perjantaina, syyskuuta 07, 2007

Juustojuuret

Tänään lounaskokkailtiin pitkästä aikaa kaverini kanssa. Viikon takaisen Hesarin punajuuri-ruokateeman kummitellessa mielessäni ei onneksi tarvinnut kaupassa kovin pitkään mietiskellä, mitä tänään syötäisiin. Kokeiluun lähti siis punajuuren ja vuohenjuuston yhdistelmä. Luksusta haettiin muovaamalla lisäkeperunat muusiksi. Tuli todettua mm. etteivät viisaat tahot aivan väärässä ole olleet kertoessaan, että sauvasekoitin saa perunassa aikaan mietoa kiiltoa ja liimaefektiä. Vaan maistuvaa oli joka tapauksessa.
























Uunipunajuuret vuohenjuustolla (kahdelle)

n. 6 pientä punajuurta
100g pehmeää, kuitenkin jossain määrin leikattavaa vuohenjuustoa
2 rkl öljyä
ripaus kuivattuja yrttejä
ripaus valkopippuria

*Kuori ja viipaloi raa'at punajuuret. Asettele leivinpaperoidulle uunipannulle tiiviiseen mutta matalaan rykelmään. Valuta päälle 1rkl öljyä, kääntele viipaleita sen verran että öljy levittyy suurinpiirtein tasaisesti.
*Paista viipaleita uunissa 175°C:ssa viipaleiden paksuudesta riippuen n. 15 min, kunnes ne tuntuvat lähes kypsiltä. Lisää punajuurien päälle 1rkl öljyä sekä vuohenjuustoviipaleita. Anna paistua vielä 5-10 min, kunnes juusto on sulanut.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Juuri viime viikonloppuna söin Tampereella Haraldissa uunissa haudutettua punajuurta mm. vuohenjuuston kera, ja se oli niin herkullista, että aloin toki haikailla jonkin vastaavan, mutta kotikeittiössä valmistuvan ruokalajin perään. Tätä pitänee siis kokeilla.

Ja saman perunamuusi-ilmiön huomasin myös tuossa alkuviikosta. Eihän se makuun tosiaan vaikuttanut, mutta sauvasekoittimen puhdistus olikin sitten kinkkisempi juttu.

Anonyymi kirjoitti...

Onnea Anna! Voitit blogini arvonnassa pääpalkinnon. Laitatko sähköpostiosoitteeseeni (helmikuura @ gmail . com , poista välit) yhteystietosi, niin laitan paketin postiin heti maanantaina!

Anna kirjoitti...

Aaltoneito: Noi punajuuret oli kyllä todella helppoa hyvää. Niitä tulee syötyä niin harvoin, että maistuvat varmaan sen takia ilman mitään sen suurempaa prosessointia :). Perunamuusin osasin aavistaa, mutta olihan se pakko kokeilla!

-m-: Oho, mikä tuuri! Mahtava juttu, kiitos!