vaiheessa. Ehkä se siksi ei saanut limaisuutta pintaansa. Voi olla että tulos olisi eri, jos pataa kypsyttelisi tosi pitkään tai sekoittaisi niin että okra kypsyisi kuumemmassa lämpötilassa?