Foodien pyhä Francisco

San Francisco oli Seattlen jälkeen toinen road-tripimme tärkeimmistä etapeista. Vietimme siellä kolme yötä, mikä on meidän dynaamisella matkustustyylillä aika pitkä aika.

Fiilikset kaupungista jakautuivat kahtia. Toisaalta olin pettynyt siihen, miten levoton, sekava, turistien täyttämä ja paikoin aika rähjäinen paikka se olikaan: niin väkevästi olin luullut, että se olisi värikäs, idyllinen ja persoonallinen. Toisaalta aloin ymmärtää, että koko San Franciscon sielu on siinä, miten erilaisia sen alueet ovat. Pankkien viileitä tornitaloja lukuunottamatta kolmikerroksiset erkkeri-rivitalot hallitsevat joka puolella, mutta kadunvarren fiilis voi vaihtua äärestä laitaan aivan hetkessä.

Some-nörttien kansoittamassa San Franciscossa ylivoimaiseksi oppaaksi osoittautui Yelp. Jelppailun perusteella paikalliset pitävät kuumimpina alueina vanhaa meksikolaiskaupunginosaa Missionia sekä hippien Haightia. Edulliset ruokapaikat, vilkas yöelämä, paljon pieniä putiikkeja. Osuimme ehkä ihan väärille kaduille, sillä "rento meininki" molemmissa oli vähän liian hardcorea meikäläiselle. Kantapäät stoppasi u-käännösasentoon aika pian. Vaan jos Haightin avoin huumeiden katukauppa ei häiritse, ja Missionin katusaarnaajien huudot ja ränsistyneet talot kuulostavat lähinnä rennon boheemeilta, kannattaa uskoa ennemmin satoja Yelp-arvioita kuin yhtä neuroottista ruokabloggaajaa.

Kuuluisassa, herkkukauppaparatiisiksi kunnostetussa Ferry Building -hallissa oli viileän tyylikästä ja kallista, satama-alue Fisherman's Wharf taas oli aivan jäätävä turistikeskus. Jopa meidän mittapuulla, ja me ei edes olla kovin allergisia turistijutuille. Tämä oli se kohta, jossa Seattlen Pike Place Market veti pidemmän korren oikeasti mukavalla tunnelmallaan. Kummastakin metsästin kaverin vinkin perusteella sourdough bread -juurta kotiin vietäväksi, mutta ilmeisesti leipomot ovat lopettaneet sen myynnin. Arvailut kertoivat, että toisesta Ferry Buildingin leipomosta sitä ehkä saisi ehkä tiistaisin, mutta tuo onneton leipomo oli kiinni aina kun me osuttiin paikalle.

Mutta sitten hyviin uutisiin. Löysimme hotellin Lombard Streetin varrelta: se on juuri se sama katu, jota eteenpäin ajellessa päätyy lopulta kuuluisalle kiemuratielle. Golden Gatekin on aivan lähellä. San Franciscossa yöpyminen on ainakin heinäkuussa todella kallista, mutta juuri Lombard Streetillä oli paljon siistejä motelli-hotelleja jotenkuten järkevään hintaan. Mikä parasta: muutamien tutkimusmatkojen jälkeen juuri se alue oli minusta myös kaikista mukavinta. Kartalla sijaitsimme kai Cow Hollow'ssa, alueista myös North Beach ja toisaalta Marina olivat lähistöllä. Kaduilla oli rauhallista ja siistiä, mutta ihan lähellä oli pari vilkasta ravintola- ja kauppakatua (Polk Street ja Union Street). Lisäksi bussit kulkivat minne vain tosi nopeasti ja kätevästi.

Kaupungissa liikkumista varten kannattaa ehdottomasti hankkia 1 tai 3 päivän Muni-passi eli kestolippu busseihin ja ratikoihin. Ensinnäkin, San Francisco on maantieteellisesti jättimäinen, sillä rakennuskanta on aika matalaa. Toiseksi, kaupungissa on niin paljon jyrkkiä mäkiä, että lyhyetkin matkat ovat tosi raskaita ja pitkiä kävellä. Kolmanneksi, haluat KUITENKIN matkustaa muiden turistien kanssa vanhoilla cable careilla, ja se lysti maksaa 6 dollaria kerralta, ellei Muni-passia ole taskussa. Kolmen päivän passi maksoi 22 dollaria/hlö, ja kertalippuihin verrattuna sen osto kannatti naurettavan pian.

Odotin San Franciscon ruoalta paljon, ja se kannatti. Ruoka oli aivan parasta. Yelpin avulla löysin Eat At Streetin (2141 Polk Street), joka toi mieleen Helsingin Murun. Ideana taisi olla saada yksinkertaiset raaka-aineet maistumaan täydellisiltä. Mieleen jäi suussasulava naudanliha, mutta ennen kaikkea se, etten ikinä ole maistanut yhtä hyvää ruusukaalia. Aika hyvin tehty.

Roam Artisan Burgerissa (1785 Union Street, Octavian risteys) taas syötiin koko kuukauden parhaat hampurilaiset. Mielettömän mehukkaat ja maukkaat biisoniburgerit oli valmistettu vapaista, ruoholla syötetyistä, luomuista tai muuten vaan taianomaisista aineksista. Burgerin kanssa syötiin parmesan-tryffeliranskalaisia. Onko tähän enää lisättävää? Roam on ilmeisesti todella suosittu paikka, mutta sunnuntai-iltana yhdeksän maissa siellä oli meille juuri sopivasti tilaa, eikä meidän tarvinnut jonottaa lainkaan.

52 Weeks of Deliciousness -blogin suosituksista löysin aamupalapaikaksi North Beachin Pat's Cafén (2230 Taylor Street), jossa tilasin täsmälleen suositellun annoksenkin: eggs benedictin talon hollandaisella ja side orderiksi tuoreita marjoja. Aamupalaksi nautiskeltiin myös bloody maryt. Ensin tilattiin vain yksi, mutta jo ekan hörpyn jälkeen päätin ykskantaan että mary oli maailman paras, ja jouduimme tilaamaan toisen. Kaikki nämä San Franciscon annokset kiilasivat saman tien reissun parhaiksi makuelämyksiksi.

Sanoinko jo "paras"?

Chinatown oli vaikuttava esimerkki siitä, miten alueet tosiaan muuttuivat aivan hetkessä. Edellisissä kortteleissa ei aavistanut lähes mitään: seuraavissa jokaisen ikkunan tekstit olivat kiinaksi ja ympärillä oli vain aasialaisia ihmisiä! Ruokapaikan etsiminen meni runsaudenpulassa säätämiseksi. Ajattelimme mennä vain "johonkin, missä on porukkaa", ja päädyimme syömään yhdentekevän ei-minkään-makuiset annokset kiinalaisessa ketjumestassa nimeltä ABC. (Ironista? Kyllä...) Tarinan opetus: tarjontaa on niin paljon, että Yelpin tutkiminen etukäteen oikeasti kannattaisi. Satunnainen vaeltelu voi johtaa hyvään lopputulokseen, tai sitten ei. Uskon, että Chinatownista olisi voinut yhtä hyvin löytää jotain unohtumattoman hyvääkin.

Isyyspakkaus-blogin suosittelema The Walt Disney Family Museum (104 Montgomery Street, Presidio) oli kiinnostava. Siellä on paljon lukemista ja katsottavaa leffateollisuudesta ja Disneyn menestystarinasta innostuvalle aikuiselle. Lapsille museo saattaa ehkä olla tylsä (tämä tosin on täysin hatusta repäisty arvaus). Museossa meni helposti pari tuntia, ja lisäksi sinne oli aika pitkä kävelymatka lähimmiltä julkisen liikenteen pysäkeiltä, mutta käynti kannatti silti.

Toinen suurempi aktiviteetti oli myös hauska kokemus: kävimme katsomassa San Franciscon Giantsin ja Los Angelesin Dodgersin välisen baseball-ottelun AT&T-areenalla. Olut ja hodari katsomossa kuuluivat totta kai asiaan. Liput löysimme kohtuuhinnalla erään tarjoilijan suositteleman stubhub.com-sivuston kautta. Maksoimme aika hyvistä paikoista nyt 38 dollaria henkilöltä, kun oikea hinta olisi ollut tuplasti enemmän.

Ai niin, meinasin unohtaa merkittävän nähtävyyden. Kaikki Myytinmurtajien fanit haluavat totta kai käydä M5 Industriesin teollisuushallilla (1268 Missouri Street). Se on harmaa laatikko, eikä ovikelloa tule soitella, mutta juuri samaisella pihalla on sentään tehty lukuisia ohjelman testejä! Siellä mekin siis käytiin koukkaamassa samalla kun navigaattori näytti jo kohti etelää.