tiistaina, helmikuuta 19, 2008

Leipätikut juhlatunnelmissa

Viikonloppuna järjestimme ruokabileet yhdessä Kurpitsamoskan kanssa. Tuolla toisaalla onkin esitelty jo joukko värikkäitä tarjoilujamme, itse taisin kuvamateriaalin vähäisestä määrästä päätellen keskittyä enemmän syömiseen...



















Tarjolla oli mm. leipätikkuja dipattavaksi erilaisissa tahnoissa. Pastanjauhajien tikkupostauksesta vakuuttuneena tein tikut ilman sen kummempia kikkoja tavallisesta leipätaikinasta, jota kaulitsin ohuiksi levyiksi ja leikkasin edelleen epämääräisen kokoisiksi suikaleiksi. Suikaleet voideltiin vedellä (tämä on tärkeää tikkujen rapeuden kannalta), osan pinnalle ripoteltiin myös seesaminsiemeniä ja merisuolaa. Suikaleita paistettiin n. 5-10 minuutin ajan 225°C:ssa uunin ylätasolla.


















Allaoleva kylmäsavulohi-piparjuuritahna oli yksi dippivaihtoehdoista. Sen valmistus oli hyvin yksinkertaista: 150g kylmäsavulohta hienonnettiin ja sekoitettiin mukaan 1 prk kevytranskankermaa sekä 1 rs Cantadou-piparjuurituorejuustoa. Lopuksi seos maustettiin tilkkasella sitruunamehua. Eräs vieraista ehdotti tätä kokeiltavaksi myös uuniperunoiden täytteenä, toimisi varmasti!

2 kommenttia:

Merituuli kirjoitti...

lettukesteiltä jäi sun ja Arin tahnoja niin paljon, että söimme niitä leivänpäällisenä, pastan seassa ja "toastin" välissä. Toastit teimme vohveliraudassa - eli tahnaa kahden leivän väliin ja rautaan saamaan väriä. nam! ja kiitos!

Anna kirjoitti...

Mua naurattaa vieläkin se yhteensattuma, että pöydässä oli kahta eri tyypin tuomaa suolaista täytettä - lähes samoista aineksista! :D

Kiitos käyttövinkeistä! Varsinkin tuo toast-idea on hauska.