maanantaina, syyskuuta 01, 2008

Opiskelijan kootut ruokavinkit

Syyskuun ensimmäinen päivä merkitsee monelle opiskelija-arjen alkamista - ensimmäistä kertaa tai taas uudestaan. Itselläni on jo muutama vuosi opiskelijaeloa takana, ja melko pienellä budjetilla on edetty. Päätin syksyn kunniaksi tehdä mammuttipostauksen listatakseni muutamia todettuja faktoja. Ehkäpä ne auttavat, jos satut olemaan opintojesi alkupäässä juuri tänä vuonna!

Opiskelija tarvitsee yhtä
vaihtelevaa ja monipuolista ruokaa kuin kuka tahansa muukin. Sellaista voi syödä pikkubudjetillakin, kun vain pitää mielessä muutamia perusasioita.


















Opiskelijaravintolan lounas on monelle koko ravitsemuksen peruspilari. Korkea-asteen opiskelija saa kuukauden arkilounaansa noin 60 eurolla (yks. hinta 2,60e), toisinaan edullisemminkin, toisen asteen opiskelijalle sama lysti on ilmaista. Mikäli ravintolan tarjonta on runsas ja lounaalla ahtaa vatsansa täyteen, voi iltaisin pysyä voileipälinjalla. Mikäli siis mielii. Jos lounasravintola ei inspiroi tai haluaa muuten vain kokkailla ruokansa itse, se ei ole yhtään hassumpi vaihtoehto.

Mieti mitä ostat ja mistä ostat. Etsi asuinalueeltasi edullinen ruokakauppa - alakerran kioski on kätevä, mutta tulee pian kalliiksi. Myös eineksille kertyy hintaa, ostit niitä sitten mistä tahansa. Kehotan valmistamaan siis ruokaa alusta alkaen itse, mikäli kiinnostusta lainkaan riittää. Osta kauden raaka-aineita: ne ovat paitsi laadukkaimmillaan, myös edullisimmillaan. Etenkin hedelmien ja kasvisten hinnoissa on suuria vaihteluja eri vuodenaikoina. Tomaatit ovat edullisia vain kesäisin, tarjousbanaaneja taas löytää keskitalvellakin.

Einestenkin kohdalla
maalaisjärki on valttia: pakastepizza on usein yksinasujalle halvempi ratkaisu kuin pizzatarpeiden hankkiminen muuten tyhjään ruokakaappiin. Sama sääntö pätee maksalaatikkoonkin.




















Makaroni ja peruna ovat kiistämättä halpoja. Opiskelijan ruokavaliossa ongelmakohtana onkin usein riittävä ja monipuolinen proteiinien saanti - niiden lähteet kun tuntuvat kauppareissulla kalliimmilta. Edullisimmat proteiinit löytyvät pavuista, linsseistä ja soijatuotteista. Mikäli maltat keittää papusi itse, säästät todella pitkän sentin.

Kalatiskin kala on yleensä hyvin kallista, mutta
silakka on on opiskelijan kaveri, samoin kuin pakastesei ja tonnikala (vaikkei se muuten edes ole erityisen halpaa!). Niistä saa valmistettua monenlaista ruokaa, etenkin mausteet tekevät ihmeitä. Munia ja maitoa proteiininlähteinä ei kannata unohtaa. Maitokin tulee halvemmaksi, jos maksat "tiiviistä tavarasta" kuten rahkasta.

Lihan ja broilerin hinta on korkeampi, mutta niitäkin on mahdollista syödä: etenkin lihahyllyjen -50%- tarjouksia kannattaa seurata. Jos minulta kysytään, neuvon kuitenkin syömään kasvis-kala-muna-maitopainotteisesti - silloin voit herkutella harvemmin ja paremmalla liharuoalla.



















Kasvisten puhutaan olevan kalliita, mutta väite on vain osin totta. Tärkeitä vitamiineja saat yhtä lailla sipulista, kaalista ja juureksista kuin lehtisalaateista tai talvitomaateistakin - hinta vaan on eri! Purkitetut kasvikset (kuten tomaattimurska) ovat myös hyvä lisä ruokavaliossa. Jos jatkat kastikkeitasi ja keittojasi runsaalla määrällä halpoja kasviksia, saat edullisempaa ja terveellisempää ruokaa, etkä välttämättä edes tarvitse erillistä salaattia joka aterialle. Kannattaa kuitenkin käyttää liikeneviä pennosia myös raakojen vihannesten nauttimiseen, ne tekevät ihmiselle sen verran hyvää.

Leivo leipäsi itse. Leipä on kaupassa todella kallista ja kallistuu koko ajan. Leivän syönti on toisaalta tottumiskysymys, ja ilman sitäkin tulee toki toimeen. Muista silloin kuitenkin hankkia kuitua muilla tavoin: puurot, tuorepuurot tai runsas kasvisten käyttö ovat hyviä tapoja myös. Kuitu on opiskelijalle tärkeää, koska se pitää vatsan täyden tuntuisena ;).

















Lisähaasteen opiskelijalle asettaa usein talouden pieni koko. Älä siis sorru paljousalennuksiin, ellet todella aio syödä kaikkea ostamaasi. Jos syöt leipää vain harvoin, voi olla fiksumpaa ostaa levitteen sijaan sulate- tai tuorejuustoa, jota voit käyttää myös ruokakerman sijaan ruoanlaitossa. Pakastinta kannattaa hyödyntää: raasta esimerkiksi tarjousjuustopalat pakastepusseihin ja käytä eri ruokiin vähän kerrallaan. On myös kätevää tehdä pata- tai keittoruokia kerralla enemmän ja pakastaa sitten sopivankokoisiin annosrasioihin.

Myös opiskelijana voit
toimia eettisesti. Esimerkiksi kasvisruokavalio onnistuu opiskelijalta varmasti samoin kuin muovipussien ostamatta jättäminen - nämä usein jopa säästävät rahaa. Itse olen siirtynyt ostamaan luomumaitoa, vaikka joudunkin sen vuoksi luopumaan kuukausittain jostain parin euron arvoisesta ostoksesta - ruoka on aina arvovalinta. Totta kuitenkin on, että eettisyys ja ekonomia ovat joskus tasapainoilua toistensa kanssa. Minulle tärkeää on tunne siitä, että teen edes pieniä maailmaa parantavia valintoja: kokonaisvaltaisemman elämäntavan kanssa ruokaostoksilla joutuu ehkä pähkäilemään enemmän, mutta se tuntuu varmasti myös sen arvoiselta.

Kommentit ja lisävinkit ovat tervetulleita!

14 kommenttia:

Hyppysellinen kirjoitti...

tosi hyvä postaus Anna!

oma ja Pastapään ruokavalio opiskeluaikoina oli katastrofaalinen. Puputimme leipää ja karjalanpiirakoita, pizzaa unohtamatta. en todella muista kasvisten tms. laajamittaista hyödyntämistä. pastaa pidimme niin halpana, että harvoin eksyimme perunahyllylle - sääli! nestettä kyllä tankkasimme ;)

keitot olisivat olleet edullinen ja maukas ruoka, mutta jotenkin ei tullut mieleenkään.

ruokalassa sentään kävin päivisin. osin senkin takia, että meidän ruokalamme sijaitsi mukavasti poliisilaitoksella, jossa myös palomiehet kävivät syömässä...;)

pakastimen käyttö on kyllä suositeltavaa, kun haluaa monipuolisen ruokavalion helposti, eikä halua syödä samaa ruokaa montaa päivää peräkkäin. Meillä ei nykyäänkään syödä kahta kertaa peräkkäin samaa ruokaa. Jos jotain aterialta jää, se pakastetaan ja otetaan käyttöön joskus toiste, kun kokkailu ei maistu tai on kiire. perunaruokia ei kylläkään, sillä potut eivät pakastuksen jälkeen maistu.

Veera kirjoitti...

piste.
:)

Pakastettu juustoraaste jäi hämäämään. Minkälaista juustoa voi pakastaa, ettei sen rakenne ja maku kärsi mittavia ja korjaamattomia vaurioita? Meiks on pakastussäilömisen suuri ystävä varsinkin kun en koskaan heitä mitään pois.

Mä antaisin vielä sellaista lisävinkkiä, että kaupassa kannattaa käydä usein ja rakentaa ruoka kotona olevien ainesten ympärille. Tätä harrastan edelleen. Esim. jos minulla on ruukullinen jotain yrttiä, joka kohta nuupahtaa, niin mietin mitä yrtin ympärille voisi rakentaa ja suuntaan sitten kauppaan. Jos käyn kaupassa vain kerran viikossa, on jääkaappini täynnä pilaantuvia tuotteita, koska (varsinkaan opiskelijan elämässä) ei koskaan voi tietää mitä käänteitä eteen tulee ja mihin riennot vie ja onko sitä aikaa kotona kokkailla.

Omina ammoisina opiskeluaikoina söin yliopiston (Porthanian) ruokalassa joka päivä. Ruoka oli kohtuullista hintansa ja makunsa puolesta ja se ruokailu oli oiva sosiaalinen tilaisuus.
Ja jos ei jostain syystä saanut ruokaseuraa, niin aina sai ainakin hyvät naurut kun vain meni sellaiseen pöytään missä oli ennestään vähintään kahden ihmisen seurue ja sitten laittoi vaan korvat hörölleen pöpöröitä suuhun lapatessaan. Miten sitä muiden jutut ovatkin niin hauskoja ja omat vastavuoroisesti äärimmäisen fiksuja...?

Vaahteramäen Lina kirjoitti...

Opiskeluruokabravuurini on toisaallakin hehkuttamani punajuuri: pussillinen maksaa muutaman euron ja siitä saa ison sosekeiton, jota voi sitten maustaa eri tavoin (timjamia, vuohenjuustoa, rucolaa, smetanaa tai vaikka pestoa.. )

Anna kirjoitti...

Hyppis: Opiskelijoille karjalanpiirakat ja pizza taitaa olla tosi tyypillistä vatsantäytettä: usein kotikotoa pois juuri muuttaneena ei oikein osaa edes ajatella, mitä muuta kaupasta voisi ostaa kuin juuri tuonkaltaisia helppoja juttuja. Mäkin eläisin varmasti samaan tyyliin, ellei elämä olisi jo näin varhain johdattanut tällaiseen ruokahulluuteen :D

Veera: Yleensä kun katselee pakasteneuvoja (en nyt osaa heittää lähteitä mutta tyyliin Martat, oppikirjat jne.), mainitaan että juustoa ei yleensä voi pakastaa - paitsi raastettuna. Se johtunee siitä, että juustokönttä ei sulaessaan palaudu ihan normaaliin höylättävään muotoon, mutta raaste pysyy kätevästi vaikkapa uuniruokien tai lämpimien voileipien päälle ripoteltavana. Maku ei siis pakastuksesta kärsi eikä "hienorakennekaan". Mulla tämä on ainakin toiminut, ja heitän sellaiset valmiit raastepussitkin pakastimeen kun en heti keksi käyttöä kaikelle.

Tämä koskee siis kypsytettyjä juustoja, tuore- tai raejuustoa en menisi ehkäpä pakastamaan. Veikkaisin että sellaiset vetistyisivät. Ja raastettakin kannattaa pakastaa vain max joitakin viikkoja, sillä rasvaisenahan juusto härskiintyy pakkasessa pidemmän päälle.

Ja toi on ihan totta, että harvat jättiostosreissut ei toimi tämäntyyppisessä elossa! Mullakin saattaa kokkaussuunnitelmat siirtyä joskus helposti viikolla eteenpäin... On siis pakko tosiaan suunnitella ruokansa sen mukaan, mikä uhkaa pilaantua, sillä muuten joutuis heittämään hirveästi aineksia pois.

Vaahteramäen lina: juurespusseista riittää kyllä iloa pitkäksi aikaa! Hyvä että mainitsit punajuuren, se helposti unohtuu multakin :)

Hyppysellinen kirjoitti...

Tuohon Veeran mainitsemaan kaupankäyntiin sanoisin vielä -vai menikö mun tila jo ekan kommentin kohdalla umpeen ;)- että meillä taas säästyy rahaa kun käymme vain kerran pari viikossa kaupassa. ei tule tehtyä niitä heräteostoksia. mutta se riippuu just elämäntilanteesta, suunnitelmallisuudesta ja itsekurista :)

Pakastimen ollessa kohtuukokoinen hyvä säästövinkki on tietysti marjastaa ja sienestää näin syksyllä.

ari kirjoitti...

Tuo perunahan näyttää aivan kananpojan ja muumin risteytykseltä.

Mainio blogaus minustakin.

Matleena kirjoitti...

Ihana postaus! Tämä on ensimmäinen syksy piiitkästä aikaa, kun en itse palaa takaisin koulunpenkille, nyyh. Tuli melkein haikea olo.
Kaikille penninvenyttäjille vinkkinä, että tämän ja huomisen päivän ajan saa K-supermarketeista hedelmiä hintaan 1€/kg. Me käytiin eilen "vähän" hamstraamassa.
Sen tonnikalan ohella kannattaa muistaa myös öljyyn säilötyt sardiinit, jos tonnari alkaa kyllästyttää.

Mari kirjoitti...

Samana päivänä paistettua leipääkin saa puoleen hintaan noin tuntia - puolta toista ennen kaupan sulkeutumista (tämä tietysti kauppakohtaista, mutta ainakin Valintatalo harrastaa tätä). Samoin aika monien eineksien ja lihojen parasta ennen päiväys on sunnuntaina, joten niitä saattaa saada puoleen hintaan talvisaikaan juurikin lauantaina, kun ei ole vielä sunnuntaiaukioloja.

Oona kirjoitti...

Tosi hyvä ja hyödyllinen postaus! :)

Itsekin yritän nyt syksyllä säästää opiskelijabudjetistani lomamatkaa varten, joten täytyy vähän miettiä, mitä sieltä kaupasta tulee kotiin kannettua.

Anna kirjoitti...

Hyppysellinen: Harvat ja suunnitellut kauppakäynnit ovat kyllä varmasti ihan ehdoton säästövinkki silloin, kun elää suht säännöllisesti! Mä olen toistaiseksi vastannut vain oman napani ruokkimisesta, ja päivät vaihtelee niin paljon että sana "säännöllisyys" on mun ruokataloudesta kaukana...

Ari: Ajattelin ihan samaa :)

Matleena: Kuulin juuri että kaverini ja kämppiksensä olivat ostaneet yhteensä 15 KILOA hedelmiä tuosta tarjouksesta! :D

Mari: Totta! Alennuksia kannattaa kyllä kytätä kaikilla hyllyillä. Mä olen aina hirveän huono huomaamaan niitä :(.

Oona: Kivaa että postaus oli hyödyksi!

Greenie kirjoitti...

Hyvä postaus munkin mielestä, vaikka en opiskelija elämää vietäkään. Joka tapauksessa ruokaan liittyviä valintoja, sen edullisuudesta ja eettisyydestä pitäisi miettiä enemmän. Ja sitä edullista ruokaa, kauden kasviksia jne pitäisi ymmärtää hyödyntää enemmän.
Itse olen myös pakastanut juustoraastetta hyvällä menestyksellä. Sitä on sitten helppo hyödyntää, tarvittaessa, eikä ole pilaantumassa kaapissa.

Anna kirjoitti...

Greenie: Totta, raha-asioiden kanssa tuskailevat aika monet muutkin kuin opiskelijat, eikä harkinta ole pahitteeksi niillekään joilla rahaa on.

Hyvä tietää että joku muukin on onnistunut juustoraasteen pakastuksessa!

Opiskelija kirjoitti...

Hyviä vinkkejä kyllä, pakko myöntää. Harmittaa todella paljon se että ainoa omistamani "pakastin" on jääkaapissa oleva pakastelokero, jossa lämpötila ei ole tarpeeksi alhainen kunnon pakastukseen eikä tilaakaan ole kyllä ollenkaan liikaa. Hyvä jos kaksi pakastepussia mahtuu yhtä aikaa sinne. Ja asun kaverini kanssa samassa kämpässä ja käytämme samaa jääkaappia... Näin talvisin tulee pidettyä ulkona kylmässä pakasteita, mutta ei niitä sinnekään kauheesti kehtaa laittaa. Toisen kerroksen ikkunasta roikkuvat pussit näyttävät hieman epämääräisiltä ja saattavat herättää huomiota pahantekijöiden (tai vain uteliaiden) keskuudessa.

Anonyymi kirjoitti...

Hieno blogi, jonka löysin sattumalta googlaamalla "opiskelijan ruoka" kun tuli hirveä iltanälkä näin ko 10 aikaan illalla, mutta kaapissa ei ole paljon mitään. Lähetän paljon terveisiä itse blogin pitäjälle, jonka nähtävästi yllättäen tunnenkin! T. Anna, A. Raijaan kurssilta parin vuoden takaa:)