tiistaina, maaliskuuta 04, 2008

Ruoka- ja kahvilakulttuuria Hesarilta pohjoiseen

Keksin tänään etäopiskeluviikolleni ohjelmaa, kun opintotuki saapui ja saatoin lähteä tenttikirjani kanssa muuallekin kuin kirjastoon. Mielessä oli kaksikin uutta paikkaa, jotka pitäisi testata.

Cafe Luft Aleksis Kiven kadun ja Fleminginkadun kulmassa oli hurjan mukava yllätys ihan vain olemiseen. Viihdyin teekupin ja kirjan kanssa paikalla tunnin-pari, en tiedä tarkkaan, sillä niin viihtyisää tuossa kahvilassa oli istua ihan yksinäänkin. Viime kesänä avatun kahvilan tyyli on moderni ja valoisa, mutta ei yhtään päälleliimatun tai muovisen oloinen. Päivisin tarjolla on lounassalaatteja, iltaisin paikka muuttuu baariksi.

Viime perjantainen Nytin arvio taas ajoi Pelmenit-ravintolaan Kustaankadulle. Odotin keitinpiirasannosta innolla, ja olin vähän hämmentynyt saadessani eteeni seljankaa. Ajattelin kokin kuulleen tilaukseni väärin, lusikoin tyytyväisenä herkullisen sopan suuhuni ja jäin odottamaan laskua. Sainkin pöytääni pelmeniannoksen: jo itsessään runsas seljanka osoittautui alkusopaksi! Pelmenit olivat loistavia, ja koko menu maksoi tosiaan viisi euroa. Loistavaa, suosittelen!

4 kommenttia:

kurpitsamoska kirjoitti...

Luftissa käy aika karseeta porukkaa viikonloppuisin. Tai sanoisinko, että niin överi pinnallisia aikuisia Hel looks -ernuja, että itse en siellä ainakaan silloin viihdy. Viikolla paikka on toki varmasti erilainen, kun sen pointti on muukin, kuin syy pänttäytyä sunnuntainakin.

Anna kirjoitti...

No joo, voin uskoa kyllä.

Näin arkena siellä oli kyllä ihan leppoisaa, paljon just yksinistuskelijoita ihan kadun pappoja myöten ja sit joku äitipiiri (no ne oli tietty supertyylikkäitä Kallio-äitejä mutta lastenvaunurivi oli silti hauskan näköinen...)

reetta kirjoitti...

mennäänhän syömään pelmeneitä sit kun oon taas helsingissä, mennäänhän!? en tiedä mikä niissä on, koska en aivan älyttömästi niiden makuun rakastunut, mutta kuitenkin tykkään niistä tosi paljon. :D

Anna kirjoitti...

Mennään vaan! Ja sit jos sieltä ei saa kasvisversioita niin tehdään itse.