sunnuntai, helmikuuta 16, 2014

Se oikea bliniohje

Blinit ovat alkaneet vakiintua helmikuuhun herkuksi yhtä vankasti kuin uudet perunat kuuluvat juhannukseen tai piparit jouluun. Tässä blogissa on aiemmin tarjoiltu vehnä-ohraplättyjä sekä tattaripannaria. Jo muutaman vuoden ajan ihanan kuohkeat ja maukkaat blinit on kuitenkin meillä paisteltu Olivian Täydellinen ohje -kirjan reseptillä.

Ohjeen salaisuus on vehnäolut. Kannattaa suosia suodattamatonta ja muhkean makuista, Keisarin Elowehnä on ollut tässä minusta aina aika toimiva. Alkuperäisessä ohjeessa ei korosteta taikinan tekeytymistä lämpimässä, mutta kannattaa varmistaa tarpeeksi lämpimät olosuhteet taikinalle, jotta saadaan kunnolla kuohkeutta pannuun. Viimeiset hetket ennen paistoa voi taikinakulhoa pitää vaikkapa tiskialtaassa lämpimässä vesihauteessa.




Blinit (noin 16-18 pikkuletun kokoista)

3 dl täysmaitoa
15 g tuorehiivaa
2 1/2 dl tattarijauhoa
1 dl vehnäjauhoa
3/4 -1 tl suolaa
1 dl (huoneenlämpöistä) vehnäolutta
1 munankeltuainen
1 munanvalkuainen

paistamiseen n. 100 g voita

*Sekoita kulhossa kädenlämpöinen maito ja hiiva. Sekoita joukkoon jauhot, suola ja olut. Peitä kulho leivinliinalla. Anna taikinan käydä huoneenlämmössä, lämpimässä ja vedottomassa paikassa 8-10 tuntia.
*Kirkasta voi: Sulata voi kattilassa liedellä. Lämmitä matalalla lämmöllä noin 10 minuuttia, kunnes hera on erottunut rasvasta. Älä anna voin ruskistua tai kiehua, äläkä sekoita sitä sulamisen aikana. Nosta kattila liedeltä. Kun hera on laskeutunut pohjalle, nostele kirkas rasva kauhalla varovasti erilliseen astiaan.
*Juuri ennen blinien paistamista vatkaa keltuainen taikinan joukkoon. Vaahdota valkuainen kovaksi vaahdoksi puhtaassa kulhossa. Kääntele vaahto sitten varovasti taikinan joukkoon.
*Kuumenna nokare rasvaa jokaisessa lettupannun kolossa. Kun voi on kuumentunut niin, että pannuun pudotettu taikinapisara alkaa tiristä, nostele taikinaa soppakauhalla pannun kolosiin.
*Paista muutaman minuutin ajan keskilämmöllä, kunnes paistopinta on kauniin ruskea ja päällimmäinen puoli alkanut selvästi hyytyä. Käännä, lisää halutessasi hiukan rasvaa ja paista kauniin ruskea pinta myös toiselle puolelle.
*Nosta lautaselle. Jos paistat blinejä moninkertaisen annoksen, voit pitää tarjoilua odottavia lettuja uunissa noin 75°C:n lämmössä.
*Tarjoile smetanan, punasipulin, ruohosipulin tai tillin sekä savukalan tai mädin kanssa.



3 kommenttia:

Ruokasurffausta - Anna kirjoitti...

Blinejä on pitänyt tehdä jo monesti mut se on vaan jäänyt :(

Nanne - Elämää Koivurannassa kirjoitti...

Sama meillä, on pitänyt tehdä monesti mutta aina se vaan jää!

Anonyymi kirjoitti...

Tänään aion tehdä blinejä.
Tein eilen kaksi taikinaa. Toisen laitoin illalla jääkaappiin ja teen ylihuomenna. Toisen keittilnpäydälle nousemaan.
Katsotaan mitä tulee.