perjantaina, maaliskuuta 27, 2009

Pähkinäinen pinaatti-omenalisäke kalalle

Eräänä perjantaina pyörin kaupassa ympyrää miettien, millaisella aterialla ilahduttaisin itseäni viikonlopun kunniaksi. En osannut päättää, joten lastasin koriin kaikkea hyvää: pinaattia, omenaa, lohta, sinihomejuustoa... ja kotona luonnollisesti halusin yhdistää kaikki samalle lautaselle! Mukaan puskivat myös cashewpähkinät - videovuokraamosta säästövinkkien mukaisesti ostetut, tietysti.

Ruoanvalmistusta aloitellessani lähellä asuva ystäväni sattui soittamaan, ja kutsuin hänetkin ruokailemaan, vaikken oikein tiennyt mitä tuleman pitäisi. Hyvää tuli, siitä olimme lopulta yhtä mieltä! Pinaatista, omenasta, sipulista ja pähkinöistä syntyi yhtä aikaa niin rouskuva ja pehmeä, täyteläinen kuin raikaskin lisäke paistetulle kalalle. Lohi olisi varmaankin toiminut lisäkkeen kanssa ihan vain suolalla ja pippurilla, mutta perjantaiöverien kunniaksi sen päälle piti ympätä vielä sinihomejuustokin. Eipä sekään tunnetusti kovin pahalta maita...
























Pähkinäinen pinaatti-omenalisäke (2 annosta)
kourallinen cashew-pähkinöitä
tilkka oliiviöljyä
1/2 sipuli
n. 150-200 g tuoretta pinaattia
1 omena
mustapippuria, merisuolaa

*Paahda cashew-pähkinöitä kuivalla pannulla keskilämmöllä, kunnes ne ovat saaneet hieman väriä. Siirrä sivuun.
*Hienonna sipuli karkeasti paloiksi. Huuhtele pinaatti siivilässä. Kuutioi omena.
*Kuumenna pannulla seuraavaksi tilkka oliiviöljyä. Kuullota sipulia pannulla öljyssä, kunnes se alkaa muuttua läpikuultavaksi. Lisää sipulin seuraksi pannulle pinaatti ja omena. Sekoittele noin minuutin ajan, kunnes pinaatti on juuri ja juuri pehmennyt, mutta on vielä kauniin vihreää. Samaan aikaan omenakuutiot pehmenevät pinnalta, mutteivät vielä ehdi läpikypsiksi.
*Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita joukkoon paahdetut cashewpähkinät, tarjoile kalan kanssa.

keskiviikkona, maaliskuuta 25, 2009

Vadelma-kookosmuffinit

Vadelma-kookosmuffinit valmistuivat Myllyn Parhaan marjamuffiniohjeella. Ohje pysyi käsittelyssäni lähes samana, vaihdoin vain maidon veteen ja jätin kauramuruseoksen pois. MuffiNIEN syvimmästä olemuksesta voi olla montaa mieltä, mutta tällaiset nopeat herkut ovat käteviä ja takuuvarmasti toimivia viemisiä silloin, kun on tiedossa vaikkapa illanvietto puolitutussa seurassa. Tapanani kun on säästää 'hyppy tuntemattomaan' -ruokakokeilut lähimmille ystäville ;).





















Vadelma-kookosmuffinit (n. 20 kpl)

2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl sokeria
1 1/2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1/2 dl kookoshiutaleita
2 dl vadelmia (n. 100 g)
2 kananmunaa
75 g voisulaa
1 dl vettä

*Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää muut aineet ja sekoita tasaiseksi. Jaa taikina muffinivuokiin. (Käyttämällä metallisia vuokia tai muffinipeltiä sellaisenaan tai paperivuokien tukena saat kauniin pyöreitä muffineita, paperivuoat sellaisenaan tuottavat yllätyksellisemmän lopputuloksen...)
*Paista 225°C:ssa uunin keskitasolla n. 15-20 min kauniin ruskeiksi.

maanantaina, maaliskuuta 23, 2009

Smørrebrødien maassa

Terveiset Tanskasta! Olin Kööpenhaminassa reissulla, jossa päivät kuluivat ruokaan liittyvien luentojen parissa ja iltaisin sitten siirryttiin teoriasta käytäntöön ;). Tottapuhuen ruoka- ja kahvilakokemukset olivat tällä reissulla niin kertakaikkisen onnistuneita, että voin täysin sydämin suositella kaikkia listaamiani paikkoja tuleville Köpiksen-matkaajille!























Tanskan ruokakulttuurista puhuttaessa ei voi ohittaa erästä sanaa. Se on smørrebrød. Lämmin lounas ei perinteisesti kuulu tanskalaiseen päivään, joten kalalla, leikkeleillä tai maksapateella päällystetty ruisvuokaleipäviipale muodostaa keskipäivän aterian niin ravintoloissa, kouluissa kuin sairaaloissakin. (Smørrebrød-kulttuurin hienouksia ihastellessani unohdin kuvien ottamisen kokonaan, onneksi Leipää ja sirkushuveja-blogin Köpis-raportissa on kaunis kuva!) Lähelle autenttisen historiallista kokemusta pääsee ainakin Arbejdersmuseetin yhteydessä olevassa ravintolassa, Rømersgade 22, Nørreportin aseman läheisyydessä. Ravintolassa maistaa, että annokset kastikkeineen ja leipineen kaikkineen tehdään käsityönä. Ympäristö taas huokuu historian havinaa.























Samassa suunnassa sijaitsee pari muutakin suosittelun arvoista osoitetta. Fredrigsborggade 41:n Maduro on suloinen sisustus-, keittiötarvike- ja lelukauppa. Samalla kadulla on muitakin hauskoja design-kauppoja. Kultorvetilla puolestaan on kahvila Cafe Phenix, jonka tunnelma oli viihtyisä ja rauhallinen, eikä erikoiskahveissakaan ollut lainkaan valittamista. Saman tyylisiä kahviloita näytti olevan runsaasti Kööpenhaminan kaduilla.

Tämän päivän Kööpenhaminan ravintolailmiö ovat selvästi erilaiset buffetit. Noutopöytäaterioita on tarjolla niin lounas- kuin ilta-aikaankin ja tarjontaa riittää varmasti joka makuun. Yleiseen hintatasoon nähden buffetit ovat kaiken lisäksi edullisia: iltahinta näytti eri ravintoloissa pyörivän 80 kruunun eli noin 10-12 euron tuntumassa.























Turkkilainen ravintola Ankara sijaitsee Vesterbrossa Vesterbrogadella keskusrautatieaseman läheisyydessä. Ankaran värikäs, tuore, maukas ja runsas noutopöytä sai nälkäiseltä seurueeltamme osakseen loputtoman määrän ylisanoja. Myös Turkissa jonkin aikaa asunut kaverimme kehui ruokaa todella hyväksi.

Toinen buffetkokemuksemme oli japanilais-kiinalainen ravintola Chun Bo (Åboulevarden 27, Gyldenløvesgade-sillalta länteen päin). Buffetin hinta oli 113 kr, mutta se piti sisällään sekä ihanan monipuolisen sushipöydän että todella runsaan valikoiman kiinalaisia ruokia.























Aivan ostoskatu Strøgetin läheisyydessä Knabrostraeden ja Kompagnistraeden risteyksessä on tunnelmallinen italialainen ravintola, jossa söin todella herkullista pastaa ja iloitsin ystävällisestä palvelusta. Kuitti sanoo ravintolan nimeksi Oasi D', en mene takuuseen siitä lukeeko sama teksti kyltissä ravintolan ulkopuolella.

Yksi Kööpenhaminan suosituimmista ravintoloista on tällä hetkellä vietnamilainen Lê Lê nhà hàng. Osoite on Vesterbrogade 40. "Lilissä" katukeittiökonsepti yhdistyy suureen ja lämpimin sävyin sisustettuun ravintolasaliin. Tärkeimpiä tunnelmanluojia ovat kuitenkin ihmiset, sillä heitä on pal-jon. Pöytävarauksia ei oteta vastaan, joten sisäänkäynnin baaritiskillä istuskelu kuuluu asiaan. Odottelu ei vaikuttanut iloisia asiakkaita vaivaavan, sillä kuten sanottua, paikka on tällä hetkellä niin suosittu että jonoon osaa varautua. Mikä tärkeintä, jonotus kannatti, sillä ruoka oli hyvää!






















Lopuksi vielä helpoimmat tärpit niille, jotka ehtivät ehkä nähdä Kööpenhaminasta vain rautatieaseman seudun. Aseman läheisyydessä on useita pølse-kojuja, joiden ääressä pääsee suoraan tanskalaisen katuruokakulttuurin ytimeen. Makkaroiden punaisuus on jo sinänsä nähtävyys, tanskalaiset eivät selvästikään nitriittiä kaihda... :D. Keskusrautatieaseman sisällä sen sijaan on varsinainen yllätys, leipomo-kahvila Brødvarkstedet, josta saa edulliseen hintaan suolaisia ja makeita leivoksia joko mukaan tai paikan päällä nautittavaksi. Vielä lämpöinen kinkku-juustocroissant oli ehkä yksi taivaallisimmista syömistäni asioista pitkään aikaan.

Lähdin Tanskan-reissuun ilman erityisiä ennakko-odotuksia, en oikein ehtinyt ottaa edes selvää vinkeistä, ja niinpä nämä kerta toisensa jälkeen toistuneet kulinaristin riemuhetket olivat todella mahtava juttu! Kööpenhamina tarjoaa siis ruoan ystävälle paljon hyvää!

torstaina, maaliskuuta 12, 2009

Päivän tärkein ateria

Keltaisen keittiön Martina heitti minua aamupalahaasteella:

-kerro tyypillisestä aamupalastasi
-lisää vähintään kolme aamuihisi liittyvää kuvaa

-voit myös kertoa esimerkiksi mieleenpainuvimman aamiaisesi ikinä, mitä et ainakaan halua löytää aamupalapöydästäsi jne...
-haasta kolme ihmistä kertomaan heidän aamuistaan


Omaa aamupalakulttuuriani luonnehtii kaksi pääasiaa. Ensinnäkin, aamupala pitää olla. Päivä ei lähde käyntiin ilman, ja sinä lyhyenä aikana sängystä nousemisen ja aamupalan välillä olen hyvin herkkä ärtymään. Toiseksi, aamupala on tuttua ja turvallista ruokaa. Muilla aterioilla olen ennakkoluuloton ja kaipaan ruokaani jatkuvasti uusia juttuja - aamupala taas on sitä parempaa, mitä perinteisempää se on.
























Puurosta tulee reipas, taloudellinen kunnon kansalaisen mieli, ja se pitää sitäpaitsi nälkääkin ihan hyvin. Ja on hyvääkin! Keitetty puuro ei kuulunut aamupalarepertuaariini pitkiin aikoihin, kunnes syksyllä menin ja ostin kolme kiloa leseitä, rouheita ja hiutaleita ruokamessujen suoramyynnistä. Niitä tässä on sitten talven aikana nautittu. Kuvassa poseeraa muuten myös aivan ehdoton aamupalani osa: sanomalehti!
























Kiireessä hedelmätkin riittävät aamupalaksi vallan mainioksi. Määrä ja täyttävyys ei ole tärkeintä, vaan kuten mainitsin, se, että aamupalaa on. Kuvassa poseeraa persimon. Kevyt hedelmä potkaisee päivän paljon sutjakammin liikkelle kuin vaikkapa pekonimunakas, väitän.
























Todellista aamupalaherkkua on kuitenkin tuorepuuro, joka koostuu ihan vain pikakaurahiutaleista ja maidosta sekä marjoista, hillosta tai hätätilassa vaikka sokerista. Parhaimmillaan se on juuri sekoitettuna. Hätäilin kuvan ottamisenkin kanssa, ettei puuro vain menisi liian pehmeäksi! Kuvassa mukana on omenahillonokare, mutta myös esimerkiksi reilulla kädellä annosteltu mustaherukkasose toimii loistavasti. Tuorepuuroon uppoaa reilusti maitoa sekä keitettyyn puuroon verrattuna varmaan viisinkertainen määrä kaurahiutaleita, joten sitä syödessä tulee tuhlailevan syntinen olo ;).

Yleensä olen suolaisen ystävä, mutta aamupalapöydässä tykkään enemmän mahdollisimman neutraaleista tai hieman makeista mauista. Meetvursti-suolakurkkuvoileipä ei ehkä olisi siis minun juttuni aamutuimaan.

Ystävieni kanssa meillä on tapana käydä silloin tällöin ylellisellä luksusbrunssilla eräässä pääkaupunkimme hienostokahvilassa. Nuo runsaat aamiaiset ovat ehdottomasti aamiaisten parhaimmistoa! Vähintään yhtä ihana on kotoinen aamupalaperinteemme: perheeni kanssa saatamme istua sunnuntaina aamupalapöydässä vaikka kuinka pitkään yhdessä lehtiä lueskellen. Mieleen ovat painuneet myös ulkomaanreissujen mielenkiintoiset hostelliaamupalat, jotka ovat hauskoja kurkistuksia maan ruokakulttuuriin (tai ainakin hostellia lähimmän supermarketin valikoimiin).

Haastepallolla heitän Peruspöperöä-blogin Virpiä, Pippurimyllyn Sannaa sekä Vellipoika-blogin Nemoa!

keskiviikkona, maaliskuuta 11, 2009

Munakasrulla sienitäytteellä

Munakasrullan teko on helppoa kuin mikä: ainesosat vatkataan yhteen, seos lykätään uuniin ja kypsä tuotos kääritään rullalle täytteiden kera. Mitä täytteisiin taas tulee, jaan teille vallan ilmaiseksi todellisen ässävinkin: siitakesienet. Kaupan tarjouskampanja lykkäsi tuon unohdetun herkun nenäni alle, minä lykkäsin rasiallisen pannulle ja kuullotuksen jälkeen rullaan - hyvä tapahtumaketju kaiken kaikkiaan. Tällaisen suolapelkoisen suolanystävän riemuksi siitakkeet ovat niin maukkaita, ettei sieni-juustoraaste -täyte kaipaa seurakseen suolanripaustakaan. (Suolaa siitakesienissä muuten on laskennallisesti 0,002 g/100g. Ei paha.)

Älä tuplaa vehnäjauhojen määrää vahingossa, kuten minä tein. Koko ohjeen voit sen sijaan hyvin kaksinkertaistaa, jolloin munakasta syntyy uunipellillinen.
























Munakasrulla (kahdelle)

3 munaa
3 dl vettä tai maitoa
1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
kuivattuja yrttejä

Täyte:
1 rs (100g) siitakesieniä
tilkka öljyä
juustoraastetta

*Kuumenna uuni 200°C:een. Vatkaa munakasainekset kulhossa kevyesti sekaisin. Aseta uunipannulle leivinpaperi ja muotoile siitä neljää kulmaa nostelemalla pienempi "vuoka", jonka pinta-ala on noin puoli uunipannullista. Voit toki myös paistaa munakasrullan sopivan kokoisessa, leivinpaperoidussa uunivuoassa. Mikäli teet tupla-annoksen, vältyt päänvaivalta. Kaada seos leivinpaperille ja paista uunin keskitasolla noin 15-20 minuuttia, kunnes seos on hyytynyt.
*Täytettä varten paloittele siitakesienet. Kuumenna hienonnettuja sieniä pannulla öljytilkassa, kunnes ne pehmenevät. Levitä sienet sekä juustoraastetta tasaisesti valmiin munakaslevyn päälle. Rullaa levy kääretorttumaisesti leivinpaperin avulla.
*Halutessasi ripottele pinnalle vielä juustoraastetta ja anna juuston sulaa sekä saada hieman väriä nopeasti kuumassa uunissa.

Parsakaalicarbonara

Muistanette helmikuisen wok-postaukseni, jossa hehkutin rakkauttani rouskuvaan parsakaaliin. Samassa ihastuksen aallossa syntyi myös tämä pasta carbonaran versio. Perinteisen savupekoniseen carbonaraan tämä pastaruoka ottaa parsakaalin ohella etäisyyttä muutenkin: kuumassa kasviöljyssä rapsakaksi käristyi jonkin satunnaisen mitä-kaapista-löytyy- kokolihaleikkeleen suikaleita. Juuri ja juuri kypsentynyt keltuais-kermaseos sekä runsas mustapippuri pitävät kuitenkin huolen siitä, että pasta kelpaisi nirsommallekin miilunpolttajalle. Hieman terveellisempää, mutta todella hyvää siis!
























Parsakaalicarbonara
(noin kahdelle)

kokolihaleikkelettä ja öljyä (tai pekonia)
parsakaalia
2 keltuaista
1 dl ruokakermaa
juustoraastetta
rouhittua mustapippuria, suolaa
penne-pastaa

*Suikaloi leikkeleet tai pekoni. Jos käytät rasvattomia leikkeleitä, kuumenna pannulla öljy ja lisää sitten lihasuikaleet. Anna suikaleiden paistua rapeiksi asti. Jos käytät pekonia, lisää suikaleet kylmälle pannulle, kuumenna ja paista kunnes suikaleet ovat rapeita. Siirrä valmiit suikaleet sivuun.
*Pilko parsakaali melko pieniksi paloiksi ja lisää palaset kuumaan pannuun (lisää tarvittaessa öljyä). Sekoittele parsakaaleja parin minuutin ajan niin, että ne hieman kypsyvät. Siirrä sivuun.
*Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan.
*Sekoita keskenään keltuaiset, ruokakerma ja lopuksi juustoraaste.
*Kun pasta on valmista, valuta se siivilässä ja kaada sitten takaisin kattilaan. Lisää joukkoon lihasuikaleet, parsakaali sekä muna-kermaseos ja sekoita tasaisesti hetken aikaa. Halutessasi voit jatkaa sekoittamista kuuman levyn yllä kunnes kermaseos hyytyy kokkareiseksi, mutta mielestäni carbonara on ehdottomasti parasta silloin, kun huomaat kastikkeen vain muuttuneen samettisen pehmeäksi. Maista, mausta tarvittaessa suolalla.
*Ripottele pasta-annosten päälle runsaasti rouhittua mustapippuria.

torstaina, maaliskuuta 05, 2009

Paimenen paistos, tuo liha-perunasoselaatikkosanoman salainen agentti

Shepherd's Pie eli paimenen paistos on peribrittiläistä ruokaa, jossa muusikerroksen alle mukavasti piiloutuneena lepäilee maustettu jauhelihaseos. Kalaisaa vastaavaa on viime aikoina kokattu Jamie Oliverin inspiroimana Voikeittiössä ja Tessa Kirosin ohjeella Pastanjauhajien luona. Pastanjauhajilta löytyy myös ohje aitoon paimenen piiraaseen lammasjauhelihoineen kaikkineen.
























Oman paistokseni kasasin tarkalleen Yhteishyvän Ruokamaailman ohjetta noudattaen. Ruoanvalmistusprosessin aikana kaverini ehti huomauttaa ainesosalistan muistuttavan kovin paljon kouluruokalan liha-perunasoselaatikkoa. Kuinka olinkaan saattanut unohtaa ikiaikaisen kammokkini! Pidin sitkeästi kiinni muistikuvastani, jossa koulumuusilaatikon seassa oli tomaatinpunervia jauhelihaviiruja, ja niinpä Ruokamaailman tomaatiton muusivuoka onnistui vakuuttamaan minut siitä, että kyseessä on sentään aivan eri ruokalaji, maukas sellainen. Periaatteessahan eron riittää tekemään jo ainesten latominen paimenpiirasmaisesti päällekkäin. Tai sitten ne vuodet, jotka ovat nykyisen keittiöminäni ja silloisen kouluruokailijan välillä... se jää arvoitukseksi!
























Paimenen paistos

400 g jauhelihaa
1 rkl öljyä
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
1 pieni prk viipaloituja herkkusieniä
1 dl lihalientä
2 tl worcesterkastiketta
0,5 tl timjamia
0,25 tl mustapippuria
suolaa tarvittaessa
1 l perunasosetta
tilkka maitoa tarvittaessa
1 kananmuna

*Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Ruskista sipuli ja valkosipuli öljyssä pannussa. Lisää jauheliha ja murenna se hienoksi samalla kun ruskistat sen. Lisää lihan joukkoon sienet. Lisää lihaliemi ja mausteet. Keitä muutama minuutti.
*Levitä jauhelihaseos matalan uunivuoan pohjalle.
*Jos perunasose on hyvin tiivistä, notkista sitä hiukan maidolla. Vatkaa joukkoon kananmuna. Lusikoi sose tasaiseksi kerrokseksi jauhelihan päälle. Koristele pinta haarukalla aaltomaisin kuvioin. Paista 225-asteisessa uunissa 20–30 minuuttia.