keskiviikkona, heinäkuuta 13, 2011

Salaattikesän paluu

Olin naputtamassa otsikoksi "Salaattikesä", kunnes hämärät muistikuvat ja googlailu kertoivat, että samoin ovat otsikoineet Pastanjauhajat, Lilyn Keittiössä, kaupungissa sekä - kappas - meikäläinen! Palataan siis perusasioihin.

Viikonloput on parhaillaan näet sellaista reissumätön, pizzan ja grillailun fiestaa, että viikolla on pakko saada viileää salaattia napaan. Tekee hyvää.























Tähän kuvaukselliseen, kylmään ilmestykseen laitoin, BBCGoodFoodin inspiroimana, keitettyä pastaa, suikaloitua kurkkua, vihreitä papuja, tilliä, katkarapuja sekä turkkilaista jogurttia. Vauhdilla kasattu ruokalaji olisi kaivannut lisämakua: vaikkapa dijon-sinappia tuomaan potkua, tai sitten hieman kiehautettua fenkolia makeuttamaan kokonaisuutta (ja fenkolihan se siellä alkuperäisessä ohjeessa komeileekin).























Kesän makeus pääsi loistamaan meloni-fetasalaatissa, jonka tekoon yllytti mainio Herkku&Koukku -blogi. Yleensä olen hunaja- ja cantaloupemelonien joukkueessa, mutta tällä kertaa vesimeloni osoittautui päteväksi vaihtoehdoksi. Mukana siis salaatinlehtiä, kurkkua, vesimelonia, fetajuustoa ja paahdettuja siemeniä. Mahtavaa hellepäivän ruokaa!




















Viimeiseksi, vaan ei vähäisimmäksi, mainittakoon, että mut on vallannut kaalihulluus, joka on kuplinut pinnan alla reilun vuoden. Eli siitä asti, kun luin Korianteria-Liinan kaalipostauksen. Kaalia kaalia kaalia kaalia kaalia. Voisin syödä kaalisuikalesalaattia vaikka koko ajan, jos vaan eteen kannettaisiin. Onneksi valmistuskaan ei ole vaikeaa, ja viimeisimmästä valkosipulisesta versiosta tuli niin hyvää että huudellaan siitä nyt vielä ruokaohjeenkin muodossa. Tähän malliin:

Valkosipulinen kaalisalaatti (vähän niinkun pizzerian kaalisalaatti, juunou, mutta vielä parempaa)

1 pienehkö kesäkaali, olisiko vajaan kilon
pari porkkanaa
5 rkl rypsiöljyä
3 rkl vaaleaa balsamiviinietikkaa
6 valkosipulinkynttä
1 tl sokeria
1/2 tl laadukasta merisuolaa
mustapippuria

*Suikaloi kaali ja porkkana ohuiksi, raastemaisiksi suikaleiksi. Käytin tähän isoa keittiöveistä koska kaalin pilkkominen on hauskaa, eikä haittaa vaikkei koko ajan tulisi niin ohuen ohutta, mutta monitoimikone tai vaikka raastinrautakin varmasti toimii. Kippaa suikaleet suureen kulhoon.
*Hienonna valkosipulinkynnet mahdollisimman pieneksi silpuksi. Tai jos omistat valkosipulinpuristimen, käytä ihmeessä sitä.
*Sekoita pienessä kulhossa valkosipuli, öljy, etikka, sokeri, maukas merisuola ja haluamasi määrä mustapippuria. Kaada sitten kastike kaaliraasteen joukkoon ja sekoita huolellisesti. Anna kaalisalaatin vetäytyä jääkaapissa ainakin parin tunnin ajan.

8 kommenttia:

Merituuli kirjoitti...

ja vihdissähän kaalitiloja riittää ;)

Anna kirjoitti...

No näin kyllä on! Mansikanhakureissullakin bongailtiin: kyssäkaalipelto, parsakaalipelto, kukkakaalipelto... :D

Liina kirjoitti...

kiitos ihana, iski taas hulluus - mutta onneksi nyt on uusi ja loistava ohje sen toteuttamiseen :D

Anna kirjoitti...

Ole hyvä :)! Tosin ohjeesta on kiittäminen sitä sun postaamaa ohjetta, jota vaan sovelsin :D

Liina kirjoitti...

hups. luulin, että tää oli ihan uusi. onpas noloa :D

Jytis kirjoitti...

Heh, salaattikesä se vaan palaa aina uudestaan :) Kiitos, hyvä kaalisalaatti onkin ollut hakusessa!

Anonyymi kirjoitti...

Nice blog nice salad good
Cheap Flights to Xiamen
Flights to Xiamen
Xiamen Flights

Veer kirjoitti...

Thanks, seriously, I am very happy for you to select photos & use, along with words; I don't really think I can write word for you. I hope this is OK, like your blog.
Cheap Flights to Mauritius
< Flights to Mauritius
< Mauritius Flights