sunnuntaina, marraskuuta 04, 2012

Paahdetut hunaja-yrttipähkinät

Pähkinät ovat hauska aines: herkullisia sellaisinaan, hyppäävät aivan uudelle tasolle kevyesti paahdettuna, ja jos niitä paahtamisen yhteydessä vielä maustaa, on lopputuloksena järjettömän mainio herkku.

Tämän nopean ja helpon metodin pähkinöiden maustamiseen keksin kerran, kun halusin sosekeiton kaveriksi parin kourallisen verran jotakin rouskuvaa. Pähkinät tuntuivat saavan väriä kovin hitaasti, ja ehdin tylsyyksissäni kaivaa kaapista esiin juoksevan hunajan ja yrttisuolan. Se oli menoa sitten.


























Paahdetut hunaja-yrttipähkinät

muutama kourallinen cashew-pähkinöitä, sen verran että paistinpannun pinta täyttyy
pari teelusikallista juoksevaa hunajaa (mitoita määrä pähkinöiden määrän ja makeanhimosi mukaan)
yrttisuolaa ja kuivattuja yrttejä, esimerkiksi timjamia

*Paahda ensin pelkkiä pähkinöitä kuivalla pannulla silloin tällöin sekoitellen, kunnes ne ovat saaneet kauniin kullanruskeaa väriä sinne tänne. Perinteisellä 1-6 -asteikon valurautalevyllä nelonen on paahtotarkoitukseen oiva taso.
*Lisää pannulle hunaja. Sekoita heti, sillä hunaja alkaa välittömästi tarttua melko tiukasti kiinni pähkinöiden pintaan. Lisää samantien pannulle yrttisuolaa ja yrttejä, sekoita jälleen. Paahda vielä hieman miedommalla lämmöllä minuutin-pari, niin että hunajakin saa hieman paahteista makua. Edellämainitulla lämpöasteikolla on kolmonen tähän vaiheeseen sopiva.
*Siirrä pannu sivuun ja anna jäähtyä. Nauti sellaisenaan tai pakkaa purkkiin vaikkapa lahjaksi.


























P.S. Pähkinöiden paahtamisasioissa ja maustevariaatioissa on Monkeyfood-blogi aivan lyömätön. Kannattaa tutustua.






8 kommenttia:

Anne T. kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anne T. kirjoitti...

Kuulostaapa ihanilta, pitää kokeilla heti viikonlopun koittaessa ensi viikolla. Kiitos reseptistä :)

Anna kirjoitti...

Kiitos kommentista Anne :) Kokeile ihmeessä!

Tusla kirjoitti...

Tehtiin, koukututtiin ja syötiin! Hilittömän hyviä, aiheuttavat riippuvuutta.

Anne T. kirjoitti...

Siut on mainittu täällä: http://annenpannu.blogspot.fi/2012/11/lammin-joulumysli.html

Kiitti inspiraatiosta. On siis edelleenkin mielessä nuo yrttipähkinät, mutta ei ole aineksia kotona vielä. Tein paahtamalla jotain muuta :)

Anna kirjoitti...

Tusla: Ihan huippua että kokeilitte ja koukutuitte!

Anne: Kävin kurkkaamassa, mahtava mysli :)

Meku (Toscapulla) kirjoitti...

Tässähän on hyvä lahjaidea viemisiksi. :)

Meku (Toscapulla) kirjoitti...

Tässähän on hyvä lahjaidea viemisiksi. :)