perjantaina, tammikuuta 06, 2012

Laumasielun vuosikatsaus

Yksi ruokabloggarin lempiharrastus on muiden ruokablogien selailu, ja nyt kun olen tarpeeksi monta mainiota vuosikatsausta lueskellut, on ihan pakko poimia itsekin esiin ne vuoden 2011 kohokohdat. Muistamisen arvoisia juttuja löytyy näet vaikka kuinka monta!
















Tammikuun burgundinpata katettiin pöytään perheporukalla, ja se jäi mieleeni ehkäpä melkeinpä parhaana kokkaamanani liharuokana ikinä. Että näistä sitä lähdettiin. Tammikuussa alkoi muuten myös kuluneen vuoden sushihulluus, josta on näkynyt blogin puolella vain vilaus.














Helmikuun superjuttu oli reissu Italiaan. Tuli syötyä muutama pizza, mutta myös taleggio-juustoa piknikillä. Paikallisen Esselunga-supermarketin vihannes- ja muut tuoretiskit voisin teleportata tuohon takapihalleni koska vain, kiitos.

Viime vuonna repäisin, yllätin itseni ja ajoin ajokortin. Sen saamista juhlistin maaliskuussa Kello viiden tee -henkisillä teemasyömingeillä, muun muassa ihanalla mutakakulla. (Jos inssiajo ei olisi mennyt läpi, kyseessä olisivat olleet lohtubileet.)

Huhtikuussa bongasin arkikäyttöön mainion bulgursalaattiohjeen. Bulguria, pestoa, fetaa, ja siitä eteenpäin onkin vaikea mennä pieleen.















Viime vuoden vietin ihan pikkuruisen keittiönomaisen asian kanssa, mutta kaikki olennainen kuitenkin löytyi, ja pikkuinen uuni paistoi meille muun muassa toukokuisia calzoneja.

Kesällä grillasin kerrankin oikein kunnolla ja paljon. Ihan minkä tahansa grillatun kylkeen sopi mahtavan helppo ja raikas, kesäkuinen jogurtti-kevätsipulikastike. Viime kesän maku, mää sanon.
















Heinäkuussa keittelin muiden tapaan kesän ruokablogihittiä, kermaista kesäkeittoa. Oman keittiön kestohitiksi taas muodostui valkosipulinen kaalisalaatti.

Elokuussa palasin hetkeksi Italian tunnelmiin, kun tein tomaattista ja fetajuustoista vuokaruokaa pastakotiloista.

Toissavuonna tein paljon kuohkeaa hiivaleipää, mutta kuluneena vuonna sellaisen leipominen jäi vähän vähemmälle. Sen sijaan tein monta hyvää littanaa nopeaa leipää, niistä yhtenä tämä syyskuinen peltileipä.



















Lokakuussa juhlittiin ihanien kurssikaverieni kanssa pariinkin otteeseen. Sannan juhlissa maistoin mahtavia munakoisoja, jotka kopiokissailin kotikeittiössä maistuvaksi salaatiksi.

Marraskuu. Lanttunakkijuna. Say no more.















Joulukuussa tein ihka ensimmäisen kerran piparkakkutaloja. Pieniä sellaisia, mutta aika kotoisia silti.

En malta odottaa tämän vuoden ruokakohokohtia - omia, muiden ruokablogien ja tietysti enemmän tai vähemmän anonyymien kommentoijien :)!

4 kommenttia:

Peurankello kirjoitti...

Ihanan herkullinen postaus:)

Mari kirjoitti...

Ui, uskaltaisko sitä vielä itsekin tehdä jonkun koosteen omaan blogiin? Nää on hauskoja!

suolaajahunajaa kirjoitti...

Tämä on juuri parasta näissä koostepostauksissa. Minäkin olin aivan missannut lanttu-nakkijunan ;-)

Anna kirjoitti...

Peurankello: Kiitos!

Mari: Joo joo tee tee tee! :)

Suolaajahunajaa: Kertaus on opintojen äiti :D