maanantaina, syyskuuta 05, 2011

Kamalan ihanat lihapullat

Kysymyksiä pään sisältä:

Hei, osaisitkohan kertoa, miten otetaan todella omituinen ja luotaantyöntävä ruokakuva?

Tähän paras keino lienee ottaa lautaselle jotakin harmahtavan ruskeaa ja möykkymäistä, asettaa lautanen hämärässä huoneessa television eteen, asettua äärimmäisen lähelle möykkyä ja pistää kamera räpsimään.











No mutta entäs miten tehdään parhaita lihapullia ikinä?

No niitä tehdään näin:

Sulatejuustolla täytetyt lihapullat (pari pellillistä)

2 dl kermaviiliä
1/2 dl vettä
1 pss (64 g) sipulikeittojauhetta (Eldoradon luomu rokkaa, maustaa ja sitoo)
1 sipuli hienonnettuna
2 porkkanaa hienoksi raastettuna
1/3 ruukkua persiljaa hienonnettuna
2 rkl korppujauhoja
3 pientä kananmunaa
muutama rouhaisu mustapippuria
1 kg luomupossunjauhelihaa
n. 1 pkt vahvaa Koskenlaskijaa tai vastaavaa leikattavaa sulatejuustoa

*Vatkaa kulhossa puuhaarukalla sekaisin kaikki aineet lihaa ja sulatejuustoa lukuunottamatta. Sekoita sitten joukkoon jauheliha ja jatka kiivasta sekoittamista ainakin muutaman minuutin ajan, kunnes seos on mahdollisimman tasainen.
*Paloittele sulatejuusto sormenpään kokoisiksi kuutioiksi.
*Kostuta kämmenesi vedellä, ota siihen pyörykän verran lihapullataikinaa, paina sulatejuustokuutio keskelle ja muotoile taikina sitten pyörykäksi juuston ympärille.
*Paista lihapullia uunin keskitasossa 175°C:n lämmössä 30-40 minuuttia pyöryköiden koosta riippuen.

2 kommenttia:

Peurankello kirjoitti...

Ihan liian herkullista:) Hyvä vaihteluidea varsinkin tällaiseen suurperheeseen, jossa lihapullia aina aika ajoin paistetaan. Koskenlaskijalla saa monet asiat maistumaan hyvältä, kuten kesäkurpitsapurosopan:)

Anna kirjoitti...

Hei annapa vaikka blogissasi hyvä ohje kesäkurpitsasoppaan! Meillä jääkaapissa odottaa yksi iso kesäkurpitsa käyttöä...