maanantaina, toukokuuta 23, 2011

Viinisuolaheinäsöpöläiset

Tiedättekö, mitä teen nykyisin arkiaikaan? Yritän, muun muassa, muodostaa ymmärrettäviä lauseita. Pyrin välttämään esimerkiksi suurta helmasyntiäni, ylipitkiä yhdyssanoja. Pyrin myös olemaan täsmällinen.

Tiedättekö, mitä teen nyt, kun omistan pitkästä aikaa rakkaalle blogilleni hetkosen? Ryöstöviljelen yhdyssanaihanuutta juhlatarjoilureseptiotsikossa. Jätän ohjeen villisti ihan vaille mittayksiköitä.























Valmistujaisjuhlaviinisuolaheinäsöpöläiset
(eli tortillarullat, siinä toivossa että joku googlaten löytäisi tämän herkun)

kokojyväluomutortilloita
piimää
maustamatonta tuorejuustoa
punaista pestoa
aurinkokuivattuja tomaatteja
oliiviöljyä
rucolaa
viinisuolaheinää

*Levitä tortillat työlaudalle hieman lomittain.
*Notkista tuorejuusto piimällä. 200 g tuorejuustoa ja tilkka piimää riittää kahdeksalle tortillalle (äh, en malttanut olla puhumatta määristä). Levitä tasaisesti tortillojen pinnalle. Levitä myös päällekkäin olevien tortillojen väliin "liimaksi".
*Hienonna aurinkokuivatut tomaatit ja sekoita punaisen peston ja oliiviöljytilkan kanssa notkeahkoksi tahnaksi. Levitä makusi mukainen määrä tuorejuustokerroksen päälle.
*Huuhtaise pari kourallista rucolaa ja jaa tasaisesti tortillakokonaisuuden pinnalle. Rullaa tiiviiksi rullaksi. Anna vetäytyä jääkaapissa parin tunnin ajan.
*Leikkaa rulla parin sentin levyisiksi viipaleiksi. Aseta pinnalle viinisuolaheinän lehti ja keihästä cocktail-tikulla. Ihastele ja nauti.

4 kommenttia:

Lauri kirjoitti...

Aurinkokuivattua tomaattia ja silti oli niin hyviä! :O

Virpi kirjoitti...

Onpa kyllä söpöläiset!

Peurankello kirjoitti...

Vau, just ostin Lahja -mummin kanssa tuota suolaheinää yrttiruukkuun kasvamaan. Nyt sain sillekin yhden uuden kohteen. Kiitos annaseni! Tervetuloa puutarhakahveelle, kun tänne joudutte!

Anna kirjoitti...

Lauri: Uskomatonta mutta totta :D!

Virpi: Kiitos!

Peurankello: Kiitos kutsusta! Soitellaan, kun ollaan siellä päin :)