sunnuntaina, syyskuuta 09, 2007

Mulla juu-juu-juurissa löytyy

Edellisestä punajuurikerrasta jäi vielä punajuuria ja perunoita pussin pohjalle. Ne huutelivat päästä punajuuripihveiksi. Raastetut, ylikypsät perunat tekivät näihin mukavan jauhoisen tuntuman samalla kun punajuuriraaste huolehti kosteudesta. Munaa, korppujauhoja tai muuta kokoavaa voisi ehkä lisätä, sillä aika helläkätisesti näitä sai kohdella jotta pysyivät muodossaan. Kokeilin ensimmäistä kertaa paistamiseen juoksevaa margariinia. Hyvä kokeilu pihvien paistoon! Väri ilmaisi lämpötilaa paremmin kuin öljyä käyttäessä, ja synteettiset aromit hämäsivät nenää voin suuntaan.






















Punajuuripihvit


6 pientä punajuurta
3 suurta perunaa (siis suunnilleen yhtä paljon molempia)
1 sipuli
vajaa 2 rkl korppujauhoja
1 muna
1/2 tl oreganoa
ripaus jauhettua mustapippuria
1/2 tl suolaa
juoksevaa margariinia paistamiseen

*Keitä punajuuret ja perunat kuorineen. Ei ole niin tarkkaa, kiehuvatko miten kypsiksi. Itse keitin suunnilleen siten, että punajuuret olivat vielä napakoita ja perunat jo ehkä hieman ylikypsiäkin. Anna jäähtyä.
*Sekoita kulhossa muna ja korppujauhot. Hienonna sipuli pieneksi silpuksi, lisää mukaan. Mausta.
*Kuori punajuuret ja perunat. Raasta karkeaksi raasteeksi. (Tässä kohti monitoimikone olisi ollut loistava apu.) Sekoita muna-korppujauho-sipuliseoksen kanssa.
*Muotoile massasta ohuehkoja pihvejä, paista keskikuumahkolla pannulla rasvatilkassa parisen minuuttia kummaltakin puolelta.

Ei kommentteja: