sunnuntaina, helmikuuta 27, 2011

Keväisen pizzaiset Italian-terveiset

Rooma + Firenze + Pisa + Venetsia + Milano + kevätsää + opiskelijabudjetti + yksi ruokabloggaaja + yksi ruokabloggaajan kanssamaistelija + yksi ehtoisa Erasmus-emäntä = aurinkoiset päivät täynnä pizzaa ja vatsa täynnä vehnäjauhoja. Sekä ehkäpä nyt muutama kirkko freskoineen ja tietysti romanttinen gondoliajelu.





















Luulin Italiaan matkatessani että pizza on ilmiö, joka toki on Italiasta lähtöisin, mutta josta muu maailma on paisutellut sellaisen joka kadunkulman lättysen. Kuinka väärässä olinkaan. Pizzaa ei ollut vain joka kadunkulmassa, vaan myös jokaisen korttelin varrella useampaan kertaan. Sitä sai nauttia sekä ravintolassa istuen että tavola calda -pikaruokapöydistä viipaleina nappaillen. Se oli sekä hyvää että ei niin hyvää. Sikäli maailmalle levinneisyys pitää paikkansa, että täydellistä pizzaa on mahdollista saada yhtä hyvin Italiasta, Saksasta kuin ehkä Suomestakin, väitän minä.






















Koska lomayhtälöömme kuului tosiaan rajallinen budjetti, lämpimän ruoan nälkä täyttyi pizzalla usein. Olin kaavaillut matkasta risotto-, polenta- ja pastaretkeä, mutta jotenkin nuo olisivat aina olleet osa mittavaa, istuvaa ja hieman hintavampaa pidemmän kaavan illallista, eikä meidän tehnyt sellaista kovin usein mieli koska olimme syöneet päivällä Italian-nälässämme kaikkea pientä. Illalla nälkä oli siis juuri pikaisen pizzapalan kokoinen. Yhtenä iltana söimme pastat, juuri sopivan kokoiset, mutta koska italialaiset pitävät pastaa vain alkuruokana, tuli pelkän pastan syömisestä epämukava olo. Ihan kuin olisi rikkonut sääntöjä. Pizza oli jotenkin sosiaalisesti hyväksytympi yhden ruokalajin ateria, kertokaa vaan neuroottisille hermoilleni miksi.






















Jossain vaiheessa pizza alkoi töksähdellä niin, että se pizzapalan kokoinen nälkä oli täytettävä jollain muulla. Milanossa tutustuimme alkuillan aperitivo-kulttuuriin: ravintolan drinkkilistalta valitaan noin kahdeksan euron hintainen drinkki, jonka kylkeen saa sitten hakea noutopöydästä naposteltavaa mielensä mukaan. Tarjolla oli esimerkiksi pinaattimunakasta, antipasto-vihanneksia ja maukkaita bruschetta-leipiä. (Sekä nakkeja.) Viimeisen illan aperitivo-paikka yllätti tarjoilemalla maistiaisiksi myös risottoa ja polentaa, joten tuli sitten henkinen ruksi rustattua niidenkin kohdalle!


















Pizza ja naposteluruoat ilahduttivat, mutta parasta Italiassa oli - yllätys yllätys - se, kuinka hyviä ihan yksinkertaiset raaka-aineet olivat. Muutama sardelli riitti maustamaan koko tomaattilätyn. Yksi reissun ylivoimaisesti parhaista aterioista oli eräästä firenzeläisestä kulmakioskista ostettu bresaola-rucola-artisokka-foccaccia. Kaikki täytteet maistuivat täydellisiltä sellaisenaan ja yhdessä, ja leipä oli ihanan pehmeää, oliiviöljyisen rapeaa ja suolakiteillä silattua. En tiedä olenko koskaan syönyt parempaa täytettyä leipää.
















Toinen ylivoimaisesti parhaista aterioista taas oli piknikkimme Milanon linnapuistossa. (Kyllä, siellä todella oli piknik-sää näin helmikuun lopun kunniaksi.) Dippasimme leipää tuoreeseen pestoon ja käärimme kotijuuston tapaista tuorejuustoa parmankinkkuun. Kirsikkatomaattien kanssa toimi mielettömän hyvin taleggio-juusto: kiitos vain Lentävän Lehmän kauppiaalle joka vinkkasi minulle ennen matkaa, että juuri taleggiota kannattaa Pohjois-Italiaan matkaavan maistaa! Jälkkärirasioista kaivettiin esiin äkkimakeita marsipaani-ricottaleivoksia. Jotenkuten onnistuimme lopulta vyörymään puistosta ulos.






















Ennen Suomeen paluuta tein vielä pyhiinvaelluksen supermarkettiin, josta piknikherkutkin oli aiemmin noudettu. Jos lentomatka olisi ollut vaihdoton eli lyhyempi, olisin varmaankin kantanut kotiin parmesania ja ties mitä muuta perustavaraa, nyt järkeilin ja tyydyin hyvin säilyviin tuotteisiin, joita Suomesta on vaikea metsästää: suolaan säilöttyihin kapriksiin, kuivaan paprikamakkaraan sekä tietysti suolaisiin sardelleihin, joista tykkään hurjan paljon enemmän kuin Suomen anjoviksista. Vaan katsokaa oikeasti tuota kuvan vihanneshyllyä! Olisin halunnut tuoda sen kotiin sellaisenaan. Jalkapallon kokoisia fenkoleita, salaattisikuria eri väreissä, artisokkaa eri muodoissa… onneksi kevät on pian tulossa Suomeenkin! Sitä odotellessa nälkä lähtee taatusti vaikkapa pizzalla, ihan joka puolella maailmaa.

6 kommenttia:

Yaelian kirjoitti...

Kiva kulinaarinen matkapostaus! Pizzaankin varmaan kyllästyy,jos sitä ihan joka paikassa syö. Parhaimman pizzan olen itse syönyt Venezuelassa,mutta ravintolan omistajat olivatkin juuriltaan italialaisia..

Janna kirjoitti...

Ihanaa pizzahuumaa! Tiiäkkö, mulla on viime kesältä saakka keskeneräinen pizza-aiheinen postaus julkaisematta, nyt sain ehkä inspiraation tehdä se loppuun! Ja hyvin samankaltaisia ajatuksia mullakin pizzamaasta!

Saman huomasimme mekin, pasta oli joka paikassa kalliimpaa kuin pizza, jonka sai yleensä kuudella-kahdeksalla eurolla. Eikä koskaan kaduttanut. Pohjois-Italiassa mekin matkasimme, Veronassa, Bergamossa, Trentossa, Triestessä ja Venetsiassa. Pari vuotta sitten oltiin viikko Toscanassa, Firenzessä. Aah. Ja siitä pari vuotta taaksepäin Roomassa. Aah.

Nyt tuli kyllä vähän ikävä Italiaan.

Anna kirjoitti...

Yaelian: Tuli kyllä reipas annos pizzaa tuolla reissulla :) Mutta veikkaan ettei kovin kauaa mee ennen kuin pizzahammas alkaa taas kolottaa... Italialaiset ovat kyllä todella onnistuneet viemään maansa makuja joka puolelle maailmaa!

Janna: Sitä nimenomaan :D!

Ooh, sähän olet vallan kokenut Italian-matkaaja! Ja hyvä kuulla, että jollain muullakin on ollut samanlaisia pizza vs. pasta -kokemuksia :)

Mari kirjoitti...

Ihanaa! En voi varmaan ikinä saada tarpeekseni Italia-tarinoista.

Vaikka itse ajattelin elää Sisiliassa lähestulkoon pelkällä pasta alla Normalla (synnyinsaarellaan sen on pakko olla HYVÄÄ) ja kalakeitolla, niin todellisuudessa pizzaakin tulee varmana syötyä yli äyräiden. Poikkeaa varmaan "vähän" tosta Rastilan Pizzataxin tuplajuusto-katkarapu-parsa-juusto-juusto-rasva-herkkusieni-sinihomejuusto-valkosipuli-juusto-lätystä.

sanna kirjoitti...

Ai että, ihanaa! Kuinkahan monta vuotta olenkaan haaveillut (ruoka)matkasta Italiaan..? Ehkä vielä joku päivä :)

Anna kirjoitti...

Italian ruoka ei kyllä jätä ketään kylmäksi :) Mari, odotan jo innolla sun Sisilia-raporttia! Ja toki Sannan tulevaa Italian-ruokamatkaa myös, kyllä se vielä koittaa :)