sunnuntaina, toukokuuta 29, 2011

Calzonet

Olen hurahtanut myöhäisherännäisesti Jamie Oliverin keittokirjoihin ja ruokaohjelmiin. Täysin. Hurahtanut niin, että tuntuu melkein kuin Jamie olisi nykyään meidän perheenjäsen. Siteeraan Oliveria kokatessani, nauran ja nyyhkin tv:n ääressä. Hurmaannun jokaisesta uudesta ruokalajista.

Nyökyttelen vakavasti, kun Jamie esimerkiksi 30 Minute Mealsin esipuheessa kertoo, että kaikki hänen reseptinsä on erityisen tärkeää toteuttaa tarkalleen ohjeen mukaan - ja tunnen pientä syyllisyyttä, kun päädyn sittenkin soveltamaan tilanteen mukaan.



















Onneksi lopputulokset ovat yleensä toimivia silloinkin, kun oma luovuus ja jääkaapin realismi saa vallan. Ja onneksi Jamieta, tuota keittiötonttuamme, on kiittäminen ihan jo inspiksestä.

Asiaan. Jamien kotona -kirjan innoittamat, mutta itse sävelletyt calzonet olivat tosi hyviä.

Calzonet (neljä isoa)

Pohja:
neljän pizzapohjan pizzataikina vapaavalintaisella näppituntumaohjeella (meillä armoitetun pizzantekijän, ei minun eikä kotitontun vaan sen kolmannen, kombo: 4 dl lämmintä vettä, 1 pss kuivahiivaa, 1 tl sokeria, tarpeellinen määrä jauhoja ja oikein reilu loraus öljyä, vaivaus, kohotus vesihauteessa, vaivaus ja se on siinä)

Tomaattikastike:
loraus oliiviöljyä
3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 tlk tomaattipyreetä
1 tlk (400 g) valkosipulimaustettua tomaattimurskaa
kourallinen basilikanlehtiä
1 tl sokeria
pieni ripaus suolaa ja mustapippuria

Täyte:
loraus öljyä ja nokare voita
kolme kourallista kuivattuja suppilovahveroita + vettä
1 sipuli viipaloituna
3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
70 g tuoretta pinaattia
200 g palvikinkkua kuutioina
ripaus merisuolaa
mustapippuria myllystä

2 mozzarellajuustopalloa (à 125 g)



















*Valmista pizzataikina kaulitsemista vaille valmiiksi. Laita kuivat suppilovahverot kulhoon likoamaan veteen.
*Valmista tomaattikastike. Kuullota valkosipulia ja tomaattipyreetä parin minuutin ajan paistinpannulla öljyssä keskilämmöllä. Lisää tomaattimurska ja basilikan lehdet sekä sokeri. Anna kiehua hiljalleen noin 10 minuutin ajan. Tomaattikastike saa kiehua kokoon, sillä calzonen täytteen ei tule olla lainkaan vetistä. Siirrä sivuun kippoon odottamaan ja pyyhkäise pannu puhtaaksi.
*Kuumenna pannulla keskilämmöllä öljy ja voi. Purista liotetut suppilovahverot kuivaksi ja lisää sienet sipulin ja valkosipulin kanssa pannulle kuullottumaan. Huuhtele ja kuivaa pinaatti. Lisää pannulle pinaatti ja palvikinkku. Kääntele seosta, kunnes pinaatit ovat "kutistuneet" ja alkaa näyttää siltä, että kaikki ylimääräinen neste seoksesta on haihtunut.
*Sekoita sieni-pinaatti-kinkkuseokseen tomaattikastike. Kytke levyn lämpö pois, mutta anna seoksen vielä lepäillä lämpimällä levyllä. Jälleen kerran: seoksen tulee olla ennemmin kuivaa kuin kosteaa, jotteivät calzonet kostu liikaa.
*Kuumenna uuni mahdollisimman kuumaksi (meidän uunilla se tarkoittaa 275°C:ta). Jaa pizzataikina neljään osaan ja kaulitse pyöreiksi, halkaisijaltaan n. 30 cm kokoisiksi levyiksi. Jaa täyte ympyröiden puolikkaille. Revi kuhunkin pohjaan täytteeksi vielä puolikas mozzarellapallo. Taita taikina lihapiirakan tapaan, ja rypytä tiukasti kiinni.
*Paista kuuman uunin alatasossa n. 10-15 minuutin ajan, kunnes calzone on pullistunut ja väriltään kullanruskea.

2 kommenttia:

aleksi kirjoitti...

miksi muuten vaivaat kohotuksen jälkeen uudestaan? voisit vaan jättää koko kohotuksen suoraan koska tuo sen aika lailla nollaa kuitenkin.

Anna kirjoitti...

Kyse on ehkä enemmänkin sellaisesta neljäsosapallon muodostamisesta kuin vaivaamisesta, oot oikeassa :D

Leipureilla on sille varmaan oma sanansa, mun leivontasanavarasto on rajoittuneempaa :D