keskiviikkona, lokakuuta 03, 2007

Taivaalliset kantarellit

Olen päässyt sieniruokien makuun vasta viime vuosien aikana. Tänään tehtiin kermaista kantarellimuhennosta lounasseurana toimineen ystäväni kanssa - ensimmäinen kerta kun sellaista uskaltauduin itse kokkaamaan. Ja huh, tällaisia ruokia syödessä todella tajuaa miksi Suomen johtavat keittiömestarit niin innolla julistavat yksinkertaisista raaka-aineista ja loistavista mauista! En suosittele kantarellien vihaamista kenellekään.


















Kantarellimuhennos (kahdelle)
1/2 l kantarelleja
1 sipuli
juoksevaa margariinia paistamiseen (voikin varmasti toimisi)
2 dl ruokakermaa
rouhittua mustapippuria, suolaa

*Puhdista kantarellit roskista talouspaperilla. Hienonna sipuli.
*Kuumenna paistinpannu, lisää rasva. Lisää sipuli sekä sienet. Pyörittele, kunnes suurin osa sienistä irtoavasta nesteestä näyttää irronneen.
*Lisää kermaa pannulle vähän kerrallaan samalla sekoitellen. Anna hautua miedolla lämmöllä hetken aikaa.
*Mausta pippurilla ja suolalla.

Lisäkkeenä nautittiin keitettyjä perunoita sekä mainiota vaaleanvihreää salaattia, jossa jäävuoripedin päällä lepäsi fenkolia, varsiselleriä sekä viinirypäleitä.

("Pedin päällä lepäsi.." Juuri tänään yhden kaverin kanssa naurettiin, miten hassuja ilmauksia ruoasta käytetään. Aatelia on myös "Oliiviöljy aateloi..."-tyyppiset kuvailut :D)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Herkullisen näköistä! Itse olen vielä aivan aloittelija sieniruokien parissa (lapsuuden aikaiset traumat koulun sieniruoista nostavat vieläkin päätään mieleni perukoilta). Jospa joskus kokeilen tätä, kunhan uskallan takoa päähäni, etteivät sienet ole ihan kamala asia... ;)

Anna kirjoitti...

Juu mäkään en tosiaan koko lapsuusaikana sieniä suostunut syömään. Vähitellen totuin pizzassa herkkusieniin, sitten saatoin ostaa niitä jo rasiallisen kotiinkin. Vajaa pari vuotta sitten tein ekan kerran sienisalaattia ja olin sitä mieltä että se maistui hyvältä. Tää oli ensimmäinen kerta, kun itse ostin luonnonsieniä. Ja nyt viikonloppuna olen menossa sienimetsään - hiljalleen se etenee :D