torstaina, marraskuuta 15, 2007

Tomaatti-salvia-soijarouhekastike

Soijarouhe on haasteellinen ruoka-aine luontaisessa mauttomuudessaan. Tomaattikastike on haasteellinen kastike, varsinkin mikäli lähtee liikkeelle purkkiaineksista. Looginen lopputulema tästä yhteenlasketusta haasteellisuudesta on marraskuun ruokahaasteeseen osallistuminen! Toteutusta mietiskelin muutaman hetken, enkä turhaan, sillä tällä kertaa vältin perinteiset mauttomuuskuopat ja nautiskelin lopputuloksen hyvillä mielin. Soijarouheen maustoin hieman samaan tapaan kuin vegaanijärjestöjen Kasvisruokaa opiskelijabudjetilla- vihkosen makaronilaatikko-ohjeessa, muuten krediitit kuuluvat lähinnä jääkaapin jämäinspiraatiolle.






















Tomaatti-salvia-soijarouhekastike
(2 annosta)

1 rkl öljyä
1 keskikokoinen sipuli hienonnettuna
1 rkl hienonnettua tuoretta salviaa (reilu puoli ruukullista salvian lehtiä)
2 tl sokeria
1/4 tl jauhettua korianteria
1 1/2 tl paprikajauhetta
1/2 dl soijarouhetta
1 dl vettä + 1/4 kasvisliemikuutio
2 dl valkosipulimaustettua tomaattimurskaa
ripaus jauhettua mustapippuria
5 aurinkokuivattua tomaattia
tarjoiluun pastaa, parmesan-juustoa

*Kuullota öljyssä pannulla sipulia, salviaa, sokeria, korianteria ja paprikajauhetta keskilämmöllä noin 5 min. Lisää soijarouhe, vesi sekä liemikuution pala murustettuna. Anna kiehua hiljalleen, kunnes neste on imeytynyt soijarouheeseen.
*Lisää pannuun tomaattimurska. Mausta mustapippurilla. Anna kiehua hiljalleen 10-15min, voit tällä aikaa esim. keittää lisäkkeeksi pastaa.
*Pilko aurinkokuivatut tomaatit ohuiksi suikaleiksi. Lisää ne kastikkeen joukkoon, anna kiehua vielä pari minuuttia. Maista, lisää tarvittaessa suolaa.
*Tarjoile pastan ja parmesan-juuston kanssa.

7 kommenttia:

Meri, Helsinki kirjoitti...

Illalla kekkeröimään toivoo muuli! Joka nyt lähtee Marttain kera kokkaamaan.

Anna kirjoitti...

Kiitos vielä rohkaisusta, oli kiva nähdä teitä kaikkia!

Meri, Helsinki kirjoitti...

Ihan huippua kun tulit, älä muistele pahalla ;-) Nähdään taas.

Anonyymi kirjoitti...

Onko tuo salvian määrä oikein tossa ohjeessa? Siis jos laitetaan reilu puoli ruukullista salvian lehtiä, niin tuleeko siitä vain 1 rkl hienonnettua salviaa?
Tämä kuulostaa hyvältä ruualta, koska pidän tomaatista ja salviasta. (Ja mietin tässä kuumeisesti, kenelle antaisin ääneni haastekisassa.)

Anonyymi kirjoitti...

Pähkäilin pitkään tuon määrän ilmoittamisen kanssa, sillä ruukut ja ruokalusikalliset on yrttien tapauksessa niin epämääräisiä. Oma kaupparuukkuni sattui olemaan aika ruikku, lehdetkin tosi pieniä, ja silppu taas pientä ja tiivistä, joten kyllä se tällä kertaa piti paikkansa. Virhemarginaali vaan on tosi laaja.

Pääasia että salviaa laittaa enemmän kuin ihan vaan muutaman lehden, tässä se saa maistua!

Anonyymi kirjoitti...

Ok. Salvia on kyllä nannaa.

Anonyymi kirjoitti...

Taivaallisen hyvää kastiketta! Tein tänään sellaisella muutoksella, että aurinkokuivatut tomaatit vaihdoin yhteen ruokalusikalliseen punaista pestoa, jotta sain jämät käytettyä. Ja samalla täytyy sanoa, että taidat olla tuttu Anna :) Tuli vain noista mikroaalloista mieleen, kun silloin yksi tiistai niistä keskusteltiin :D