keskiviikkona, syyskuuta 05, 2012

Kesän viimeiset pihajuhlat

Pääsin elokuun lopulla grillimestareille kylään, kun Soppaa ja silmukoita -blogin Marja järjesti blogitapaamisen. Kun kuulin, että isäntäväen suunnitelmissa oli valmistaa ribsejä, innostuin kantamaan pöytään pari tuttua ja helppoa kastiketta: tomaattisen ja valkosipulisen kaverin grilliherkuille. Jälkimmäinen toimii muuten hyvin myös soijajogurttiin tehtynä.





Grilliteemaan sopi Fanni ja Kaneli -blogista bongaamani pähkinäinen kaalisalaatti, jonka raaka-aineet pakkasin mukaan myös. (Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin iloisen väristä punakaalia, minä menin tavallisen vaalealla, ja vähän ohje muutenkin muuttui matkan varrella.) Ilta oli kotoisa ja mukava, ruoka oli mahtavaa ja sitä oli vähintäänkin riittävästi. Etenkin kirsikkaglaseerattujen ribsien makeansuolainen maku oli viedä jalat alta, kannattaa tsekata ohje linkin takaa. Kiitos Marja ja muut herkuttelijat!

























Pähkinäinen kaalisalaatti unikonsiemenkastikkeella (iso kulhollinen)

1 pieni valkokaali
2 porkkanaa
reilu kourallinen suolapähkinöitä
1 pieni pss pakasteherneitä

Unikonsiemen-sinappikastike:
1 dl oliiviöljyä
vajaa 1/2 dl sokeria
vajaa 1/2 dl valkoviinietikkaa
1 rkl unikonsiemeniä
1 tl sinappijauhetta
merisuolaa

*Leikkaa kaali ja porkkana ohuiksi suikaleiksi. Sekoita suikaleet suolapähkinöiden ja herneiden kanssa kulhossa.
*Mittaa kastikeainekset astiaan ja sekoita. Sekoita tarmokkaasti kunnes sokeri on tasaisesti muiden aineiden joukossa.Voit myös mitata ainekset kattilaan ja kuumentaa seosta sokerin sulattamiseksi hieman, jäähdytä kastike sen jälkeen.
*Sekoita kastike salaatin joukkoon ja anna vetäytyä ennen tarjoilua viileässä noin parin tunnin ajan.


2 kommenttia:

Marja kirjoitti...

Kiitos itsellesi :). Eipä ole kyllä tuon illan jälkeen tullut ulkona syötyä, joten ilta oli loistava kesäkauden päätös.

Anna kirjoitti...

Niin olikin! Mietin ihan samaa.