perjantaina, heinäkuuta 27, 2012

Kesähitillinen kermaa ja sitruunaa

Joka vuosi jotkut reseptit nousevat suosikeiksi: ilosanoma leviää blogista toiseen kun lopputulos vaan on niin toimiva.

Tämän vuoden kesähitti suomalaisissa ruokablogeissa taitaa olla aika suvereeni.
Vai mitä sanotte tästä, tästä, tästä, tästä, tästä, tästä, tästä, tästä, tästä, tästä, tästä, tästä, tästä, tästä, tästä ja tästä? Jep, ainakin nämä kaikki lemon possetit ovat keväältä tai kesältä 2012. (Kokkeillaan-blogi kävi edellä jo vuonna 2011). Tartteeks vielä sanoa, että tää oli ihan mielettömän hyvää?























Ymmärrän sen, että sitruuna ja kerma maistuu yhdessä hyviltä. Ymmärrän sen, että sitruuna saostaa kermaa. Mutta voisiko joku kemiaa ymmärtäväisempi selittää, miten onnistuin, siis ihan oikeasti onnistuin, olemaan juoksettamatta koko hässäkän? Saan yleensä kaiken hiutaleiksi. Pelasin varman päälle sekoittaen kaadettavaan sitruunamehuun ensin pienen määrän kiehautettua kermaa, mutta silti. Miten se pysyi tasaisena? Rakkautta.

Lemon posset (kolme pientä tai kaksi vähän reilumpaa annosta)

1/2 dl sitruunamehua (tarvitset yhden sitruunan)
3/4 dl sokeria
2 dl kuohukermaa

*Purista sitruunasta mehu ja mittaa sitä kippoon 1/2 dl.
*Mittaa kerma ja sokeri pieneen kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi, keitä 3 minuuttia kunnolla poreillen, ja koko ajan sekoitellen.
*Nosta kattila liedeltä. Sekoita ensin lusikallinen kermaseosta sitruunamehuun. Sekoita sitten sitruunamehu kattilassa olevan kermaseoksen joukkoon.
*Kaada seos kahteen tai kolmeen pieneen lasiin tai muuhun jälkiruoka-astiaan. (Tai jos haluat kokeilla hienoja vinoja vanukkaita, lusikoi seos varovasti kallistetun lasin pohjalle, ja aseta sitten kallelleen jääkaappiin.)
*Anna hyytyä jääkaapissa vähintään kolmen tunnin ajan.
*Tarjoa tuoreiden marjojen tai hedelmien kanssa.



6 kommenttia:

Jonna kirjoitti...

Hyvä on laitettu todella kiertämään ;-)

Anna kirjoitti...

Jep :) Minusta on ihanaa huomata, että jostain resepteistä muotoutuu tällä lailla "blogiklassikkoja" :)

Virpi kirjoitti...

No täähän on niin parasta, ettei se ihme ole, että "kaikki" on tehneet sitä ja jakaneet reseptiä :)

Anna kirjoitti...

Niinpä! En osaa ihmetellä muuta kuin sitä, miten tämä keksittiin Suomeen vasta nyt :)!

Canelia kirjoitti...

Hihii, olipas siinä vaikuttavan pitkä luettelo meitä possetiin hurahtaneita! Itsekään en ole vielä ikinä saanut tätä ihanuutta juoksettumaan tai muutenkaan piloille - ja nyt ei voi enää edes olla aloittelijan tuurista kyse, kun vanukasta on tullut tehtyä kerran jos toisenkin. Eli kai tää sitten vain on kaikessa yksinkertaisuudessaan pomminvarma resepti. : D

Anna kirjoitti...

Canelia: Kivaa kuulla, että joku muukin on ollut ihmeissään tuon onnistumisen kanssa :) Mutta mukavaa, että kerrankin jokin homma toimii näin päin!