perjantaina, huhtikuuta 09, 2010

Purkista asiaa

'Valmisruoka' kuulostaa ruokaharrastajan korvaan jotenkin lähtökohtaisesti epäilyttävältä. Luin kuitenkin kiinnostuneena Pumpkin Jam -blogin Marin kertomusta ilahduttavista Dolmio-maistiaiskokemuksista. Niinpä oli helppoa ottaa tarjous vastaan, kun minullekin annettiin mahdollisuus maistaa Taste of Italy -sarjan uutuustomaattikastikkeita. Totesin sen, mitä jo Marin kommenttien jälkeenkin aavistelin: ei kannata suhtautua valmisruokaan kategorisen kielteisesti, kun vastaan sattuu esimerkki, jonka kaltaiseksi toivoisi muidenkin valmisruokien muuttuvan.























Tykkään siitä, että tomaattikastikepurkillisen ainesosalista näyttää samalta kuin tomaattikastiketta keittelevän ostoslista. Tykkään myös siitä, että kastikkeessa on pieniä, kiinteitä, vahvanmakuisia ja makeita tomaatinpaloja, ei vain haaleita kuorihiutaleita tai talvisen kelmeitä kuutioita. Tykkään siitä, että tomaattikastike on suunniteltu tasapainoisen maistuvaksi sellaisenaan, ilman tarvetta lihan lisäämiselle.























Tykkään myös siitä, että voin käyttää valmistomaattikastikkeen kanssa mielikuvitustani ihan samalla tavalla kuin minkä tahansa muunkin tomaattikastikkeen. Purkki neuvoo lämmittämään kastikkeen pastan kaveriksi, mutta yhtä hyvin voi mielestäni vaikkapa
-leipoa sämpylätaikinan ja tehdä siitä tomaattikastikkeen kanssa suolaisia puusteja
-kaataa kattilaan purkin sisällön lisäksi purkillisen vettä, kiehauttaa ja nauttia soppaa ranskankermanokareen kera
-levittää tomaattikastikkeen pizzan pohjalle
-sitoa paahdetut kasvikset kastikkeella yhteen ratatouilleksi
...kertokaa, jos keksitte vielä lisää käyttötapoja!























Me ruoasta bloggaavat kirjoitamme usein - syystäkin - yksinkertaisten raaka-aineiden ja itse tekemisen puolesta. Samalla kannattaa kuitenkin muistaa, että yleisemmällä tasolla ja kulutustilastoissa valmisruokien merkitys on iso - ja että lopulta niitä syövät jossain muodossa silloin tällöin me kaikki. Siksi on mielestäni aika tärkeää puhua myös siitä, millaista valmisruokaa tarjolla on ja tulisi olla.



5 kommenttia:

Haarukka kirjoitti...

Kiinnostava postaus. Enpä muista aiemmin juuri blogeissa nähneeni analyysia valmisruokailusta. On se oikeasti varmaan ollut merkittävä asia esimerkiksi perheenäitien mahdollisuudelle käydä töissä.

Anna kirjoitti...

Niin no asiastahan voisi kirjoittaa ja jutella vaikka kuinka, ja monesta näkökulmasta!

Yhden jännän pointin toi esiin ravitsemustieteen professori Leena Räsänen: joskus einekset "säilövät" suomalaista ruokakulttuuria. Maksalaatikkoa tuskin söisi enää kovin moni, jos se pitäisi alusta asti itse valmistaa.

Merituuli kirjoitti...

paitsi ettei makalaatikon teko ole yhtään sen kummempaa kuin makaronilaatikonkaan. mutta sillä on kyllä vaikea maine. maustaminen vain on aika haastavaa.

Merituuli kirjoitti...

eikä maksalaatikonkaan ;)

Anna kirjoitti...

Aivan - vaan vaikka kovasti muistuttavatkin tekotavoiltaan toisiaan, niin ehkäpä juuri tuo vaikea maine riittää monessa tiistai-illan kiireessä sen itse tekemisen esteeksi. Tai maksan saatavuus, tai välineiden puute, tai jokin muu. Ainakaan itse en ole kenenkään kotona tekemää maksalaatikkoa maistanut oikeastaan koko elämäni aikana!